"Wade, olen ampunut miehiä vähemmästäkin kuin tuollaisista puheista", vanhus jyrähti ollen suunniltaan häpeästä ja raivosta.
"Olette luullakseni, mutta ette minun laisiani… Sanon teille suoraan päin naamaa, että olette tekemäisillänne oikean konnantyön, kirotun itsekkään ja likaisen, pakoittaessanne viattoman ja suloisen tytön sellaiseen. Niin varmasti kuin seison tässä, turmelette silloin neljä elämää, jos teette sen!"
"Neljäkö?" Belllounds huudahti, vaikka jokin muukin sana olisi ilmaissut hänen nöyryytyksensä.
"Minun olisi pitänyt sanoa kolme jättämällä Jack pois. Tarkoitan Collien, teidän ja Wils Mooren."
"Aavistan, että Moore onkin jo melkein mennyttä miestä."
"Voitte saada kuulla vielä sellaistakin, josta ette ole ikinä osanneet uneksiakaan, niin vanha kuin olettekin, Belllounds. Kerron teille erään sellaisen jutun piakkoin… Mutta nyt poikkeamme asiasta. Ettekö voi keskustella tyynesti?"
"Tyynestikö, silloin kun puhutte tällaisia helvetillisiä asioita? Voi, voi!… Wade, olette aivan pyörällä päästänne. Olette aina tuntunutkin minusta kummalliselta… Ja jos suotte minulle anteeksi, alan väsyä koko tähän keskusteluun. Olemme niin kaukana toisistamme kuin maapallon navat. Ja voidaksemme uskoa hyvää toisistamme, meidän pitää nyt lopettaa."
"Ette siis rakasta Collieta ollenkaan?" Wade kysyi järkähtämättömästi.
"Kyllä. Miten naurettavia mielipiteitä teillä onkaan. Ne lopettavat kärsivällisyyteni."
"Belllounds, ette ole hänen todellinen isänsä."