"Missä on Pine?" kysyi Helen kiihkeästi.
"Vielä kauempana tuolta metsän päästä alkavien kukkulain toisella puolella."
"Silloinhan ratsastamme poispäin sieltä."
"Niin teemmekin. Jos olisimme ratsastaneet suoraa Pineen, olisivat nuo roistot voineet meidät saavuttaa. Pineen on neljän päivän matka. Ja poikkeamalla vuoristoon voi Dale peittää jälkensä. Sitten kun hän on eksyttänyt Ansonin jäljiltä, on hänen aikomuksensa kiertää Pineen."
"Herra Dale, luuletteko voivanne viedä meidät sinne turvallisesti ja pian?" kysyi Helen toivovasti.
"En voi luvata tehdä sitä nopeasti, vaan ainoastaan turvallisesti. Eikä teidän tarvitse nimittää minua herraksi", vastasi hän.
"Emmekö aiokaan enää syödä?" kysyi Bo kainosti.
Kuultuaan tämän kysymyksen kääntyi Roy Beeman nauraen katsomaan Bohun. Helen näki nyt hänen kasvonsa täydellisesti päivänvalossa. Ne olivat laihat ja kovat, tummiksi päivettyneet silmineen, jotka olivat terävät kuin haukalla, kulmikkaine leukoineen ja laihoine poskineen, joissa kasvoi hieman vaaleata partaa.
"Aiomme varmasti!" vastasi hän. "Heti, kun saavumme metsään, eikä siihen kulukaan enää pitkää aikaa."
"Voimme kiiruhtaa hieman ja levätä sitten kylliksemme", sanoi Dale hoputtaen hevosensa tasaiseen hölkkään.