Jakob Lorber oli itävaltalainen muusikko, mystikko ja kirjailija. Hän kutsui itseään "Jumalan kirjuriksi" ja katsoi kirjoittavansa jumalallisen inspiraation johtamana. Hänen seuraajansa muodostavat opintopiirejä, Lorber-yhteisöjä, jotka puolestaan ovat järjestäytyneet löyhäksi yhteenliittymäksi nimeltä Lorber-seura, joka toimii erityisesti saksankielisillä alueilla.

Jakob Michael Reinhold Lenz oli saksalainen Sturm und Drang -suunnan runoilija, prosaisti ja näytelmäkirjailija.

Jakob Wassermann oli saksalainen juutalainen kirjailija.

Jakov Estrin oli venäläinen shakinpelaaja, tunnettu shakkiteoreetikko ja shakkikirjailija. Hän voitti kirjeshakin maailmanmestaruuden 1972–1975 pelatussa VII MM-turnauksessa. Lähishakissa Estrin oli kansainvälinen mestari.

Jakov Karlovitš Grot oli venäläinen filologi. Vuosina 1840–1852 hän työskenteli Helsingin yliopiston ja vuosina 1852–1862 Pietarin lyseon professorina. Vuonna 1856 Grot nimitettiin Pietarin tiedeakatemian akateemikoksi.

Jakov Borisovitš Knjažnin oli venäläinen näytelmäkirjailija. Hän palveli virkamiehenä ulkoasiain kollegissa ja sittemmin kouluasiain järjestäjän Ivan Betskoin apulaisena. Jo hänen ensimmäinen näytelmänsä Dido (1769) herätti Katariina II:n huomiota. Hän kirjoitti vielä lisää näytelmiä, jotka saavuttivat suuren menestyksen näyttämöllä. Keisarinna oli niihin niin ihastunut, että antoi painattaa kokoelman Knjažninin näytelmiä valtion kustannuksella.

Jakov Lind, alkuperäinen nimi Heinz Landwirth, oli itävaltalainen kirjailija, syntyperältään juutalainen. Hän on käsitellyt teoksissaan fasismia ja ihmisen pahuutta.

Jakov Petrovitš Polonski (ven. Яков Петрович Полонский); (6. joulukuuta [J: 18. joulukuuta] 1819 Rjazan, Venäjän keisarikunta – 18. lokakuuta [J: 30. lokakuuta] 1898 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen runoilija.

Jakov Mitrofanovitš Rotšev oli kominkielinen neuvostokirjailija.

Jakov Aleksandrovitš Slaštšov oli venäläinen valkoisen armeijan komentaja.