language: Finnish

SOPHONISBE

Murhenäytelmä

Kirj.

LAURI HAARLA

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1919.

HENKILÖT:

HASDRUBAL, Karthagon päällikkö.
SOPHONISBE, hänen tyttärensä.
HELIKE, tämän seuralainen.
SANKHUNIATHAN, Astarten pappi.
MASINISSA, Itä-Numidian kuningas.
PROKLES, Masinissan seuralainen, Sophonisben ja
Masinissan entinen opettaja.
ALITTA, Masinissan sisar.
MASSIVA, tämän poika.
SYPHAX, Länsi-Numidian kuningas.
VERMINA, hänen poikansa.
SCIPIO, Rooman sotavoimien ylipäällikkö.
GAIUS LELIUS, Scipion alipäällikkö.
TEUTATES, gallialainen orja.
MARSYAS | frygialaisia
GALLOS | huilunsoittaja-orjia.
NOTOS, aleksandrialainen orja.
MYRKKYRI.
THEVESTA.
I VARTIJA.
II VARTIJA.
I LÄHETTI.
II LÄHETTI.
SANANSAATTAJIA, SOTAMIEHIÄ, KANSAA.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Näyttämö:

Karthagon päällikön Hasdrubalin puutarha Karthagossa. Vasemmalla palatsin pääty. Oikealla kotitemppelin portaat kaaressa kulkien etualalta keskelle oikealla. Taustalla kaupunki. Näkyy Ammonin torni y.m. Etualalla avonainen paikka, jonka taka-alalla marmori-istuin ja lotus-kukkien ympäröimä pyhä lähde. Aukeaman eroittaa taustasta sypressi- ja myrttipuut. Näiden takana kulkee käytävä viistoon oikealta taka-alalta palatsin portaisiin. Palatsin luona kasvaa mantelipuita ja ruusuja. Temppelin seinustalla kiertää viiniköynnös. Temppelin kulmauksen takaa näkyy granaattipuita. Kirkas iltapäivä.

SOPHONISBE (istuen marmori-istuimella ja ruokkien lammikon pyhiä kaloja kääntyy Heliken puoleen, joka nojaten porraskaiteeseen vasemmalla katsoo haaveillen Ammonin tornia kohti):

Helike, jälleen mailla unelmain
Sa harhaat. — Liiaks haaveilleet jo liemme,
Ei auta meitä haave hauras.

HELIKE (kuin havahtuen):

Keidasta vailla onnenunelmain
Ma näännyn erämaahan, valtiatar.

SOPHONISBE:

Mutt' keitaalta, Helike, erämaa,
Vain erämaa taas jatkuu loputon. —
— Se matkamiestä nääntäin ahdistaa
Kuin aika tää, tää raskas odotus,
Ja epätietoisuus, mi taivaan ääriin
Luo sumuverhot aavetansseineen.
— Mutt' kuitenkin: viel' tyhjempää kuin haave
On vaikerrus. Siks kerro mulle nyt,
Helike armas, satu tuo, jok' äsken
Niin sseesteiseks sun otsas seppelöi.

HELIKE;

En muuta voi kuin yhtä unelmoida. —
Mutt' vieras samaan sadun aiheeseen
Pian kyllästyy. —

SOPHONISBE:
Ma sulle vierasko!
Ei muinoin kysyä mun tarvis lain
Kuin Proklesta Helike muisteli.

HELIKE:

Helike Proklesta näin muistelee:
Hän miettiväisnä astuu nurmikenttää,
Jok' kummun vehmaan hartehia kiertää.
— Hän nostaa pään ja katsoo laaksoon päin,
Miss' rauhaisana kaupunki viel' lepää.
Heliken siellä muistaa vuottavan —
Takaisin käy kuin kilvan kiirehtäin —

SOPHONISBE (innostuen):

Helike, hurmas hento kaunis on!
(Leikkiä laskien)
Kas silmäis into kirkas liekehtii
Kuin uhriliekki jumal'alttarilla. —
Sun jumalanas viisas Prokles on —
(Masentuen)
Mutt' mitä mulle jäi — —

HELIKE (iloisesti):

Nyt tuhmaa tuumit.
Unelma yhtä kaunis, lemmen tuli
Yht'aikaa syttynyt kuin mun.

SOPHONISBE:
Vuos sitten
Sait sinä Prokleen nähdä, multa mielen
Kuusvuotinen lyö kaipaus. En mitään
Vuoks onneni voi tehdä, taistella.

