"Hänen suunnitelmistaan."
"Vai niin! Tuostako hänen suunnitelmastaan uudistalosta Sage Creekin laaksoon?"
"Niin."
"Haluaisitko sinä sitä?"
"Minäkö? En totisesti!"
"Columbine, sanoit minulle muutamia viikkoja sitten, ettei hän ole rakastunut sinuun. Oletko vieläkin samaa mieltä, tahdotko vieläkin väittää, ettei hän ole kiintynyt sinuun?"
"Hän ei ole sanonut sitä minulle enkä ole milloinkaan sitä uskonutkaan. Olen aivan varma, ettei hän ole."
"Vai niin. Tyttö, silloin olit yhtä varma siitäkin, ettet sinäkään rakasta häntä. Oletko vieläkin?"
"En", Columbine vastasi hiljaa. Vihjaus noihin tuntemattomiin voimiin värisytti häntä. Hän ei halunnut karttaa ainoatakaan tuon miehen tekemää kysymystä, jolta hän ei voinut vaatia mitään, mutta jolle hän oli suuressa kiitollisuuden velassa elämästään ja kasvatuksestaan, suojellakseen uutta ja kasvavaa ylpeyttään. Hänessä muodostui kuitenkin jotakin jäähdyttävää.
Belllounds, ollen omituisesti itseensäsulkeutunut ja vakava, näytti haluavan lakata kyselemästä joko pelosta kuulla tytöltä vieläkin enemmän tahi entisten ystävällisten tunteitten heräämisestä. Mutta Columbinen vastaus järkytti häntä ja heittäen kynän kädestään sellaisin liikkein, kuin hänet olisi pakotettu päätökseen, hän nousi kumartuen tyttöön päin.