KUN MEIDÄN KAIVOSTA VESI LOPPUU
Seuranäytelmä
Kirj.
MAILA TALVIO
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1913
HENKILÖT:
ANTTONI YLITALO, seppä.
EULAALIA, hänen sisarensa.
HANNA, Alitalon omistaja.
KUSTAA METSÄNHEIMO, rakennusmestari.
SÖÖTERLUNTI, kaivonkatsoja.
ELLI | tyttöjä.
ALLI |
SALLI, Hannan kasvattitytär.
IHANELMA, kesävieras.
ANTTI | poikia.
KALLE |
Tyttöjä ja poikia.
ANTTONI: roteva, katkera, itseensä sulkeutunut mies. Päivettynyt. Puku alussa se mitä työmiehet käyttävät maalla, myöhemmin musta siisti pyhäpuku, alaskäännetty tärkkikaulus ja musta kaulahuivi.
EULAALIA: katkeroituneen, vanhenevan naisen kasvot. Puku alussa siisti, vanhankansan kotikutoinen hame väljine röijyineen esiliinoineen ja pumpulihuiveineen, lopussa niinikään vanhankansan kaksikymmentä vuotta sitten tehty musta pyhäpuku.
HANNA: hento, kalpea, kaunis, vielä nuoren näköinen nainen. Yksinkertainen, hyvin tehty valkea puku. Olkapäillä vaalea, pitkäripsinen silkkihuivi.
METSÄNHEIMO: pulska, hyvin puettu mies.
SÖÖöTERLUNTI: laiha, hajamielinen, hyväntahtoinen mies. Puku siisti vaikka vähän kulunut.
ELLI ja ALLI: iloisia, terveitä tyttöjä kansallispuvuissa.
SALLI: noin 12-vuotias tyttönen, yllä lyhyt vaaleansininen tai vaaleanpunainen, somasti tehty kesäpuku. Palmikko riipuksissa ja sidottu punaisella silkkinauhalla. Päässä yksinkertainen olkihattu.
IHANELMA: hoikka, nenäkäs, kaupunkilaisesti puettu nuori tyttö.
ANTTI ja KALLE: reippaita, terveitä maalaispoikia.
Kaikki tytöt kansallispuvuissa.
I NÄYTÖS
Avoin paikka Anttoni Ylitalon kaivon ympärillä. Taka-alalla kulkee aita, jonka kahdenpuolen porraspuut. Vasemmalla (katsojista) vasta uudella arkulla varustettu vinttikaivo. Pyykkipenkki ja ämpäri. Nuoralla kahden puun välissä vaatteita kuivamassa. Kahdenpuolen näyttämöä metsikköä. Taustalla peltoa ja metsää. ANTTONI on juuri lopettamaisillaan työtään — hän on lujalla rautaristikolla varustanut kaivonsuun. Vasemmalta, näyttämön takaa alkaa reippaassa kuorossa kuulua:
»Kun meidän kaivosta vesi loppuu, niin kallion alla on lähde vaan. Fralialilaa ja laulan vaan ja kallion alla on lähde vaan.»
ANTTONI naureskellen
Sopii loppua, sopii loppua. Mutta sepän kaivosta ei enää lähdekään vettä. Se on loppu nyt, sanoi kukko, kun kaula katkes.
Alkaa jälleen kuulua laulua:
»Tyttöjen silmistä vedet nokkuu rakkauden tähden vaan. Fralialilaa ja laulan vaan ja rakkauden tähden vaan.»
ANTTONI loppupuolella laulua häijysti naurahdellen
»Rakkauden tähden vaan.»
(Ruuvaa kiinni ristikkoa, selin aitaan. Aidan taakse tulee oikealta Metsänheimo kädessään pieni matkalaukku.)
METSÄNHEIMO
Päivää.
ANTTONI kääntymättä
Päivää, päivää.
METSÄNHEIMO
Kai tästä pääsee sinne kansanopistolle… tarkoitan sinne minne sitä ruvetaan rakentamaan?
ANTTONI hetken vaiettuaan äreästi
Ei minun pihani läpi.
METSÄNHEIMO
Vai ei. No, voinhan minä kiertää täältä aidan takaakin, kun vain tiedän suunnan.
ANTTONI
Kiertäkää, kiertäkää. Kai se sielläpäin on, mistä laulu kuuluu.
METSÄNHEIMO nojaten aitaan, katsoo kelloa.
Mihinkähän aikaan ne juhlat alkavat?
ANTTONI
En minä tiedä.
METSÄNHEIMO
Vai ette. No, ehkette tiedä että juhlia onkaan?
ANTTONI
En.
METSÄNHEIMO
No minä voisin sitten kertoa teille, että tänä päivänä lasketaan teidän tulevan kansanopistonne peruskivi.
ANTTONI
Ja mitä se minuun kuuluu?
METSÄNHEIMO naurahtaen
Ehkei kuulu, ehkei kuulu. Minä olen ollut täältä niin kauan poissa, etten enää tunne oloja enkä ihmisiä. (Äänettömyys.) Saisikos tähän nurmikolle oikaista vähän lepäämään?
ANTTONI
Menkää kansanopistojenne nurmikoille…
METSÄNHEIMO
Ei tullut junassa nukuttua koko yönä.
ANTTONI
No, oikaiskaa mihin tahdotte, kunhan pysytte aidan takana.
METSÄNHEIMO itsekseen naurahdellen
Hauska mies! Totisesti hauska mies!