HELIKE (valoisasti):

Kun filosoofi kultasuu ja prinssi
Numidian, nuor' Masinissa, puiston
Tään saman varjostoissa puhein meitä
Tai voimanäyttein hurmas — silloin et
Noin synkkä ollut, muistathan — —

SOPHONISBE:

Niin — silloin
Meit' selvyys tyynsi rauhallaan. Mutt' katso,
Nyt katso maailmaa — et ilakoi —
Nyt virrat Välimereen laskevat
Suvantoon saakka ensilähteiltänsä
On veren punaamat ja aalloissansa
Vain raunioita kuvastaa. Nyt kansat
Lyö murskaks ihmisonnen taistaissaan
Kuin jättipedot toisiansa vastaan
Ja pienet kansat ristiaallokossa
Kuin ruhka velloo tietämättä minne.
— Mutt' loppuna on tuho Karthagon
Tai Rooman! — Jospa tietäis, kummanko.

HELIKE:

Samaapa sotaa käytiin silloin jo. —

SOPHONISBE:

Mutt' voiton puolla oli Karthago —
Nyt tappioista saapuu sanomia.
Ne mieltä kauhuaavistuksin vaivaa — —

HELIKE:

On, valtiatar, mieles synkkä liian.
Et luota sankarmieleen sotijamme,
Et Hannibalin neronvaltaa muista,
Jok' kauhuun saattoi Rooman mahtavan.
- Ja suurinta et muista suojaajaas.
Ken Scipiot löi Anitorgin luona,
Ken Syphaxin löi nuorukaisna jo?
Hän kerran Prokleen aatteet toteuttaa!
- Kihlattu Masinissan noin ei saa
Kuin painajaisen alla voihkaa. — —

(Alkaa kuulua humua ja ääniä oikealta päin.)

SOPHONISBE:

— — Mutta
Elääkö Masinissa, sit' en tiedä.
Sa muista viime viesti Espanjasta:
Ilipan luona joukot Karthagon
On lyöty kokonaan, iberit, keltit
Erinneet meistä, saaliiks voittajan
Maa hopeeaarteineen on joutunut.
Isästäin lyöty eroon Masinissa.
Miss' on hän nyt? Seikasta tästä lainkaan
Ei viesti kertonut. Mutt' huhutaan:
Numidiass' on levotonta, hiljan
Vaikk' kapinoivat lyötiin mikatanit —
— Ei ihme, vaikka kammoin tuijotan,
Kuin henkipatto kuolon jyrkänteellä.
En kuilun syvyyttä viel' laske, nää,
Mutt' loppu liian selvä on — - —

HELIKE:

En jaksa
Sun tuskaas nähdä. Voimas missä on
Ja intos, joka pojat sytti taistoon,
Kun ryövärit nuo uhkas?

SOPHONISBE:

Silloin vaara
Uhkaava hurmas mua. Taistoa
En pelkää, tyhjyys tää ja hiljaisuus
Mun houraks saattaa. Suonissani yhä
Pakoittaa kiihko veren. Pyhä hartaus
Kaikk' anoin uhrata ja uskaltaa
Vuoks Karthagon mun rintaan' näännyttää.
— Mutt' mitään en ees kuulla saa —

ALITTA (Noin 30 vuoden vanha, kaunis, mutta kärsineen näköinen nainen, tulee kiirehtien, huolissaan):

Mit' on
Tää humu, huuto kansanjoukon? Kaikki
Sydäntäin vapisuttaa nyt, kun vuotan
Astarten sulosuusta vastausta,
Ma saanko hedelmistä uhratuista
Massivan, kauniin lemmen-hedelmäin,
Taas takaisin.

HELIKE (on katsellut kaupungille päin):

Sypressein tumma rivi
Tuo kaihtaa, etten selvään nähdä voi
Mit' tekeill' on. — Päin Junon kukkulaa
Kai kansanjoukko rientää. — Parvekkeelle
Mä riennän katsomaan.

(Naiset poistuvat palatsiin. — Hiipien ja kuulostellen tulee puiden takaa Marsyas. Hän puhaltaa huilustaan muutaman iloisen säveleen ja viittoilee, jolloin kolme muuta orjaa, Gallos, Teutates ja Notos, tulee esiin puiden takaa.)

MARSYAS:

Lehahtivat
Jo lentoon perhoset. Nyt sirittää
Voi pitkäkoipi-sirkat.

