Bo sanoi hurjan sanan, jolla oli enemmän voimaa kuin kauneutta, mutta se ilmaisi hyvin hänen kiihkeän suuttumuksensa sisarta kohdanneen väkivallan johdosta.
"Ah, tietääkö Tom Carmichael tämän?" lisäsi hän huohottaen.
"Miten hän voisi?"
"Kun hän kuulee sen, niin — on helvetti valmis. Olen iloinen, että saavuin tänne ennen häntä… Nell, en ole riisunut kenkiäni koko siunattuna aikana. Auta minua. Hanki sitten hieman saippuaa, kuumaa vettä ja puhtaat vaatteet. Nell, tyttöseni, minua ei ole oikein kasvatettu kestämään näitä Lännen vaikeuksia. Ne ovat liian musertavia."
Sitten sai Helen kuulla nopeassa järjestyksessä laukkaavista hevosista, Riggsistä, lainsuojattomista, rohkeasti uhmatusta Beasleystä, pitkistä ratsastusmatkoista ja urhoollisesta roistosta, taistelusta Riggsin kanssa, verestä ja kuolemasta, toisesta pitkästä ratsastuksesta, synkässä metsässä olevasta leiristä, yksinäisistä öistä, aavemaisista äänistä, päivistä, petoksesta, suuresta maailmasta riistetystä näyttelijättärestä Opheliasta, Snake Ansonista, säikähtyneistä lainsuojattomista, surullisista vaikeroimisista ja peloittavista huudoista, puumasta, hevosten pelastumisesta, taistelusta ja ampumisesta, Wilsonista, tuosta toisesta Tom Carmichaelista, johon hän olisi voinut rakastua, ellei — pimeästä yöstä, Dalesta, hevosista, ratsastuksesta ja nälästä. "Ah, Nell, hän oli Texasista!" sanoi Bo lopuksi.
Helen kuunteli noita ihmeellisiä ja peloittavia tapauksia, jotka olivat uhanneet tuon rakastetun pienen sisaren vaaleata päätä, mutta Bon vaivattoman ja huomattavan kertomuksen aiheuttama hämminki jätti ainoastaan tuon viimeisen lauseen selväksi.
Pian sai Helen kumminkin tilaisuuden ilmoittaa, että rouva Cass oli pyytänyt heitä jo pari kertaa syömään, ja tämä tervetullut uutinen keskeytti Bon virtaavan sanatulvan paremmin kuin mikään muu.
Helen huomasi heti, että Roy ja Dale olivat keskustelleet asioista. Roy kunnioitti tätä kokoutumista istumalla ensimmäisen kerran pöydässä haavoittumisensa jälkeen, ja ellei oteta huomioon Helenin onnettomuutta ja ilmassa väreilevää odotuksen jännitystä, oli päivällinen iloinen. Vanha rouva Cass oli nyt kunniansa kukkuloilla. Hän tunsi ilmassa olevan rakkautta, ja ollen uskollinen sukupuolelleen hän iloitsi siitä.
Ilta ei ollut vielä pimennyt, kun Roy nousi ja meni kuistiin. Hänen terävät korvansa olivat kuulleet jotakin. Helenkin luuli erottaneensa nopeata kavioiden kapsetta.
"Dale, tulehan tänne!" huusi Roy sitten kovasti.