Miehet odottivat hevosineen, joista muudan kantoi tavaroita.
"Jouduitte melko nopeasti", sanoi Dale ottaen laatikon Heleniltä. "Roy, auta heidät satulaan sillä aikaa kuin sidon tämän laatikon kiinni."
Roy talutti joukosta pari hevosta.
"Nouskaa nyt satulaan", sanoi hän tarkoittaen Bota. "Tämän satulan jalustimet ovat lyhyet."
Bo oli kyllä taitava tuohon hommaan, mutta tällä hetkellä liikkui hän niin hitaasti ja omituisesti, ettei Helen tahtonut uskoa silmiään.
"Miltä jalustimet tuntuvat?" kysyi Roy. "Nouskaa niihin seisomaan. Luullakseni pitäisi niiden sopia. Olkaa varovainen nyt, sillä hevonen on hieman arka. Hillitkää sitä."
Bo ei ollut nyt ollenkaan sen maineen arvoinen, jollaiseksi Helen oli häntä sanonut.
"Nyt, neiti, on teidän vuoronne", sanoi Roy Helenille. Seuraavassa silmänräpäyksessä tunsi Helen istuvansa mustan virkun hevosen selässä. Vaikka hän olikin aivan jäykkä vilusta, tunsi hän kumminkin veren virtaavan nopeasti suonissa.
Roy laittoi jalustimet kuntoon nopeasti.
"Olette pitempi kuin luulinkaan", sanoi hän. "Nouskaa nyt, mutta nostakaa jalkojanne. Kas niin. Olen iloinen, että teillä on tuollaiset paksut pehmeät kengät. Ehkä ratsastammekin yhtä kyytiä Valkoisten vuorten yli."