AD ASTRA

Yömaalarin unelma seitsemässä kuvaelmassa

Kirj.

LARIN KYÖSTI

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Osmo, 1906.

HENKILÖT:

Taituri.
Harmaapukuinen nainen.
Kasvattisisar.
Muukalainen, "tumma tohtori".
Ensimmäinen sairas.
Toinen sairas, houraaja.
"Yölepakko", nainen.
Paljasjalkamunkki.
Teatterin ovenvartija kolmannesta kuvaelmasta.
Teatterin ovenvartija viidennestä kuvaelmasta.
Sairashuoneen ovenvartija.
Sairaanhoitajia, poliiseja, yövartioita, sairaspaarin Kantajia,
pieniä poikia, seikkailijoita, kuoripoikia y.m.

ENSIMÄINEN KUVAELMA

"Kirojen kammio". Holvintapainen kellertävä, kivinen huone, jossa on kahdeksan rautavuodetta, neljä vastatusten, vuoteiden yläpuolella seinässä kirjaimet A, B, C, D, E, F, G, H; jokaisen vuoteen jalkopäässä sinkkitaulu, jokaisen vuoteen vieressä yöpöytä. Keskellä käytävä ja pöytä, perällä iso rautaverkko-akkuna, seinällä kipsinen Kristus ristinpuussa, katon keski-kohdalta riippuu sähkönauha, sen päässä vihreä ja valkoinen päärynän muotoinen lasipallo. Huoneessa on vihreä valo.

TAITURI vuoteessa oikealla etu-alalla. Yllään pitkä, valkoinen sairaspuku, kavahtaa pystyyn.

Missä minä olen!

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Sairaat sanovat tätä "kirojen kammioksi". Veri ja ajatukset ovat täällä kirottuja.

TAITURI

Veren vihoja?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Minä olen ajatuksenlukija, minä ajattelen vain muiden ajatuksia, nyt ajattelen minä sinun ajatuksiasi.

TAITURI

Mies raukka, sinulla on siis loissielu.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Tiedätkö, kuka sieluni vei? Tyttäreni.

TAITURI

Mitenkä hän sen vei?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Minä ajattelin liian paljon häntä.

TAITURI

Rakastit häntä yli kaiken?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Mutta nyt minun sieluni kulkee kadulla.

TAITURI

Lankesi tyttäresi?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Ruma kuva tarttui hänen sieluunsa.

TAITURI

Kuka sen tartutti?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Hilpeä heittiö. Minä huomasin kaikki, sitten aloin viljellä viiniä, join sitroonatarhani ja järkeni siksi kunnes itse olin kadulla. Lopulta minä jouduin tänne, minulla ei ole sielua. — Sinun sielusi puhui unessasi. Mikä sinä olet?

TAITURI

Maalasin ennen yömaisemia ja paholaisia.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Ja nyt omat ajatuksesi ajavat sinua takaa…?

TAITURI

En tiedä, mikä minua vaivaa. Muistoni edessä on kuin harmaa seinä. — Istuin katuravintolassa, manasin, maalasin, veri syöksähti päähäni ikäänkuin ilmassa olisi ollut sähköä. — Näin harmaapukuisen…

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Naisen?

TAITURI

Mistä sinä…?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Puhuit unissasi koko yön hänestä. Tänä aamuna kävi hän täällä tumman tohtorin seurassa.

TOINEN SAIRAS vasemmalla.

Paha jumalan äiti! Koirankuonolainen, mene pois paha! Mene muukalainen!' Jumalani, nyt minun vuoroni on kuolla.

HOITAJA

Hiljaa!

Lyö luudalla sairaan kasvoihin ja vyöttää kädet.

TOINEN SAIRAS

Nyt on hyvä olla, kurita, kurita, kiirastulessa on sitten helpompi olla!

TAITURI

Tämä on kamalaa. — Kadulla näin mustat kuomupaarit, soihdut ja miehet kasvoilla mustat verhot, ne seisahtuivat asuntoni eteen.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Pelästyit omia aivokuviasi. Sairasapuyhdistys, salainen seura, se on ollut olemassa aina kolera-ajoilta.

TAITURI

Ne etsivät ehkä minua? Salainen yhdistys?

ENSIMMÄINEN SAIRAS pelotellen.

Saatanaseura, mene tiedä. Hyvää ne ainakin ovat tekevinään. Älä peljästy. Harmaa nainen sinua suojaa.

TAITURI

Kävikö hän täällä? Silloin minun täytyy peljätä pahinta, hän ei anna minulle koskaan anteeksi. — Hoitaja, kynää ja mustetta, minun täytyy kirjoittaa kasvattisiskolleni, minä tahdon pois tästä kammiosta! Kuuletko?

HOITAJA

Ei täällä saa huutaa. Vaiti, muuten sidon kätesi, maankiertäjä, varas, mikä lienet?

Antaa kupissa soppaa ja viheltää samalla lyhyeen.

Syö, ettäs kuolisit, moriturus!

TAITURI

Minä en syö, anna minulle kynä, minä maksan sen kullalla. Missä on rahani, poissa!

HOITAJA menee.

Et sinä tarvitse rahoja, kyllä niistä täällä huolehditaan.

ENSIMMÄINEN SAIRAS kuiskaa.

Kärsivällisyyttä. Vaikka sinä kirjeen kirjoittaisitkin, niin ei ole sanottu, että hoitaja sen postiin vie, juopi postirahat.

Kaikki sairaat huutavat.

TAITURI

Enkö minä siis koskaan pääse täältä, täytyykö minun nääntyä tähän kurjuuteen?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Harmaa nainen lupasi tulla tänne.

TAITURI

Minä en tahdo nähdä häntä. Hän tuo aina turmion tullessaan. — Mikä minun jalkapäässäni helisee ja miksi seinässä vuoteeni kohdalla on H kirjain!

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Sinkkinen sairastaulu. Syntynyt… kuollut. Kuolinpäiväsi on vielä täyttämättä. Sairaita siirretään aina toiseen vuoteeseen, kun joku kuolee.

TAITURI

Miksi vierussairaan taulusta on paperi poissa?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Hän kuoli yöllä, tunnetko liiman hajun?

TAITURI

Saman hajun tunsin omassa suussani ravintolassa, minä olen kuin kirottu.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Siksi sinä oletkin täällä. Minun aikanani täällä on kuollut jo seitsemän sairasta ja neljä on viety hermohoitolaan.

PALJASJALKAMUNKKI ruskea kaapu, vyö, rukousnauha, päässä pieni musta patalakki, kuvassa pitkä suippoparta.

Salve in nomine Domini!

SAIRAAT

Dio nero! Mene pois paholainen!

Munkki asettaa kaksi palavaa vahakynttilää kuolleen eteen, lukee kirjasta, keltaisiin pitkiin pukuihin puetut hoitajat tulevat loilottaen ja nauraen, mättäävät kuolleen lakanoihin ja kantavat pois.

PALJASJALKAMUNKKI lukee sinkkitaulusta.

Tulokas! Sairas taituri! Oletko maalannut pyhän äidin kuvia?

TAITURI

En. Maksaako kirkko niistä hyvän hinnan? Minusta taide on ollut liian kauan kirkonpalvelijana.

PALJASJALKAMUNKKI naurahtaen.

Lasket leikkiä täälläkin, sinulla on suuret sielun voimat. Täällä on ehkä parempia aiheita. Kuoleman kuvia.

Tarjoo suudeltavaksi ristiinnaulitun kuvaa.

Tahdotko?

TAITURI

En.

PALJASJALKAMUNKKI

Mihin sinä uskot?

TAITURI

En tiedä.

PALJASJALKAMUNKKI

Et tiedä, etkä näe! Tulen toiste, kyllä vielä tapaamme toisemme.

TAITURI

Vaeltava veli, auta minut pois täältä!

PALJASJALKAMUNKKI

Ei ole vallassani… yhdistys määrää… sinun täytyy itse auttaa itseäsi.

Osoittaa ristiinnaulittua.

TAITURI

Te pilkkaatte. Pilkan vuoksi on hän seinälle ripustettu ryövärien keskelle. Korkeimman nimessä harjoitetaan täällä pimeätä pahennusta. Mitenkä täällä äkkiä kuolee niin paljon ihmisiä? Vai ovatko ne vain valekuolleita ja mihin ne viedään? Heräävät ehkä piinapenkillä tai arkussaan ja pureksivat tuskissaan kyntensä rikki.

PALJASJALKAMUNKKI

Taivas lähettää toisille kärsimykset jo nuorena, kiitä siitä taivaan isää.

TAITURI

Ovela oppi, joka kasvattaa orjia ja numeroita. Teillä taitaa olla senlainen jumalankanslia, josta voi ostaa pääsylipun taivaaseen. Katso, minä jaksan kärsiä ja minä kärsin.

PALJASJALKAMUNKKI

Kuka on kylvänyt katkeruuden siemenen sinun nuoreen sydämmeesi?

TAITURI

Nainen, jota kerran rakastin ja jo ensimmäisellä hetkellä paljasti itsensä.

PALJASJALKAMUNKKI

Sydänimijä, sieluhuvittelija, nainen.

TAITURI

Sen jälkeen aloin nähdä kaikessa rumia kuvia ja ajattelin naisen sielun ilohuoneeksi.

PALJASJALKAMUNKKI

Kirkkomme ja pyhä äiti päästää sinut ajallansa kirouksesta.

TAITURI

Ikuista en ole tuntenut muualla kuin syvän metsän hiljaisuudessa ja salaisissa salamantapaisissa aavistuksissani. — Minun erikoisalani on ollut pirujen maalaaminen, joita olen hahmoitellut ympäristöni mukaan.

PALJASJALKAMUNKKl

Täällä kuulet usein sen nimen mainittavan. Täällähän siis voit paljon maalata — näkymättömällä kädellä näkymättömälle kankaalle.

TAITURI

En tarvitse siihen luostarin sarkaa.

PALJASJALKAMUNKKI menee.

Sinä et pelkää — muuta kuin itseäsi. Hyvästi, tulen sinua joskus katsomaan, kuinka sinä maalaat.

TUMMA TOHTORI nauraa kuivasti.

Tervetuloa! Toivon, että viihdytte täällä.

TAITURI

Käärmekuopassa! Oletteko te tumma tohtori, teillä on vihertävä välke silmässä kuin käärmeellä. Missä minä olen nähnyt teidät ennen? Kadulla, teatterin pukuhuoneessa, atelierissa, en muista.

TUMMA TOHTORI

Voi olla mahdollista. Repostelin ennen kuvanveistäjänä. Mutta minä vaihdoin taltan lääkäriveitseen. Lämmin ihmisruumis on minusta intressantimpi kuin kylmä marmoriluonnos.

TAITURI ivallisesti.

Tarkoitatte kai kylmää ruumista.

TUMMA TOHTORI

Kyllä niinkin. Teillä on ihmeteltävän sopusoinnukas ruumis.

TAITURI ivallisesti.

Ja sielu epäkunnossa? Tahtoisitteko leikellä sitäkin?

TUMMA TOHTORI

Hellä, puhdas naisen käsi voi parantaa sielunne haavat. Täällä odottaa teitä…

TAITURI

Harmaapukuinen… tunnetteko hänet?

TUMMA TOHTORI

Olen hänet joskus tavannut. Hurmaava laulajatar. Itseensä imevä, kuinka sen sanoisin, lämmin, lähestyvä, olen ivalla koittanut häntä jäätää; tulikukka, hehkuu sitä hurjemmin, hehhee.

TAITURI

Hän rakastaa rakastajansa ruoskaa. Minusta ei ollut pyöveliksi eikä rakastajaksi.

TUMMA TOHTORI

Kutsunko…

TAITURI

Ei, ei! Hänellä ei ole puhdasta kättä. Hän saa minut vain liekkeihin, hän puhaltaa tulen, jossa me molemmat tulemme palamaan, ymmärrättekö, hän kiihoittaa minun kauttani teitä, se on niin hänen tapaistansa. Harmaa villikissa, joka säkenöi pimeässä.

TUMMA TOHTORI

Olen leikellyt monen sellaisen kissan kynnet — pimeässä. Jääkylmällä minä kuumennan, kuumuudellaan he minut kylmentävät… Hetken hekuma, kylläisyys, uusi rakkaus, raukeus. Päinvastainen minut hurmaa, katsokaa minulla on peili, jossa näkee kaikki päinvastoin.

TAITURI

Minusta tuntuu kuin minä ennen aina olisin nähnyt päinvastoin.

TUMMA TOHTORI

Tällä peilillä te siis voitte nähdä oikein, Se sekoittaa muuten käsitteet.

TAITURI

Värivaistinkin? Minä vierastan teitä, te tenhootte katseellanne. Te veistitte enkelin kuvia, nyt minä sen tiedän.

TUMMA TOHTORI

Ja naiset olivat niihin ihastuneita. Mistä sen tiedätte?

TAITURI

Musta sielu, valevalkoisia kuvia. Päinvastainen! Minulla oli valkoinen sydän, mutta minä olen ikäänkuin uhalla kuvaillut rumaa.

TUMMA TOHTORI

Miksi?

TAITURI

Se todisti muka syvää elämän tuntemusta, ruman rinnalla tuntui kaunis kauniimmalta, sanoivat rikkiviisaat kaunosielut.

TUMMA TOHTORI

Siitä voi johtaa: täytyy langeta syvälle syntiin tunteakseen puhtauden huimaavan korkeuden.

TAITURI

Mefisto!

HARMAAPUKUINEN NAINEN kädessä ruusuja.

Saanko tulla, tohtori?

TAITURI

Mene pois, minä en tahdo nähdä sinua, en nyt tässä alennuksen tilassa!
Mutta minä nousen siitä itse, älä riemuitse ennen aikojasi.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Toin sinulle ruusuja.

TAITURI

Minä annoin sinulle kerran ruusun, ja sinä tallasit sen jalkojesi alle.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Olin sinuun silloin suuttunut. Olen sen jälkeen paljon kärsinyt, meidän täytyy antaa toisillemme paljon anteeksi.

TAITURI

Alkaaksemme uudestaan? Älä teeskentele, nuo laupeudensiskon eleet eivät sinulle sovi. Sinä matkit kasvattisiskoani.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Juuri häneltä tuon sinulle terveisiä, onhan siinä kotoista lemua.

TAITURI

Ei, älä tuo tänne, laske pöydälle! Minä vihaan ruusuja. Miksi ei hän kirjoita minulle?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Hän ei tiedä sinun osoitettasi.

TAITURI

Siis sinun kauttasi. Sinä teet itsesi välttämättömäksi. Kirous ja kuolema, minä olen taas sinun vallassasi. Mene, mene, minä pyydän!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, vallassani. Sinä tarvitset minua ja minun velvollisuuteni vanhana ystävättärenäsi on auttaa ja hoitaa sinua.

TAITURI

Minä kiellän sen sinulta.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä olen jo sähköittänyt. Huomenna tulen sinua katsomaan. Saatatteko minua, tohtori?

TUMMA TOHTORI

Minne suvaitsette?

HARMAAPUKUINEN NAINEN menee.

Oopperaan.

TAITURI vaipuu vuoteelle.

Medusa!

Kuuluu torvisoittoa.

