Paimenen leimuavat silmät tarkastelivat joukkoa ja kiintyivät sitten Mulveyhin ja tämän meksikolaiseen toveriin. Tämä katse erotti nuo kaksi muista ja hermostuneiden miesten nopea peräytyminen todisti sen. Mulvey ja lammaspaimen jäivät huoneen keskelle.
"Päivää, Jeff, missä isäntäsi on?" kysyi Las Vegas. Hänen äänensä oli tyyni ja ystävällinen, ja hänen käytöksensä oli vaivatonta ja luonnollista, mutta hänen kasvojensa ilme kalvistutti sekä Mulveyn että meksikolaisen.
"Hän on varmasti kotona", vastasi Mulvey.
"Kotonako? Mitä hän sanoo nykyään kodikseen?"
"Hän on muuttanut asumaan Auchinclossin kartanoon", vastasi Mulvey. Hänen äänensä ei ollut kova, mutta hänen katseensa oli peloton ja tarkasteleva.
Las Vegasia vapisutti kuin häntä olisi pistetty. Kapakan vaaleanpunainen valo muutti hänen kasvonsa saman värisiksi.
"Jeff, olit kauan aikaa vanhan Alin palveluksessa ja olen kuullut puhuttavan riidoistasi", sanoi Las Vegas. "Siinä ei ole minulla mitään tekemistä, vaan siinä, että petit neiti Helenin."
Mulvey ei koettanutkaan kieltää sitä. Hän nieleskeli hitaasti, hänen kätensä alkoivat vapista ja hän tuli yhä kalpeammaksi. Jälleen merkitsivät Las Vegasin sanat vähemmän kuin hänen katseensa, joka nyt kohdistui meksikolaiseenkin.
"Pedro, olet Beasleyn vanhimpia miehiä", sanoi Las Vegas syyttävästi.
"Olit yksi noista neljästä meksikolaisesta, jotka —"
Tässä paimen keskeytti ja puri hampaitaan kuin hänen suussaan olisi ollut myrkkyä. Meksikolainen näytti syyllisyytensä ja pelkonsa. Hän alkoi lörpötellä.