"Ei. Ei täällä", Moore vastasi tyynesti.
"Silloin vangitsen teidät viedäkseni teidät Kremmliniin kuulustelua varten."
"Hyvä on. Minä tulen."
Vanha Belllounds näytti olevan hyvin järkytetty. Hänen poskensa olivat punaiset ja hänen silmänsä leimusivat.
"Wils, olet kohdellut minua sikamaisesti!" hän sanoi vihaisesti. "Olen aina luullut sinua rehelliseksi mieheksi… Tunnusta nyt suoraan koko kirottu juttu, jos haluat suopeata kohtelua minulta. Olit varmaankin mieletön tahi juovuksissa silloin kun teit tämän konnantyön. Sano nyt se meille suoraan."
"Minulla ei ole mitään sanottavaa", Moore vastasi.
"Käyttäydyt omituisesti ollaksesi paimen, joka ennen on ollut valmis tappelemaan pienimmästäkin syystä. Tunnusta nyt vain koko asia, niin annan sinulle anteeksi… En ole unhottanut sitä, että sinua on kohdeltu huonosti täällä White Slidesissä. Minäkin olen kerran ollut nuori ja kuumaverinen."
Karjanomistajan vihainen ja liikuttava puhe kiihoitti paimenta ja oli melkein tehdä lopun hänen luonnottomasta ja tavallaan röyhkeästä käytöksestään. Näytti jo melkein siltä, kuin hän ei enää voisi hillitä itseään, ja hänen vapisevat huulensa näyttivät kätkevän taakseen surua, pelkoa ja vihaa. Hänen Bellloundsiin luoma katseensa oli todellakin omituinen ollakseen sellaisen paimenen, jonka luultiin varastaneen entisen isäntänsä karjaa. Mitä hän sitten olisi vastannutkaan, jäi se tekemättä Columbinen ilmestyessä äkkiä paikalle.
"Isä, kuulin sanasi!" hän huudahti tullessaan heidän luokseen peloissaan ja suurin silmin. "Mitä on Wilson Moore tehnyt sellaista, jonka tahdot antaa hänelle anteeksi?"
"Collie, mene takaisin huoneeseesi", Belllounds määräsi.