Mikä soitto se on?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Aina kun joku on kuollut, palkkaa yhdistys torvisoittokunnan soittamaan, ja sairaanhoitaja nostaa kolme hopeamarkkaa.

TOINEN SAIRAS

Mene, mene, muukalainen! (rukoillen.) Santo Luca, Santo Barnaba,
Spirito santo! (taiturille.) Minä kuolen sinun tähtesi!

Kaikki sairaat huutavat, hoitaja sitoo ne vuoteisiin.

KOLMAS SAIRAS

Cane Dio!

TAITURI

Cane Dio? Mitä? Ah! Onko minun henkeni vain kolmen hopeamarkan arvoinen!

TOINEN KUVAELMA

Puutarha. Tumma tähtiyö, vasemmalta häämöittää taitekatto, perällä vanha portti, joka on puoleksi auki.

ENSIMMÄINEN YÖVAHTI lyhty ja kuhmurasauva kädessä, seisoo portilla.

Täällä se yömaalari käy maalaamassa paholaisia: Vapaamuurari, rienan riivaama, mikä lie. Ja nuori nainen on usein mukana. Tuolta taas tulevat!

TAITURI ja kasvattisisar lyhty kädessä.

Kas niin, valaise sinä lyhdylläsi, minä asetan maalaustelineeni tähän!
Musta yö, taustana kastanjavarjossa ja kultaiset tulipisteet taivaalla.

KASVATTISISAR

Taivaan kultaisia tulikukkia.

TAITURI

Anna minulle mustaa väriä! Minä maalaan ja sinä ajattelet satujasi.

TOINEN YÖVAHTI

Mitä ne tekevät? Raatihan on kieltänyt liikkumasta yhdentoista jälkeen. Maalaaminen taitaa vain olla tekosyy… pitäisi pistää ne jalkapuuhun varoittavaksi esimerkiksi…

KASVATTISISAR

Ja tähdet kuuntelevat.

TAITURI

Ajatuksiamme. Ja minä kiinnitän ne kankaalle.

KASVATTISISAR

Mikä pyhä, hymisevä hiljaisuus!

TAITURI

Eikö ole ihanaa ajatellessa, että tuhannet maailmat syntyvät ja sykkivät tänä hetkenä, ja me vierimme mukana kaikkeuden kiertokulussa kohden ihania, uusia ratoja.

KASVATTISISAR

Ikuisuudessa.

TAITURI

Tyhjyydessä.

KASVATTISISAR

Miksi sinä huokasit?

TAITURI

Huokasinko? Ihminen on niin pieni. Elämä on niin lyhyt, mutta unettomat yön hetket, oi, kuinka ne ovat pitkiä! Ajatus seisahtuu ja kimmahtaa jotain mustaa vastaan, väliin se läikähtää minua vastaan niin, että minä kouristun. Silloin täytyy minun syöksyä elämän villiin pyörteeseen. Mutta sielläkin ihmiset ja heidän ajatuksensa kulkevat toistensa ohi vieraina ja kylminä.

KASVATTISISAR

Niinkuin tähdet, aijoit sanoa? Ne loistavat toisillensa. Ne ovat
Ikuisen ajatuksia.

TAITURI

Ja missä kaksi yhtyy, syntyy räjähdys.

KASVATTISISAR

Ei niin, ne kulkevat yhdessä vierekkäin, viihdytellen.

TAITURI

Tulinen ajan tuska vetää ne yhteen kohti ahdistusta, itsepalaamista, sammumista, pimeyttä. Niiden välillä on tummia juovia, ei pitäisi koskaan mennä tummien juovien yli.

KASVATTISISAR

En ymmärrä sinua. Etkö nähnyt tänä iltana punaisia juovia, riippuvia ruusutarhoja taivaan sinisillä silloilla?

TAITURI

Hetken heijastuksia. Nyt on kaikki kadonnut. Sinun sielusi on kuin ikuinen ruusutarha. Katsos nyt on yö, näetkö tummia juovia, mutta sinä et tiedä niistä mitään. Hyvä niin. Minä olen yön ystävä. Etkö sinä pelkää?

KASVATTISISAR

Mitä minä pelkäisin?

TAITURI

Ihmisten pahoja ajatuksia.

KASVATTISISAR

En ymmärrä pelätä.

TAITURI

Minuakaan?

KASVATTISISAR

Miksi minä sinua pelkäisin?

TAITURI

Minä en ajattele aina hyviä ajatuksia.

KASVATTISISAR

Sinä kuvittelet, että sinulla on pahoja ajatuksia.

TAITURI

Elämä on niin karsassilmäinen, se vaanii aina pahaa kaikessa. Maksa verosi, vie jyväsäkkisi myllylle ja ole tyytyväinen! Ei mitään sen enempää. Käy koreasti pääportista kirkkoon, vie sinne viikon viheliäisyydet ja päästä taas yöllä takaportista kaikki pienet pyyteet sisälle. Olisipa ne edes kielletyn puun hedelmävarkaita. Mutta ne eivät uskalla elää! Siksi minä maalaan heille heidän paholaisensa. Kavahtakoot!

KASVATTISISAR

Minä pelkään sinun tähtesi. Miksi sinä aina maalaat maahisia, houruttaria ja rumia peikonpäitä? Sinun "tanssivia paholaisiasi" sanotaan epäsiveellisiksi.

ENSIMMÄINEN YÖVAHTI

Mistä he puhuvat?

TOINEN YÖVAHTI

Kutsuvat pahoja henkiä. Minä piirrän ristin portinpieleen, hys, hys!

Nakkaa pienellä kivellä.

TAITURI

Mikä rasahti? Pensas? — Siksikö, että ne ovat alastomia? Ajatteletko sinäkin samoin?

KASVATTISISAR

Minä ajattelen sinusta vain hyvää, sanokoot ihmiset täällä mitä hyvänsä, sulkekoot vaan porttinsa sinulta.

TAITURI

Minä en koputa heidän pääporttiinsa enkä hiivi takaportistakaan. Minä kuljen omia teitäni.

ENSIMMÄINEN YÖVAHTI

Näitkö sinä tänään sen omituisen naisen kadulla?

TOINEN YÖVAHTI

Jolla oli harmaa puku? Kulki kadulla paljain päin ilman hattua, kaikki kaupungin naiset käänsivät päätään. Ajatteles, kulkea kadulla ilman hattua!

ENSIMMÄINEN YÖVAHTI

Se on sekin sitä yömaalarin seuraa. Toisinaan tulee tänne muita pirunpiirtäjiä, hummaavat, panevat toimeen soihtutansseja, soittavat ja laulavat niin, ettei kunnon porvarit saa nukkua.

KASVATTISISAR

Mutta täällä on niin rauhallista, rakennukset kuin vanhoja hiljaisia vaareja silkkihatuissaan, ja pihoilla ja käyrillä kujilla salaperäinen hämärä.

TAITURI

Niin todella, rakennukset elävät vanhoja muistojaan, mutta ihmiset ovat kuolleita, ne torkkuvat syrjäsilmällä tarkastellen naapurin vaimon hapuilevia askeleita aidan takana. — Ne eivät uskalla mennä yhteiseen saunaan. Katsos ne ovat sellaisia salamaalaajia.

KASVATTISISAR

Mitä tarkoitat?

TAITURI

Ne maalaavat minun tauluihini jotain lisää oman köyhän mielikuvituksensa värivaroilla, mutta vyöttävät samalla ruumiinsa paksuun siveellisyyden verhoon.

KASVATTISISAR

Ne tarkastelevat niin sunnuntai-arvokkaina.

TAITURI

Tarkastavat ja tirkistävät salaa liian läheltä. Minun täytyy katsella kaukaa jos mieli maalata. Oikein minua iljettää. Mutta miksi minä puhun näistä sinulle ja katkeroitan sinunkin mielesi? Ehkä minä uskallan liian paljon sinun tähtesi. Sinä olet niin hento ja herkkä.

KASVATTISISAR

Minä tahdon kuunnella sinun ääntäsi, kun sinä maalaat tähtiä!

TAITURI

Mutta jollen minä näin syökse sinua perikatoon.

KASVATTISISAR

Yö on niin ihana, täynnä tuhansia tähtisatuja.

TAITURI

Ihmiset kurkistavat meidän hiljaiseen tähtiparatiisiimme.

KASVATTISISAR

Siksi etteivät itse voi nähdä…

TAITURI

Puhtaasti.

KASVATTISISAR

Mikä puhdas tuoksu tarhassa, tällaisena yönä varmaan ruusut puhkeavat suven maassa.

TAITURI

Valkea sisko! Minä kutsun sinua nyt ja aina valkeaksi siskoksi.

KASVATTISISAR kuiskaa.

Valkea sisko.

TAITURI

Mutta minä en ole puhdas. Maailman pikarista olen juonut hienoa mesimyrkkyä, se kiertää suonissa, en tiedä, koska se kapinaan nousee veressäni.

KASVATTISISAR haaveillen.

Tämä yö on niin korkea ja kaunis.

TAITURI

Meidän täytyy jättää nämä yöhetket, nämä tähtirikkaat illat.

KASVATTISISAR

Minä tahtoisin, ettei aamu koskaan valkenisi.

TAITURI

Onneton toive! Kuules kuinka viiri vinkuu ikäänkuin pieni piru. Se juoruaa jo koko maailmalle, ja kavala maailma tahraa sinun maineesi.

KASVATTISISAR

En välitä ihmisten puheista, tämä hetki on ikuisuus.

TAITURI

Ne ajavat meidät pois paratiisista. Mutta sinä et sitä kestä.

KASVATTISISAR

Minä koitan kestää. Jos ne ajaisivat sinut pois, niin minä etsisin sinua lyhty kädessä läpi maailman.

TAITURI

Sinä olet muovailtu hienon hienoista, pehmeistä elämänsoluista, täytyy olla väkevätä suolaa selkärangassa, jos mieli pystyssä pysyä. — Ah, minä en voi nyt maalata.

KASVATTISISAR

Minä ikävystytän sinua.

TAITURI

So, so, silkkihiiri.

KASVATTISISAR

Minä en voi sinua innostaa, en nostaa sinua lentoon hengenheimolaisuuden korkeille kukkuloille.

TAITURI

Synkkien syvyyksien pohjaan et minua koskaan saa.

KASVATTISISAR

Minä liihottelen siltä väliltä. Kerran sinä kuitenkin sanoit: jollette tule kuin lapset, ette pääse taiteen valtakuntaan.

TAITURI

Niin silloin… Sinä olet onnellisempi sen ulkopuolella.

KASVATTISISAR

Mutta hän? Hän on sinun hengettäresi. — Kuule, minä näin hänet eilen.

TAITURI

Käveli kadulla avopäin ratsupiiska kädessä kummallinen harmaa puku yllään. Niinkö?

KASVATTISISAR

Minä ihan vapisin, sillä minä pelkäsin…

TAITURI

Niin, hän on niin häikäilemätön ja huimaava. Veriruskea soihtu, valaisee elämän helvetit ja taivaat. Ja sinä olet sellainen pieni kotilyhty.

KASVATTISISAR liikutettuna.

Et sinä enään tule tähtiä katsomaan. Hän tulee tänne.

TAITURI voittaen itsensä.

Silkkihiiri! Minä muuraan kiinni portin. Hahhaa, olenhan minä muka vapaamuurari. Ja asetan kaikki paholaiseni vahtiin.

KASVATTISISAR

Kun hän on mennyt, muuraudut sinä huoneeseesi. Sitte matkustat sinä pois ja täällä tuntuu niin yksinäiseltä.

TAITURI

Mikä melu portilla? Kuulin ihan kuin kivi olisi ohitseni suhahtanut.
Tähdet ylhäällä, alhaalla kivet lentävät.

ENSIMMÄINEN YÖVAHTI kolkuttaa porttiin.

Kuka kunnoton vielä yösellä liikkuu, kunnialliset ihmiset jo nukkuvat!

TOINEN YÖVAHTI

Kiinni pahan manaaja! Yönaikkonen!

TAITURI

Hyvä, ettei sattunut sinuun. Tuntui kuin kivi olisi itkenyt ilmassa.

KASVATTISISAR

Ne tulevat, ne tahtovat tehdä sinulle pahaa, pakene!

TAITURI

Rauhoitu! Kuinka sinun pieni sydämmesi sykkii kuin pienen kyyhkysen, nojaudu rintaani vasten, minä suojelen, kas noin, onko nyt hyvä olla.

KASVATTISISAR

Ah, kuinka tähdet nyt ovat kauniita, ne häilyvät kultakehässä ihan pääni päällä. Nyt lensi, lensi kauvas äärettömyyteen, lentää eikä koskaan pääse päämääräänsä.

TAITURI

Entää ja etsii.

Portille ilmestyy harmaapukuinen nainen.

KASVATTISISAR kirkaisee.

Hän, hän! Katso, hän seisoo tuolla!

TAITURI

Kuka?

KASVATTISISAR

Harmaapukuinen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä kirjoitit minulle: tule, näe ja voita! Tässä minä olen!

Kasvattisisar vaipuu maahan, yövahdit nauravat portilla.

KOLMAS KUVAELMA

Teatterin pukuhuone, perällä ovi, josta näkyy osa näyttämöä.

TAITURI

Neiti ei ole vielä täällä?

OVENVARTIJA leveä hopeoitu vyö rinnalla.

Näyttämöllä. Siellä on kenraaliharjoitus. Täällä kävi se shaaliin puettu nainen, mutta minä sanoin, että te viimeistelette näyttämötaustan seinämää.

Näyttämöltä kuuluu laulua ja kätten taputuksia.

TAITURI

Hyvä. Tuolla tuo taas kävelee näyttämön sivulla.

OVENVARTIJA

Muukalainen kuvanveistäjä, hän on nykyään usein neidin seurassa. Muuten täällä käy niin paljon herroja, vapaaherroja, kirjailijoita, arvostelijoita. Ensimmäisestä rakastajasta parturipoikaan saakka, kaikki ovat häneen hullaantuneita.

HARMAAPUKUINEN NAINEN seurassaan Muukalainen.

Siis huomenna näytännön jälkeen!

Ovenvartija poistuu kumartaen.

MUUKALAINEN

Oo, kuinka te olette kiehtova ja hurmaava! olette ihan erään laulajattaren näköinen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Rakastajattarenne? Teillä on niitä varmaan ollut paljon, minä näen sen teidän pistävän lumoavasta katseestanne. Päättikö hän päivänsä?

MUUKALAINEN

Hän kadotti äänensä. Miksi hämmennytte? Hän ei heti voinut unohtaa taidettansa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ja sitä te ette voineet antaa hänelle anteeksi?

MUUKALAINEN

Kohotitte hiukan elämäni esirippua. Tahdotteko nähdä enemmän? Kaikkeani en minä kenellekään näytä, täytyy säästää jotain itselleenkin, kun ei muilta saa mitään.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä tunnen, että te voisitte kasvattaa, teissä on jotakin… Teillä on niin kylmän tutkiva katse ikäänkuin olisitte poroksi polttaneet kaikki sillat takananne.