TEUTATES (tuimasti):

Teissä miestä
Ei irti lyömään kahleita. Kuin orjat,
Vätykset arkailette. — Kuninkaat
Meit' toivoo hempukoitaan turvaamaan. —
Mutt' täällä pillipiiparin ja kokin
Vain virkaa teette. — Tikari tää aukois
Niin oivasti tien Masinissan luokse —
(Itsekseen)
Tien näyttäis tammimetsiin Gallian —

KOKKI (hätääntyneenä):

Ase pois. Tai lyövät naulat kämmeniin.

GALLOS:

He mistä, houkka, saavat ristinpuun,
Jok' kestää möhömahas ihraisen.

MARSYAS:

Ja valtavuutes löyhkään tukehtuis
Tää kaupuskansa. Ällös piskuinen
Sa pelkää lainkaan.

KOKKI:

Lemmen lurittajat
Kai ristillä viel' kiimalaulut soittais.
Ja piikaset Astarten muistokseen
Sais koijareilta huilunpätkän, joka
Monesti heiltä lemmenkaihon poisti.

TEUTATES (kärsimättömästi):

Nyt toimeen veljet. Viime yönä hiivin
Luo kreikkalaisen, joka Masinissaa
Ja valtiatarta on opettanut.
Sain varmat tiedot: Syphax lännestä
On hyökännyt ja Masinissan lyönyt.
Tää harhailee Medjerdan tienoilla
Ja ryöstää maita Karthagon, kuin tuuli
Taas aavikoille kadoten. On helppo
Nyt piiloon päästä Atlaan rotkoihin
Ja sieltä Masinissan uljaan luo.
Ken yhtyy hankkeeseen?

MARSYAS (kuin itsekseen):

Ei lännen puolla,
Vaan idän mailla asuu onneni.
Soi huilut siellä vain ja tympanit.
Vain siellä laulun raiku kallioista
Tuo kaiun voimakkaan ja siellä vain
Puun alla manteleita syödä saan
Kanss' immen, joll' on silmä ruskea
Kuin manteli — Siell' himmeet piniat
Ihmeesti mielen tyynnyttää. — — —

TEUTATES:

— Ei aikaa
Nyt muisteloon, sa saavut Frygiaas,
Jos hankkeen uskallat.

-MARSYAS:

Kaikk' uskallan.
(Ojentaa kätensä Teutateelle)
Mutt', Gallos veikko, yksin soida ei
Voi huiluni, ei iloni.

GALLOS:

En maata
Isäini muista lain, mutt' tarinoistas
Sen kauniiks tiedän, niistä tunnen myös,
Ett' mieluinen sen muoto silmillein,
Kuin huilun huulillein. Nyt ristille
Tai Frygiaan, mutt' aina käsikkäin.

(Antaa kätensä Marsyaalle ja Teutateelle. Marsyas hypähtää palatsin portaitten luo vartioimaan.)

TEUTATES:

Mit' tuijotat sa, Notos, kätes anna.

NOTOS (Vanhahko mies. Pää koomillisesti muodostunut).

Miks tyhjän vaihtaisin ma tyhjyydeksi.

TEUTATES:

Tää kärsimyskö tyhjyyttä?

NOTOS:

Niin näyttää
Kuin kärsisin, kun hehkuu nautinto
Tääll' ympärillä. Mutta kumpainenkin
Ja ero kummankin vain harhaa on,
Min aistit punoi, mitkä sattumasta
Taas saivat rakenteen. — On harhaa kaikki.

KOKKI (yksinkertaisesti):

Siis minäkin vain sattuma?

NOTOS:

Niin, mies,
Vain ikävältä näytät sattumalta.

(Marsyas viittoo tovereilleen, että joku tulee. Kaikki, paitsi
Marsyas, poistuvat oikealle.)

VAHTI (Astuu käytävää pitkin palatsin portaitten luo, Marsyaalle):

Nyt valtiattarelles viestin tuo
Lähetti sotajoukosta, sa riennä,
Tää ilmoita.

(Poistuu. Marsyas viittoo oikealle, Teutates ja Gallos tulevat kysyvinä).

MARSYAS:

Nyt tarkoin varuill' olkaa.
Lähetti sotajoukosta on tullut. —

(Poistuu kiireesti palatsiin).

TEUTATES (Galloolle):

Nyt hiivi, poika, kaupungille. Viesti
Vie tästä kreikkalaiselle. Hän aikaa
Palatsiin tullakseen on sopivaa
Vain odotellut.

Valmiit
Ne valtiatartaan on seuraamaan.
Sisälle käy, saat siellä tulomaljan
Sa omin käsin valmistaa.