(Ottaa takin yltään, loittonee lepäämään katsojain näkyvistä. Anttoni on saanut työnsä valmiiksi, istuutuu kaivonkannelle ja panee tupakan. Huutaa äreästi oikealle, missä hänen asumuksensa on.)
ANTTONI
Eulaalia… Eulaalia!
EULAALIA oikealta, näyttämön takaa
Noo, miikää nyt on?
ANTTONI
Kuivia lastuja.
EULAALIA
Miitäää?
ANTTONI
Kuivia lastuja pannun alle.
EULAALIA
Niinkuin nyt olisi kuivista puista puute! Kun kaikki kylän kaivotkin ovat kuivillaan ja järvet kutistuvat puolta kilomeetteriä pienemmiksi. (Tulee näyttämölle. Kun näkee Anttonin työtönnä, suuttuu mutta hillitsee itsensä. Hetkisen äänettömyys.) Pitääkö minun ruveta kyntämään? Ei nyt hullumpaa! Ei meillä paljon viljelystä ole, mutta siitäkin on vaiva ja vastus siitä pienestä potaattimaasta. Ei sitä uskoisi, että sinä olet talon poika. Miksikä kaupunkilaiseksi luulisi. Hevonen otetaan, että potaattimaa kerrankin saataisiin kuntoon, ja siellä se nyt joutilaana syö mäikkää pientareet puhtaiksi ja itse Anttoni, se kuuluisa seppä, istuu kaivonkannella ja kuuntelee ylenannettua renkutusta.
(Hänen puhuessaan on äskeinen »Kun meidän kaivosta vesi loppuu…» taasen alkanut kuulua. Laulua jatkuu.)
EULAALIA
Taidat jo mielistyä koko kansanopistopuuhaan. Ehkä sinäkin pian lahjoitat kymmenen tuhatta markkaa kansanopistolle!
(Nauraa, kokoaa lastuja esiliinaansa.)
ANTTONI vilkastuen
Kuka semmoisia on lahjoittanut?
EULAALIA tiukasti katsellen häneen
Niin, kellähän näillä mailla niitä kymmeniä tuhansia niin on?
Anttoni kuuntelee häntä jännittyneenä. Kuuluu liioitellun selvästi ja toistettuina sanat: rakkauden tähden vaan.
EULAALIA kiivastuen
Rakkauden tähden vaan! Hävetkööt. Mitä niillä on tekemistä ihmisten asioiden kanssa. (Avuttomana.) Ja tuota pitää tästä puoleen alituisesti kuunnella. Eikö nyt pitäjässä muita paikkoja ollut kuin tämä meidän mäki! (Suuttuen.) Kyllä minä arvaan, kenen puuhaa se on. Sinusta tehdään nyt lopultakin pappi…
ANTTONI
Älä sinä siinä.
EULAALIA
Mutta tämä on estettävä. Mene sinä sinne ja sano että ei.
ANTTONI
En suinkaan minä voi estää ihmisiä omalla maallaan tekemästä mitä tahtovat.
EULAALIA
Alitalon maalla — voit kyllä. Se tulee se… emäntä elikkä Hanna elikkä…
ANTTONI
Suu kiinni!
EULAALIA
Suu kiinni — vai niin! Vai se on se Alitalon Hanna aina vain niin pyhä, ettei saa nimeäkään mainita.
ANTTONI lyö nyrkin kaivonkanteen ja nousee.
Suu kiinni! (Äänettömyys. Varustautuu lähtemään.) Mennään sitten perunamaalle.
EULAALIA
Jokos tuli kiire perunamaalle!
(Metsänheimo on sisarusten huomaamatta noussut. Ottaa takkinsa.
Eulaalia kerää kuivat vaatteet nuoralta.)
METSÄNHEIMO itsekseen hymähdellen
Rauhallinen makuupaikka. (Seisoo aitaan nojaten ja tekee johtopäätöksiä.) Ylitalon Eulaalia… Antton… Hanna… ja mikä se nyt olikaan se…? Hyvästi vain! (Lähtee vasemmalle.)
EULAALIA
Mennään vain, vaikka olisikin kuultu yhtä toista.
ANTTONI
Ja mitäs sinä olisit kuullut?
EULAALIA
Olenko minä ehkä… lammas tai… kyyhkynen, etten ymmärtäisi ihmisten puhetta.
ANTTONI
Et ole edes kaukaa sukuakaan kyyhkyselle. Puhu nopeasti mitä olet kuullut!
EULAALIA
Enkä puhu.
ANTTONI
Saan minä ne kumminkin tietää.
Kuuluu taasen: rakkauden tähden vaan.
EULAALIA
Mene hyvä Anttoni estämään se peruskiven laskeminen. Muuten ei tässä tule päivän lepoa.
ANTTONI
Puhu sitten mitä tiedät.
EULAALIA
No sitä vain, että se Alitalon emäntä elikkä Hanna elikkä…
ANTTONI keskeyttäen
Mitä hänestä?
EULAALIA
Oletpas sinä kuin kiiliäinen. No se on ollut kipeänä se emäntä elikkä
Hanna elikkä…
ANTTONI keskeyttäen
Pahasti?
EULAALIA
Pahasti.
(Äänettömyys.)
ANTTONI
Lähde perunamaalle. Mitä siinä viivyttelet.
EULAALIA
Minä! Entä sinä?
ANTTONI
Se on minun asiani.