MUUKALAINEN

Unelmien sillat. Voittaakseni kylmän todellisuuden. Teissä on jotain minusta. Jäätynyt viileys, kuinka sen selittäisin, kohmettunut tunteen laava.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Olen nähnyt vain kumartavia narreja. Minä luulen, että te voitte nostaa naisen kiihkojen korkeuteen… repiä ja rakentaa hänet uudestaan. Tietääkääs, minun tekisi mieli — lyödä teitä.

Kohottaa viuhkaansa.

Leikkiä, ymmärrättehän. Miten kävi laulajattarenne, unohtiko hän taiteensa?

TAITURI

Ja itsensä —?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä…

Esittää.

Ystäväni, auttajani…

MUUKALAINEN

Hän kadotti lauluäänensä.

Taiturille.

Ihanteellinen, onnellinen mies…

Harmaapukuiselle naiselle.

Laakerienne kantaja.

TAITURI nauraa hermostuneesti.

Te tietysti kuristitte häntä kaulasta.

MUUKALAINEN

Mikä päähänpisto! Olette varmaankin lukenut yöllä kummitusjuttuja.
Sulkeudun suosioonne.

Menee.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kuinka sinä sillä tavalla saatoit sanoa?

TAITURI nauraa.

Hassunkurinen ajatus. Pälkähti päähäni, en voinut olla sitä sanomatta, hahhaa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä loukkasit häntä. Näitkö, miten hän puristi huulensa yhteen ja kalpeni? Hän on vaarallinen mies Hän voi vielä pistää…

TAITURI

Ja sen sanot sinä, joka voit pistää — kuin käärme. Mutta ihana sinä olet. Ah, rakkaani, tässä minä tahdon olla, elävä lähde sinä olet, elämä itse, vedä minut luoksesi kuin väkevä virta!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä pelastin sinut elämälle, minä vein sinut pienien pyyteiden sopesta, joka ei voinut hedelmöittää sieluasi.

TAITURI

Minä olin kuin unissakävijä, minä heräsin sinun käsiesi sähköittävään sivelyyn. Ja minä lähdin kanssasi elämän iloiseen karkeloon, kohosin päätäni korkeammalle, uskoin taas itseeni ja sinuun!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Unohdit pienen lemmentarinasi, enkelipalveluksesi.

TAITURI

Niin, hän, hänen elämänsä minä tallasin kuin hennon taimen, hän antautui minulle kokonaan, sinä annat palan palalta.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kullakin ihmisellä on jotain, jota ei voi antaa pois.

TAITURI

Sen sinä olet oppinut muukalaiselta, eikä hän ole ainoa, kerran kuitenkin minä olin ainoa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Monen kautta yhdelle.

TAITURI

Viimeiselle. Sanoisit, yhden kautta monelle.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä olet lemmenkade, minä tahdon olla vapaa, niinhän sovimme.

TAITURI

Niin, mutta älä kiihoita minua, sinä olet nainen…!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Siten tiedän minä rakkautesi kasvavan.

TAITURI

Kasvaa yli laitojen, puhkaisee patonsa. Ah, rakkaani, tahdotko, uskallatko antaa kaikkesi, ymmärrätkö, me yhdessä valloitamme tähän pieneen maailmaan uuden maailman.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Tulta ja terästä, sitä minä odotin sinulta. — Mutta jollei ole hyvä meille molemmille, että minä annan kaikkeni, sinä peljästyisit, pelkäsit jo lapsena pimeää.

TAITURI

Mutta sitte minä piirsin peikkoni paperille ja nauroin niille.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, elämän sydänpäivän paisteessa. Mutta kun tulee elämän yö, kammo ja kadotuksen pelko, ja me tuijotamme harmaaseen tyhjyyteen. Ei, minä en tahdo rikkoa ajatustasi minusta.

TAITURI

Sinä et usko itseäsi minulle, sinä puhut tänään niin vieraalla äänellä, siinä on jotain tuon muukalaisen salaperäisestä äänensoinnusta. Sinä peität minulta jotakin.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä etsin aina uusia sointuja.

TAITURI

Jotka hedelmöittävät sieluasi? Hahhaa! Sinä olet aina ollut varovainen ruumiisi suhteen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Maailman tähden? Minä en pelkää maailmaa.

TAITURI

Ei, vaan itsesi tähden. Minä luulen, että sinä kuulut niiden naisten joukkoon, jotka eivät tahdo tulla äidiksi. Se estäisi sinun niin kutsuttua vapauttasi.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, siinä on jotain rumaa ja koomillista. Madonna, lapsi ja kumartavat, tuhmat paimenet!

TAITURI

Mutta hän antoi minulle kaikki, ja minä hylkäsin hänet siksi, etten löytänyt enään enempää. Lapsi ja äiti samalla kertaa. Hän uhrasi itsensä, ja minä uhrasin hänet sinun tähtesi. Sinun täytyy täyttää aukko.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Omantunnontuskia? Raukka! Minä en kadu koskaan mitään.

TAITURI

Niin, raukka, kumartava narri! Minä olen vain sinun riemuvaunujesi vetäjä, mutta minun taiteeni kulkee kerjäläisenä jälessä.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kovin runollisia vertauksia!

TAITURI

Joku on sanonut, että naiset kiihoittavat meitä mestaritöihin, mutta estävät meitä niitä valmistamasta loppuun. — Huomenna on sinun iltasi, tuli-iltasi.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, huomenilta on minun tähti-iltani. Minä näen hämärästä tuhannen tuikkivaa silmää, lohikäärmeyleisön. Minä laulan sen omaan valtaani, kuuletko, minä nousen sen niskalle ja lyön sitä piiskallani.

TAITURI

Ja sen jälkeen? Matelee se kintereilläsi. Ja muukalainen? Minä kuulin kaikki, sinä olet päättänyt kohdata hänet näytännön jälkeen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, minä olen päättänyt kukistaa hänen varmuutensa.

TAITURI

Sinä leikit vaarallista peliä. Sinä petät minut. Ah, jollen minä koskaan olisi nähnyt sinua! Sinulla on aavistamattomia mahdollisuuksia hyvään ja…

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Pahaan? Minä tiesin sen sanan olevan huulillasi.

TAITURI

Niin, sinä menet hänen luoksensa. Sitäkö varten sinä pelastit minut elämälle? Onko tämä elämää! Ja sinä! Minä luulen, että sinä vihaat elämää. Miksi sinä heität minut toiveista epävarmuuteen, huumeesta epätoivoon, kiihoitat ja väsytät, viet yhä syvemmälle, ja minun täytyy seurata sinua, sinun oikkujasi, veristä vallattomuuttasi, nähdä, miten sinä keimailet, näyttelet, hymyilet ja taas hylkäät? Minä en jaksa enempää. Sinä olet naaras! Naaras, jonka ympärillä kiima kiertelee.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinussa on tempperamenttia. Jatka, jatka!

TAITURI

Jos sinä olisit elänyt vanhan Kreikan aikaan, niin sinä olisit ollut hieno huvitanssijatar, jonka mieliksi kaikki Alciibiadeet olisivat leikanneet koiriltaan hännät poikki ja kaataneet kaikki jumalien kuvat kumoon.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Puheistasi huomaa, ettet viime aikoina ole itseltäsi mitään kieltänyt.
Kasvattisiskosi odottaa sinua.

TAITURI

Hänessä on vieläkin neitseellinen tuoksu. Mutta sinulla on hetairan sielu, ero on siinä, että sinä tyydyt miesten sieluihin.

HARMAAPUKUINEN NAINEN tempaa ruusun ja polkee sen jalkojensa alle.

Sinä uskallat sen sanoa, sinä! Nyt sinä saat tyytyä ensimmäiseen, joka kadulla vastaasi tulee. Minä menen nyt.

Menee kiivaasti.

TAITURI

Hänen luoksensa? Ah, rakas, älä mene, minä rukoilen polvillani, tule takaisin!

Poimii ruusun maasta.

Minun ruusuni? Mitä minä tein!

Rientää ulos.

OVENVARTIJA sitten kasvattisisar.

Ketä te lyhdyllä etsitte?

KASVATTISISAR

Minä valaisen tietä lyhdylläni ja odotan häntä, joka maalasi tähtiä.
Tähdet odottavat.

OVENVARTIJA

Kyllä tähdillä on aikaa.

KASVATTISISAR

Mutta minä en löydä häntä. Kummallista, kun minä suljen silmäni, niin minä en tunne häntä, sillä hänen kasvonsa muuttuvat silloin niiksi kuviksi, joita hän maalasi maailmalle, nyt minä tahtoisin nähdä hänet, niin että minä voisin muistella häntä sellaisena kuin hän oli eräänä tähtiyönä.

OVENVARTIJA

Mutta teillä, vaimokulta, on kovin pieni kynttilä, se sammuu.

KASVATTISISAR

Minun täytyy rientää ja pyytää häneltä uutta, hänellä oli niin kirkas kynttilä, mutta hän piiloitti sen vakan alle.

OVENVARTIJA

Tarkoitatteko paholaisen piirtäjää, hän läksi juuri uuden "tähtemme" seurassa.

KASVATTISISAR

Putosiko se tähti taivaasta?

OVENVARTIJA nauraen.

Sitä en juuri usko, sillä on hiukan epäilyttävä loisto.

KASVATTISISAR

Sitten se oli vain aarnivalkea, joka eksyttää.

OVENVARTIJA

Eksyttää, se sana sattui kuin naulaan.

KASVATTISISAR menee.

Minun täytyy näyttää hänelle tietä, ettei hän eksyisi.

OVENVARTIJA

Kyllä tämä elämä on sukkela näytelmä. Kun näyttämöllä nauretaan, niin kulissien takana itketään ja päinvastoin. Ja isä Jumala hoitaa koneistoa. Minä menen laskemaan alas esiripun.

NELJÄS KUVAELMA

Ravintolan katuedusta, pieniä pöytiä ja tuoleja, keskellä käytävä, vasemmalla hotellin pääty, johon on kirjoitettu "Ikuinen lamppu". Oikealla isompi pöytä sillä iso malja ja kauha. Taituri istuu skitsikirja kädessä, hänen ympärillänsä istuu kaksi seikkailijaa. Äärimmäisen pöydän ääressä istuu nainen hiukset silmillä. Ravintolan ovella perällä seisoo viinuri punaisine esiliinoineen; joskus näkyy poliisi, joka kulkee hotellin ohi.

TAITURI turistipuvussa, polvihousuissa.

Kun minä ennen join tätä viiniä, tuntui kuin olisin juonut tämän maan ihanien maisemien värin ja mehun sieluuni. Nyt minä näen pikarin pinnalla kaksi naisen kuvaa, jotka läikkyvät toisiaan vastaan. Toinen nainen oli väkevä, väärennetty viini. — Ääretön äitelyys täyttää nyt mieleni. Ettekö tunne liiman ja homeen hajua?

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Päinvastoin.

TAITURI

Päinvastoin? Kaikki sanovat päinvastoin. Minusta tuntuu ikäänkuin minun täytyisi, ikäänkuin minun aina olisi täytynyt tehdä päinvastoin kuin mitä ajattelen. Ennen hallitsin minä ainettani, nyt hallitsee se minua.

TOINEN SEIKKAILIJA

Mielikuvat tekevät kepposiaan. Rivoja kuperkeikkoja?!

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Tunteenne ovat turmeltuneet, olette runollisen ränstynyt.

TOINEN SEIKKAILUA ivaten.

Jumalan armosta.

TAITURI

Tässä turmeluksen tuoksussa on jotain hurmaavaa ja huumaavaa.

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Lähettäkää uusia mielikuvia niitä vastaan!

TOINEN SEIKKAILIJA

Taivaallinen sotajoukko.

TAITURI

Minä kuljen toreja ja katuja kuin kummitus. Leipäni, minkä ostan, on katkera, vesi on saastutettu, asuntoni varkaiden luola, jota en voi lukita. Ja yöllä? Minä valvon ja kuuntelen pimeässä honkkien honotusta ja särkyneen kitaran kiljuntaa likaisista huoneista, joissa mässätään. Ja minut tempaa hullu halu itse mässätä ja ryvettää.

TOINEN SEIKKAILIJA

Se puhdistaa. Käykää sellaiseen mutakylpyyn, niin inhonne katoaa!

TAITURI

Se kasvaa sydämmessäni kuin myrkkysieni. Minä olen sen niin selvästi huomannut, että ympärilläni liikkuu salaisia, vihaisia voimia. Toisinaan tunnen kuin raskaan käden hartioillani. Uskotteko pahaan?

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Ei enään uskota hyvään eikä pahaan. Paholainen on joutunut rappiolle sen jälkeen kuin enkelit tekivät vararikon. Paholainen hyötyi enkelien rinnalla. Nyt kulkee hän kirjatonna maailman markkinoilla.

TOINEN SEIKKAILIJA

Te suitsutitte hänelle ennen, teidän taulunne…

TAITURI

Minä poltin monta taulua.

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Mutta ne kummittelevat vielä aivoissanne.

TAITURI

Nainen minut kiihoitti, minä tahdoin uhmata jumalia, minua on rangaistu, minä kuljen nyt kuin henkipatto. Minä viihdyn vain heittiöiden ja kuvanväärentäjien seurassa. Nyt minä juon teidän kanssanne.

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Armaanne malja!

TAITURI

Hän karkasi erään seikkailijan kanssa. Hänellä oli jo lapsena taipumuksia näpistelemiseen, vanhempana varasti hän voimani enkä minä enään löydä itseäni, ehkä löytäisin sen jostakin kotiseutuni komerosta, niin ainakin luulen. — Minä luulin nähneeni hänet eilen, hän katosi "Ikuisen lampun" ovesta. Ehkä se oli harhakuva, mutta kuin kehässä palaan minä aina tämän ravintolan edustalle. Minä tahdon näyttää hänelle, että minä olen unohtanut hänet, etten minä enään tunne häntä. Kas tuolta hän tulee.

TOINEN SEIKKAILIJA

Unohtanut? Miksi siis häntä vielä etsitte?

HARMAAPUKUINEN NAINEN ja muukalainen istautuvat vasemmalle.

Ei häneltä, ei häneltä, sinä vaadit minulta liikoja, tätä älä vaadi, hän oli kerran osa onnestani!

MUUKALAINEN

Sinun täytyy. Meidän täytyy saada hänet tekemään hullutuksia. Silloin hän on vallassamme.

Vaihtaa seikkailijoiden kanssa salaisia merkkejä.

Kuuluisa taideniekka, olen kuullut teistä puhuttavan, hauskaa uudistaa tuttavuutta mestarin kanssa.

TAITURI

Muistan. Tapasin teidät kadulla, opastitte minut pankkiin. Olkaa tervetullut, tuokaa seuranaisennekin! Cameriere, kaksi lasia! Mestari vain elämän viinitarhassa. Tuntematon kaunotar, istukaa tähän, siirtäkää kateellinen, harmaa harso silmiltänne! Uskokaa, minä olen nähnyt teistä kerran unta, räikeä todellisuus ei ole sitä himmentänyt. Kummallista, että todellisuudessa voi kohdata unikuvansa.

Muukalainen menee perälle ravintolaan.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Te näette kohteliaita unia. Elämä on täynnä yllätyksiä.

TAITURI

Missä on piiskanne?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä annoin sen saattajalleni.

