XVI.
ENSIMMÄISET MAJAVAT JA LOPPU.
Juuri kun aurinko ensimmäisillä säteillään kirkasti järven pintaa, nousivat metsästäjät seuraavana aamuna. Heidän oli sinä päivänä työskenneltävä ahkerasti, sillä heidän oli valittava ja hakattava majan hirret ja kuljetettava ne valitsemaansa sopivaan paikkaan. Se oli tuon ennen mainitsemamme niityn toisessa päässä, jossa eräs suuri puu suojeli paikkaa polttavilta auringonsäteiltä. Gaultier ja Pierre tarttuivat kirveihinsä ja pian kaikui metsä kaatuvien puiden ryskeestä.
Ensimmäiseksi työkseen pystyttivät he neljä sileätä paalua maahan niin, että ne muodostivat neliön. Veistettyään tukit hirsiksi rupesivat he rakentamaan majaansa hakaten hirsien päihin syvät salvokset ja kiinnittäen ne lujasti toisiinsa noiden salvosten avulla. Tämä oli vaivalloista työtä, joka vei heiltä monta päivää, koska hirsien sijoittaminen paikoilleen kävi sitä vaikeammaksi, kuta korkeammaksi seinät kohosivat. Mutta nuorukaiset olivat kumminkin kestäviä miehiä, ja vanha Jake tiesi kokemuksesta monta keinoa, jotka helpottivat työtä.
Viidentenä aamuna heidän tulostaan järvelle olivat majan seinät valmiit, mutta siinä ei ollut vielä ovea eikä ikkunoita. Ne hakattiin siihen kirveellä, työ, johon heiltä meni kokonainen päivä, koska alimmaiset hirret olivat hyvin paksut. Toiseen sivu- ja takaseinään tehtiin ikkunat ja oviaukko hakattiin järvelle päin olevaan seinään. Hirsien väliin tukkivat he sammalia ja märkää savea tehdäkseen seinät aivan ilmanpitäviksi. Sitten veistettiin seinät sisäpuolelta hyvin sileiksi, nahkoja jännitettiin niiden peitoksi, ja niin saatiin majan sisäpuoli aivan valmiiksi. Pierre halkoi sitten nuoria mäntyjä ja näistä karkeista laudoista valmistettiin katto, jolle ladottiin tuohikappaleita kuten tiiliä niin paljon, että se varmasti tuli vedenpitäväksi.
Seuraava työ oli uunin muuraaminen. Hakattuaan majan ovenpuoleiseen seinään noin viisi jalkaa korkean ja leveän aukon latoivat he sen täyteen kiviä ja turpeita. Tämän aukon ulkopuolelle muurattiin sitten savupiippu, jonka valmistamiseen kului metsästäjiltä kokonainen päivä, koska heidän oli pakko kantaa kivet ja turpeet mäelle järven rannalta. Vihdoin saatiin se kumminkin valmiiksi ja Gaultier kokosi melkoisen kimpun kuivia risuja heittäen ne uunin avaraan pesään. Ne syttyivät nopeasti palamaan, ja metsästäjät huomasivat suureksi mielihyväkseen uunin täyttävän oivallisesti tehtävänsä. Se veti ihmeellisen hyvin, ja ylpeinä he katselivat savun tupruamista piipusta ja sen leviämistä majaa suojaavan puun oksien väliin.
Metsästäjät alkoivat nyt valmistaa tarpeellisia huonekaluja uuteen kotiinsa. Se olikin verraten helppo tehtävä. Tuoleiksi kelpasivat hirrenpätkät, joiden päät silitettiin kirveellä. Vuodelaitteiden kehykset saatiin nuorista männyistä, joille levitettiin patjoiksi nahkoja, hopeamännyn silkinpehmeille lehville levitettyjä karhun- ja puhvelinvuotia vain, mutta niin joustavia, että niin valmistetut vuoteet olisivat tyydyttäneet suuremmatkin kuin metsästäjiemme vaatimukset. Pöydän he veistivät muutamasta äärettömän suuresta pölkystä tehden sen niin taitavasti, että he siitä oikein ylpeilivät.
Ollen kiintyneet näihin hommiin ei metsästäjillä ollut aikaa metsästämiseen. Se olisi kumminkin ollut melkein välttämätöntä, ellei eräs onnellinen sattuma olisi tehnyt sitä tarpeettomaksi.
Eräänä päivänä heidän kovasti työskennellessään tunkeutui komea hirvi rannalla kasvavasta pensaikosta syöksyen järveen. Pian sen jälkeen ilmestyi lauma nälkäisiä susia, jotka seurasivat jälkiä kuin koirat ulvahtaen tuntiessaan hajun silloin tällöin kimakasti.