EULAALIA
No kaikkia tässä! Vai enkö minä ole kolmattakymmentä ajastaikaa pessyt sinun nokisia paitojasi… Ja näin sinä minut palkitset.
ANTTONI
Kyllä minä menen naimisiin, jos niiksi tulee…
EULAALIA pelästyen
Sen Alitalon emännän elikkä Hannan kanssa… (Vahingoniloisena.) Mutta älä luulekaan että se enää on niin pulska kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Tämä viime tauti on sen ränstyttänyt. Ja kuolemataan pelkää kai, kun omaisuuttaankin jakelee. Ottotyttärelleen, sille Sallille elikkä…
ANTTONI keskeyttäen
Mene siitä perunamaalle…
EULAALIA
Perunamaalle ja perunamaalle…
ANTTONI
En suinkaan minä voi olla kahdessa paikassa yhtaikaa. Itse tahdoit peruskivijuhlilla…
EULAALIA
Oli se onneton paikka että jouduttiin niin likelle Alitalon maita. Muistatkos mitä minä sanoin, kun meille piti lohkaistaman palsta Ylitalosta, että… (Huomaa äkkiä rautaristikolla varustetun kaivonsuun, purskahtaa nauruun.) No, nyt kelpaa kansanopistolaisten noutaa vettä sepän kaivosta. Ei lähde, vaikka itse Alitalon emäntä… elikkä Hanna…
ANTTONI häijysti, keskeyttäen
Elikkä Sööterlunti…
EULAALIA vaikenee hetken hämillään ja kiukustuneena.
Sööterlunti, Sööterlunti. Sööterlunti saa kyllä tulla. Minä en olekaan niin hullu kuin sinä, joka et voi kuulla Alitalon Hannan nimeä mainittavan…
ANTTONI
Oletkos hiljaa!
EULAALIA
Mitäs minä sanoin! Et voi kuulla Alitalon Hannan…
ANTTONI vimmoissaan
Menetkös!
(Kuuluu tytönääniä vasemmalta, Eulaalia lähtee lastut kainalossa oikealle. Elli ja Ihanelma tulevat, edellisellä kädessä ämpäri, jälkimmäisellä vesikarahvi. Kun he näkevät Anttonin, säikähtävät he hiukan ja niiata nytkäyttävät.)
IHANELMA rohkaisten itsensä
Anteeksi. Me pyytäisimme vähän vettä.
ANTTONI
Tässä on kaivo.
IHANELMA kuiskaten Ellille
Katsos nyt. Ja kaikki kun pelottelivat, että hän on niin hirveä.
ELLI
Kyllä hän aina on ollut tavallisen hirveä…
(Nousevat kaivonkannelle. Hämmästyvät rautaristikkoja.
Käyvät tempomaan niitä. Anttoni naureskelee itsekseen.)
IHANELMA
Hyvä seppä…
ELLI kuiskaten
Mitä minä sanoin…
IHANELMA
… nämä eivät lähde irti.
ELLI
Jos olisitte hyvä ja…
IHANELMA
Älkää menkö pois, hyvä herra seppä…
Anttoni, joka on ollut lähtemäisillään, kääntyy tuimasti ympäri.
ANTTONI
»Herra seppä…» No, neiti kesävieras, mikä hätänä?
IHANELMA
Kuinka te voitte olla noin häijy?
ELLI
Meillä on tässä juhlat. Me laskemme kansanopiston peruskiveä…
ANTTONI
Vai niin, vai niin.
ELLI
Alitalon emäntä on kutsuttu kunniavieraaksi ja me tarvitsemme vettä kahviin.
ANTTONI
No, minkätähden siellä pitää olla… yhden paremmin kuin toisen?
IHANELMA
Ettekö te tiedä että neiti Alitalo on lahjoittanut kymmenen tuhatta…
ANTTONI vahingoniloisena
No kyllä sitten ansaitsee kahvit. Juottakaa, juottakaa! (Nauraa ilkeästi, ottaa työkalunsa ja lähtee oikealle.) Tytöt jäävät sanattomina katsomaan hänen jälkeensä.
IHANELMA polkee jalkaa maahan.
Kuinka hän on häijy!
ELLI
Mitä me nyt teemme?
(Nauravat.)
IHANELMA
Poikien täytyy hankkia vettä.
ELLI
Ja minä kun kerran leikillä ajattelin, että otan Ylitalon Anttonin, että tulen rikkaaksi.
IHANELMA
Olisi intresanttia kesyttää hänet…
ELLI kuiskaa
Kylässä on vain yksi, joka kykenee kesyttämään hänet…
IHANELMA uteliaana
Kuka?
ELLI
Äiti kertoi että…
(Metsänheimon ja Sööterluntin äänet vasemmalta. Tytöt nokenevat puiden taitse vasemmalle. Sööterluntilla on kädessä pitkä pajunoksa.)
SÖÖTERLUNTI
Kyllä se vaan paju tietää, missä vesisuoni käy. Katsokaas nyt, arkkitehtööri, kuinka sille tulee kiire maata kohti. Se on minun katsomani tämäkin kaivo eikä kaivo enää siitä parane. Minä olen katsonut… tämä on nyt… tämä on nyt sadas ja kahdeskymmenes kolmas tämä kansanopiston kaivo, jos minä saan sen katsoa.