TAITURI

Osat ovat vaihtuneet. Minä näin unta, että te seisoitte piiska kädessä ja käskitte minua: korkeammalle, korkeammalle. Minä olin näkevinäni korkean sinisen vuoren, sen laella valkoisen pylvästemppelin… tummat kypressit kuin jättiläiskeilit sen ympärillä.

HARMAAPUKUlNEN NAINEN

Ikuisen muiston temppelin?

TAITURI

Missä palaa ikuinen lamppu valaisten kuolemattomien kullattuja nimikirjaimia. Me olimme nousevinamme, mutta yhtä kaukana häämöitti temppeli.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ehkä me kuljimmekin alaspäin — unessanne.

TAITURI

Niin me teimmekin. Ettekä te sitä huomanneet, te vain kiihoititte ja minä katselin vuorelle. Te johditte minua ja teillä oli side silmillänne. Vihdoin tunsin minä hirveän tuoksun sieramissani, paksut myrkkyhöyryt kiersivät päätäni, tunsin ikäänkuin maa olisi haljennut ja ilma vavissut. Usvasta kuulin minä teidän pilkkanaurunne kuin raivottaren naurun. Minä näin läpi huurun sudenilmeiset naisen silmät harmaassa usvassa. Te itse, teidän harmaa pukunne muuttui usvaksi, ja kun se oli haihtunut, seisoin minä yksin mustan kuilun partaalla. Samassa minä heräsin. Olenkohan minä vielä hereilläni? Unessa kehittyy aatos, jonka todellisuus on synnyttänyt.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä soisin, että se kehittyisi. Tahtoisitteko te nyt johtaa minua?

TAITURI

Minä? Minne? Päinvastoin kuin unessa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ehkä näitte väärin. Ehkä nainen tahtoi todella viedä teidät temppelin laelle mutta erehtyi, olivathan hänen silmänsä sidotut.

TAITURI

Hän katseli liian paljon sisäänpäin omaan itseensä. Minusta ei ole oppaaksi. Tarvitsen sitä itse, jaoin kerran sydämmeni kahtia. Toisen osan annoin enkelille, toisen kiusaajattarelle. Ja enkeliltä minä siivet leikkasin ja kiinnitin ne kiusaajattareen. Minulla ei ole enään sydäntä. Minne minä voisin teidät viedä?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Alas rauhallisen laakson majaan.

TAITURI

Ohi kuilujen? — Ja saattajanne?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä olen hänen orjansa. Kunhan voisimme paeta.

TAITURI teennäisesti nauraen.

Ihan kuin minun unessani. Minun rakkaani karkasi erään seikkailijan kanssa, sellaisen näyttämösankarin kanssa. Minun rakkaani näytteli paremmin elämässä, näyttämöllä hän epäonnistui. Sanoivat, että hänellä oli ääntä vaan ei sielua. Sitä hän ei voinut antaa anteeksi. Hän läksi ja luuli kostavansa yleisölle ja minulle. Minä tahtoisin tietää, onko hänellä nyt heikompi ääni ja enemmän sydäntä.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Tahtoisitte tietää…. Minä tunnen hänen… Te ikävöitte häntä vielä, te rakastatte häntä…

TAITURI

Minä säälin häntä.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Mutta jollei hän tarvitse teidän sääliänne, ehkä hän taas ottaa käteensä onnensa ohjat.

TAITURI

Piiskansa tarkoitatte. Ei, minuun se ei enään koske, minä tiedän hänen opetustapansa salaisuuden, minä nauran hänen taikatempuillensa ihan kuten minä nyt nauran teidän puolustuksellenne. Todellakin, minä maksan samalla mitalla, minä karkaan nyt teidän kanssanne.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Mutta jos tuo nainen yllättää meidät.

TAITURI ivaten.

Hän matkustaa aina, sellaista on elämä, joskus väliasemilla me tapaamme toisemme, vaihdamme kohteliaisuuksia ja lähdemme taas eri suuntiin. Mutta mitä sanoo saattajanne? Hän varmaankin nöyryyttää teitä joka hetki, pakoittaa alentaviin tekoihin, hurmaamaan miehiä, joiden taskut hän tarkastaa, anteeksi, olen hiukan katkeralla tuulella.

HARMAAPUKUINEN NAINEN hämmästyen.

Te liioittelette… olette sairas… minä olen häneen kyllästynyt.

TAITURI ivaten.

Minä tarjoan teille kaikki, mitä minulla tunteitteni romukopassa vielä on jälellä. Sain äsken rahoja eräästä taulustani "Sodoma ja Gomorra". Syntirahoja siis, niillä voimme huvitella. Nyt minä jo menen, minä suutelen teidän ihania silmiänne.

HARMAAPUKUINEN NAINEN kohottaa hiukan harsoa.

Tahdotteko nähdä minun kasvoni, ostatte minut näkemättä minua. Voisitte katua.

TAITURI

Minä en kadu enään mitään. Älkää paljastako itseänne koskaan!

HARMAAPUKUINEN NAINEN menee ravintolaan, josta muukalainen palaa.

Ah! Minä tahdon voittaa sinut takaisin itselleni.

TAITURI menee maljapöydän ääreen, kohottaa maljan ilmaan, muukalainen kaataa siihen nestettä pienestä pullosta.

Nyt minä tunnen kuinka elämän henget taas palaavat, otsallani uhma pullistuu ja sydämmeni kuohuu kuumana ja voittorikkaana. Tahdon kiinnittää ikuisen ajatuksen kuolleeseen kankaaseen, minä näen sen suuren näyn, hetkessä minä sen ikuistan, sillä tämä hetki on minun.

SEIKKAILIJAT

Ikuistakaa se, maalatkaa se! Mestarin malja!

MUUKALAINEN

Päinvastoin!

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Niin ettei silmä näe, mitä käsi tekee.

TOINEN SEIKKAILIJA

Kohta hän ei tunne eikä tiedä mitään. Syleile häntä ja tunnustele!

ENSIMMÄINEN SEIKKAILUA nauraen.

Hänen taskujansa.

TAITURI juo ja tarttuu siveltimeensä.

Kummallista, minä unohdin sen, aatos himmentyi. Miksi te katselette minua niin kummallisesti, käteni vapisee, silmät, silmät, teillähän on ihan saatanan katse!

MUUKALAINEN

Se antaa teille uuden voiman.

Käytävän perälle ilmestyy hengetär, joka ojentaa varoittaen kättään.

TAITURI

Ihana näky! Hengettäreni. Minä tahdon ja minä voin. Ah, tuntuu kuin joku painaisi kättäni. Minä en voi!

Pudottaa siveltimen maahan, hengetär katoaa.

MUUKALAINEN

Teitte ehkä rikoksen taiteen hengetärtä vastaan, alensitte hänen arvoaan ja alensitte itsenne.

TAITURI juo.

Missä olet sinä ikuisen kauneuden kuva, jota minun sieluni aina salassa isosi? Minä kutsuin sinut kuin markkinailveilyyn, siksi sinä nyt kainoudessasi katosit. Poissa, kaikki on saasta ja pimeys, hurja palo ja sekaannus!

MUUKALAINEN

Tuossa on toinen hengettäresi.

Ravintolan ovelle ilmestyy harmaapukuinen nainen harmaassa harsopuvussa, hatuntöyhdöt näyttävät harmailta käärmeiltä ja olkapuhvit lepakon siiviltä.

TAITURI

Ikuisen rumuuden hengetär, vereni papitar! Mene pois minun sielustani!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä rakennan sinne temppelini.

Katoaa ravintolaan.

TAITURI

Mikä hervottaa käteni? En voi maalata, mutta minä puhun!

MUUKALAINEN

Häikäise ja herjaa! Siinä elämän ainoa autuus!

TAITURI kiihkeästi

Minä puhun!

Ikuinen lamppu! Toinen palaa taivaan hämärässä salissa, toinen helvetin hehkuvassa holvissa. Taivaan sinivalkea valo valaisee taivaan tyhjiä saleja ikuisten kylmien tähtien viileydessä, ikuinen ikävyys asuu siellä, yksitoikkoinen veretön, väritön enkelilaulu. Ei mitään toivottavaa enään, ei mitään menetettävää enään, raukea, tahdoton täydennys ja kultainen kylläisyys. Autuuden sarvesta tarjoillaan pienin annoksin, tylsään puoliuneen tuutivat ruusuisten siipien suhina ja unisten harppujen säestys. Ei yötä eikä päivää, ei kuolemaa eikä heräämistä, ikuinen ikävyys, suruton sopusointu, hedelmätöin hiljaisuus hiutuvassa hämärässä taivaan äärettömässä tarhassa rannattoman kuultavan kannen alla!

Veripunanen liekki helvetin holvissa! Sammumaton tulinen tuska, itsesoimaus ja ikuinen kuluttava kaipaus. Elämän kaksoiskuva! Iloisten intohimojen uudesta lietsominen vanhojen valeiden kiertokulussa edes ja takaisin ilman loppua, päämaalia, sovitusta. Vammoissa vavahtavat jäsenet, vaipuvat ja nousevat, ne halailisivat uudestaan pettyneitä toiveitaan, maan suloisia syntejä ja ruusuisia rikoksia. Kuule, kuule öistä mutinaa! Kaikki, kaikki tai ei mitään, ei unta, ei lepoa, hullujen houreiden ja sairaan onnen kirkas jano, uhka ja epätoivo, ikuinen kirous, kuolematon taistelu kadotuksien kuiluissa, pohjaton palo, ponnistus kohti armaita avaruuksia mustien varjojen liihoitellessa levottomassa, ijankaikkisessa kiertokulussa. — Kavahtakaat itseänne, te taivaan uniset vartijat, me varastamme teidän ikuisen lamppunne!

Puheen aikana ovat seikkailijat kadonneet ottaen taiturin taskusta hänen lompakkonsa ja passinsa, samaten muukalainen.

Ah, mikä ahdistus! Minne katosivat kaikki! Minä kuulen vielä oman ääneni kaijun. Tämä tyhjyys ympärillä, tämä tyhjyys sisässäni, tällaista en ole vielä koskaan ennen tuntenut.

Hoipertelee oikealle naisen luokse.

Nainen, puhu minulle, virkistä minua sielullasi!

NAINEN

Ihmiset kysyvät tavallisesti vaan ruumistani. Sinulla on omituisia oikkuja. Onko sinulla rahaa?

TAITURI

En tiedä, mitä olen juonut, huuleni ja jäseneni vapisevat, minussa herää hirveä himo repiä ja raastaa, sammuta minun paloni! Tule, mikä on nimesi!

NAINEN

Nimenikö? Sanovat "yölepakoksi".

TAITURI

Päivät piilossa, öisin kujia lentää, lentää vasten lumivalkeita vaatteita. Minulla ei ole lumivalkeita vaatteita.

NAINEN

Paremman puutteessa minä etsin harmaitakin.

TAITURI

Maanvärisiä! Harmaan ikäviä iloja.

NAINEN

Sinun hiuksesi käyvät jo hiukan harmaaseen. Tule, minä levitän hiukseni sinun ylitsesi, ettei kukaan näe sinun suruasi.

TAITURI

Sinun äänessäsi on hopeainen helinä niinkuin kasvattisisarellani.

NAINEN

Helisee kuin narrinkello, kun toiset narrit sillä soittelevat.
Kasvattisisaresi? Kasvatitko sinä sisartasi?

TAITURI

Koitin kasvattaa hänen kauneudenaistiaan.

NAINEN

Ja opetit hänelle päinvastaista. Sellaisia te kaikki olette. Katu on minut kasvattanut. Katu on vanha ja viisas, se hurmasi minut salaisilla neuvoillaan. Ensin oli minullakin rakastettu, joka koitti minua kasvattaa.

TAITURI

Rakastui sinun ääneesi, jossa luuli sinun sielusi soivan.

NAINEN

Rakasti niin puhtaasti. Mutta kerran toi hän kotiinsa kuvan, hän oli saanut sen joltakin valeystävältään. Me katselimme sitä kuvaa ja siitä hetkestä aloimme me katsella toisiammekin uusilla silmillä.

TAITURI

Mikä taikakuva se oli?

NAINEN

Tanssivia paholaisia. Keskellä naiseksi kuvattu synti, ympärillä rivoja hirviöitä.

TAITURI

Ja sitte… Ei, ei, älä jatka, minä tiedän…

NAINEN

Sitten me aloimme tanssia. — Lopulta tanssin minä yksin kadulle.

TAITURI

Minun sieluni sirpaleet kiertävät siis tuhansina monistuksina pitkin maailman kaikkia katuja tehden hävitystä.

NAINEN

Mikä sinuun nyt tuli? Taidat olla päästäsi hiukan vialla tai olet sinä liian viisas.

TAITURI

Minä olen noiduttu! Etkö näe merkkiä otsallani? Helvetin ruusu!

NAINEN

Sinä hourailet, sinulla on ilmastokuume!

TAITURI

Minä olen tehnyt "tanssivat paholaiset".

NAINEN

Sinä? Oletko sinä itse…

Väistyy häntä ja poistuu.

TAITURI

Hänkin pakeni, hän, joka ei kiellä kurjimmaltakaan… Minulla ei ole enään ulospääsyä.

Hotellin eteen ilmestyy vaunu, jolla on kuomupaari, ympärillä seisoo mustiin sadeviittoihin ja mustiin huopahattuihin puettuja miehiä palavat soihdut käsissä, kasvoilla musta verho.

Pimeät vallat! Minä en tahdo, minä en voi kuolla!

Vaipuu tuolille.

VIINURI

Mikä hätänä! Suvaitkaa, tässä laskunne.

TAITURI

Viety viimeiseni!

VIINURI viheltää poliisia.

Hourailee… ei rahoja, tekosairas, seikkailija!

TAITURI

Minun elämäni, minun elämäni, näinkö sen piti käymän.

Poliisi tarttuu hänen käsivarteensa.

VIIDES KUVAELMA

Pieni tori. Oikealla etualalla holvipilarikäytävän alla poliisivartion koju, pöytä, jonka ympärillä kolme poliisia pelaa korttia talikynttilän valossa, ovella seisoo vartija, penkillä istuu taituri. Vasemmalla sairaalan muuri ja portti, jossa on luukku. Muurista riippuu vaskisen pienen tiikerin suusta ovikellon nauha, mikä päättyy rautaiseen ristiin, portin päällä palaa himmeä lyhty. Perällä pieni teatteri, pienine ristikkoakkunoineen, josta näkyy valoa, oven päällä molemmin puolin kaksi kipsinaamaria, jotka esittävät murhe- ja huvinäytelmää, pilarieteisen seinällä jättiläisohjelmia. Teatterin katolla pronssiryhmä: Phoebus, joka ajaa vaunuissa kolmea hevosta. Teatterin otsikossa kultainen kirjoitus: Per aspera ad astra.

ENSIMMÄINEN VARTIJA edellisestä kuvaelmasta.

Menetkö sinä tänään teatteriin, siellä laulaa tänään Venuksen osan joku vieras laulajatar?

TOINEN VARTIJA

Sama, joka käyttää harmaata pukua? — En tiedä, on tämä tässä vartioitavana. Kummallinen mies, ei ole syönyt eikä puhunut kolmeen päivään. Yltiö, piirtäjä, mikä lienee, ei papereita ei kirjoja. Mies hoi, mitä olet tehnyt?

