HEVONEN JA JALOPEURA
Vanha nälkäinen jalopeura tahtoi perin mielellään syödä hyvää hevosenlihaa ja olikin jo ottanut selville, mistä sitä saisi. Mutta ottelu hevosen kanssa tuntui aika pulmalliselta, ellei voisi juonella ja taidolla korvata kavioiden puutetta. Niinpä jalopeura päätti jäljitellä suuren maailman tapoja ja esiintyä oppineena tohtorina. Saavuttuaan siis hevosen luo ja jutellessaan kaikenlaisista asioista se viittasi sopivasti opintoihinsa ja' ammattiinsa. Mutta hevonen älysi, että toisella oli paha mielessä, ja keksi pian keinon, kuinka nolaisi jalopeuran aikeet. »Joku päivä takaperin», sanoi hevonen, »sain jalkaani okaan, kun kävelin tiheikössä, ja se vaivaa minua vieläkin, niin että melkein onnun.» »Kyllä minä sen parannan», sanoi uusi tohtori, »kun vain pidät koipeasi vähän aikaa koholla.» Sitten se kyykistyi voidakseen paremmin tarkastaa kipeää kaviota, mutta potilas oli vielä ovelampi. Kun jalopeura juuri oli tarttumassa koipeen, antoi hevonen sille keskelle otsaa niin hirveän potkun, että jalopeura suistui selälleen. Sillä tavalla hevonen pelastui ehein nahoin ja juoksi tiehensä iloisesti hirnuen.