TALTTUMUS
Talvinen ehtoo ennättää, putoaa puista hohtava härmä, hangella kuutamo kimmeltää, kirkkain kitehin kukkii jää, lumessa ikkunan särmä.
Kadonneita et kaipaile, tulevista et tuskaa tunne, seuraat sädettä kuutamon, viileä, raukea sielus on, et kysy, miksi, et, kunne?
Viivyn varjona vierelläs, kuutamon kylmässä valossa lymyyn, olen sun sielusi raukeus, olen sen talvinen talttumus, jäisenä kiteenä hymyyn.