"Näin lääkäreistä puhuessamme", Columbine jatkoi koettaen muodostaa kysymyksensä ylimalkaiseksi, "tiedätkö, joutuiko Wilson Moore! Kremmlinissä ollessaan lääkärin hoitoon loukkaantuneen jalkansa vuoksi?"
"Ei, sillä siellä ei ollutkaan lääkäriä. Heidän olisi pitänyt lähettää hänet Denveriin, mutta koska Wils ei olisi kestänyt sellaista matkaa eikä voinut odottaa, rouva Plummer sitoi hänen jalkansa. Hän on tehnytkin sen mielestäni mainiosti."
"Ah, olen hyvin iloinen!" Columbine mumisi. "Hänestä ei siinä tapauksessa tulekaan raajarikkoa eikä pölkkyjalkaa?"
"Ei. Mutta saat itse katsoa, sillä Wils on täällä. Hän saapui tänne toissa yönä ja asuu lankoni kanssa tuolla toisessa tuvassa."
Rouva Andrews lateli tämän kaiken nopeasti ja mielellään, mutta kumminkin jonkunlaisella erikoisella tarkoituksella. Hänen katseensa oli kohdistunut omituisen ystävällisesti nuorempaan naiseen.
"Täälläkö?" Columbine huudahti hämmästyneenä tullen hyvin liikutetuksi ja iloiseksi. Hän vuoroin punastui ja kalpeni.
"Niin!" rouva vastasi katsoen nyt ovelle. "Hänen pitäisi olla näkyvissä jossakin, sillä hän kuljeskelee kainalosauvan varassa."
"Kainalosauvanko?" Columbine huudahti järkytettynä.
"Niin juuri. Hän teki sen itse… Mutta en näekään häntä nyt missään. Ehkä hän meni tupaan nähdessään sinun tulevan, sillä hän on hirmuisen arka tuon sauvan vuoksi."
"No, jos hän on niin arka, niin minun on ehkä parasta lähteä", Columbine sanoi taistellen hämminkiään ja pettymystään vastaan. Mitähän tapahtuisikaan, jos hän sattuisi kohtaamaan hänet? Voisiko Wils ruveta kuvittelemaan jotakin hänen tulonsa vuoksi? Hänen sydämensä rupesi sykkimään kiivaasti.