METSÄNHEIMO
Ne on niitä vanhanajan keinoja ne pajut ja sensellaiset. Minä luulen, että teemme putkikaivon. Se on kaikin puolin parempi. Tällaisenakin kuivana kesänä…
SÖÖTERLUNTI
Arkkitehtööri saa uskoa, että jos minä sen kaivan, niin pysyy vesi…
METSÄNHEIMO
Saamme sitten sopia. Mutta minä suoraan sanoen en luule… että meille tulee kauppoja…
SÖÖTERLUNTI
Paraneekos nyt kaivo tästä?
METSÄNHEIMO katsoo häneen pitkään.
Kuulkaas… mikäs teidän nimenne taas olikaan?
SÖÖTERLUNTI
Sööterluntiksihan minua sanotaan.
METSÄNHEIMO
Niin oikein… Söderlund. Kuulkaas, vieläkö tämä Anttoni on naimaton?
SÖÖTERLUNTI
Naimaton, mitäs muuta. Sisar sillä huushollia hoitaa. (Kainostellen.)
Se Eulaalia.
(Äänettömyys.)
METSÄNHEIMO
Pidättekös te vielä siitä Eulaaliasta?
SÖÖTERLUNTI
No voi tuota arkkitehtööriä… kuinka se on leikkisä… Vallan katselee ihmisen läpi…
METSÄNHEIMO
No, pitääkös se Eulaalia vielä teistä?
SÖÖTERLUNTI
Mitäs se minusta, köyhästä. Ei toki… Enkä minä koskaan ole uskaltanut sitä ajatella… Ettehän tekään, arkkitehtööri… yrittäisi kuninkaan tytärtä, vaikka hän olisikin mieleisenne.
METSÄNHEIMO
Yrittäisin tietenkin. Ja ottaisin hänet kanssa. Enkä minä miettisikään kahtakymmentä vuotta.
SÖÖTERLUNTI
Mistäs se arkkitehtööri kaikki asiat tietää?
METSÄNHEIMO
Tiedänpähän vain. Ne viettävät hauskoja päiviä tuolla yhdessä, Ylitalon
Anttoni ja Eulaalia.
SÖÖTERLUNTI
Eivätpä ne taida niin hauskojakaan… Ja kyllähän minulla jo on mökki ja hevonen… ja lehmäkin ruokolla.
(Äänettömyys.)
METSÄNHEIMO
Menkää hakemaan Eulaalia tänne, niin tutkitaan vähän sen sydäntä.
SÖÖTERLUNTI
Se voi suuttua.
METSÄNHEIMO
Lepytetään.
SÖÖTERLUNTI
Mutta ei se Anttonikaan tästä hyvää pidä.
METSÄNHEIMO
Eikös se Alitalon Hannakin vielä ole naimaton?
SÖÖTERLUNTI
Arkkitehtööri kaivelee kaikki ne vanhat asiat.
METSÄNHEIMO
Tulivat mieleen, kun kuuntelin Anttonin ja Eulaalian keskusteluja.
SÖÖTERLUNTI katselee pitkään.
Mutta ettehän te vain ole se Kuuperin Kustaa, joka ennen palveli
Ylitalossa?
METSÄNHEIMO
Sama, sama mies. Kuuperin Kustaa, nyttemmin Kustaa Metsänheimo.
SÖÖTERLUNTI
Voi nyt kuitenkin…! Mutta hyvinpä teidän on käynyt.
METSÄNHEIMO
Mitäs niist' maallisist'. Mutta miksei Sööterlunti ottanut Eulaaliaa, vaan antaa tytön aivan loppuun kuihtua?
SÖÖTERLUNTI
Ei ole tullut puhuttua. Ja mitäs minä, köyhä…
METSÄNHEIMO
Nyt täytyy pitää kiirettä. Ja kiire on jo Anttonilla ja Hannallakin.
SÖÖTERLUNTI
Ei, ei… ne on jo niin vanhoja asioita…
(Sööterlunti jää mietteisiinsä, paju kädessä. Kalle ja
Antti tulevat nopeasti, ämpäri kädessä, vasemmalta.)
KALLE
Kun sanoivat, että kaivo on taottu lukkoon!
ANTTI
Onpa se ihme ja kumma, jollei vettä saa!
(Nousevat kaivonkannelle. Tempovat ristikkoa.)
KALLE
Onko tämä nyt järkimiehen työtä?
ANTTI
Mikä meidän hyvän seppämme pään on sekoittanut?
METSÄNHEIMO
Antakaas kun minä katson. (Nauraa.) Nämähän ovat kuin kellotapulin kannattimia. Odottakaas… Eikös nuo ruuvit nousisi kirveenterällä…
ANTTI
Minulla on hyvä puukko.
KALLE
Ei ne puukolla…
METSÄNHEIMO kopeloi taskujaan.
Kun ei nyt pidä olla matkassa työkaluja. No, Söderlund… mars matkaan.
Ja tuokaa samalla hyvä kirves.
SÖÖTERLUNTI
Mutta…
METSÄNHEIMO hyppää alas kaivonkannelta, menee Sööterluntin luo.
Mitä mutta? Näettehän, ettei kunniavieraalle saada kahvia… (Kuiskaa.)
Ja Eulaalia…!
SÖÖTERLUNTI
Kylläpä se arkkitehtööri on leikkisä…
METSÄNHEIMO työntää hänet menemään
Ja Anttoni tulkoon samalla! Mars matkaan!
(Sööterlunti menee oikealle.)
ANTTI
Ei muuta kuin lyödään koko arkku läjään…
KALLE
Älä toki. Suututamme sepän.
(Anttoni tulee tuimana aidan yli.)
