"Toverit, minä osuin häneen!" hän kuiskasi omituisesti ja änkyttäen. "Hän sai kerrankin tarpeekseen — Hell-Bent Wade! Kunnia hänelle. Tapaan hänet siellä!"
Horjuessaan sinne tänne hän äkkiä huomasi Bellloundsin edessään, jolloin hän säpsähti niin kovasti, että veripisarat lentelivät hänen haavoittuneesta ohimostaan.
"Kas vain, kortit näyttävät lopultakin tulevan tännepäin! Belllounds, tässä on valehteleville silmillesi!"
Revolveri heilui, vapisi ja teki ympyröitä hänen tehdessään viimeisen hirmuisen ponnistuksen voidakseen tähdätä suoraan. Hän laukaisi. Luoti vei mennessään tupsun Bellloundsin tukasta, mutta ei osunut. Rosvo tähtäsi toistamiseen ja revolveri heilui ja vapisi, ennenkuin hän painoi liipasinta, Mutta hana napsahtikin vain tyhjään patruunaan. Folsom päästi korahtavan raivostuneen huudahduksen, pudotti revolverin kädestään ja kaatui suulleen ojentautuen hitaasti suoraksi.
Punapartainen rosvo oli paennut kivisen takan taakse, voimatta kuitenkaan tukkeutua sinne kokonaan. Siinä asennossa hänen oli melkein mahdoton ampua, koska hänen oikea kätensä oli nurkan puolella ja hänen oli pakko painautua rakoon tiukasti saadakseen ruumiinsa rosoisten kivien taakse. Wadella oli nyt etu puolellaan. Hän makasi suullaan ja hänen oikea kätensä oli näkyvissä ristikon nurkan takaa. Oksien päät suojelivat hänen päätään hänen tirkistäessään sieltä. Odottaessaan ampumistilaisuutta hän latasi siliä aikaa toisen revolverinsa vasemmalla kädellään. Rosvo ponnisteli, väänsi ruumistaan, taivutti niskaansa ja pistäen äkkiä esille päänsä ja kätensä hän ampui. Hänen luotinsa osui Waden pään yläpuolella oleviin oksiin. Ja Waden sekuntia liian myöhään lähettämä luoti raapaisi kivistä nurkkaa siitä kohti, jossa rosvon pää oli vilahtanut. Luoti kääntyi ja lensi viheltäen ikkunasta ulos. Laukaus oli mainiosti ammuttu. Rosvo päästi sihisevän käheän huudon huomattuaan joutuneensa satimeen. Koettaessaan tukkeutua kauemmaksi hän paljasti vasemman kyynärpäänsä työntäen sen nurkan sivu. Waden nopea laukaus runteli sen.
Siinä ei rukoiltu eikä annettu armoa. Tämä oli todellista lännen taistelua — pahan ja hyvän kamppailua — samassa ankarassa koulussa opittua. Rosvo kiersi ruumiinsa niin, että se kääntyi melkein ympäri, ojentaen oikean kätensä vasemman olkapäänsä yli. Hän tukki revolverinsa suun kahden kiven väliin koettaen vääntää rakoa suuremmaksi. Kuiva savi mureni ja rako laajenikin. Tähdäten piippua pitkin hän suuntasi sen ristikon yläpuolelta hiukan esiin pistävää Waden olkapäätä kohti. Sitten hän ampui ja osui. Wade painautui alemmaksi ja likemmäksi seinää saadakseen paremman tilaisuuden. Rosvo teki suurimman tyhmyytensä nyt, sillä sen sijaan että hän olisi hyökännyt piilostaan ja tappanut vastustajansa, hän ampui jälleen ja sitten vielä kolmannenkin kerran. Hänen revolverinsa suuret luodit repivät ja katkoivat oksia vaarallisen läheltä metsästäjän päätä. Rosvo joutui vihdoin hyvin tukalaan melkeinpä toivottomaan asemaan puolustaessaan itseään ja ladatessaan samalla revolveriaan. Hän teki sen kuitenkin ja hänen huohotuksensa ilmaisi, millaista vaivaa ja tuskia se hänelle aiheutti. Niin paljon kaikissa tapauksissa, että hän pisti polvensa esille. Wade ampui sen mäsäksi. Rosvo lyyhistyi kokoon ja hänen lanteensa näyttäytyi tarjoten mainion maalin armahtamattomalle Wadelle. Tuomittu ei kuitenkaan vieläkään huutanut, vaikka hän ei enää voinutkaan estää ruumistaan joutumasta Waden näkyviin. Silloin toivottoman rohkeasti, joka olisi ollut paremmankin asian arvoinen, ja mielin, joka oli suurenmoinen uhmassaan, rosvo hyökkäsi piilostaan revolveri suunnattuna Wadea kohti. Hänen punainen partansa ja laihat kasvonsa, kalpeat ja surkeat, ja hänen hoiperteleva hyökkäyksensä, joka todellisuudessa olikin kaatumista, muodostivat peloittavan näyn. Hän nousi vielä ja hänen revolverinsa alkoi paukkua, mutta se toisti vain Waden revolverin jymähdykset. Rosvo kaatui päistikkaa ristikolle vyörähtäen raskaasti sen yli seinän puolelle.
Sitten seurasi pitkäaikainen vaitiolo. Wade liikahti kuin katsoakseen ympärilleen. Belllounds liikahti myös ja nieleskeli, kuin vetääkseen henkeään. Nuo kolme ammuttua rosvoa makasivat liikkumattomina omituisen traagillisissa ja kummallisissa asennoissa. Savu alkoi jälleen kohota haihtuakseen ovesta ja ikkunoista. Hetkisen kuluttua ei suuressa huoneessa ollut enää huurua juuri ollenkaan.
Wade nousi ponnistellen voimiaan ja hänellä oli revolveri kummassakin kädessään, jotka olivat aivan veriset. Hänen kasvonsakin olivat veren tahraamat ja hänen vasen olkapäänsä oli punainen. Hän lähestyi Bellloundsia.
Hän oli peloittava silloin hirmuisessa armottomuudessaan, joka ei ollut teeskenneltyä. Bellloundsista hän varmaankin edusti kuolemaa, veristä kuolemaa, johon hän ei ollut valmistautunut.
"Toinnu huumauksestasi, sinä penikkarosvo!" Wade huudahti.