(Sophonisbe ja Helike poistavat palatsiin.)

ALITTA (lähestyen lähettiä):

Sa sano,
Massiva-poikan' onko turvassa?
Hänestä tiedätkö? Sai suojassa
Kuningas Masinissan, veljeni,
Tuo pololapsi sotaan seurata.

LÄHETTI:

Ilipan luona, kaksitoistias
Massiva vangiks joutui Scipion.

ALITTA (kauhistuttuaan ja viitattuaan lähetin poistumaan):

Voi Baal, Astarte. Teissä synty on
Ja hoiva ihmisen. Voi teissäkö? —
Astarte! Kyyhkyset sun temppelissäs
Saa suojan; pääsi päällä turvallisna
He olla saa, mutt' ihmislapsen syökset
Sa turmioon. — Voi, Baal! Sun tulisilmäs
Ei ihmistainta saata versomaan,
Vaikk' marron maan saat kukat tuottamaan.
— Vai vanhentuneet ootteko ja heikoiks
Jo tulleet, ylimmäiset. — Siispä suokaa
Ett' Melkart poikanne meit' auttaa saa.
Tai varjolles Elissalle, Astarte,
Täys voimas anna, hän vois äitiä
Ja naista ymmärtää. — Mutt' turhaan huudan.
Ei jumalat, ei ihmiset mua auta!

(Lyyhistyy marmori-istuimen viereen.)

HELIKE (näyttäytyy portailla, kiirehtii Alittan luo):

Mi taakka noin sua painaa, ruhtinatar?

ALITTA (yhä itsekseen):

Nyt sirkeet silmänsä kuin katsovat!
Voi, tylyt miehet sua loukkaavat
Ja Roomaan vievät.
(Ylös ponnahtaen.)
Mulle poikani
Takaisin antakaa, mua auttakaa!

HELIKE:

Mit' tapahtunut on? Oi, sano.

ALITTA:

Vangiks
Massiva joutunut Ilipan luona — — —

HELIKE:

Oi, ruhtinatar, tuskas ymmärrän —
— Mutt' sanotaan, on lempee Scipio,
Hän lapselle ei pahaa tahdo, usko
Viel' palaa poikas.

(Kuuluu Ammonin torven ääni).

— Torvi Ammonin
Päämiehen saapuneeks jo ilmoittaa.
Sielt' apu kaikille nyt tulee.

(Sophonisbe tulee orjattarien seuraamana, pysähtyy portaitten alapäähän)

Katso

Jo saapuvat. Nyt tyynny, ruhtinatar. —

(Alitta ja Helike poistuvat palatsin taakse vievää tietä myöten — Hasdrubal saapuu oikealta seurassaan pari kolme päällikköänsä ja muutamia arvokkaita Karthagon kansalaisia.)

SOPHONISBE:

Oi, terve sulle, Baalin kunnia.
Kotisi kynnyksellä tyttäres
Sua vartoo, niinkuin toivo hartain vartoo
Siivekkään riemun pyhää pauhinaa.
— Juo tervetulomalja, valtias.
(Tarjoo maljan.)
Suo tyttärelles isän siunaus. —

HASDRUBAL (Syvästi hartaana):

Sinulle, Karthagolle siunauksen
Jumalten tulisäteet langettaa
(Kääntyy jumalien puoleen)
Baal, Hammon, Samai'm ja Eshmun. Te
Ylemmät olevaista, kuitenkin
Ydin ja lähde kaiken olevaisen.
Kolm'yhteys sa kaikki kaartavainen!
Kuin kaikki Baalit edessäsi nöyrtyy
Kuin lämpöänsä maa sun puolees huokuu
Ja autereena aavat ulapat
Sun syliis kaipaa, samoin minäkin —
Vain rahtu, solu palvojistas näistä —
Isäini tuhkan kautta vannoen
Nyt uhrin lupaan, joka suopeaks
Sun silmäs kirkastaa. Yön helmasta
Äärille pilven nouskoon uhrin katku.
Värisköön ilma huudoist' uhriteuraan
Ja kuolonkorahdukset kuulkoon korvas. —
Maa verta juoda saa, ett' kylläisenä
Sieraimes tuoksun tuntee huumaavan.
— Pelastus Karthagon on vastauksesi
(Kääntyen tyttärensä puoleen)
Niin, tyttärein, lie ollut alituinen
Sun mieles ahdistus?

SOPHONISBE;

Yön pimetessä
Kuin seisoo eksynyt, niin minäkin
— Opasta puuttuihan, kun sinä puutuit.