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Ei hänestä tolkkua saa. Tapasin hänet "Ikuisen lampun" ravintolan läheltä, raivoili niinkuin paha olisi häneen mennyt.

TAITURI itsekseen.

Mustat vallat! Valkea sisko!

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Hän luulee, että häntä seurataan. Ehkä niin, mene tiedä.

TOINEN VARTIJA

Olet tainnut piirtää pilakuvia jostain korkeimmasta olennosta. Pyhien pilkkaaja!

TAITURI

Valkea sisko!

TOINEN VARTIJA

Onko sinulla sisko? Onko hän kauniskin?

TAITURI

Missä hän nyt on? Minä näin hänen.

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Näköhäiriöitä! Kun minä talutin miestä tänne, seisahtui hän äkkiä pyhän kolminaisuuden kirkon eteen ja aikoi riistäytyä käsistäni, luuli näet nähneensä siskonsa kirkon rappupylvästössä.

TOINEN VARTIJA Erehtyi kai pyhän madonnan kuvan suhteen.

Koputtaa merkitsevästi päähänsä, kaikki nauravat.
Yksi ja toinen vieras kulkee lyhty kädessä teatteriin.

KOLMAS VARTIJA

Kautta Bakkon! Ettehän te osaa pelata!

TAITURI

Hän etsii minua. —

TOINEN VARTIJA

Kirkosta? Hahhaa. Etsisi krouveista ja pelipaikoista.

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Siellä ne pian pelaisivat pois koko neitsyyden.

Nauravat.

HARMAAPUKUINEN NAINEN (Muukalainen).

Minä sanon sen vielä, minä tahdon nousta uuteen lentoon, tahdon voittaa takaisin kaikki tappioni — ilman sinua.

MUUKALAINEN musta viitta hartioilla, iso musta huopahattu silmillä.

Olet polttanut siipesi — ilman minua. Et ole laulanut moneen vuoteen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

En senjälkeen kuin sinä tukahutit kipenäni, minun piti suitsuttaa vain sinulle, jumalalleni, mutta sinä olet kaikkea muuta paitsi jumala, et ole suuri pahassakaan, sinä olet…

MUUKALAINEN

Kiusaaja!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kiusaajan matkija!

MUUKALAINEN

Minun pitää käydä johtokunnissa, vaikuttaa sanomalehtiin, peittää ja paikkailla sinun repaleista taidettasi. Etkö sinä nyt jo ala käsittää, että sinä olet mahdoton. Eikö peilisi ole sinulle mitään juorunnut? Sinä lauloit ennen kasvoillasi ja herkullisella vartalollasi, mutta sinun äänesi on käärmeen sähinää. Suloista silloin kuin sinut tempaa vasten ruumistaan. Mutta sinulla ei ole enään myrkkyhammasta, joka minua kiihoittaisi. — Menetkö sinä vielä nytkin teatteriin?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Menen. Minä tahdon voittaa itseni itselleni, sinä et enään lamauta minua käärmekesyttäjäkatseellasi. Sinä tahdot minun tappiotani. Koko yön sinä pidit akkunan auki vaikka minä kielsin, tahdoit turmella minun ääneni.

MUUKALAINEN

En olisi muuten unta saanut…

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Vaivaavatko sinua sinun uhrisi? Makasit sohvalla ja vartioit.

MUUKALAINEN

Ja sinäkin valvoit ja vartioitsit minua. Ihana yhdyselämä!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Tiedätkö, mikä meitä yhdistää, pakottaa meitä aina olemaan yhdessä, riistää meiltä öitten unen?

MUUKALAINEN nauraen.

Synti ja syyllisyys?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Me pelkäämme yötä, joka ei mitään näe; me etsimme turvaa toisiltamme vaikka tiedämme, ettemme voi toisiamme turvata.

MUUKALAINEN

Me tunnemme liian hyvin toisemme. Se tahtoo sanoa, minä tunnen sinut.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä tunnet, mitä minä ajattelen sinusta.

MUUKALAINEN

Sinä tahtoisit irtaantua mutta me olemme toisistamme riippuvaisia.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä pelkäät minua.

MUUKALAINEN

En minä pelkää sinun voimaasi vaan sinun heikkouttasi.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä olin kerran heikko silloin kuin antauduin sinulle. Sinä yönä minä näin sinun sieluusi kuin syvään ryöväriluolaan.

MUUKALAINEN

Sinä olet tänään kovin romantillinen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Jossa oli vaan kuolleiden luita.

MUUKALAINEN

Häpeäkö?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Alentumisen, ei antautumisen häpeä. Silloin minä inhosin sinun sieluasi mutta rakastin samalla omaa ruumistani. Minä tein rikoksen…

MUUKALAINEN

Kadutko sinä, sinä?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Rikoksen omaa itseäni vastaan. Siksi täytyy meidän erota. Me olemme kuin kaksi kahlerengasta.

MUUKALAINEN

Yhteenjuotettua rengasta, joista toisen täytyy taipua, niinkö?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Taittua.

MUUKALAINEN

Nyt minä ymmärrän, mistä sinä olet saanut hetkellisen voimasi. Sinä näit hänet, sinä kuulit hänen puhuvan. Hän kiersi aina hotellia ja etsi sinua. Siksi sinä nyt tahdot kiertää entisyyteen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Tahdon palata olemukseeni, olen viime aikoina tuntenut ikäänkuin olisin ollut vieras itselleni.

MUUKALAINEN

Vanhassa on jotain — kuinka sanoisin — uutuuden viehätystä. Sen avulla koitat kiihoittaa itsesi uuteen voimankoetukseen. Se on sinun talismanisi. Siksi minä teen sen tehottomaksi.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä aijot…

MUUKALAINEN

Jollet sinä taivu, niin muserran minä hänet.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ja siksi annoit hänet seikkailijoiden valtaan?

MUUKALAINEN

Pieni peloitus! Hän on täällä lähellä hyvässä tallessa. Ei sieltä ole pitkä matka tuonne.

Näyttää sairaalaa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä olet raaka.

MUUKALAINEN

Olivatko hänen ensimmäiset sanansa minulle hienoja? Nyt hän saa itse tuta, miltä tuntuu, kun elämä kuristaa kaulasta. Minä teen hänestä houraajan, joka ei ymmärrä maailmaa eikä maailma häntä.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Hän oli silloin rakkautensa tähden raaka.

MUUKALAINEN

Ja minä?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Hm.

MUUKALAINEN

Ja nyt sinä tahdot taas kohota hänen silmissänsä? Meitä on kolme rengasta kahleessa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN rappusilla.

Minä tahdon kohota omissa silmissäni? Soitetaan.

MUUKALAINEN osoittaa teatteria.

Luuletko sinä tuolla tekeväsi hyvän työn itsellesi? Ylpeytesi tulee kuin tuulenpuuska, silloin sinä aina tahdot erota. Murtuneena sinä taas tarvitset minua. Kuules, katsomolohikäärme odottaa, pian se sähisee ja viheltää.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä menen.

MUUKALAINEN

Ja kun hän nauraa sinulle, polkee pyhimmät tunteesi, kohtelee kuin huonoa ilveilijätärtä, mitä sinä silloin…?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä… silloin minä… en tiedä mitä?

Menee.

MUUKALAINEN

Minä odotan, odotan kuten aina.

HARMAAPUKUINEN NAINEN ilkkuen.

Kuinka sinä olet uskollinen!

Muukalainen vetäytyy pilarin taa.

TOINEN VARTIJA

Vanki näyttää rauhalliselta, minä menen kuuntelemaan Venusta.

Menee teatteriin.

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Ja minä uhraan sillä aikaa Bakkolle.

Ottaa kaapista pullon.

Kuules sinä ihmeidennäkijä, he, ota tuosta, niin pääset harhaluulostasi. Et huoli! Rakkaus on kuin juovuttava viini. Viini kiihoittaa naisiin ja naiset kiihoittavat viiniin.

TAITURI

En nähnyt harhaan. Minä näin kasvinsiskoni. Ja viime yönä näin minä hänestä unta, hän kulki valkeissa vaatteissa, päästi siteeni ja sanoi kolmasti: minä tulen.

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Se oli varmaankin enkeli.

TAITURI

Niin, hän on enkeli.

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Vainaja, joka ei saa rauhaa sinun tähtesi.

TAITURI

Niin, minä surmasin hänen ilonsa. — Saanko minä katsella kirkontornia, jonka juurella minä hänet näin?

ENSIMMÄINEN VARTIJA leikillä.

Katsele ja kulje hiukan torilla, vaan älä yritäkkään karata enkelisi luo, muuten ottaa sinut itse sarvipää.

Sairaalan luukku avautuu ja siihen ilmestyy ovenvartijan kasvot.

TAITURI

Onko tämä luostari?

OVENVARTIJA

Pyhän äidin sairaala. Ennen muinoin se oli luostari.

TAITURI

Minusta se näyttää isolta ruumisarkulta. Eikö täällä kummittele?

OVENVARTIJA

Sanotaan pyhän sisarkunnan joskus kulkevan yöllä juhlamenoissa läpi holvien.

TAITURI

Kuka ne on nähnyt?

OVENVARTIJA

Kuka lie sairashoureissaan nähnyt. Tahtoisitko sinä päästä tänne, "kirojen kammiossa" on juuri yksi sija vapaa.

TAITURI

Ei kiitoksia.

OVENVARTIJA

Tekeydy kipeäksi. Onko poliisin huostassa parempi olla?

TAITURI

Parempi kuin tuolla maailmassa.

OVENVARTIJA

Pelkäätkö sinä maailmaa, siellä on paljon tekoterveitä, tummia ihmisiä?

TAITURI

Joiden rinnassa on nukkuva peto. Eikä kukaan heistä tiedä, koska se herää.

OVENVARTIJA

Täällä on hiljaisia, kalpeita… Ne nukkuvat…

TAITURI

Jolleivat ne herää? Minä pelkään unta, sillä aikaa saattaisi tulla…

OVENVARTIJA

Mestari Viikatemies. Perin lempeä ja jalo-otsainen mies. Miksi taidemaalarit aina maalavat hänet synkäksi sysisilmäksi?

TAITURI leikillä.

Olette kai tehneet hänen kanssansa kauppasopimuksen. Minä tahtoisin kerran maalata hänet.

OVENVARTIJA

Ei hän vaadi mitään maksua vaikka mallinakin seisoisi, ei hän ole mikään saituri eikä ryöväri.

TAITURI

Mutta ihmiset ovat joko ryöväreitä tai saitureita.

OVENVARTIJA

Hän käy usein täällä.

TAITURI

Ulos ja sisälle. Mikä on täällä tunnuslause?

OVENVARTIJA

"Päinvastoin". Mutta hän ei tarvitse tunnuslausetta.

TAITURI

Tulee avaimitta. Tulee kuin varas yöllä?

OVENVARTIJA

Hänellä on tiirikkansa. Jollet joskus unta saisi niin… Puhunko minä hänelle?

TAITURI

Älä vielä…

OVENVARTIJA

Paikka H on vapaa.

TAITURI

Eikö A ole vapaa?

OVENVARTIJA

A ja O, alku ja loppu. Ethän ole vasta-alkaja, sinullahan on jo hyviä oireita, olet jo päässyt aasta äffään.

TAITURI

Kummallinen sairaala. En ymmärrä…

OVENVARTIJA

Jollet unta saa, niin soita vaan kelloa, hehhee.

TAITURI

Ei minun aikani ole vielä tullut.

OVENVARTIJA

Niin ne kaikki sanovat.

Kasvattisisar kulkee lyhty kädessä epäröiden teatterin ohi ja katoaa kujaan.

TAITURI rientää perälle.

Ah! Valkea sisko! Ehkä se oli harhanäkö, hyvä enne. Muutu ihana uni todellisuudeksi, vaihdu uneksi ruma todellisuus!

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Pysy piirissä!

PALJASJALKAMUNKKI. Suun pielessä ilme ikäänkuin hän aina nauraisi.
Soittaa sairaalan kelloa.

Päinvastoin.

TAITURI

Päinvastoin. Sinäkö sen sanoit, munkki? Miksi sinä naurat?

PALJASJALKAMUNKKI

En ole moneen vuoteen nauranut. Mutta miksi sinä itket?

TAITURI

Minä en ole moneen vuoteen itkenyt. Hullunkurista! Sinun suusi ympärillä on ilme ikäänkuin sinä aina nauraisit. Jäätynyt nauru.

PALJASJALKAMUNKKl

Etkö koskaan ole itkenyt, jäätynyt sydän siis? Nyt minä vasta näen, että sinä hymyilet.

TAITURI

Hymyilen hyvälle enteelle. Mutta te vaeltavat veljet ette hymyile. Te ajattelette niin usein paholaista, että teidän kasvonne saavat hänen irvistävät hahmopiirteensä.

PALJASJALKAMUNKKI

Mitä sinä ajattelet?

TAITURI

Minä ajattelen, miksi papit ja popat aina kulkevat takaportista.

PALJASJALKAMUNKKI

Miksi sinä katselet taaksesi?

TAITURI

Ajattelen enkeliä, joka äsken kulki ohitseni.

PALJASJALKAMUNKKI

Ehkä se oli väärä enkeli.

TAITURI

Väärä veli! Sinä… paholainen!

PALJASJALKAMUNKKI menee sairaalaan.

Kun palaan, niin otan, nyt ei ole aikaa.

TAITURI nauraa.

Hauska munkki. Hirtehisen hymy vakavalla hauturin naamalla!

Menee peremmälle, teatterista kuuluu laulun ääni.

Mikä ääni!

MUUKALAINEN pilarin takaa.

Siinä on jotain särkynyttä, eikö totta, hahhaa!

TAITURI

Tämä ääni muistuttaa minulle aikoja, joita en tahtoisi muistella, se sekoittaa tunteeni.

MUUKALAINEN

Oliko se ääni sinulle kerran rakas? Käärmeen sähinää, eikö totta.

TAITURI

Mutta minä muistan toisen hopeanheleän äänen, se soi kuin harppu pyhässä temppelissä.

MUUKALAINEN

Mutta sinä muutit sen temppelin huvihuoneeksesi.

TAITURI

Kuka sinä olet, joka tiedät minun salaisuuteni?

MUUKALAINEN

Minä tiedän kaikki.

Poliisi tulee taluttaen kahta seikkailijaa, jotka ovat käsistään kahlehdittuja.

TAITURI

Ravintolan seikkailijat!

ENSIMMÄINEN VARTIJA taiturille.

Tule tänne!

TAITURI

Pitääkö minun istua samalla penkillä kuin varkaiden! Minä en ole rikkonut koskaan ketään muita kuin itseäni vastaan.

MUUKALAINEN

Sen varsin valehtelit!

ENSIMMÄINEN VARTIJA näyttää passia ja lompakkoa.

Onko tämä sinun? Onko siinä kaikki tallella?

TAITURI

On. Ei siinä paljon ollutkaan.

Teatterista kuuluu huutoa ja vihellystä.

NAINEN edellisestä kuvaelmasta hiukset silmillä. Soittaa sairaalan kelloa.

Minä tahtoisin…. tai; en minä oikeastaan tiedä, tahtoisinko minä tavata isääni.

