Seuraavan yön vietti Wade Elgerian itäpuolella olevilla kukkuloilla ja aikaisin seuraavana aamuna jo auringon noustessa hänen hevosensa polkivat metsäisen seudun kuuraista ruohokkoa ja jäätyneitä sanajalkoja. Päästyään onnellisesti niistä hän ratsasti muutamaan laaksoon, jossa oli autio maja, ja seurasi sitten erästä vanhaa kuoppaista tietä, joka mutkitteli erään puron rantaa. Siinä virtaava vesi oli sen väristä, että se muutti kivet, hiekan ja sammaleen aivan kullanväriseksi. Missään ei näkynyt jälkeäkään riistasta. Harmaa närhi varoitti vain silloin tällöin metsän näkymättömiä asukkaita hänen tulostaan. Virta pulppusi hänen vierellään sammaleisten kallioiden yli oksaisten kuusten tummassa varjossa tullen yhä kapeammaksi, kuta lähemmäksi hän pääsi sen lähteitä. Vihdoin se katosi kokonaan pitkään viileään ruohikkoon, josta tie kääntyi korkeaan männikköön. Puolen päivän aikaan hän pääsi vedenjakajan harjalle ja pysähtyen avonaiselle ja kallioiselle ylängölle näki hän edessään tummanviheriän metsän, joka vähitellen laskeutui suureen säännöttömään laaksoon, hänen senpäiväisen matkansa määrään.
Wade oli tuoreen lihan tarpeessa ja senvuoksi hän kulkiessaan katseli tarkasti ympärilleen nähdäkseen jonkun antiloopin, joiden jälkiä hän huomasi tiellä. Hiipivien hevostensa edellä, jotka seurasivat melkein liian lähellä, salliakseen hänen äänettömästi lähestyä riistaa, hän väijyi koko matkan suureen avonaiseen puistoon asti saamatta ampua ainoatakaan laukausta.
Tämä puisto oli penikulmien levyinen ja pituinen. Kaikkialla kasvava pitkä ruoho heilui tuulessa ja laakson epäsäännöllisesti levenevät haarat tunkeutuivat siellä täällä ympäröivään metsään. Maa aleni vähitellen keskustaa kohti, missä muudan pyöreä ja viheriä ruohikko ilmaisi lähteen paikan. Wade ratsasti sitä kohti poiketen hieman oikealle, koska hän halusi pystyttää leirinsä metsän laitaan. Hetkisen kuluttua hän sivuutti erään metsäniemekkeen ja huomasi laakson jatkuvan yhä kauemmaksi siihen suuntaan. Hevoset kävivät siellä laitumella hirvien joukossa ja hyvin kaukana solan suussa, joka puistosta johti johonkin kapeampaan laaksoon, hän näki mustia, kumaraselkäisiä, karvaisia puhveleita. Ne katosivat pian näkyvistä. Sitten hirvetkin huomasivat hänet ja läksivät tiehensä sarvipäisten urosten laukatessa naarasten edellä. Wade arvaili, olivatko hevosetkin villejä. Ne näyttivät hyvin uteliailta, mutta eivät pelänneet. Niiden takana oli männikköä kasvava pienoinen kumpu, joka näytti olevan erillään vastakkaisen puolen metsästä. Ratsastettuaan vielä penikulman verran eteenpäin hän totesi, että tämä metsäinen kukkula muistutti järvessä olevaa saarta. Äkkiä hän huomasi savua puiden latvojen yläpuolella.
Puiston keskellä olevasta viheriästä ruohikosta lähtevä kapea puro näytti sivuuttavan männikön hyvin läheltä. Wade näki selvästi, että purosta oli huuhdottu kultaa, ja hieman kauempana hän huomasi aivan tuoreita jälkiä mennessään sen yli.
Tämä eristetty kumpu näytti olevan monen hehtaarin suuruinen. Sillä kasvava männikkö oli matalaa ja sen toisessa päässä oli pieni maja. Wade huomasi hämmästyksekseen muutaman yksinäisen kullankaivajan syömässä illallista sen edustalla. Hänen lähestyessään sitä hyökkäsi sieltä koira häntä vastaan haukkuen rajusti. Muudan pukinnahkaisiin vaatteihin pukeutunut mies seurasi sitä. Hän oli pitkä ja hänen pitkät raudanharmaat hiuksensa valuivat hartioille. Hänen ruskeat ja päivettyneet kasvonsa olivat täynnä pieniä ryppyjä, joita ei harmaa tukkakaan kyennyt täydellisesti peittämään, ja hänen kiiltävät punertavat kasvonsa ilmaisivat rehellistä ja pelotonta mieltä.
"Päivää, vieras!" hän huusi Waden pysähtyessä melkoisen matkan päähän. Hänen tervehdyksensä ei ollut sydämellinen, vaikka se olikin kohtelias. Hänen perinpohjainen tarkastelunsa ilmaisi kuitenkin enemmän kuin hänen sanansa.
"Iltaa, ystäväni", Wade vastasi. "Saanko yöpyä tänne?"
"Varmasti! Laskeutukaa vain satulasta", toinen sanoi. "Luullakseni en ole nähnyt teitä ennen milloinkaan."
"Ette. Olen Bent Wade ja menossa työhön Bellloundsllle."
"Olen iloinen saatuani tutustua teihin. Olen itsekin vieras tällä paikkakunnalla, mutta tunnen sentään Bellloundsin. Nimeni on Lewis. Olin juuri illallisen valmistamispuuhissa ja ruoka menee pilalle, ellen kiiruhda. Päästäkää hevosenne laitumelle ja tulkaa huoneeseen."