KISSA JA HIIRET
Kun hiirien yhteiskunta tirkisteli koloistaan, oliko mitään vaaraa likellä, keksivät ne hyllyllä kissan, joka loikoi niin hiljaa ja näytti niin ujolta kuin siinä ei olisi lainkaan oikeata eloa tai sielua. »Kah», sanoi muuan hiiri, »tuo on säyseä olento, siitä panen vaikka pääni pantiksi; sen näkee jo pelkästä ilmeestäkin. Niinpä tahdonkin tehdä sen kanssa lähempää tuttavuutta.» Sanottu ja tehty; mutta kohta kun mirri sai hiiren kynsiensä ulottuville, antoi se uuden tuttavansa ymmärtää, ettei naama aina ole sielun kuvastin.