OVENVARTIJA

Mikä osasto, mikä kirjain?

NAINEN

En tiedä, olen unohtanut kirjaimen.

OVENVARTIJA

Siinä tapauksessa en voi päästää.

NAINEN

Eikä minulla ole, mitä antaa. En ole ansainnut tänään mitään.

OVENVARTIJA

Pitaalirahoja, niistä minä en huolisikaan!

NAINEN

Mutta minun isäni kituu minun tähteni, minä tahdon pyytää häneltä anteeksi. Oi, mihin minä pääni peittäisin, hiukset eivät häpeääni verhoa.

OVENVARTIJA

Ehkei sinun isäsi tahdokkaan sinua tavata.

NAINEN

Voi olla niinkin. Tuossa hän taas on! Nyt minä muistan. Häntähän minä tahdonkin tavata!

Juoksee taituria kohti.

Kunnoton, kirottu, anna minulle takaisin minun kunniani, kuuletko, anna takaisin minun kunniani! Sinä olet kaiken alkusyy minun ja monen muun, minun isäni ja monen muun isän lankeemukseen.

ENSIMMÄINEN VARTIJA vie hänet.

Yölepakko, joko sinä taas! Tule! Älä koitakkaan vierittää syytä muiden niskoille. Aina sinä häväiset itsesi.

Taiturille.

Huomenna olet ehkä vapaa!

Menevät.

TAITURI

Vapaa! Minä olen vapaa samalla hetkellä kuin hän, jonka minä… Millä hirveällä hinnalla! Minun vapauteni kulkee yli muiden kärsimysten! Tämä vapaus minua peloittaa. Minä tunnen, etten minä sittenkään ole vapaa.

MUUKALAINEN

Paetkaa, saittehan passinne!

TAITURI

Vaikka minä pakenisin maailman päähän, en minä sittenkään tuntisi itseäni vapaaksi.

MUUKALAINEN

Ehkä rahanne jo ovat pankissa.

TAITURI selin katsomoon.

Miksi minä tielläni aina kohtaan teidän varjonne?

MUUKALAINEN

Pelkäättekö varjoja, minä niitä rakastan. Ikuinen sydänpäivä kävisi ajan pitkään sietämättömäksi.

TAITURI

Ikävämpi uneton umpiyö ennen sarastusta, hetkessä elät koko elämäsi, joka on ollut erehdys, et usko enään unelmiisi, ja kun sarastus vihdoin levittää verisen vaippansa, luulet sen maailman paloksi. Tahtoisit huutaa mutta rinnasta ei lähde huokaustakaan… hiljaisuus huutaa — ymmärrättekö. — Minä kuulen taas sen äänen ikäänkuin se olisi katkennut.

MUUKALAINEN

Kuuletteko myös vihellyksien katkoamattoman kuoron, joka omin päin jatkaa säestystä ilman solistia.

TAITURI

Kuoliko se ääni?

MUUKALAINEN

Kuoli.

Siirtyvät pilarin taakse päin katsomoa.

KASVATTISISAR lyhty kädessä, teatterin ovenvartijalle.

Oletteko nähneet häntä, joka maalaa tähtiä? Hän kävi ennen usein huvihuoneissa, hän etsi aina jotain, mikä minulle oli tuntematonta. Nyt minun sieluni etsii häntä tuntemattomasta.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Mikä kaunis vertauskuva! Ei tähtiin ole luottamista, vilkuttavat niin vietävän viisaasti ja kylmästi ikäänkuin ne tietäisivät koko avaruuden arvoitukset, eivätkä ne taida itsekkään tietää, että ne ovat vaan kierivää tomua. — Käytän mielelläni vertauskuvia, minulla on suuri varasto teatterilauseparsia, runoniekat käyttävät niitä vain näyttämöllä ja kirjoissaan, minä käytän niitä elämän eri tiloissa. — Etsitte tähtienne selittäjää?

KASVATTISISAR

Hän selitti minulle elämän suuren salaisuuden ja tähtien tarkoituksen.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Per aspera ad astra!, seisoo teatterin otsikossa.

KASVATTISISAR

Hän vei minut Edenin yrttitarhoihin, missä paratiisilintu laulaa riutuvasta rakkaudesta.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Niinkuin satakieli Romeossa ja Juliassa. Ja sitte te heräsitte Edenin muurin ulkopuolella?

KASVATTISISAR

Hän läksi, sillä hänen verensä halasi maailmalle. Minä jäin yksin.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Ette ymmärtänyt, että löytyy monenlaisia paratiiseja.

KASVATTISISAR

Hän sanoi aina, että minä olen syntynyt väärälle taivaankappaleelle.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Errare est humanum!

KASVATTTSISAR

Kun minä huomasin olevani yksin ja näin talot, torit, missä ihmiset hiessä häärivät, mustat tehtaan piiput, likaiset koirat porteilla, katukivet ja kituvan rikkaruohon ojassa, peljästyin minä, kaikki näytti niin kummalliselta ikäänkuin ensi kerran olisin tuon kaiken nähnyt. Miksi maailma on sellainen? Miksi minä olen tällainen? Missä minä olin?

TEATTERIN OVENVARTIJA

Unohditte tähtenne.

KASVATTISISAR

Kuin unessa kuljin minä kaupungista, kuin unessa näin puiden varjot ikäänkuin pitkät, mustat karvaiset käsivarret, jotka tahtoivat minua syleillä. Minä pakenin kunnes tulin autioon metsään. Lopulta vaivuin, minä leyhkäävän lettosuon partaalle. Siinä minä itkin kauvan.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Minä kuulen, miten sammakot kurnuttavat pimeässä yössä ihan kuin
Aristophaneen komediassa.

KASVATTISISAR

Minä kumarruin lätäkön yli ja näin liejussa säteilevän tähden.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Taivas päilyy lokaankin.

KASVATTISISAR

Silloin minä sen tunsin…

TEATTERIN OVENVARTIJA

Mitä tunsitte?

KASVATTISISAR

Että pienessäkin asuu Ikuinen. Tuntui kuin kaikki minussa olisi avartunut, jotain salaista tapahtui minussa, sydämmeni alla sykki siemen, ikuisen elämän siemen. Suloinen huumaus humisi korvissani, minä muistin äitini lempeän harmaat silmät, ne lämmittivät vielä sammuttuaankin, minä tunsin, mitenkä oma vereni kerran oli sykkinyt hellän ja polttavan poven alla, tunsin eläneeni ennen syntymistäni; niin aatokseni arasti tunkeutui taaksepäin ikuisuuden lähteille. — Minä nousin ja pimeässä olin minä näkevinäni valkoisen viitan, valkoisen heijastuksen. Olin nähnyt Ikuisen hahmon. Pois pakeni pelkoni, autuus ja onni täytti sydämmeni. Minä lankesin maahan, rukoilin, pyörryin… Kun minä heräsin, katselivat tähdet minua korkeudesta.

TAITURI

Kuuletteko hänen hellän ja heleän äänensä! Ei hän puhu ovenvartijalle, hän puhuu itsensä kanssa, hän puhuu minulle, hän puhuu tähdille satujansa.

MUUKALAINEN

En minä kuule mitään muuta kuin viheltävän viiman.

TAITURI

Onko tämä unta, en soisi koskaan herääväni. Jos tämä on totta, ei kaunein uni voi olla ihanampaa. Kuuletteko? Hän etsii minua.

MUUKALAINEN

Kuuletteko melua teatterista?

KASVATTISISAR

Oletteko nähneet häntä, joka irroitti tähdet taivaalta ja kahlehti ne kankaalle.

MUUKALAINEN

Valetähtiä!

KASVATTISISAR

Minun sieluni oli kuin paljas vaate ennenkuin hän tuli ja väritti sen elämän tulipunaisilla väreillä.

MUUKALAINEN

Värisokea! Väsymyksen kelmeän harmaita värejä!

TEATTERIN OVENVARTIJA

Sellaista tähtiniekkaa ei ole ollutkaan. Te uneksitte avosilmin.

TAITURI astuu esille.

Minä tahdon tavata hänet. Näettekö, hänellä on lyhty kädessä, näettekö hänen valkoisen puhtautensa ikäänkuin valo tulisi hänestä eikä lyhdystä!

MUUKALAINEN matkien yksitoikkoisella äänellä.

Te uneksitte avosilmin.

TAITURI

Miksi te matkitte! Saattehan minut raivoon. Älkää estäkö minua!

KASVATTISISAR tuijottaen kuin unessa taituriin.

Ehkä hän on muuttunut niin, etten minä häntä enään tunne.

Teatterista kuuluu vihellyksiä ja melua. Harmaapukuinen nainen laskeutuu alas portaita, kulkee jäykkänä pää pystyssä ja kylmänä.

TAITURI

Ah!

MUUKALAINEN

Te uneksitte avosilmin.

KASVATTISISAR

Minä en tarvitse enään lyhtyä, minä näen muutenkin. — Minun täytyy etsiä häntä muualta.

Kääntyy pois ja katoaa hiljaa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN taiturille.

Mitä sinä tuijotat, etkö sinä näe minua!

TAITURI riistäytyy irti.

Ihanaiseni, silkkihiireni, mikset sinä tule, missä sinä olet? Minun sydämmeni janoo ja huutaa sinua. Etkö sinä kuule, etkö sinä näe, kuinka minä ikävöin sinua… silkkihiiri…

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Etkö sinä näe minua?

MUUKALAINEN koputtaa poliisikojun seinään, poliisit tulevat.

Suloinen ja ihmeellinen!

HARMAAPUKUINEN NAINEN muukalaiselle.

Etkö sinäkään näe minua!

TAITURI ottaen lyhdyn maasta.

Ei se ollutkaan haihtuva harhakuva!

Tarttuu muukalaiseen.

Nyt minä tunnen sinut! Sinä roisto, sinä sokaisit hänet, niin ettei hän nähnyt minua, sinä petit minut ja sinä myrkytit puhtaimmat ajatukseni, minä näin hänet ja sinä karkoitit hänet.

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Miksi sinä huudat!

MUUKALAINEN

Hän on riivattu, hän näki taas hourekuvansa.

TAITURI

Konna! Tämä mies seuraa minua kaikkialle, pankkiin, postiin, ravintoloihin, sekoittaa juomani, myrkyttää mieleni ja väijyy henkeäni!

MUUKALAINEN

Hän on hengensairas. Viekää hänet sairaalaan!

ENSIMMÄINEN VARTIJA muukalaiselle.

Menkää!

Poliisi soittaa sairaalan kelloa ja vie taiturin portista.

MUUKALAINEN harmaapukuiselle naiselle.

Kuuletko lohikäärmeen viheltävän?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kuulen.

MUUKALAINEN

Kuuletko minun ääneni?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kuulen.

MUUKALAINEN

Nyt sinä olet minun!

KUUDES KUVAELMA

Sama huone kuin ensimmäisessä kuvaelmassa. Taituri istuu vuoteensa laidalla päässä valkoinen kudottu patalakki, yllä valkoinen, pitkä, polvien yli ulottuva sairastakki, valkoiset housut, jaloissa raskaat, keltaiset kengät.

ENSIMMÄINEN SAIRAS vuoteessa.

Sinä katselet rikkinäistä vesikarahviinin suuta. Se asetetaan aina uuden tulokkaan yöpöydälle, annetaan tilaisuus… Pieni nykäys lasinsirpaleella…

TAITURI

Sinä ajattelet pahaa.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Sinä itse ajattelit ja nyt, nyt sinä luulet, että minä… Niin minäkin ensin…

TAITURI

Minä olen jo tottunut kohtalooni, olen tehnyt sen kanssa liiton.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Tottua elämään on paljon vaikeampaa.

TAITURI

Täällä? Tuolla?

Näyttää ulos.

Kaikkialla ristikko, kaikkialla minä käyn ristiin.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Ja lopulta ehkä ristin luo. — Et sinä ole vielä kylliksi kärsinyt, sinä olet vain leikkinyt kärsimysten kanssa, ja suloinen tyytyväisyys on niitä aina seurannut.

TAITURI

Kärsimykset kehittivät minun kättäni, osasin paremmin piirtää… mustia, rohkeita juovia… Jälkeenpäin minä nauroin varmassa voimassani.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Vahingon voimakasta naurua, kerskailit kärsimyksilläsi, ne kostavat, sillä sinä et antanut niiden kehittää sydäntäsi.

TAITURI

Itseinho?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Kaikki vain mustien juovien vuoksi. Sinä nautit siitäkin, sait oivia aiheita, saatana-aatoksia, neronvälähdyksiä. — Kun sinä täältä pääset, jos pääset, niin sinä kiellät kurjuutesi. Ei, sinä tulet täällä hyvin toimeen itsesi kanssa vaikket aina muiden kanssa.

TAITURI

Sinä pilkkaat minua, sinä et tunne tuskaani.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Kuta enemmän muut täällä kärsivät, sitä helpompi sinun olla.

TAITURI

Ne lisäävät tuskiani. Minä olen unelmieni uhri. Hirveätä unta! Heräänkö minä milloinkaan?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Et herää etkä täältä pääse ennenkuin joku uhrautuu sinun puolestasi.

TAITURI

Ikuinen, Ikuinen, miksi minä muiden tähden saisin kärsiä?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Ei sitä tiedä… Ehkä sinä jollakin salaisella tavalla olet kasannut meidän kaikkien päälle hehkuvia hiiliä.

TAITURI

Elämän kiirastultako tämä olisi! Ja jälkeen päin, kun muut ovat loppuun kärsineet…?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Saat sinä kärsiä saman verran kuin kaikki yhteensä.

TAITURI

Sinunkin tuskasi? Mitä olen minä sinulle tehnyt?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

En tiedä, mutta vaistomaisesti minä tunnen, että sinä olet minullekin jotain tehnyt.

TAITURI

Sinä vihaat minua, sinulla on "paha katse".

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Sinä luulet, että kaikki katselevat sinua pahalla silmällä, mutta sinä itse katselet muita mustasti. Lähdet aina itsestäsi, ajattelet päinvastaista.

TAITURI

Päinvastoin! Kirottu sana! Se solmii minut, se kaikuu kaikkialla vastassani. Päästäjäni, päästäjäni! Ikuinen, suuri tuntematon, auta minua, armahda minua, minä huudan sinua hädässäni, anna minun löytää oikea sana, suuri ja pyhä sana, joka päästää minut, nostaa minut sinun voimaasi! Pelasta minut umpisokkelosta, tästä vankeuteni pimeydestä aurinkoon, aurinkoon, valoon ja vapauteen ennenkuin…

TOINEN SAIRAS

Musta henki! Porca madonna, mene pois, herjahenki, mene pois muukalainen!

TAITURI

Hirveältä tuntuu ajatellessa, että minä ehkä alan matkia kanssasairaitani, minä nostan käteni korkeutta kohden… .

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Ja ajattelet samalla, että kätesi muodostavat ikäänkuin goottilaisen kirkon akkunakuvion.

TAITURI

Minä en voi, minä en voi… Minä tunnen, kuinka käteni puristautuu kokoon nyrkiksi, jota en auki saa. Tämä on liikaa.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Uljas uhma-asento! Puuttuu vain korkea vuori, ylhäällä taivas. Sinä teeskentelet Ikuisen edessä niinkuin olet teeskennellyt paholaisen kanssa. Ei saa pilkata paholaistakaan.