HASDRUBAL:

Jumalten suomat lohduttajat, papit,
Miss' silloin viipyivät? Vai soiko sanat
Salaisten syntyin kuuron korville?

SOPHONISBE:

Salaiset opit, lauselmat ja menot
Jo varhain opin, mutta kuulin myös:
Ei mitään jumalista tietää voi,
Jos ovat, ovat liiaks kaukana
Ja ylhiä, ei ihmiskärsimys
Heit' huoleta. — —

(Levottomuutta joukossa.)

HASDRUBAL (suuttuneena):

Jo lakkaa!
(Muuttuneella äänellä)
Ymmärrän,
Sun aatokses on Didon tyttären,
Ettei meit' auta vieraat jumalat. —
Niin hurskautes myös armoin palkitaan.
Sun käsivartes hennon valkeus
Pelastus Karthagon on ainoo nyt.
(Muitten puoleen kääntyen)
Käteensä Baal on koston antanut.
Heikoimman Baalin silmä kirkastaa,
Kun ihmein kansan ahdistuksesta
Hän vapahtaa. — Jo meidät Scipio
Löi Espanjasta. Uusin aikein nyt
Siciliassa miekkaa teroittaa.
Pian tänne Agathokleen jälkiä
Hän seuraa. — Mutta sokeudella kerran
Tyranni Agathokles lyötiin, niin
Myös Scipio nyt kulkee turmioon.
(Erittäin kansalaisille)
Kansalle näännetylle lupaus
Tää tervetulolahjan on. Se tiedoks'
Nyt kansan saattakaa, koht' täyden tiedon
Siit' annan. Ensin keskustella tahdon
Vanhinten kanssa.
(Kansalaiset poistuvat. Päälliköille)
Joukot valmistakaa
Päämiehet, juhlaan. Sana lähettäkää
Astarten papille, ett' tyttäreni
Hartaasti kaipaa opetustaan nyt.

(Päälliköt oikealle. Samalla antaa Sophonisbe merkin orjattarilleen poistua. Hasdrubal kävelee edestakaisin etualalla, kiivaasti Sophonisbelle.)

Tahdotko multa kansansuosion
Sa hävittää, kun sanoin pilkkaavin
Yhteistä uskoamme herjaat.

SOPHONISBE:

Isä,
En herjaa lain, vain tahdoin selittää — —

HASDRUBAL (keskeyttäen):

Puhettas hämärää en kuulla tahdo.
Parempaa tehtävää nyt mulla. Oiti
Saat tahtoni sa kuulla: liittolaisen
Voit meille hankkia sa mahtavan,
Jos Iempes annat majaa muuttaa, sen
Ampsagan tältä rannalt' toiselle
Suot liittää — — —

SOPHONISBE (änkyttää kuin iskun saaneena):

Mitä. Mitä tarkoitat?
En mitään ymmärrä — - —

(Istuu marmori-istuimelle.)

HASDRUBAL:

Ma liiton tein,
— jos lyhyeen ma kerron — Siggassa
Syphaxin kanssa. Rooman liitosta
Sun kättäs vastaan luopui hän ja avuks
Tuo tuhatta viiskymmentä hän miestä.

(Hasdrubal kävelee kiivaasti edestakaisin.)

SOPHONISBE (ponnahtaa ylös):

Te valta-aatteen aatteettomat miehet,
Te kansantunnon tunnottomat pylväät!
Teill' luonnoton on muoto. Kun nään teidät,
Nään sadun kauhun, siipiselkäkäärmeen.
(Hetken vaiettuaan)
Mutt' te jos rajat poljette, en minä.

HASDRUBAL (kylmästi):

Ei tarvis siipiä, ei luikerrusta:
Numidiassa lännest' itäkolkkaan
Nyt yksi herra hallitsee. Se herra
On Syphax, herra sinun myöskin. Muista:
Nyt Masinissa vailla valtakuntaa
Ja sotavoimaa pakolaisna harhaa.
— Medjerdan seutuvilla samoilee.

SOPHONISBE (epätoivoisena):

Siis tottako tää julma tieto.

HASDRUBAL:

Totta
Ja todemmaks sen vielä näät.

SOPHONISBE (jälleen toivovana):

Mutt' isä!
Takaisin hänet auta valtaan, niin
Numidian hän heimot kaikki tuo
Meit' auttamaan.

HASDRUBAL:

Kuin lapsi haastat. — Muuta
Ei keinoa kuin kylmä valtataito:
On lyödyt liittolaiset uhrattava
Ja uudet luotava.

