Wade poistui kuulomatkan ulkopuolelle ja tällä kertaa hän viipyikin poissa melko kauan. Hän eli toistamiseen hetkiä menneisyydestään, tuosta unhottumattomasta ja surullisesta. Kun hän vihdoin jälleen lähestyi nuorta paria, nämä istuivat erillään toisistaan tyynesti ja keskustelivat vakavasti. Kun hän lähestyi, Columbine nousi tervehtimään häntä ihmettelevin silmin, joiden ilme oli samalla sekä moittiva että hellä.
"Ben katsokaa nyt, mitä olette saanut aikaan!" Hän huudahti.
"Tyttöseni, olen vain mitätön välikappale ja luulen Jumalan ohjaavan minua oikein", metsästäjä vastasi.
"Minusta tuntuu, että rakastan teitä sitä enemmän, kuta kovemmin minua kiusaatte", Columbine sanoi suudellessaan häntä vakavana suloisesti. "Olen kuin lehti myrskyn kynsissä. Mutta nyt saa tulla mitä tahansa… Viekää minut nyt kotiin."
He sanoivat jäähyväiset Wilsonille, joka istui pää käsien varassa. Hänen äänensä vapisi hänen vastatessaan heille. Columbinen noustessa satulaan Wade haki tien. Kun he laskeutuivat hitaasti vähitellen loivenevaa rinnettä kiipeillen lukemattomien tien poikki kaatuneiden runkojen yli, Wade huomasi vilahdukselta muutaman liikkuvan esineen heidän kohdallaan olevan haavikon laidassa. Siellä oli joku puiden takana piileskelevä mies, joka katosi äkkiä. Wade huomautti sivumennen Columbinelle, että hän nyt saa kannustaa poniaan ja kiiruhtaa kotiin, mutta Columbine kieltäytyi. Heidän saavuttuaan etemmäksi pois Mooren näkyvistä ja hieman vasemmalle Wade huomasi miehen jälleen. Miehellä oli pyssy ja Wade säikähti hieman.
"Collie, nyt teidän pitää rientää kotiin", hän sanoi tiukasti.
"Miksi? Olette ollut pahoillanne, kun ette ole saanut puhutella minua ja nyt kun haluan olla kanssanne… Ben, näette jonkun!"
Columbinen terävä huomiokyky käsitti Wadessa tapahtuneen muutoksen ja Waden levoton katse vahvisti hänen epäluulojaan.
"Ah, tuolla on muudan mies!… Ben, siellä ei ole kukaan muu kuin Jack!" hän huudahti kiihkeästi.
"Vannon, että teidän olisi jo parasta sanoa: Möly-Jack", Wade vastasi hymyillen surullisesti.