TAITURI

Minä olen ollut oma paholaiseni. — Mikä tuossa on!

Ottaa permannolta nuoran.

Nuora, silmukka! Sinäkö sen olet asettanut juuri tuohon?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Sairasviittani vyö. Minä en tarvitse sitä, minä tunnen sen, niin, minä en ole sitä ennen sanonut.

PALJASJALKAMUNKKI tulee pirskoittaen pyhää vettä vuoteille.

Puhdistakoon pyhä vesi teidät synneistänne!

TAITURI

Täällä on todellakin likaista. Koskahan täällä on pesty permantoa?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Minä aavistan loppuni… katsos täällä…

Osoittaa sydäntään.

Nikkaroi ja nakertaa öin päivin… minä kaaduin kerran kadulle… näin tyttäreni…

TAITURI

Mikä siellä nakertaa?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Kuolemanlintu, taudin tikka.

TAITURI

Mutta sinun poskesi hehkuvat…

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Syksyn sairasta punaa.

TAITURI

Paljasjalkamunkki! Hän katselee sinua!

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Minä tiedän sen, hän aavistaa sen. Hän käy aina mestari Viikatemiehen edellä.

PALJASJALKAMUNKKI taiturille.

Nuora kädessä? Aijotko sillä pyydystää kuolemanlintua? Ei sitä niin helposti saa kiinni, livahtaa helpommin kuin ajatus — pitaalinen ajatus!

TAITURI heittää hätäisesti nuoran vuoteensa viereen.

Ei se ole minun nuorani.

PALJASJALKAMUNKKI näyttää rukousnauhaansa.

Vaihda tällaiseen kuin minulla on!

TAITURI

Minä olin koulussa huono laskemaan. Minä en ole koskaan elämässäni tehnyt laskuja.

PALJASJALKAMUNKKI

Kullakin on oma laskunsa. Saat hiljaisen kammion.

TAITURI

Hiljaisuus on kuoleman kumppani.

PALJASJALKAMUNKKI

Voit rukoilla siveltimelläsi, madonna antaa sinulle uuden elämän värit…

TAITURI

Naiset ovat epäluotettavia.

PALJASJALKAMUNKKI

Joku on sinut pettänyt?

TAITURI

Niin.

PALJASJALKAMUNKKI

Ja sinäkin olet pettänyt?

TAITURI

Niin.

PALJASJALKAMUNKKI

Yömaalari! Onhan teidän maassanne valkeitakin öitä. Eikö sinulla ole yhtään valkoista ajatusta! Ajattele!

TAITURI

Valkea sisko, kasvinsiskoni!

PALJASJALKAMUNKKI

Madonna on valkoinen kuin tunturin lumikukka.

TAITURI

Tämä on kuumaverinen maa, täällä yö on aina musta, voisin langeta uudestaan.

PALJASJALKAMUNKKI

Heikkouden syntiin?

TAITURI

Nyt minä olen heikko, herkkä ja huono, voisitte voittaa minut kirkkoruusujenne ja pyhien sauhujenne tuoksuilla. Mutta ne ovat ruusunkauniita, viehkeitä valeita! Tulkaa silloin, kun minä olen taistovalmis ja terve.

PALJASJALKAMUNKKI ensimmäiselle sairaalle

Entä sinä veljeni! Sinun tyttäresi odottaa ulkona, minä päästin hänet portista, kuin katuva Magdaleena hän itkee.

Munkki menee.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Minun aikani on tullut, tulkoon hänkin!

NAINEN tumman tohtorin seuraamana.

Isä, isä, voitko sinä unohtaa, voitko sinä antaa minulle anteeksi, suru on ollut sinun suuruksesi, iloton on ollut iltasi. Sinulla ei ole ollut tytärtä.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Unohda itsesi!

NAINEN polvistuen vuoteen viereen.

Mutta elämä ei unohda, sen silmät huutavat halveksimista.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Älä anna sieluni kulkea kadulla. Hajota hiukset silmiltäsi, niin näet!

NAINEN

Minä en näe mitään.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Voitele hiuksesi öljyllä ja mene pesemään pitaalisia. Koko maailma on sairashuone. Nyt en ole terve enkä sairas, minä tunnen paratiisin ruusujen tuoksun. Hän joka hoitaa ruusutarhaa, hän kuuli sinun ylpeytesi pyynnön, hän kuulee myös nöyryytesi huokauksen.

Vaipuu horrostilaan.

NAINEN

Isä, isä taivaassa.

TUMMA TOHTORI (muukalainen).

Miten te viihdytte? Tahdotteko sikaarin?

TAITURI

Huumaako se? Ei, minä en huoli!

TUMMA TOHTORI

Teillä on pankissa rahoja mutta te ette voi niitä itse nostaa?

TAITURI

En ymmärrä, miksei pankki niitä maksa. Joku muotovirhe? Tahtoisitteko te ehkä olla avulias, en luota hoitajiin.

TUMMA TOHTORI

Mutta te epäilette. Missä on pankin lähettämä kirje?

TAITURI

Te neuvoitte huonon vaihtopankin, varkaiden pesän.

TUMMA TOHTORI

Minäkö? Ei, yhdistys arveli…

TAITURI

Ei, ei, minä en tahdo…

TUMMA TOHTORI

… että te ette enään saa olla täällä, huomenna teidän täytyy lähteä, rahanne ovat jo kuluneet sairashoitoon.

TAITURI

Mihinkä selkkauksiin minä olen joutunut! Ei, ei, minä en tahdo pois täältä, miten kasvinsiskoni minut löytää? Hän aavistaa, että minä olen sairas, hän etsii eikä pääse sisälle. Vaatteeni ovat vartijat repaleiksi repineet, minun tavarani jäivät ravintolaan, enkä voi niitä lunastaa.

TUMMA TOHTORI

Miksi karkasitte ja jätitte ravintolan?

TAITURI

Minä näin paarit asuntoni edessä. Näin harmaan naisen, näin valkean siskon, teatterit, poliisit, varkaat, ah, kaikki on saasta ja sekaannus. Sanokaa, onko kasvinsiskoni tuolla ulkona? Päästäkää hänet minun luokseni!

TUMMA TOHTORI

Jos hän nyt olisikin ulkona, jos minä päästäisin, mutta te näette näkyjä, veressä kulkee kuvia, se ei olisi terveellistä teille, luulisitte hänet unikuvaksi, minä pidän kyllä huolen hänestä, hän on varmassa tallessa.

TAITURI katkerasti.

Sen minä uskon. Minä näen yhtä selvästi kuin tekin, ehkä syvemmin ja selvemmin kuin koskaan. Te olette saaneet minut ansaan, minä näen koko saatanallisen juonen. Te saitte minut tänne, nyt voitte menetellä kanssani tahtonne mukaan.

TUMMA TOHTORI nauraa ja koputtaa päätään.

Teidän päänne on sekasin.

TAITURI

Se on järjetön vale, valonarka vale! Kiertäjä, kiusaaja, te sekaannutte minun asioihini, ehkä minä huomenna olen kuin kerjäläinen, jonka jokainen luotaan työntää. Te syöksette turmioon hänetkin, hänen valkean sielunsa te turmelette, ei, ei, sitä te ette voi tehdä, mutta te runtelette ehkä hänen ruumiinsa. Missä kivikammiossa hän nyt itkee? Te olette pyöveli ettekä mikään lääkäri.

TUMMA TOHTORI

Rakas ystävä, te tarvitsette lepoa.

TAITURI

Miksi te minua kiusaatte? Te olette kaksimielinen. Nyt te näytätte taas lempeämmältä, teillä on kaksi naamaa, toisinaan uskon teitä, toisinaan en. Käyköön miten tahansa! Menkää pankkiin, minä annan valtakirjani, tässä on pankin minulle osoittama kirje, mutta tulkaa takaisin, tuokaa hänet tänne, niin minä annan teille koko elämäni ystävyyden.

TUMMA TOHTORI

Minä menen, ehkä saatte olla täällä vielä jonkun ajan, puhun yhdistykselle… Niin, samalla kerron, teidän taulunne "tanssivat paholaiset" on herättänyt suurta huomiota näyttelyssä.

TAITURI

Ei se minua enään ilahuta. Tumma tohtori, antakaa se poltettavaksi!
Minä en kärsi sitä taulua.

TUMMA TOHTORI

Miksi?

TAITURI

Siksi, että minä olen väreihin sekoittanut omaa sydänvertani.

TUMMA TOHTORI

Kuvannollisesti puhuen? Pelkäätte, että maailma näkisi taulussa oman sielunne.

TAITURI

Maailma on niin valmis heittämään lokaa, mieluummin minä tahtoisin tulla kivitetyksi.

TUMMA TOHTORI

Marttiirakruunu miellyttää teitä ehkä enemmän kuin laakerit.

Menee.

TAITURI

Hän meni. Miksi hän nauroi?

NAINEN

Tanssivat paholaiset!

ENSIMMÄINEN SAIRAS tointuu.

Tanssivat paholaiset! Hänkö?

NAINEN

Hän.

ENSIMMÄINEN SAIRAS koittaa nousta.

Minä tahdon nähdä hänet, joka on alkusyy meidän perikatoomme, ei, minä en näe häntä, hän on niin alhaalla. Minä näen taivaan aukenevan, minä näen enkelien tanssin ikuisen valon ympärillä.

Vaipuu vuoteelle.

NAINEN

Domine miserere nostri!

TAITURI

Miserere nostri.

NAINEN

Hän ei saa kuolla, missä on lääkäri?

TAITURI

Kaunis on hänen lähtönsä. Elämä oli ennen minun lääkärini, nyt en minäkään enään tarvitse lääkäriä.

NAINEN

Ei tuo äskeinen ollut mikään lääkäri.

TAITURI

Kuka hän oli?

NAINEN

Muukalainen, musta mies ravintolasta, sama, joka seisoi teatterin torilla, sama, joka juoksi sen valkeahipiäisen neidin jälessä.

TAITURI

Valkean siskon?

NAINEN

Jolla oli hopeanhelinä äänessä niinkuin minullakin, narrinkello, muistatko?

TAITURI

Muistan kaikki, kaikki on niin hirveän selkeätä, tulkoon nyt pimeys ja peittäköön kaikki!

NAINEN

"Tulkoon pimeys ja pimeys tuli!"

Sairaat huutavat, pienet pojat kainalosauvoineen ja silmäsiteineen tulevat viereisestä salista ja kiusaavat sairaita, heiluttavat etusormea nenänsä edessä ja viheltävät matkien hoitajia.

TOINEN SAIRAS hourailee.

Mene, mene! Harmaa ja valkonen, harmaa ja valkonen! Viekää pois ruumis, viekää pois ruumis! Menkää pienet paholaiset!

NAINEN

Nyt sinun valkea siskosi saa tanssia kadulle. Se on elämän varjotanssia. Minä surkuttelen sinua, sinä et saa nähdä paratiisin utuisia tarhoja.

TAITURI

Sinä et kiroo minua, et hylkää hyvyydessäsi.

NAINEN

En. Sinä olet jo hyljännyt itsesi!

TAITURI

Ah!

NAINEN

Minä menen, Tarvitsen rahoja… Isäni tarvitsee sielumessun.

Menee, pojat seuraavat.

TAITURI

Oi, ankarat jumalat, jumalat, missä te piilette, maan te teette helvetiksi, elämän Eedenin te teette epäilyn erämaaksi! Minä en jaksa enään, valkea sisko, silkkihiiri, hieno, suloinen silkkihiireni, anna minulle anteeksi! Minä en tiedä enään, missä minä olen, minä en tiedä enään, mitä minä teen.

Näyttämö pimenee. Kuusi miestä neljännen kuvaelman lopusta ilman soihtuja kantaa kuomupaaria, he asettavat kuolleen ensimmäisen sairaan taiturin vuoteeseen, paareilta he nostavat teatterin ovenvartijan ja asettavat hänet ensimmäisen sairaan vuoteeseen. Ottavat verhon kasvoiltaan ja asettuvat pöydän ympärille.

TAITURI kulkee vuoteelleen, huomaa kuolleen ja horjahtaa polvilleen permannolle.

Ah! Kuollut makaa minun vuoteessani. Kuinka se on tapahtunut? Nyt on tullut tilinteon yö! Mustat miehet! Onko tämäkin unta!

ENSIMMÄINEN KANTAJA osoittaa sormellaan.

Hän tuolla!

TOINEN KANTAJA

Yömaalari. Hän on tehnyt mustan synnin.

ENSIMMÄINEN KANTAJA

Puolustaako häntä kukaan?

Sairaat huutavat.

TOINEN KANTAJA

Ehkä joku uhraa itsensä hänen tähtensä.

KOLMAS KANTAJA

Hän on sekoittanut väreihin lokaa ja ihmisverta.

VIIDES KANTAJA

Sortanut, soaissut kasvinsiskonsa.

TAITURI keksii nuoran.

Houraajan perintö, vainajan muisto!

ENSIMMÄINEN KANTAJA

Täytyykö hänen kuolla?

SAIRAAT

Kuolla, kuolla! Me tahdomme elää!

KOLMAS KANTAJA

Kuivettukoon hänen kätensä niin, ettei hän työhönsä tarttua voi!
Surkastukoon hänen siemenensä!

TAITURI

Minä tahdon kuolla.

NELJÄS KANTAJA

Ehkä joku juuri nyt rukoilee hänen puolestansa. Odottakaa, tapahtuu ehkä jotain päinvastaista!

SAIRAAT

Eikö aamu koskaan valkene?

ENSIMMÄINEN KANTAJA

Yhdestoista hetki on lyönyt.

Kantajat pois.

TAITURI

Minä en eroita ihmisiä enkä varjoja. Onko elämä harhanäköä vai totta, varjotko minulle haastavat, sydämmessäni on keski-yö, ympärilläni on yö? Minä ymmärrän sinut, mykkä yö. Minä ymmärrän sinut, vainaja, sinä annoit minulle vihjauksen. Minä tulen!

Kaatuu pitkälleen maahan ja kiljasee, näyttämö valkenee, hoitajat vievät pois kuolleen ja nostavat taiturin vuoteeseensa ja sitovat hänen kätensä.

ENSIMMÄINEN HOITAJA

Hän langetti tuomionsa.

TOINEN HOITAJA

Yritti sen itse panna täytäntöön.

SEITSEMÄS KUVAELMA

Sama huone kuin edellisessä kuvaelmassa. Taiturin kädet ovat sidotut, hoitajat laskevat rahojaan pöydän ääressä seisten.

TEATTERIN OVENVARTIJA vastapäisessä vuoteessa.

Yömaalari, sinäkö se olet? Sinua etsii lyhtynainen.

TAITURI

Valkea sisko! Miksi sinäkin minua kiusaat?

TEATTERIN OVENVARTIJA

Bravo, bravo, nouse ja kumarra, niin näyttelijätkin tekevät, kun juuri ovat kuolleet.

TAITURI

Niin, minä olen kuin kuollut.

TEATTERIN OVENVARTIJA leikillä.

