Oli heinäkuu, eikä mistään päin näkynyt kullanpunaisia värikkäitä täpliä, jollaiset olivat syöpyneet Helenin mieleen. Mustat kuusikkorinteet, viheriät männyt, vaaleat haapalehdot, vaahtoavat vesiputoukset ja tummat kalliojyrkänteet tervehtivät häntä kumminkin entiseen tapaan värikkyydellään ja muodoillaan. Salomaiden villeys, kauneus ja autius olivat samanlaiset kuin ennenkin, lahjomattomat kuin noiden kukkuloiden henki.
Helen olisi halunnut viipyä siinä kauemminkin, mutta muut kutsuivat ja Ranger korskahteli kärsimättömästi vainutessaan alempana olevaa ruohoa ja vettä. Ja Helen tiesi, että kun hän seuraavan kerran kiipeisi tälle paikalle, olisi hän toinen nainen.
"No, Nell, tulehan nyt", sanoi Dale ratsastaen edelle. "On parasta olla varovainen."
Aurinko oli juuri laskenut epätasaisen vuoriharjanteen taakse, kun nuo kolme tasangolta kotoisin olevaa voimakasta ja kätevää miestä saivat leirin valmiiksi ja herkullisen illallisen nautittavaksi.
Sitten otti Roy esille kuluneen pienen raamatun, jonka Helen oli antanut hänelle käytettäväksi Bon vihkiäisissä, ja kun hän aukaisi sen, kirkastuivat hänen tummat kasvonsa.
"Helen ja Dale, tulkaahan nyt tänne", sanoi hän.
He nousivat seisoakseen hänen edessään. Ja hän vihki heidät noiden suurten ja komeiden mäntyjen juurella, tuoksuvan sinisen savun noustessa taivaalle, tuulen humistessa puiden oksissa, vesiputouksen kohistessa hiljaa, lempeästi ja uneksuvasti ja suden yksinäisen ulvahduksen kuuluessa synkältä rinteeltä elämänhaluisesti ja toveria kaivaten.
"Rukoilkaamme", sanoi Roy sulkien raamatun ja polvistuen heidän viereensä.
"Ei ole olemassa muita jumalia kuin sinä. Herra. Vetoan sinuun nöyryydessäni tämän miehen ja tämän naisen puolesta, jotka olen juuri liittänyt yhteen pyhällä siteellä. Siunaa, suojele ja tue heitä kaikkien tulevien vuosien kuluessa. Siunaa tämän voimakkaan metsien miehen poikia ja tee heistä hänen kaltaisiaan, jotta he ymmärtäisivät ja rakastaisivat kaiken alkua, josta elämä syntyy. Siunaa tämän naisen tyttäriä ja suo heille enemmän tämän naisen rakkautta ja mieltä, jotka ovat tämän kovan Lännen lieventäjiä ja vapauttajia. Oo Jumala, valaise heidän hämärää ja pimeää polkuaan elämän tuntemattomassa metsässä. Oo Herra, taluta heitä tulevaisuuden autiudessa, jota ei kukaan kuolevainen tunne! Rukoilemme sitä sinun nimessäsi! Amen."
Kun pappi suoristautui jälleen ja nosti parin polvistuneesta asennosta, näytti kuin hänestä olisi kadonnut kaikki vakavuus ja pyhyys. Tämä nuori mies oli jälleen tuo tummakasvoinen ja kirkassilmäinen Roy, tuo kuivanleikillinen veitikka, jonka hymy oli niin tarttuvaa.