ANTTONI
Mi-mi-mitä tämä merkitsee? Mitä te minun kaivostani?
METSÄNHEIMO
Vettä. Kaikki kylän kaivot ovat kuivillaan.
ANTTONI
Onko se minun syyni? Minä en tahdo olla missään tekemisissä sen… sen kansanopiston kanssa, jota tähän hommataan. Minun puolestani saavat hommamiehet mielellään kuolla janoon.
(Antti ja Kalle kiiruhtavat pois.)
METSÄNHEIMO hetken äänettömyyden jälkeen painostaen joka sanaa
Te olette vielä ensimmäinen oppilas siinä opistossa.
ANTTONI hämmästyneenä vieraan röyhkeydestä
Se on valhe!
METSÄNHEIMO
Koko opisto rakennetaan tähän teidän tähtenne.
ANTTONI
Mitäs te… kukas te… Menkää opistoonne ja antakaa minun olla rauhassa. Minä en tarvitse sohvatyynyjä enkä kirjoituspöytämattoja… ja mitä ne kansanopistolaiset muusta tietävät.
(Lyhyt äänettömyys.)
METSÄNHEIMO
Kuules, Anttoni, sinä olit niin hyväpäinen, että sinusta olisi tullut vaikka piispa.
ANTTONI
Koska me on sinä-kannut juotu?
METSÄNHEIMO
Rippikoulussa, etkös nyt muista…?
(Anttoni katsoo Metsänheimoon pitkään, tuntee hänet, mutta ei sano mitään, kääntyy vain äreästi poispäin. Elli ja Ihanelma tulevat hengästyneinä vasemmalta.)
ELLI
Eikö sitä vettä nyt voisi saada?
IHANELMA
Pitää saada. (Kiukkuisesti.) Te olette… te olette sydämetön mies.
ANTTONI
Kas… kas… kas…
ELLI
Isä käski sanoa, että jos… tämän kerran. Kaivoa ruvetaan jo huomenna kaivamaan opiston alueelle ja meidän kaivoa syvennetään… Alitalon emäntä on jo tullut…
ANTTONI
Ei lähde yhtä tippaa. Menkää tiehenne.
IHANELMA
Tämä on hävytöntä.
(Alli tulee juosten vasemmalta.)
ALLI
Joko tulee vettä? Kun kirkonkylästä juuri telefonoitiin, että sieltä tullaan oikein joukolla. Pappilan nuoret ja tohtorin väet kesävieraineen.
(Tytöt käyvät iloisen levottomiksi. Supattavat.)
ELLI
Kirkonkyläläiset kun aina ovat niin olevinaan. Nyt ne oikein saavat nauraa metsäkyläläisiä.
ALLI
Tohtorinnaa minä niin pelkään.
IHANELMA
Hyvä, rakas seppä, tämän kerran…
ANTTONI peloitellen, julmalla äänellä
No, te harakat, minä menen pajaan ja taon häkin, oikein aika häkin ja pistän teidät kaikki sinne…
(Tytöt peräytyvät pelästyneinä, mutta tulevat taas lähemmäksi.)
ELLI
Huomenna, huomenna, kun vain tänään annatte vettä!
METSÄNHEIMO
Minä tiedän yhden, joka saa vettä Ylitalon Anttonin kaivosta.
TYTÖT
Kuka, kuka se on?
ANTTONI
Ja kuka se olisi?
(Äänettömyys.)
METSÄNHEIMO
Sanonko?
TYTÖT
Sanokaa, sanokaa…
METSÄNHEIMO Anttonille
Sanonko?
ANTTONI epävarmana
Sanokaa vain mitä tahdotte. (Suuttuneena.) Mutta on se ihme ja kumma, ettei ihminen saa rauhaa. Kruununmiehiäkö tässä pitää olla, ennenkuin pihamaa tyhjenee?
IHANELMA
Me menemme. Mutta me tulemme takaisin ja — kostamme.
ELLI ja ALLI
Niin, me kostamme… (Menevät.)
ANTTONI nauraa
Sytytätte kai pajani tuleen vai mitä?… (Metsänheimolle.) Menkää tekin yhtä matkaa siitä suutanne soittamasta.
METSÄNHEIMO
Ei, Anttoni. Minä olen tullut panemaan kuntoon sinun sydämesi asioita.
ANTTONI
Kukas sen on sanonut, että ne ovat epäkunnossa…?
METSÄNHEIMO
Onkos se nyt viisaiden ihmisten puuhaa, että kiusaatte itseänne kaksikymmentä ajastaikaa. Olitte melkein sulhanen ja morsian jo silloin, kun minä renkipoikana palvelin Ylitalossa. Ja nyt kidutte kukin haarallanne. Varmaan te Eulaalian kanssa kerran revitte silmät toistenne päästä, jollei tästä tule loppua. Minä toimitan Hannan tänne kaivolle, mutta puhukin sitten kaikki.
ANTTONI joka pitkin matkaa on keskeyttänyt sanalla »mutta», tai raappinut korvallistaan.
Ei, ei, ei… en minä… minä menen pois…
METSÄNHEIMO
No, Eulaalian kanssako aiot ikäsi elää?
ANTTONI
En… en.
METSÄNHEIMO
Hän menee sitäpaitsi naimisiin Sööterluntin kanssa.
ANTTONI
Menköön. Mutta en minä. En ole nähnyt… häntä… kahteenkymmeneen vuoteen… Älä tuo häntä tänne.
