NUOTIO
Kas, lapset laitumelle eksyneet, yön tullen risut, oksat kokoon riipii, ja luona loimuavan nuotion tulesta turvaa etsii, yhteen hiipii, — vaan äkkiä niin äänetöntä on, salainen kauhu, outo autius, alussa arka vain kuin aavistus, povessa kunkin kytee, kasvaa salaa, — niin nopeasti nuotiomme palaa, ja tuhka tumma, hehku hiilloksen, ei varjella voi yöltä varjojen! Oi lapset, eksyneet yön selkään, te tilaa tehkää luokse nuotion, mun lailla teidän, ah, niin vilu on, ja yötä pitkää, pimeyttä pelkään!