Nämä surulliset ja syvämietteiset sanat lopettivat keskustelun. Jälleen hallitsi tuo kohiseva ja virtaava joki metsää. Muudan huuhkaja rääkkyi kamalasti. Eräs hevonen tuli hyppien lähemmäksi, ja siltä suunnalta alkoi kuulua hampaiden narskumista, kun ne katkoivat ruohoa. Joku ääni häiritsi Helenin syvää unta, ja kun hän heräsi, tunsi hän Bon pudistelevan ja huutavan häntä nimeltä.
"Oletko kuollut?" kuuli hän iloisen äänen sanovan.
"Melkein. Selkäni on aivan poikki", vastasi Helen. Liikkumisen halu tuntui olevan jollakin tavoin tukahdutettu, ja jos hän olisi sellaista tuntenutkin, luuli hän ponnistusta mahdottomaksi.
"Roy huusi meitä", sanoi Bo. "Hän käski meidän kiiruhtaa. Luulin kuolevani noustessani istualleni ja annan sinulle miljoonan dollaria, jos suostut nauhoittamaan kenkäni. Odotahan, sisko, kunnes koetat vetää jalkoihisi näitä kankeita kenkiä."
Ponnistaen tahtoaan nousi Helen rohkeasti istualleen huomatakseen, että sitä tehdessä tuskat ja pistokset tuntuivat aivan sietämättömiltä. Saatuaan kenkänsä käsiinsä huomasi hän ne kylmiksi ja koviksi. Hän aukaisi toisen nauhat ja levittäen varren suun niin suureksi kuin suinkin koetti hän pistää kipeän jalkansa siihen. Mutta jalka olikin joko ajettunut tahi sitten oli kenkä kutistunut. Hän ei saanut mahtumaan sitä puoleksikaan, vaikka hän ponnistikin kipeiden käsivarsiensa kaikki jäljellä olevat voimat. Hänen oli pakko vaikeroida.
Bo nauroi kiusoittavasti. Hänen tukkansa oli epäjärjestyksessä, silmät loistivat ja posket punoittivat.
"Ole rohkea!" sanoi hän. "Nouse seisoallesi kuin todellinen Lännen tyttö ja vedä kengät jalkoihisi."
Muuttiko Bon iva vai neuvo tehtävän helpommaksi, ei Helen tullut ajatelleeksi, mutta niin kumminkin kävi, että hän sai kengät jalkoihinsa. Lyhyt kävely ja liikkuminen tuntui pehmittävän kankeita päällisiä ja huojentavan väsymyksen tunnetta. Joen vesi, jolla tytöt pesivät kasvonsa, oli kylmempää kuin mikään Helenin ennen näkemä jää. Se melkein kangisti hänen kätensä. Bo napisi ja puhalteli kuin pyöriäinen. Heidän oli juostava tulen luo, ennenkuin he voivat kammata tukkansa. Ilma oli ihmeellisesti kirkas. Auringonnousu oli pilvetön ja selvä idästä näkyvine punaisine ruskoineen, josta auringon kirkas kiekko alkoi näkyä.
"Aamiainen on valmis, tytöt!" huusi Roy. "Luullakseni voitte itse palvella itseänne. Miltillä tuntuu olevan täysi työ hevosten kiinniottamisessa. Riennän auttamaan häntä. Meillä on vaivalloinen päivä edessämme. Eilinen ei ollut vielä mitään siihen verrattuna."
"Mutta aurinkohan näyttää rupeavan paistamaan", huomautti Bo.