METSÄNHEIMO
Tuon kuin tuonkin. Mutta sinulla pitää olla toiset vaatteet. Mene nopeasti muuttamaan. Ja katso sitten, että puhut kaikki.
ANTTONI
Puhu sinä.
METSÄNHEIMO
Etkö sinä nyt, iso mies, itse osaa puhua! No, minä autan. Kun vain ensin puet yllesi kosimapuvun.
ANTTONI
No, sinä autat. (Menee oikealle.)
METSÄNHEIMO naureskellen itsekseen, istuutuu kaivonkannelle ja laulaa:
Rakkauden tähden vaan. Fralialilaa ja fralialilaa ja rakkauden tähden vaan.
(Elli, Ihanelma ja Alli tulevat.)
ELLI
Kahvi on valmista!
ALLI
Vettä saatiin lopultakin.
METSÄNHEIMO
No, mistä?
ELLI
Pojat olivat hakeneet oikein hevosella.
IHANELMA
Me olemme tulleet tänne kostamaan. Me aiomme laulaa tässä kaivonkannella koko yön. (Istuutuu kaivonkannelle.)
ELLI ja ALLI
Koko yön. Ettei seppä saa nukkua.
METSÄNHEIMO
Suurenmoinen kosto. Saanko minäkin olla mukana?
ALLI
Mutta eikö teitä tarvita juhlilla? Neiti Alitalo jo kysyi teitä.
METSÄNHEIMO merkitsevästi
Minulla on nyt tärkeämpiä tehtäviä.
(Istuvat kaivonkannelle ja laulavat. Äkkiä
Metsänheimo hypähtää pystyyn ja keskeyttää.)
METSÄNHEIMO
Tässä voi tapahtua jotakin hauskaa.
IHANELMA
Jos…?
ELLI ja ALLI
Jos…?
METSÄNHEIMO salaperäisesti
Jos neiti Alitalo saadaan tänne.
IHANELMA
Neiti Alitalo… se lahjoittaja? Hän on niin vakavan ja surullisen näköinen…
METSÄNHEIMO
Juuri siksi on hauskaa, jos hänet saadaan nauramaan.
(Tytöt nauravat.)
IHANELMA hypähtäen päättäväisesti pystyyn.
Hänen pitää tulla ja hänen pitää nauraa.
ELLI
Pitäjän jäykin tyttö — ei hän niinkään tule eikä hän niinkään naura.
IHANELMA
Jos minä tahdon!
METSÄNHEIMO
Sanokaa… sanokaa, että täällä on mainio kaivo, jota minä rakennusmestarina tahtoisin näyttää. (Tytöt ovat lähtemäisillään.) Älkää kaikki menkö! Kuka jää minun kanssani… kostamaan sepälle!
(Elli palaa nauraen.)
ELLI
No, vaikka minä!
METSÄNHEIMO
Mainiota! (Asettuu kaivonkannelle. Hetken perästä tulee siihen Ellikin, istuutuu selin häneen.) Millä laululla me nyt kostaisimme?
ELLI
En minä vain tiedä.
(Äänettömyys.)
METSÄNHEIMO alkaa tutun laulun, Elli yhtyy siihen pian
Meinasin, meinasin, meinasin olla, meinasin olla yksin.
Katselin taivaan tähtiä ja nekin oli kaksin.
Meinasin, meinasin, meinasin olla, meinasin olla yksin.
Katselin aidan seipäitä ja nekin oli kaksin.
(Äänettömyys.)
METSÄNHEIMO
Kauanko teistä miehen pitää miettiä, ennenkuin uskaltaa kosia?
(Lyhyt äänettömyys.)
ELLI
Niin kauan… että on sydämestään varma…
METSÄNHEIMO
No, kauankohan se ottaa?
ELLI
Kaksikymmentä vuotta… Ainakin täällä meidän paikkakunnalla.
METSÄNHEIMO yrittäen lähetä Elliä.
Tai kaksikymmentä minuuttia.
ELLI
Se on liian vähän.
METSÄNHEIMO
St! Piiloon!
(Juoksevat piiloon. Eulaalia ja Sööterlunti tulevat.)
SÖÖTERLUNTI
Tänne se käski tulla, arkkitehtööri.
EULAALIA
Olenko minä mikä sen käskettävä.
(Vaikenevat saamattomina, toinen toisessa, toinen toisessa päässä näyttämöä.)
SÖÖTERLUNTI lauhasti ja tunteellisesti, pajunoksa kädessä
Tällaisia vesisuonia ei ole missään.
EULAALIA
Sööterlunti saisi naida sen pajun. (Nauraa hihittää esiliinaansa.)
(Äänettömyys.)
SÖÖTERLUNTI
Jaa tämän pajun?
EULAALIA
Niin, siinä olisi Sööterluntille ihan kylläksi muijaa.
SÖÖTERLUNTI
Tekee pilkkaa. (Äänettömyyden jälkeen, rakastuneena.) Muistaako Eulaalia mitä minä sanoin, kun kaivoin tätä kaivoa… Kaksikymmentä vuotta sitten…?
EULAALIA heltymystään salaten
Mitäs joutavista muistelisi!
SÖÖTERLUNTI
Että minä tulen… kun minulla on… mökki ja hevonen ja lehmä…
EULAALIA itkun ja naurun välillä
Nai nyt vaan sen pajun…
METSÄNHEIMO astuu vakavana esiin.
