ETEVÄ NAINEN
Tässä tuonoin näin "Päivälehdessä", että "tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen piti sunnuntaina erinomaisen valaisevan esitelmän lastenhoidosta uusimpien lääketieteellisten tutkimuksien mukaan". Seuraavana päivänä huomasin "Suomettaressa", että "Hamburger Nachrichten", "Daily Telegraph" ja "Le Temps" ovat erittäin kiittävästi arvostelleet tohtori Lienu Oksasen-Pitkäsen uusinta teosta "Raittiusliikkeestä Raamatun valossa". Ja sitten seuraavana päivänä sattuivat silmäni heti ilmoitukseen, jossa kehoitetaan yleisöä miehissä saapumaan iltamaan, jossa tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen tunnetulla taidollaan tulee lausumaan oman sepittämänsä "Hymnin taiteille". — Sitä ennen olin jo monta monituista kertaa nähnyt sanomalehdissä, kuinka tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen oli "harvinaisella kyvyllään" pitänyt puheen siinä ja siinä juhlassa, tai "kiitettävällä innolla" ruvennut puuhaamaan sitä tai sitä hyvää asiata. Mutta joka ikinen kerta oli sattunut niin hullusti, että minä en ollut läsnä noissa tilaisuuksissa, enkä siis koskaan ollut nähnyt tohtori Lienu Oksasta-Pitkästä, jota kohtaan ihailuni oli päivä päivältä kasvamassa.
Uteliaisuuteni kasvoi samassa määrässä, enkä mitenkään ilennyt näyttää tietämättömyyttäni, kysymällä kuka on tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen, sillä tiesin varsin hyvin että Helsingissä ei saa olla tietämätön tuommoisista asioista.
Enin minua vaivasi se kysymys: Onko tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen mies vai nainen? Lienu nimi näytti viittaavan siihen suuntaan, että hän oli nainen, mutta minä tunnen kaksi Aino nimistä miestä ja yhden Lyyli nimisen ja ainakin puolikymmentä Tyyne nimistä, miks'ei niitä siis voisi olla Lienu nimisiäkin miehiä? Lienuna hän varsin hyvin saattoi olla kumpi tahansa. Tuo kaksoisnimi Oksanen-Pitkänen myöskin ensin pani minut arvelemaan, että se ehkä oli joku rouva, omaa sukua Oksanen ja naimisissa Pitkäsen kanssa. Tiesin että suurilla naisilla on tapana säilyttää molemmat nimet. Mutta sitten muistin Wetterhoff-Aspin ja ymmärsin että suurilla miehilläkin oli sama tapa. Kaksoisnimi ei siis antanut mitään ohjetta minulle.
Kun näin että hän oli pitänyt esitelmän lastenhoidosta lääketieteen uusimpien tutkimusten mukaan, päätin että hän oli lääketieteen tohtori. Semmoisena hän myöskin saattoi olla yhtä hyvin nainen kuin mies.
Mutta kun sitten huomasin että hän kirjoitti kirjoja raittiudesta Raamatun valossa, selvisi minulle, että hän olikin teoloogi ja varmaan mies.
Uteliaisuuteni oli noussut korkeimmilleen, ja minä päätin ettei mikään este enää saisi estää minua omin silmin näkemästä, kuka tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen oli.
Otin sanomalehden käsiini ja katsoin missä tohtori Lienu sinä iltana esiintyi. Näin että hänen piti kertoa satu ylioppilastalolla kello 1/2 8.
Vilkaisin kelloani. Se oli 7. Syöksyin sitten suoraa päätä ylioppilastalolle ja istauduin odottamaan. En voinut ollenkaan kuulla niitä laulu- ja soittonumeroita, jotka olivat Lienu-tohtorin esiintymisen edellä, sillä sydämeni tykki niin rajusti odotuksen kiihkossa.
