"Millaista?" kysyi Bo..
"Villiä kalkkunaa tahi antilooppia. Ehkä molempia, jos vain haluatte. On kumminkin hyvä totuttautua syömään metsänriistaa vain vähitellen. Ja kalkkunan liha sulaa varmaankin suussanne."
"Uummm!" mumisi Bo ahneesti. "Olen kuullut puhuttavan villeistä kalkkunoista."
Heidän lopetettuaan söi Dale illallisensa kuunnellen tyttöjen puhetta ja vastaten silloin tällöin lyhyesti johonkin Bon kysymykseen. Oli jo hämärä, kun hän alkoi pestä lautasia ja pannuja, ja melkein pimeä, kun hän sai työnsä loppuun. Sitten hän viritti nuotion paremmin palamaan ja istuutui muutamalle pölkylle katselemaan tuleen. Tytöt nojautuivat mukavasti satuloita vasten.
"Nell, minä kellahdan varmasti minuutin kuluttua", sanoi Bo, "enkä oikeastaan saisi heti nukkua niin vahvan illallisen jälkeen."
"En voi ymmärtää, miten voin nukkua, enkä sitäkään, miten voin valvoa", vastasi Helen.
Dale kohotti päätään valppaasti.
"Kuunnelkaa!"
Tytöt jännittivät kuuloaan ja vaikenivat. Helen ei voinut erottaa mitään ääntä, ellei hiljaista kavioiden kapsetta metsästä, joka näytti vaipuneen uneen. Hän näki Bon silmistä, jotka loistivat avonaisina nuotion valossa, ettei hänkään ollut ymmärtänyt Dalen tarkoitusta.
"Lauma arosusia lähestyy!" hän huudahti.