SOPHONISBE:

Tää kovaa on, tää hulluutt' on!

HASDRUBAL (käveltyään kiivaasti, pysähtyy):

Lie kovaa tuo kuin sanot,
Mutt' kovempaa ois tuho Karthagon.

(Samassa Sankhuniathan astuu sisään oikealta temppelistä, Hasdrubal menee häntä vastaan, puhuu kuiskaten papille, viitaten Sophonisbeen päin)

SOPHONISBE (lyyhistyy istuimen viereen painaen kädet ohimoilleen):

Miks sumeaks käy maailma. Jo kuulen
Kuin tohisevat tuulet kauhun. Peitä
Mua pimeys. Sun sylissäsi kaaos
Suin ammottavin huokaa, sen ma kuulen,
Sen tunnen ma kuin tuskan sielussain. —
Jo, hauta määrätön, se ahmaise!
Se kurimukses täyttää tarkalleen,
Sen mitta myös, näät, määrätön kuin sun.
Miks tuijotat kuin tuhatsilmä-aave.
Koht' uskallat? Ei, ei! Jo pysähdy.
Viel' viivy! (Kirkaisten.) Jumalat!
(Hetken vaitiolon jälkeen tyynemmin, kuin väsyneemmin.)
Niin Jumalat
Unohdetut, viel' älkää rangaisko
Ett' teistä luovuin pois. Nyt äly loppuu,
Siks teissä turva vain, oi jumalat —
Voi kuulkaa lastanne. Sen ansaitsenkin!
Nyt muistakaa, jo viime aikoina
Monesti teit' oon maininnut — niin — ja —
Ja varmaan rukoillut. — Elissa! Nimes
On ollut pyhä mulle, lapsena
Niin hartain mielin — muistathan — ma uskoin:
Astarten ilmestys sa olet, pyhin
Lihaksi tullut sinuss' on. Niin myös
Sun pappis opettaa! Et nainen vain,
Vaan jumalatar, — niin nainen, — jumalatar
Oh kuinka sanoisin — mun sisarein,
Mutt' korkee, ylhäinen, nyt saavu jo,
Tää taakka rinnaltani nosta — Sulle
Mit' uhraisin? — — —

(Sankhuniathan on lähestynyt.)

SANKHUNIATHAN (laskien kätensä rukoilevan olalle):

Sua ihmislasta, nään,
Astarten armo pyörryttää — — —

SOPHONISBE (itsekseen toistaen):

Mit' uhraan?

SANKHUNIATHAN (nostaa hänet ylös):

Laps nääthän, että sinut pyhittää
Elissa tahtoo nyt ja kaltaisekseen
Sun saattaa, armoitettu. Kerran myös
Astarten kyyhky punainen Elissan
Soi pyhäks tulla, itsens' uhraten
Kun äidiks Karthagon hän jäi. Nyt äidiks
Myös Sophonisbe tulla saa, sen lupaa
Mun kauttain jumalatar sulle.

SOPHONISBE:

Mutta hän roviolle nous, ett' vieras mies ei muistoa Siharbaan tahrais, nyt päinvastaistako jumalat taas vaatii?

SANKHUNIATHAN (hillityn ankarasti):

Laps, järkeillä et saa, ei jumalat
Ain' vaadi samankaltaista. Siks papit
On tulkkinansa, että tahtonsa
Sais ihmislapset tietää.

SOPHONISBE:

Minä tiedän:
Petosta jumalat ei kuiski teille!

SANKHUNIATHAN (äärimmäisessä vihassa):

Helleenein saastaisuutta suusi tulvii. —

HASDRUBAL (keskeyttäen):

Sa malta, Sankhuniathan. — Tyttärein,
Niin uljas ennen, tänään miksi pakoon
Käyt onneasi. Armas Sophonisbe!
Syliini kiirehdi, niin ymmärrät,
(Sophonisbe taka-alalle isänsä luo)
Hyvyyttä vain tää sydän sulle lyö.

SANKHUNIATHAN (Seisottuaan hetken synkkänä kääntyy äkkiä lempeänä toisten puoleen):

Oi, Sophonisbe, oppilaani. Katso
Jo kuoloon sumenee nää vanhat silmät,
Joit' toivo häikäissyt on heikoiksi
Ja jotka pettymys nyt kyynelvirroin
Sokaisee, kaksin verroin pettymys,
Kun tiedän, että voittaa Scipion
Sa voisit, Scipion — — —

SOPHONISBE (ylös ponnahtaen):

Ah, Scipio!
Sa käärmesyntyinen.

