"Mitäkö? Viitsittekin kysyä, kun olen juuri toivonut ja rukoillut sellaista."
"Koska lupaatte minulle niin paljon pienestä kirjeestä, kuinka paljon annatte silloin kokonaisesta kirjasesta, jonka kirjoittamiseen Wilsonilta meni pari tuntia?"
"Ben, voi antakaa se minulle!" Columbine huudahti onnellisena. "Lupaan antaa teille suutelon."
"Puhutteko totta?" Wade kysyi heiluttaen kirjettä.
"Tottako? Tulkaa tänne, niin saatte nähdä."
Wade laski leikkiä, mutta oli samalla niin syvästi ja kauniisti liikutettu, että hän vallan vapisi. Kumartuen Columbinen puoleen hän pisti kirjeen tytön käteen. Hän ei nähnyt silloin selvästi, kun Columbine painoi hänen päänsä alemmaksi ja suuteli häntä poskelle hellästi ja suloisen kiitollisesti ja myötätuntoisesti.
Voimakkaita ja kaikkikorvaavia hetkiä ei Wadelta ollut viime aikoina puuttunut, mutta tämä kruunasi kaiken. Kun hän istuutui takaisin tuolille, hänen äänensä vapisi hieman hänen sanoessaan:
"Niin te siis suutelitte rumaa vanhaa Bent Wadea."
"Kyllä ja minä olen halunnut tehdä sen ennenkin", Columbine vastasi. Hänen tummien silmiensä kirkkaus ja kalpeiden poskien puna kaunistivat häntä äärettömästi.
"Tyttöseni, lukekaa nyt kirjeenne ja vastatkaa niihin. Sitten teidän pitää repiä ne. Minä istun tässä ja olen lukevinani ääneen tästä kirjasta, jottei kukaan voisi yllättää meitä."