Huudettuaan Gaultierille ja Jakelle, että he kantaisivat kanootin järveen, tarttui Pierre pyssyynsä juosten rannalle. Heti kun sudet huomasivat metsästäjät, peräytyivät ne metsän laitaan, jossa ne istuivat riippuvin kielin nähtävästi odottaen osaansa saaliista.
Hirvi ui kumminkin sillä aikaa voimakkain vedoin järven keskusta kohti pitentäen itsensä ja takaa-ajajiensa välisen matkan ainakin sadaksi viideksikymmeneksi metriksi. Pierre luotti kumminkin taitoonsa ja tähtäsi tarkasti eläintä päähän, joka suurine sarvineen ylpeästi halkoi lainehtivaa vettä.
Laukauksen vaikutuksesta rupesi eläin telmimään hurjasti vedessä kääntyen takaisin rantaa kohti. Sen ponnistukset heikkenivät kumminkin pian lakaten vihdoin kokonaan. Mutta ennen sen vajoamista pohjaan saapui Gaultierin ja Jaken meloma kanootti paikalle, ja kumartuen eteenpäin tarttui vanha metsästäjä sen suuriin sarviin käskien Gaultierin meloa takaisin rannalle, jolle hirvi sitten vedettiin. Tämän jalon riistan herkullinen liha riitti heille niin pitkäksi ajaksi, kunnes he seitsemännen päivän iltana saivat majansa valmiiksi.
Seuraavana aamuna läksivät metsästäjät kanootillaan vesille suunnaten kulkunsa eräälle virralle, joka alkaen vuoristosta laski vetensä järveen. Harmaa sumu, joka oli kohonnut järvestä edellisenä iltana, ei ollut vielä haihtunut.
Aurinko hajoitti kumminkin pian tuon kylmän höyryn valaisten sekä metsän että järven lämpimillä säteillään.
Jake oli suunnitellut tämän matkan ottaakseen selville majavien olinpaikat ja saadakseen varmuuden, oliko niiden lukumäärä vielä yhtä suuri kuin ennenkin. Heidän ei tarvinnutkaan olla pitkää aikaa tietämättöminä tästä, sillä he saapuivat pian padolle, jonka nuo ahkerat insinöörit olivat rakentaneet joen poikki. Sen yli syöksi vesi muodostaen pienen putouksen. Gaultier ihmetteli noiden sitkeiden pienten eläimien taitavuutta, jolla he olivat suunnitelleet patonsa. Sen sijaan että se olisi rakennettu kohtisuoraan virtaa vasten, oli se kyhätty niin vinoon, ettei se vastustanut virtaa, joka paremmin liukui sitä pitkin kuin syöksyi sitä vastaan.
Eläimet olivat nähtävästi aivan äskettäin otaksuneet virran rupeavan tulvimaan, koska ne olivat osittain purkaneet padon jättäen vedelle vapaan kulun. Niiden pesien kupolinmuotoiset katot pistivät esiin virrasta säännöttömien välimatkojen päässä. Niiden katoilla oli juuri äskettäin poikki nakerrettuja paaluja, joita eläimet olivat koonneet joko vahvistaakseen majojensa kattoja tahi kuljettaakseen ne ensimmäisen tulvan avulla kauemmaksi. Yksikään eläin ei ollut näkyvissä, ja tyytyväisinä näkemäänsä tarkastivat metsästäjät kaikki joet järjestyksessä. Kaikissa niissä oli majavia kosolta, ja ahdistamatta niitä palasivat metsästäjät hyvin mielissään asuntoonsa.
Seuraavan viikon kuluessa saivat metsästäjät, jotka olivat virittäneet ansansa kaikille poluille, viisikymmentä majavaa. Nahkojen kuivaaminen vei heidän aikansa kokonaan, koska he keskeyttämättä jatkoivat pyyntiään. Eivätkä ainoastaan majavat, vaan myöskin hirvet, karhut, vuoristolampaat, jaguaarit ja muut eläimet saivat luovuttaa nahkansa heidän varastonsa lisäämiseksi.
Kertomuksemme lähenee nyt loppuaan. Olemme seuranneet metsästäjiämme heidän monissa seikkailuissaan ja vastuksissaan siitä asti kuin he läksivät Finlay Housesta, nähdäksemme heidät vihdoin turvallisesti sijoittuneina vuoristomajaansa, johon he ovat alkaneet koota suurta saalista kalliita turkiksia.
Mielemme muuttuu surulliseksi hyvästellessämme reippaita nuorukaisiamme ja heidän vanhaa toveriaan, tunne, johon toivomme nuorten lukijaimmekin ottavan osaa. Keväällä aikovat metsästäjät palata samaa tietä myydäkseen metsästyskauden kuluessa kokoamansa nahat. Ehkä meillä silloinkin on tilaisuus seurata heitä myötävirtaa ja kertoa sitten heidän seikkailuistaan niiden nuorien ystäviemme huviksi, joita näiden sivujen sisällys on miellyttänyt.