Iltaa… Anteeksi — olisin vain puhunut Sööterluntille niistä urakoista. Että tottahan te sitten kaivatte sen opiston kaivon — ja yhtä hyvän kuin tämä tässä…
SÖÖTERLUNTI hämmästyneenä
Kyllä vallan, jos arkkitehtööri…
METSÄNHEIMO
Ja ehkä otatte tukinajotyötäkin, kun teillä on hevonen. Ja hyvä kuuluu olevankin.
SÖÖTERLUNTI hyvillään
Se on vielä niin nuori, mutta kyllä siitä hyvä pitäisi tulla.
EULAALIA tiuskaten
Mitä tuollainen mies tukinajossa ja mitä se hevosella…?
ELLI juoksee esiin.
Niin kyllä, älkää rakennusmestari ottako sitä miestä työhön. Näettehän sen kaivot… kaikki ne on kuivillaan.
SÖÖTERLUNTI avuttomana
Mutta…
EULAALIA käyden Ellin ranteeseen ja vetäen hänet etualalle.
Mustasukkaisena.
Mitäs se Sööterlunti teihin kuuluu?
SÖÖTERLUNTI hätääntyneenä
Kyllä virpi tietää vesisuonet, mutta näillä mailla ei ole vesisuonia…
ELLI
Virpi ei tiedä mitään. Nykyaikana katsotaan kaivoja aivan toisella tavalla…
EULAALIA
Nykyaikana katsotaan… Mitä te tästä Sööterluntista tahdotte?
ELLI veitikkamaisuuttaan peitellen lähestyy Sööterluntia ja yrittää ottaa häntä käsipuolesta. Sööterlunti pakenee.
Minä… minä… olen ajatellut… jos hän ottaisi minut… sinne mökkiinsä…
EULAALIA
Vai niin, vai on sillä Sööterluntilla morsian… ja kehtaat…
SÖÖTERLUNTI rukoillen
Eulaalia… ei saa suuttua… Se puhuu leikkiä tai mitä puhunee… Eulaaliaa minä olen katsellut viisikolmatta vuotta… Vaikkei ole tullut puhutuksi. Tahtooko Eulaalia…?
EULAALIA raivoissaan
Ota sinä vain tuo harakka… (Menee oikealle.)
SÖÖTERLUNTI
Eulaalia…
(Menee, kädet ojennettuina, Eulaalian perässä.
Elli ja Metsänheimo nauravat.)
METSÄNHEIMO
Sinä olet viisas tyttö, Elli.
ELLI
Ja sinä… aika hauska poika.
METSÄNHEIMO
Kuule Elli…
(Salli tulee vasemmalta. Niiaa hyvin opetetusti ja pikkuvanhasti.)
SALLI
Onkohan rakennusmestari Metsänheimo täällä?
METSÄNHEIMO
On. Tässä.
SALLI
Täti käski sanoa… neiti Alitalo käski sanoa, ettei hän voi tulla.
Rakennusmestari tekee hyvin ja tulee.
METSÄNHEIMO
Vai niin, tyttöseni. Mutta katsos, kun neiti Alitalon pitäisi saada nähdä tämä kaivo, juuri tämä mainio kaivo.
SALLI
Jaa kaivo?
METSÄNHEIMO
Niin, kaivoa ei voi siirtää, vaikka minä mielelläni tulisinkin.
(Äänettömyys.)
SALLI
Mutta täti ei tahdo seurustella sepän kanssa.
METSÄNHEIMO
Miksei?
SALLI
Sitä en minä tiedä. (Hetken perästä.) Seppä on kai ollut tädille paha.
METSÄNHEIMO
Voi olla, voi olla. Seppä on hyvinkin voinut olla tädille paha…
Tai… täti sepälle.
SALLI
Täti ei ole paha kenellekään.
METSÄNHEIMO
Niissä asioissa ei koskaan voi tietää kuka on paha, kuka hyvä. Kyllä se todella olisi hyvä, kun neiti Alitalo voisi tulla… katsomaan tätä kaivoa.
SALLI
Minä sanon tädille. (Lähtee.)
METSÄNHEIMO
No nyt saadaan Hanna tänne, mutta missä se Anttoni viipyy? Nyt niiden täytyy saada toisensa…
ELLI
Te olette oikein tullut tänne panemaan… asioita kuntoon.
METSÄNHEIMO rakastuneesti
Kyllä minä otan palkkani.
(Elli painaa veitikkana päänsä alas ja juoksee, Anttonin nähdessään, vasemmalle. Anttoni tulee pyhäpuvussaan, hyvin juhlallisena.)
METSÄNHEIMO kääntää häntä joka kulmalle, käskevästi
Hyvä on. Odota nyt tässä.
ANTTONI
Mihin sinä menet?
METSÄNHEIMO
Hakemaan tyttöä tietysti. Et saa liikkua tästä.
ANTTONI
Älä jätä minua…
METSÄNHEIMO painaa hänet kaivonkannelle istumaan.
Muista ettet jänistä.
(Metsänheimo lähtee vasemmalle. Anttoni jää yksin, koettelee sykkivää sydäntään, harjailee käsillään vaatteitaan, yskii, voihkii.)
ANTTONI itsekseen
En minä sentään. Vanhoilla päivilläni… Mitä hullua…
(Nousee kiivaasti, yrittää paeta oikealle. Hanna tulee, pysähtyy hämillään. Anttoni jää seisomaan selin Hannaan. Heidän vuorosanansa lausutaan lyhyen äänettömyyden jälkeen.)
