HIRVI KATSELEMASSA VETEEN
Kun hirvi joi kirkkaan virran rannasta, näki se vedessä kuvansa ja jäi hyväksi aikaa sitä katselemaan. »Jospa nuo vaivaisen hintelät kintut», tuumi hirvi, »olisivat yhtä komeat kuin monisarvinen pääni, niin tohtisin totisesti uhmata kaikkia vihollisiani.» Tuskin se oli ehtinyt näin pitkälle mietteissään, kun se äkkiä huomasi vimmatusti haukkuvan koiralauman lähestyvän hurjaa vauhtia. Silloin hirvi lähti kiitämään pakoon, pääsi eroon koirista ja saapui syvälle metsään. Mutta siellä pyrkiessään tiheikön puhki se tarttui kiinni sarvistaan, ja sitten koirat tulivat ja repivät sen kuoliaaksi. Juuri ennen henkensä lähtöä se ajatteli näin: »Mikä onneton hupsu Olinkaan, kun pidin ystäviäni vihollisina ja vihollisiani ystävinä! Luotin päähäni, mutta se on minut kavaltanut, ja keksin vikoja koivissani, jotka kyllä olisivat minut pelastaneet, ellei pää olisi estänyt.»