SANKHUNIATHAN (kiihoittavasti):

Siis, Hasdrubal,
Päämiehet mikatanein tänne tuota,
Niin nähdä saat, miss' on se lietesuo
Mi myrkkyusvistansa siittänyt
Petoksen hengen on ja kapinan.

HASDRUBAL (lyö käsiänsä yhteen, vartija ilmestyy):

Päämiehet mikatanein templin suojiin
Nyt tuotakoon.

(Viittaa oikealle.)

ALITTA (tulee vasemmalta):

Mua kuule, valtias.
Ei riemullani äärtä nyt, ei rajaa.
Massiva-poikan' kohta nähdä saan.
Nyt vihdoin, vihdoin tuskanöitten jälkeen
Taas rauha, hymy olemuksein täyttää —
— Suojasta, min tää ylväs talo soi,
Sua, Hasdrubal, nyt kiitän. Veljeni
Ja kerran poikani sen palkitsee.

HASDRUBAL:

Puhetta kiittävää ei ansaitse, ett' turvatonta naista suojaan. Mutta, ken sulle, ruhtinatar, saattoi nyt tään ilosanoman -?

ALITTA:

Oh sekamiellä
Ma kaikki kerron nyt — sen Prokles toi,
Tuo nuori filosoofi.
(Nyökäten vasemmalle)
Orjat häntä
tuoll' matkan taakasta viel' virvoittavat.

(Sophonisbe, joka tuskin mitään kuullen on oleskellut taka-alalla, säpsähtää, samoin pappi).

SANKHUNIATHAN (kysyy äkkiä):

Ken prinssin nuoren riisti Scipiolta?

ALITTA:

Siin' ihmeinen on johto jumalten.
Nuoruutta poikan' sääli Scipio
Ja vapaaks päästi soman huimapään,
Viel' lahjoin, koruin, suojajoukoin näyttäin
Jaloa mieltään.

(Vartija käy Hasdrubalin luona ilmoittamassa, että mikatanein päämiehet on tuotu).

SANKHUNIATHAN:

Mieltään viekasta
Ja ovelaa kai tarkoitat, jos kiihkon
Et naisekkaan suo mieltäs sekoittaa.
On poikas vapaus vain side liiton,
Min perusta Ilipan luona jo
Loi veljes petosmielin. Liehakoi
Kuin Turdetanein luihu Attenes
Hän kätyreitä Scipion, ja armon
Sai petturi
(Sophonisbelle tarkoittaen)
Luon' jumalsyntyisen —
— Nyt, Sophonisbe tyttärein, sun kasvos,
Sun Tanit-kasvos tummuu murheeseen.
Oi tänne käy, tuo tuska häädä pois.
Tää inhempaa kuin luonnon iljetys
— kuin äsken sanoit — Herra Karthagon,
Suur' Melkart sinut uhrin taakasta
Näin vapahtaa. Nyt yhteen sointuu tuntees,
Velvollisuutes. — Epäilykses hauta
Syvemmäks vielä uurretaan, kun näytän,
Ett' mikatanit, jotka kukistit,
On saman vihanviljan akanoita.

HASDRUBAL:

On aika heitä tutkia, jo kolme
Päämiehistään on tuotu templin suojiin.

(Hasdrubal oikealle, nousee laajoja korkeahkoja temppelin portaita, joiden ylimmälle rapulle on ilmestynyt kaksi vartijaa leveän oven kummallekin puolelle).

SANKHUNIATHAN (lähtiessään Hasdrubalin jälkeen):

Nyt, tyttärein, sun voittoretkes alkaa.
Koht' äidit, lapset sua rukoilevat,
Ylistys uhrilauluin, urholauluin
Maanpiiriin kaiuttaa sun mainettas.
Kaikk' kansat jälleen, joita vaivoin nyt
Astarten seppelkäsi ohjaa, yhtyy
Nimessäs. Tuliharja leijona
Lyö maahan murskaks tylsäsarvi-härän
Kuin sinä nyt lyöt käärme-Scipion.
Pyhyyttä yhtä kansat kunnioittaa
Ja yhtä viisautta, haavetta
Astarten tyttären ja papin.

(Hän laskee siunaten kätensä Sophonisben pään päälle ja sivelee hänen hiuksiaan vieden kätensä olkapäälle asti. Sophonisbe jää jäykistyneenä seisomaan tumman sypressin eteen, Sankhuniathanin poistuessa kiireesti temppeliin).