Vihdoin koitti se hetki, jolloin odotettu tohtori astui estraadille. Silloin minä näin että tohtori Lienu oli nainen. Paitsi sitä hän oli harmaa, iho harmaa, silmät harmaat, puku harmaa, sielu har— niin, sitä minä en tietysti nähnyt, aavistin vain. Nyt en tietysti tarkoita että hän oli harmaa vanhuuttaan, päin vastoin, hän oli nuoruuttaan harmaa. Etevät miehet ja naiset ovat hyvin usein nuoruuttaan harmaita, ja tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen oli etevä. Nuori hän oli epäilemättä myöskin, vaikka oli mahdoton tarkoin määrätä hänen ikäänsä. Hän oli näet sitä tyyppiä, joka 18-vuotisesta 60-vuotiseksi asti näyttää 30-vuotiselta.
Mutta ennen kaikkia hän oli etevä. Sen kuulin niin usein, että minun oli pakko sitä uskoa. Aina kun joku puhuu tohtori Lienu Oksasesta-Pitkäsestä, sanotaan hänestä että hän on etevä nainen. Ei juuri mitään muuta, eikä hänestä luultavasti voi muuta sanoakaan, mutta onhan sitä siinäkin. Hän on etevä, ja sillä hyvä.
Minä tutustuin häneen kohta persoonallisesti, ja hämmästykseni oli sanomaton, kun sain selville, että olimme oikeastaan vanhat tutut lapsuuden ajoilta, jolloin hän Oksalan Lienuna eleli eräässä pitäjässä Kuopion takana. Silloin ei kukaan tietysti voinut aavistaa, että hänestä tulisi etevä. Ennemmin olisi luullut hänestä tulevan jotain muuta, sillä hänellä oli varsin paljon luonnonlahjoja. Ei sitä eteväksikään pääse aivan ilman luonnonlahjoja, vaikka se tosin on etupäässä kohtalo, joka etevyyden määrää.
Mutta Oksalan Lienustahan minun nyt piti puhua.
Hän eleli, kuten sanoin, Kuopion takana varakkaan talon ainoana tyttärenä, ja koska hänet kansakoulussa huomattiin hyväpäiseksi, pääsi hän sieltä Kuopion tyttökouluun jatkamaan lukujaan. Siellä hän oli koulun paras oppilas, mutta eteväksi hänet havaittiin vasta Helsingin jatkoopistossa, jonne hän Kuopiosta siirtyi. Vasta jatkoopistossa hän myöskin rupesi harrastamaan.
Jokainen helsinkiläinen kyllä tietää, mitä harrastaminen merkitsee, sillä täällä kaikki ihmiset harrastavat, mutta en ole varma siitä, että maaseutulaisten kieliaisti on yhtä kehittynyt. Siitä syystä lienee paikallaan valaista harrastamiskäsitettä parilla esimerkillä.
Jos ihminen tahtoo harrastaa jotain — sanokaamme esim. suomalaisuutta — niin sitä ei suinkaan ole käsitettävä niin, että hänen itse pitäisi puhua suomea, edistää voimiensa mukaan suomalaista taidetta, kirjallisuutta, teollisuutta y. m. Se olisi perin orjuuttavaa ja ikävää. Hän saa kotikielekseen valita, minkä ikinä tahtoo. Erittäin ansiokasta on, jos suomenkielen harrastaja kotikielekseen ottaa joko ranskan tai saksan tai englanninkielen, mutta noiden puutteessa kyllä ruotsinkielikin soveltuu. Tuttavapiirissään hänellä tietysti ei myöskään ole mitään velvollisuuksia kieleen nähden. Eikä hänen itsensäkään ole pakko oppia suomea, sillä sehän on niin perin vaikeata kieltä. Pääasia on että hän aina ja joka paikassa puhuu siitä, kuinka äärettömän tärkeätä ja välttämätöntä se on isänmaan edulle, että koetetaan kaikkialla puhua suomea sekä edistää suomalaista taidetta, kirjallisuutta, teollisuutta j. n. e. Varsinkin juhlapuheissa tulee tarkkaan teroittaa noita asioita kuulijakunnan sydämeen. Se on suomalaisuuden harrastamista.
Raittiutta voi harrastaa siten, että aina koettaa selvittää kuinka turmiollista alkoholin nautinto on muille. