KOLMAS NÄYTÖS.
Suomelan valtapirtin eteinen. Oikealla ovi pirttiin, vasemmalla toinen ovi. Perältä käynti ulos kartanolle.
Esiripun noustessa hälinää. Entiset palkkarengit ja Vennään miehet rientävät edestakaisin eteisen poikki pirttiin ja pirtistä ulos. Suomelan entisillä palkkarengeillä on venäläisiä päähineitä, jopa mekkoja ja keihäitäkin. Kaikki ovat asestettuja.
Vasemmalla olevan oven luona seisoo Orma vahdissa alakuloisen näköisenä.
Esiripun noustessa kuuluu pirtistä Ripsan järkyttäviä kuolinparahduksia. Hetken päästä tulevat pirtistä Kullervo ja Jouto.
KULLERVO (raa'asti nauraen). Vanha naakka-saatana! Siin' oli sinunkin loppus! Et nyt enempi ärise!
JOUTO. Piru vie! Tää kävi hyvin! Ei aavistanut mitään Karhu, enempää kuin Karhun ämmä, kun vähän yöunia häirittihin. Hurjia olivat ryssät päälle käymään — mutta kyllä joivatkin illalla, kolme tynnöriä olutta!
KULLERVO. Olut antoi tulta mieleen, sen sai kokea Karhu —
JOUTO (viitaten vas. olevaan oveen). Tuoll' on nyt Karhu aljunamme salpain vankkojen takana. Hei, orjien isäntä, miltäs maistuu lainan maksu! Saat nyt saada korkoin kanssa! Varo vaan, Orma, ettei karkaa kaitsettavasi.
ORMA. Näettehän, että vahdin.
KULLERVO. Yksi vain livisti lintu. En ymmärrä vieläkänä, mihin häipyi
Heljä yöllä?
JOUTO. Miten pääsi, sit' en tiedä, mutta minne, sen tajuan. Koettaa tietysti saattaa sanoman Kovakselle.
ORMA (hiljakseen). Silloin täst' on leikki poies. Uskokaa kun sanonkin: hyvää täst' ei meille koidu.
KULLERVO. Tee sinä tehtäväs vainen, sull' ei muita mukinoita. Ja muista: (tehden kädellään vastaavan liikkeen) nuoran jatko oot orressa, jos vain Karhun karkuun lasket!
(Kullervo ja Jouto menevät ulos.)
ORMA (päätään puistellen). Jaa jaa. Saapa nähdä, mik' on loppu. Ylen on pitkälle menty. (Huokaisee.)
KARHU (kolkuttaa vas. sivuovea sisäp.) Orma! Kuuletko, Orma!
ORMA (hämmentyen). Hst! Kuulen, mutta en uskalla kuulla…
KARHU. Raotahan ovea hieman. Enhän sulle mitään mahda… tahtoisin vaan puhua hiukan.
ORMA. Vähän pönkää saatan siirtää, muuta juuri en uskalla.
KARHU (oven raossa). Sanohan minulle, Orma, sinä, joka olet näillä tanhuilla kasvanut, kulkenut kuten minäkin, sanohan minulle, mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa? Minkä vuoksi toitte vieraan, vanhan verivainolaisen tänne, ja yhdessä hänen kanssaan katalasti yöllä karkasitte kimppuumme, murhan, ryöstön töihin? Onko puuttunut jotakin? Enkö aina ole parastanne katsonut? Onko ollut ruoska ruokananne?
ORMA (hämillään). Eipä suinkaan, isäntä, ei suinkaan. On ollut kysta kyllin silloin meillä kuin sinullai. (Pelästyy puhuneensa liikaa.) Tuota… mutta niin, minä en tiedä… minä en tuonut vainolaista…
KARHU. Enkö ottanut teitä yhteisiin neuvonpitoihin, enkö aina — (vetäytyy pois, joku tulee ulkoa ja menee pirttiin).
ORMA. Hst! Joudun vielä minä hirteen. Katsos, en halusta olisi tässä, mun on pakko ollakseni, jos mieli elohon jäädä.
KARHU (katkerasti). Hm! Kehnoill' on matalat keinot! — Sanohan vielä, kuink' on laita vanhan Ripsan?
ORMA (epäröiden). Pirtin puolla ruumihina —
KARHU. Ruumihina vaimo vanha — Entä Heljä -pääsikö karkuun?
ORMA. Pääsi — ainakin toistaiseksi. Monta ovat etsijätä laittaneet.
Pahoin pelkään, että tapaavat.
KARHU. Varjelkohon Kaikkivalta! (Vetäytyy pois.)
Ulkoa alkaa kuulua melua. Ujunoff ja eräitä toisia ryssiä tulee ryöstösaalista kantaen. Siinä on taljoja, vaatteita, metalliesineitä y.m.s.
UJUNOFF. Ah, Orma, vanha mieshi! Katsho sie vaan Karhua! A vot myö kjulassa kjäväsimme, rigas kjula, julen on paljo shaalihia, on kalua kaigenlaista. Ei juoshut huggahan hurme, joskin kaatui joitakuita. (Sylkäisten) Naplivaitj! Karhull' on angarat voimat, monda magasi maassa mieshtä, jennenguin nuorih giinnih shaatih. —
TUULIKKI (tulee sisältä).
UJUNOFF. Ah, sinä gorea tjyttö! Jo oli igävä miulla Tuulikkia tjyttöstäni. (Noppaa vyötäisiltä Tuulikkia ja paiskaa poskelle suutelon. Tuulikki on vähän hämillään, mutta sallii sen tapahtua.)
TUULIKI. Olen pirtin puhastanut, ett' ois urhoilla tiloa, vierahilla liiatenkin.
UJUNOFF. Vot se on hjuva, oigein hjuva! Tuulikkini, saamme taas illalla iloita. — (Päätään osottaen) A piäss' on vjähän raaskas paino, kova myös ollut on urakka, tuoppas oltta miesten juoda!
TOINEN RYSSÄ. Vot, vot, tuo olutta saavillinen! Julen on aangara jano.
TUULIKKI (lähtien). Vielä on pieni tynnörillinen olutta. Tuon sen.
Sitten kaikk' on lopussa.
UJUNOFF. Tjaa — on pandava uudet olvet. A nyt tuo välehen vjähän, koht' on kieli kidassa kiinni!
Tuulikki ulos. Ujunoff ja ryssät sisälle.
Kullervo ja Jouto tuovat ulkoa vastaanrimpuilevaa Marvaa.
KULLERVO. Katsos, Orma! Vipuun kävi vanha varis.
MARVA. Mitä tahdotte minusta? Päästäkää pois näkemästä näitä päiviä pahoja. Liiaksi olen jo vanha teidän rääkätä, repiä!
JOUTO. Eihän rääkätä sinua, kun oot vaan avuksi tässä.
MARVA. Ei minusta mitään apua.
ORMA. Antaa toki vanhan olla.
KULLERVO (suuttuen). Jo nyt on saatana tässä! Teist' on aina vain vastusta!
JOUTO. Liiaks istuu orja heissä. Aina vaan ovat kärttäneet isäntäinsä suosiota. Meitä nuorempia polettu takanapäin liiatenkin. Nyt kun me heillekin päivät paremmat laittaisimme, vapaat päivät, onnen päivät, eivät ymmärrä ottaa vastaan, eivät auttais ehkes meitä. — Ei oisi Ormakaan tuossa, ellei oisi pakko olla!
ORMA (ei virka mitään).
MARVA. Ja mikä olisi se onni, jonka meille tarjoisitte? Itse näette: ryövärein ja roistoin onni!
KULLERVO. Varo kieltäs, ämmänkenkku!
MARVA (melkein huutaen). Sen sanon, huudankin julki: tää on roistojen tekoa, murhamiesten —
KULLERVO (Iskee nyrkillään korvalle, jotta Marva kaatuu). Äsh, perkele!
MARVA (yhä jatkaen pitkällään). — pettureitten, maankavaltajain kurjain…
KULLERVO (potkien Marvaa päähän). Tuhannen tuhatta! Vaikenetko, vaikenetko!
MARVA (surkeasti). Auta, Luoja Kaikkivalta — (Pyörtyy.)
ORMA (nöyrästi, lepytellen K:a). Anna olla vanhan vaimon. Eihän hän ole mitään pahaa tehnyt, eikä hän oikein ymmärrä näitä — … kukapa näitä…
KULLERVO. Kyllä minä panen ymmärtämään… niin hänen kuin sinunkin!
ORMA. No, no, kyllähän minä… eihän tässä…
JOUTO. Tule jo, mennään pirttiin! Ujunoff odottaa sopimaan, kuinka paljon ryöstösaalista saavat he mukanaan viedä, sekä mitä tehdään vangitulle (viitaten Karhun ovea kohti).
KULLERVO. Mennään sitten. (Ormalle), Mutta muista! (Menevät.)
ORMA (ryhtyen auttelemaan Marvaa). Voih, voih, näitä pälkö päiviämme!
Jo nyt johonkin jouduttihin!
TUULIKKI (tulee ulkoa olutämpäri keralla, pysähtyy). No, mikäs muorille kävi?
ORMA. Tässä Kullervo kiivastui, oli potkia kuoliaaksi Marva-raukan…
MARVA (vähän tointuen). Varjele, vakainen Luoja, päästä näitä näkemästä!
TUULIKKI (kevyesti). Vai jo väsähti varis… on kai rääkkynyt tarpeheksi. (Menee pirttiin.)
MARVA (raukeasti). Tuulikki… sinäkin tyttö! Pääsis tuonelan tupihin, siell' ois olla armahampi!
ORMA (toimitellen Marvaa lähtemään). Koeta joutua johonkin piiloon… pois tästä välehen pääse! Luulen, että tulee tästä kohta kahta kauheampaa! Riennä! En voi seurata edemmä. Minut hirtehen vetävät, jos vain tästä hievahdankaan. Ohoh! Ehkä jaksat yksinäsi…
MARVA. Kun en jaksa, niin vaipunen. Hylkäs kansa Kaikkivallan,
Kaikkivalta kansan jätti. Pääsis pois päiviltä näiltä! Voih, voih,
Orma, — jää hyvästi! (Lähtee.)
ORMA (kuullen pirtistä ääniä). Hyvästi, hyvästi, Luojan haltuun!
(Rientää vahtipaikalleen. Kullervo, Jouto ja
Ujunoff tulevat pirtistä.)
KULLERVO. No mihin joutui ämmänkääkkä!
ORMA. Mihin lie hoippunut siitä; en tullut kysyneheksi.
KULLERVO. Samapa tuo. Vaikka olisi saanut nyt olla näkemässä Karhun rakki, kuinka ulvoo Otso itse. — Ota pois ovelta pönkä!
ORMA (kysyvästi katsoen). Pönkä poisko… miksi sitten?
KULLERVO. Sittenpä saat senkin nähdä. No!
(Orma ottaa pöngän ja avaa oven. Kullervo, Jouto ja pari muuta miestä menevät koppiin ja tuovat köysiin sidotun Karhun esille. Karhu jäykkänä, pystypäisenä. Orma vetäytyy nurkkaan.)
UJUNOFF. Vot, vot, karhundantshuttajat! Shaakaapas otukseen hengi, jotta hjuppis ilokshemme! (Nauraa raa'asti.)
KULLERVO (pilkallisesti). Tanssi nyt Kalevan tanssi, oikein Ukon uhritanssi meidän mielemme ratoksi — saat olutta siemauksen!
JOUTO (samoin pilkallisesti). Saatpa niinkin! Hypi, hypi, niinkuin hyväkin hullu-heikki, niinkuin me ennen sinun eessäsi leiskuimme. Nyt on tullut vuoron vaihto. Meilt' on poissa kaulanauhat, sinull' on hamppuset käädyt. (Osottaa köyttä Karhun kaulan ympärillä.)
KARHU (vaikenee täydellisesti).
KULLERVO. Jäätyikö kieli kitaan kiinni! Tais' olla pakkanen pieni yöteloilla kuulun Karhun.
KARHU (vaikenee yhä).
UJUNOFF. A keksinpä mie kjeinon hjuvan, millä pienet lustit saadah! (osottaen Karhua) Sidotah tshort seinäh giinni… vot siull oiva ambutauluh! A nyt pannah gilba, kuka on tarkin nuolen tjerävän ambumises! Kuka tapaapi lähemmä, a ilman ettei reigää tule.
KULLERVO. Ohoh! Se on oiva tuuma… ehkä tepsivi muutakin. (Komentavasti huutaa pihalle) Miehet, uhrihongan utareihin Karhu kiinni kytketähän!
(Pari miestä tulee sisään.)
KARHU (mahtavasti). Katalat, maanpetturit kurjat kiroon!
JOUTO. Ähäh! Jopa joutui kelloon ääni!
KULLERVO. Sano nyt ensiksi meille, millä toimin kulkee Kovas — ja missä?
KARHU (ei vastaa).
KULLERVO (viekkaasti). Voimme säästää me henkesi, rauhassa saat täältä mennä, jos lupaat ja luovutat meille kaikki maas' ja mantus'.
KARHU. Orjille — en ikinä!
KULLERVO. Kas, kas! Orjille, sanoitko? Muka itse teit vapaiksi meidät, vertaisiksesi mairotit.
KARHU. Orja orjana kuoleekin! Sit' ei voi vapaaksi tehdä… liian kehno, huono aines. Vasta täysin sen tajuan.
KULLERVO. Varo! Henkesi on käsissämme! Toki säästämme sen, jos vain vannot ja vakuutat luopuvasi kaikesta… ettet ilmoisna ikänä tule enää näille maille. Et itse etkä myöskään muita laita.
KARHU. Minä tulen! Viekää kaikki, viekää henki! Tulen kuin taivahan vasama tuolta puolen tuonelankin! Maankavaltajat kaadan! Nousee uusi, uljahampi Kalevan kantaheimo! Kasvaa kansa valkeampi, suku suurempi sukeaa, jok' ei vieraita kumarra, petä peltoja isien!
JOUTO (kiusoittavasti). Kynnet poikki kuulun Karhun! Viekää puuhun pilkaksemme!
Miehet vievät Karhun ulos. Kullervo, Jouto ja Ujunoff
katselevat peräovelta.
UJUNOFF (Kullervolle) Ah, sie viisas, jylen viisas olet tavarish. Da nyt on Karhu gaatomailla. A, kuka ensimäiseks ambuu?
KULLERVO. Kunnia se vierahalle. Anna mennä vaan!
UJUNOFF (tähdäten jousella). Katsotah, mie hiukset puuhun naulaa!
(Laskee nuolen, joka vähän haavoittaa Karhun päätä.)
UJUNOFF. Tshort pergeleh, naarmun teki!
JOUTO (ihastuksissaan). Kas, hyvin Ujunoff tähtäs, hyvin! Laske toinen rintaluihin?
KULLERVO. Varro veikko! Oikeus on omaisilla Karhun peijaisten pitohon. (Singauttaa nuolen. Kuuluu Karhun parahdus. Kullervo kerskuen.) Siihen suistui suuri Karhu.
UJUNOFF. Äsh, tshort, välehen päästit, kovin välehen. Loobetit jo hubin meiltä… oisi shietänyt enembi. (Sylkäisee kiukuissaan.) Tshort! (Joudolle) A sie harooshi olet tavarish, etshi doinen ambudauluh!
KULLERVO (Lyöden Ujunoffia olalle). Huoli tuosta Vennään veikko. Aika pirttiin astella jo peijaismaljat pohjaan juomaan. Ujunoff, sa uljas poika, tule kuin isäntä tänne! (Avaa oven Ujunoffille)
UJUNOFF. Kiidos, kiidos! Hjuva, hjuva, tavaarish. A hjuvat olvet Karhun olvet, da hjuvat tytöt Shuomen tytöt! A konsanaan ei eroan Vennään ja Shuomen tavarish!
(Menevät pirttiin.)
ORMA (hiipii esille mielipuolena, ja lyyhistyen lattialle purskahtaa rajuun hullun nauruun.)
Esirippu