ALITTA (katsoo kauhistuneena Sophonisbeen):

Voi!
Äl' usko tuota kamoittavaa tulvaa,
Tuot' riihatonta riehuntaa, ei onnes
Voi siitä nousta — —
(Sophonisbe katsoo yhä oudosti eteensä. Alitta tulee neuvottomaksi).
Missä viipyy Prokles?
Helike myös? Sa heitä kaipaat nyt.

(Rientää nopeasti vasemmalle).

SOPHONISBE (yksin, aluksi kuin unesta, kylmästi, harvakseen):

Ken täällä haastoi? Puhui onnesta. —
On onni tulos harvain sattumain,
Tuo haave-onni, joka turhaan vuottaa,
Uneksii, tyhjiin raukenee. (Innostuen) Mutt' katso!
Mua kutsu kiirehtii: jo lähde, riennä,
Teit' pyörremyrskyn seuraa, kammoksuin,
Syvyydet tunne merien, joit' tutkii
Vain Proteus ja Atlas, paino tunne,
Raskaampi suuren kärsiväisen taakkaa.
— Mutt' riemun raivo aavista ja tunne,
Kun niljat onkalot ja vedet aina
Hämärtäväiset jättää saat ja nousta,
Ain' nousta, nousta, kunnes laukan näät
Yli' merten paisuvaisen rinnan, kunnes
Maan leveeharteisen, sen manttelin,
Sinervän, vaahtipäärmeisen, sa matkaan
Taas vaihdat myrskytaivaisihin.

ALITTA (edellä, kiiruhtaen Proklesta ja Helikeä, heille)

Täällä!
Hän täällä seisoo, lohdutusta kaipaa — —

PROKLES (tulee kiirehtien Sophonisben luo, lämpimästi):

Unikko kädessäin ja tähkät saavun
Ma oppilaani luokse, rauhan tuon
Ja rauhaa sulta etsin, valtiatar.

SOPHONISBE (kylmästi):

Niinkö
Sun aatoksesi lanka kiertää? Kiertää
Sotkuista vyyhteä, jot' selvittää
Et taida syytöksillä. Kuule siis:
Vuoks Karthagon kun tuhlas voimiaan
Menetti ruhtinaani valtikkansa.
Avutta jätetään hän nyt ja palkaks
Kuin kätyriä kohdellaan. Näin liitto
Rikottu. Masinissa Roomaan liittyy. — —

SOPHONISBE (keskeyttäen):

Totuutta julmaa haastoi pappi siis.
Näin petturin sa kuljet asioissa. —

PROKLES (arvokkaasti):

Kuningas Cirtan suurempaa kai miettii Kuin ryömiä tään pappisvallan eessä. Päämääriin suuriin kulkee hän, sen tiedät. Ei valtateillä joka polveketta voi tarkoin kysyjälle näyttää. Mutta kenenkä lempi liittää sankariin, hän liikaa kysymättä seuratkoon.

SOPHONISBE (yhä vihan vimmassa):

Mun sokoks arvaat? Kotikaupunkini
Ma raunioilla lemmenleikkiä
Vain löisinkö? —

PROKLES:

Jos lemmit tulevaa
Sa valtiasta Afrikan, niin lemmit
Myös pelastajaa Karthagon. Hän toivoo
Vain lempes ikuisuutta. Siitä voimaa
Hän suuriin töihin ammentaa.

ALITTA:

Oi, kuule,
Sydämen ääntä kuule. Kaikki muu
Vie harhaan täällä.

HELIKE (lähestyy Proklesta, häneen painautuen):

Hänen voittavan
Kaks onnellista tietää. —

PROKLES:

Kauvan jaksat
Sa vuottaa, armas!

HELIKE:

Kestät sinä vielä,
Niin kauan myös Heliken sydän.

SOPHONISBE (on katsonut Proklesta ja Helikeä kyyneltyen):

Rakkaat —
Kaikk' onnenlapset, toivo ihmeinen
Myös mulle antakaa ja suru suokaa
Tuo hiljainen, jok' kyynelpisarille
Niin kirkkaan loisteen antaa, katsokaa:
On katkerat ja kovat kyyneleeni.

PROKLES (riemukkaasti):

Sen arvasin, sen tiesin, taivas kirkkain
On yllä Attikan, on sielu kirkkain
Athenen tyttärellä.

SOPHONISBE (jäykistyen jälleen):

Karthagon, Elissan tytär olen, jaksa en tavoittaa eettermaailmoita.