"Ollako vai ei, kas siit' on kysymys". Minä olisin näytellyt mainiosti Hamlet'ia. Ja Ofelia! Mikä ihana Ofelia hän olisi ollut, lyhtynainen. Mutta sinä pilasit hänet. Mitä sinä teit hänelle? Hän kulki kuin unissaan, hän olisi unohtanut osansa. Sinä uskottelit hänelle tähtitarhoja ja veit hänet likaisen lätäkön partaalle.

TAITURI

Hän on kuin ihana ilmestys, ei häneen loka voi tarttua. Kun minä häntä ajattelen ja tekoani, tunnen kuinka koko ruumiini punastuu ja vapisee. Kun minä ajattelen hirmumyrskyä, joka kävi sielussani ja tuskan tulta, joka puhdisti, tunnen minä ikäänkuin hänen henkensä lähestyisi minua, minä tunnen kummallisen tyyneyden, joka leviää sisässäni. Ennen oli minulla nautinnon levoton ilo, nyt tunnen minä kärsimyksen suuren ja syvän ilon. Sen piti niin tapahtuman.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Sinä pyrit vielä ylös elämän näyttämölle, missä ne näyttelevät aina. Minäkin matkin, mutta minä sekoitin kaikki osat niin, etten enään muistanut ovenvartija-osaani, vaan lähdin etsimään lyhtynaista, minä kuvittelin voivani irroittaa tähdet taivaalta.

TAITURI

Sinä näit hänet?

TEATTERIN OVENVARTIJA

Ja unohdin vetää alas esiripun. Sinun syysi, että minä nyt kummittelen täällä. Ensin en osannut varjella teatterin ovea, sitten en osannut varjella sieluni ovea, päästin sinne huonoa seuraa.

TAITURI

Miksen minä kuollut!

TEATTERIN OVENVARTIJA

Kiittämätön! Kiitä jumalaa tai kohtaloa, joka mustan esiripun takana vääntää suurta maailman teatterikonetta. Kiitä taivaan yliohjaajaa, ettäs vielä sait kumartaa, ettet todella kuollut, tapahtuu sellaista näyttämölläkin. Kerran eräs näyttelijä erehdyksestä puhkasi toisen sydämmen eikä toinen noussutkaan kumartamaan vaikka yleisö huusi ihastuksesta, hän oli näytellyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Nouse ja kumarra! Niin, mutta eihän täällä kukaan taputakkaan käsiään, taisit näytellä huonosti.

TAITURI

Etkö näe, etten voi liikuttaa jäsentäni.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Sinä et liiku, mutta henkesi liikkuu, siksi sinä nyt näet.

TAITURI

Minä näen uusia maailmoja ja minä käsitän nyt paremmin elämää.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Tuolla ulkona ne aina liikkuvat, siksi ne eivät ehdi nähdä.

TAITURI

Ikuisessa kiertokulussa, päin ja vastoin.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Tuolla elämä on epätodellista, ne matkivat ja kulkevat naamareilla, ne hymyilevät ja valehtelevat ja uskovat omia valeitaan.

TAITURI

Onko elämä täällä todellista?

TEATTERIN OVENVARTIJA

Täällä kuopassa näkee ihmiset sellaisina kuin ne todella ovat.

TAITURI

Minä olen täällä puhdistanut sydämmeni paljosta romusta ja tomusta, jota sinne aikojen kuluessa on kasaantunut. Ennen valossa väikkyessäni en nähnyt auringolta, nyt pimeässä näen selvemmin.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Sinä astuit alas kurjuuden kuoppiin ja huvittelit itseäsi siveltimellä, minkä olit ostanut valkoisesta, päivänpaisteisesta puodista, jossa rikkaus rehenteli.

TAITURI

Ja sitte minä ympäröin kurjuuden kultaisilla puitteilla.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Ei ole mustaa kaikki, mikä mustalta näyttää, eikä ole kultaa kaikki, mikä kimmeltää.

TAITURI

En ymmärrä, katkeruuteni taakka kevenee. Täällä on nyt niin hiljaista, kummallista, sairaatkin ovat niin levollisia.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Ikävöit tuonne ylös valkeuteen?

TAITURI

Ja puhtauteen. Minä ikävöin puhtautta.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Per aspera ad astra! Uskallatko sinne päästyäsi maalata valkoisilla, puhtailla väreillä? Etkö pelkää mustaajien pilkkaa, ne tahtovat kaikki kaltaisikseen?

TAITURI

Sinä olet hauska ja samalla kummallinen mies, sinä olet niin rauhallinen. — En taida tästä koskaan nousta.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Näin sen lyhtynaisen. Siitä hetkestä asti tunsin ikäänkuin kultainen säde hiljaa hivellen olisi hiipinyt minun sydämmeeni.

TAITURI

Valkea sisko, valkovuokko, valkosielu!

TEATTERIN OVENVARTIJA

Sinä olit syntyessäsi ihminen, pyri uudestaan ihmiseksi.

TAITURI

Minä odotan liikkumatta, hämärä läikkyy minun päälläni, tapahtuu kai jotain ihmeellistä. Ah elämä ja elämän valkeus, ehkä minä taas näen sinun kajastavat kasvosi.

TOINEN SAIRAS rukoilee.

Sancta madonna, ora pro nobis…

KOLMAS SAIRAS

Ora pro nobis peccatoribus.

HARMAAPUKUINEN NAINEN tulee hiljaa ja istuu taiturin vuoteelle.

Päästäkää hänen siteensä!

HOITAJA

En voi, hän nosti kätensä omaa lihaansa vastaan.

TAITURI, seuraava kahdenpuhelu hillitysti ja hiljaisesti.

Sinä? Sinä et ole päästäjäni.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä tulin päästämään sinut itsestäni! Sinä et ole minulle vihainen, sinä et pilkkaa minua?

TAITURI

En. Minä näen, että sinä olet murtunut. Suru on pyhä. Minä itse olen paljon rikkonut.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ja rakastanut. Sinulle annetaan paljon anteeksi. Minä en ole rakastanut ketään.

TAITURI

Onko hän ulkona, muukalainen? Älä kummastu, mutta minä olen huomannut, että te usein yhdytte sairaalan portilla.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Me emme yhdy enään koskaan, kahleet katkeavat.

TAITURI

Minä ymmärrän sinut, vapaus oli sinun elämäsi tunnussana.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Siksi minä nyt riistin häneltä hänen vapautensa. Hän pilkkasi minua, tiedätkö, hän löi minua. Minä koitin nousta lauluni siiville ja hän painoi minut raa'asti alas. Minä lauloin joutsenlauluni. Minä olen kadottanut kokonaan lauluääneni, minä en laula enään koskaan. Alati soi minun korvissani vihellyksien vihuri, mutta inhoittavampi on hänen pilkkanaurunsa kuin hähätys helvetistä.

TAITURI

Ja hän?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Hän istuu tuolla vastapäätä väärentäjien ja varkaiden penkillä, minä ilmaisin hänen salaisuutensa.

TAITURI

Ja minä? Olenko minä houreitteni vanki? Minä toisinaan pelkään ajatuksieni pohjatonta paloa, mielikuvieni hurjaa ajoa. Mielikuvitus on vaarallisin kummilahja, minkä elämän haltijat voivat antaa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Tämä sielusi myrsky oli sinulle tarpeellinen. Sinä nouset sen alta puhdistuneena, sinun voimasi nukkuu vain.

TAITURI

Nousenko kamppailuun tylyn elämän kanssa?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Koita olla ystävä elämän kanssa.

TAITURI

Ei minulla ole ollut kuin yksi ystävä ja sekin petti minut.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kuka se ystävä oli?

TAITURI

Minä itse.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Onnettomuudessa ystävä tutaan. Sinä tunnet nyt heikkoutesi.

TAITURI

Hirveätä unta olen minä nähnyt. Olen luullut, että minä, maa, kaikki, joita rakastin ja vihasin, hyve ja pahe saastaisessa sekamelskassa vyöryimme kohti maailman tulipaloa, aurinko pimeni, pelkoni kasvoi kammottavaksi aaveeksi, ja ajatuksiini hiipi hämmennys. — Ymmärrätkö? Ymmärränkö minä? Minä olen lähennellyt elämän suurta salaperäisyyttä. Ah, täytyykö minun kuolla?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä en katsele sinun silmilläsi. Minä olen sittenkin ollut enemmän katsoja kuin näyttelijätär, mutta minä uskon — älä naura minulle — hyväänkin, mutta minä olen kyllästynyt kaikkeen, hyvät olennot ovat yksipuolisia ja henkisesti köyhempiä. Nyt en usko pahaankaan. Elämä on täynnä vain pieniä neulanpistoja, se on elämän pientä mustaa kostoa.

TAITURI

Pimeä kosto!?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin ehkä kaikki maailman pienet sammakkosielut — niin minä niitä nimitän — salaisesti tietämättään muodostavat sellaisen seuran, huutavat turhuuden turulla ja pönkittävät pieniä, lahoovia, mädäntyneitä epäjumaliaan.

TAITURI

Sinä kiersit kysymystäni, jääköön se hämäräksi salaisuudeksi. Mutta sano minulle, enhän minä mieletön näe valekuvia? Valkea sisko, käykö hän näillä kadotuksen kaduilla, minä luulin nähneeni hänet, minä kuulin hänen äänensä? Oliko se unta?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä näin kasvinsiskosi. — Minä riistin hänet hänen vallastaan.

Osoittaa ulos.

Älä kiitä minua, älä ajattele minusta hyvää, se tuntuisi naurettavalta, minä tein sen itserakkaudesta, katkeruudesta, kostonhalusta.

TAITURI

Harmaa villikissa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä näet kasvinsiskosi. Silmistäsi silloin suomut putoavat, sinä näet.
Minua sinä et enään näe, sinä et ole koskaan minua oikein nähnyt. —
Minä sanon sinulle nyt hyvästini, minä lähden.

TAITURI

Sinä uhraudut… Sinä matkustat?

HOITAJA

Saan huomauttaa, aika on lopussa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, minä matkustan.

TAITURI

Kauvas?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Hyvin kauvas.

TAITURI

Etkö palaa?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

En.

TAITURI

Et koskaan?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

En koskaan.

TAITURI

Sinä…?

HARMAAPUKUINEN NAINEN mennen hiljaisesti.

Minä matkustan sinne, mistä en voi palata.

TAITURI

Älä mene! Ah, minä aavistan, minne hän meni. Musta seinä nousee ajatuksieni eteen, ei ovea, ei aukkoa, ei apua missään, missään.

Vaipuu itkien vuoteelle.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Suuri näyttelijätär — elämässä. Hän ei häväise itseänsä. Hän kaatuu siihen, missä hän seisoo. Lohikäärme, lohikäärme, et sinä nyt vihellä. Bravo, bravo! Paukuttakaa nyt käsiänne, sammakkosielut!

TAITURI

Sinä olet mieletön!

TEATTERIN OVENVARTIJA

Koko maailma on mieletön.

HOITAJA

Hiljaa! Kas niin, nyt on nukkumisen aika.

Vääntää sähkönappulaa niin, että kattosähkö sammuu, irroittaa sähkölangan seinästä ja johtaa valon pieneen sähkölamppuun, jonka hän asettaa yöpöydälle taiturin viereen, paneutuu lepäämään rautaiselle lepotuolille niin, että lampun särmi jättää näyttämön takaosan pimeäksi niin ettei näy muuta kuin taiturin vuode. Taiturin kasvot ovat valossa. Holvin takana kuuluu sairaalan kello lyövän useoita kertoja. Hetken hiljaisuus.

TAITURI

Ikuinen, suuri henki korkeudessa, lähesty minua suuri tuntematon, rakentaja ja tuomari, armahda meitä kaikkia kurjia irvikuviasi, isä meidän…

TEATTERIN OVENVARTIJA kuiskaa.

Nukutko? Nukahti kurja kyyneliinsä. Domine, miserere nostri!

Nukahtaa.

Seuraava kulkue tulee oikealta: kaksi yövartijaa kuhmurasauvoineen ja lyhdyt käsissä. Kolmannen kuvaelman teatterin-ovenvartija kantaen tauluja "Sodoma ja Gomorra" ja "tanssivat paholaiset". Mustiin puettuja naisia kantaen laakerin oksia. Kaksi viinuria punaisissa esiliinoissa kantaen isoa viinimaljaa, jälessä kaksi pientä poikaa viinilehvät otsalla. Muukalainen mustassa viitassa kädet kahleissa jälessä ensimmäinen poliisi, sitte kaksi seikkailijaa vartioiden seuraamina. Ensimmäisen sairaan kuolinkirstu kantajineen, jälessä "yölepakko" hiukset valloillaan, paljasjalkamunkki, kuoripoikia y.m. Kulkue katoaa vasemmalle. Ruumissaaton aikana kuuluu näyttämön takaa suruvirsi. — Näyttämön taustalla näkyy nyt valkoiset portaat, jotka johtavat valkoiselle pilaritemppelille, jota ympäröi tummat kypressit ja sininen tähtitaivas. — Vasemmalta tulee valkoisiin puettuja pieniä tyttöjä, jotka kantavat ruusuja. Valkoisiin pitkiin viittoihin puetut naiset, joiden käsissä on valkoiset pitkät liljat, asettuvat niin, että näyttävät täyttävän temppelille johtavat portaat. Hilpeä hymni kuuluu näyttämön takaa. Tulee kasvattisisar valkoisissa vaatteissa lilja kädessä.

TAITURI

Valkea sisko!

KASVATTISISAR

Sinä kutsuit minua.

TAITURI

Päästä minun siteeni!

KASVATTISISAR

Minä päästän sinun siteesi. Näetkö?

Päästää siteet.

TAITURI

Minä näen, minä näen! Siteeni putoo kuin kukkakiehkura. Anna minulle anteeksi, armas, valkea sisko silkkihiiri.

KASVATTISISAR

Anna itse itsellesi anteeksi.

TAITURI

Minä harhailin kuin ääni erämaassa.

KASVATTISISAR

Se etsi suurta soittajaansa.

TAITURI

Joka sovittaisi sen äänen suureen sävelluomaansa. Kuule!

Hymni kasvaa.

TAITURI

Rauha, rakkaus loppumaton! — Mutta missä sinun lyhtysi on?

KASVATTISISAR

Minulla on nyt ikuinen…

TAITURI

Ikuinen…?

KASVATTISISAR

Ikuinen lilja! Nouse, minä näytän sinulle tien!

TAITURI

Minne?

KASVATTISISAR.

Ikuisia tähtiä kohden.

TAITURI

Ad astra!

Näyttämö pimenee. Kun taas on valoista, näkyy entinen sairashuone hiukan muutettuna, rautaverkkoakkunan sijalla on tavallinen akkuna, Kristuksen kuva on poissa, samaten pöytä. Huone on siistimpi ja valoisampi, peitteet peittävät kokonaan sairaita. Hoitaja on kadonnut. Nukkuvan taiturin vuoteen vieressä seisoo kasvattisisar valkoisessa, yksinkertaisessa puvussa, sairaanhoitajatar vieressä.

KASVATTISISAR sairaanhoitajattarelle diakonissan puvussa.

Hän nukkuu vielä.

TAITURI herää.

Missä minä olen?

Huomaa kasvattisisaren ja levittää kätensä.

Sinä tulit!