Helen totesi silloin, että Bo ymmärsi paimenen tarkoituksen ja piti tämän uhkavaatimusta vain jonkunlaisena keinona.
"Pilaa se on, mutta minä otan sen todeksi!" selitti Bo uhmaavasti.
Nyt ymmärsi Las Vegas nopeasti, millaiset seuraukset hänen vaatimuksellaan tulisivat olemaan. Hän koetti puhua, mutta Bo näytti niin ihmeelliseltä silloin, niin kalpealta ja kirkassilmäiseltä, että hän aivan mykistyi.
"Haluan ratsastaa Blue-Bolla iltapäivällä", sanoi tyttö harkitusti.
Las Vegasilla oli tarpeeksi järkeä käsittämään hänen tarkoituksensa ja hän olikin vähällä katua.
"Niin, voit tehdä minusta rouva Tom Carmichaelin tänään — nyt aamupäivällä ennen päivällistä. Hae pappi vihkimään meidät ja pukeudu enemmän sulhasen näköiseksi, ellei tämä ole vain pilaa!"
Bon ylimielisyys muuttui, kun hänen sanojensa värisyttävä merkitys näytti muuttavan Las Vegasin kuvapatsaaksi. Tullen aivan ruusunpunaiseksi kasvoiltaan kumartui hän nopeasti paimenen puoleen, suuteli tätä ja riensi sitten huoneeseen. Sieltä kuului hänen naurunsa, joka lumosi Helenin, sillä tuon oikullisen sisaren nauruksi oli se kummallisesti syvää, villiä, onnellista ja iloista.
Silloin tointui Roy Beemankin lamaannuksestaan ja purskahti sellaiseen nauruun, että hevoset pelästyivät. Helen sekä itki että nauroi, mutta nauroi kumminkin enemmän, sillä Las Vegas oli tarpeeksi hullunkurisen näköinen jumalienkin katseltavaksi. Bon suutelo vapautti hänet jäykkyydestä. Nopea, uskomaton, musertava ja ihmeellinen totuus teki hänet melkein hulluksi.
"Hän sanoi minun laskevan leikkiä ja aikoi ratsastaa Blue-Bolla iltapäivällä!" raivosi hän tarttuen hurjasti Heleniin. "Rouva Tom Carmichael ennen aamiaista — pappi — enemmän sulhasen näköinen! Olen juovuksissa jälleen, ja minä kun vannoin luopuvani väkijuomista ikuisiksi ajoiksi!"
"Ei, Tom, olet vain onnellinen", sanoi Helen.