MYKKÄ
Ah, ennen ehtikö vaiti-olo, kun puheen oppi tää povi polo? En surmaa säiky, en ijäisyyttä, vain vait'olon äärettyyttä!
Ma vaikenin ajat pitkät ammoin,
ma omaa mykkyyttä kaihdin, kammoin,
en puhetta oppinut, sanoja saanut,
en vaikenemasta laannut.
Vaan mykkänä kuolla jos kohtalo mulla,
mun täytyis tuvilta Tuonen tulla
ja huutaa huulin, jotk' elo sulki,
sanat kauan kaivatut julki.
Maa mykkä, et vaieta enää voisi, sanat saisi hieta, ja somer soisi, mun haudastani kuin sävel heläis, ja mun kuollut sieluni eläis!