HANNA
Iltaa…
ANTTONI
Iltaa.
HANNA
Minua käskettiin tänne katsomaan kaivoa.
ANTTONI kuin unessa
En minä ole käskenyt…
HANNA taistellen mielenliikutustaan vastaan
Joku toinen sitten…
ANTTONI kuin kaiku
Joku toinen sitten…
(Äänettömyys.)
HANNA
Ei minulle sitten ollutkaan kenelläkään asiaa?
ANTTONI
Ei…
HANNA
Minä menen sitten. (Kääntyy lähtemään. Taistelee itkuaan vastaan.)
ANTTONI voimanponnistuksella, kääntyy Hannaan päin.
Mitä piti ruveta laittamaan tänne opistoa?
HANNA
Oliko se paha?
ANTTONI
Minä en kärsi sellaista!
HANNA
Sitä minä en voinut aavistaa.
ANTTONI
Se piti tehtämän tänne minun kiusakseni…?
HANNA kääntyy Anttonia kohti, valoisasti
Sinun iloksesi — miksen sitä tunnustaisi! Sinua minä ajattelin ja sinun suurta opinhaluasi ennen muinoin. Ja minä tahdoin, että opisto olisi seuranasi pitkinä talvina.
ANTTONI
En minä mitään seuraa kaipaa. Viekää vain kirkonkylään omaksi seuraksenne…
(Hanna purskahtaa itkuun ja kääntyy menemään. Suurella
voimanponnistuksella kokoaa Anttoni itsensä.)
ANTTONI
Hanna!… Hanna, Hanna!
Anttoni rientää Hannan jälkeen, tarttuu hänen käteensä ja tuo hänet näyttämölle. Hanna vaipuu hiljaa itkien kaivon kannelle. Anttoni kulkee hetkisen kuin unessa. Hannan astuessa näyttämölle on juhlapaikalta aivan hiljaa ja sanojen kuulumatta alkanut soida laulu: »Koko päivän odotin hukkaan.» Hannan ja Anttonin äänettömän kohtauksen aikana soi laulu täyteläisenä loppuun. Viime värssyn aikana asettuu Anttoni Hannan viereen ja ottaa hänen kätensä. Viime säkeiden soidessa tulevat Metsänheimo ja Elli kihlautuneina aidan taakse näyttämön taka-alalle, säteilevän onnellisina. Kun he huomaavat Anttonin ja Hannan, tekevät he iloisia merkkejä toisilleen. Laulun loputtua huutaa Metsänheimo juhlapaikalle päin:
METSÄNHEIMO
Hoi, hoi tänne! Hoi, hoi tänne!
ANTTONI Hannalle joka on hypähtänyt ylös:
Ei, ei enää koskaan. Nyt pidän kiinni sepän kourilla.
METSÄNHEIMO
Tulkaa katsomaan eikö sepän kaivosta jo heltiä vettä!
ANTTONI iloisena nousten ja käyden purkamaan äskeistä työtään.
Tulkaa, tulkaa.
(Hänen käsissään irtaantuvat ristikot helpolla, Hanna katselee hymyillen vieressä. Tyttöjä ja poikia kokoontuu vasemmalta.)
IHANELMA
Joko vihdoinkin?
ALLI
Mitä täällä on tapahtunut?
METSÄNHEIMO
Kihlajaisia, kihlajaisia!
SALLI juosten Hannan luo.
Täti, onko seppä tehnyt pahaa tädille? Miksi täti on itkenyt?
(Hanna sulkee hymyillen Sallin syliinsä.)
METSÄNHEIMO
Kihlajaisia, kihlajaisia ja häitä! No, kaikki kihlatut esiin, näyttämään itseänne! Anttoni ja Hanna kaivonkannelle. No, ei yhtään vastaansanomisia… Kaikkien täytyy saada nähdä miltä näyttävät ihmiset, jotka ovat kaksikymmentä vuotta uskollisesti rakastaneet toisiaan.
(Iloista hämmästystä kansanjoukossa. Huudahduksia.
Hanna ja Anttoni pakotetaan nousemaan kaivonkannelle.)
SALLI
Täti… ette saa… Paha seppä!
(Naurua.)
METSÄNHEIMO
Entä ne muut kihlatut! No esiin, esiin! Pian, pian — jo sitä nyt on vitkasteltukin.
TYTTÖJÄ ja POIKIA
Kutka… kutka… onko muitakin kihlattuja?
(Sööterlunti, kukka rinnassa, ja Eulaalia vanhanaikaisessa mustassa puvussa astuvat esiin. Äänekästä iloisuutta ja huudahduksia joukossa. Asettuvat hämillään ja hyvillään Hannan ja Anttonin rinnalle.)
METSÄNHEIMO
Tällä paikkakunnalla rakastetaan uskollisesti! (Huudahduksia kansanjoukosta: »rakastetaan kyllä… Ei vanha rakkaus ruostu… Eläköön!» Metsänheimo ottaa Elliä kädestä, tuo hänet etualalle ja kumartaa hattua nostaen yleisölle.) Sanokaa nyt, hyvät ystävät ja kylänmiehet, eikö joskus ole hyötyäkin siitä, että kylän kaivot kuivuvat?
(Vilkkaita hyväksymishuutoja. Laulunjohtaja on antanut köörille äänen ja kaikki yhtyvät reippaasti laulamaan: »Kun meidän kaivosta vesi loppuu.» Laulun aikana laskee esirippu.)