"Kyllä, rakkaat ystäväni", tyttö änkytti ääni väristen, ollen melkein vaipumaisillaan kokoon nyt kun tämä koetus oli ohi.
Wilson Moore katsoa tuijotti ovesta kauas harmaille rinteille.
"Tuntuu omituiselta, miten asiat voivat kääntyä", hän sanoi haaveillen. "Elokuun kolmastoista!… Se on melkein niihin aikoihin, jolloin columbinet alkavat kukkia vuorilla ja se aika on aina ollut mielessäni, kun —"
Tässä hän äkkiä keskeytti puheensa ja hänen haaveileva muminansa muuttui kiihkeäksi puheeksi hänen sanoessaan: "Mutta tarkoitan sitä vieläkin! Kuolen, ennenkuin luovun toivostani."
XVI.
Katsellessaan Columbinen ratsastusta rinnettä pitkin kotiin Wade ajatteli niin kiinteästi, ettei hänen useinkaan ennen ollut tarvinnut vaivata aivojaan niin kovasti. Hänestä ei tuntunut ollenkaan tarpeelliselta ilmoittaa Wilsonille kaikkia niitä syvempiä ja erikoisempia vaikutteita, joiden mukaan hän oli alkanut työskennellä. Hän ei tahtonut millään muotoa järkyttää sen enempää paimenta, joka muutenkin oli epäluuloinen. Columbine oli taasen turvassa jonkun aikaa. Wade oli turvannut hänet kohtalokkuutta vastaan eikä Wade kaivannut nyt muuta kuin aikaa. Sellainen mahdollisuus, että Columbine todellakin menisi naimisiin Jack Bellloundsin kanssa, ei juolahtanutkaan hänen mieleensä. Mooreen nähden tuntui tämä nykyinen tilanne kuitenkin hyvin kriitilliseltä. Mitä hän kertoisi hänelle ja mitä jättäisi kertomatta?
"Poikaseni, tulehan tänne", hän huusi paimenelle.
"Toveri, tämä näyttää pahalta", Moore sanoi änkyttäen.
Wade katsoi hänen surullisiin kasvoihinsa ja kirosi partaansa.
"Rohkaise mielesi, sillä asiat eivät ole milloinkaan niin huonosti kuin miltä ne näyttävät. Tiedämme kaikissa tapauksissa nyt, mitä meidän pitää odottaa ja siinä onkin tarpeeksi."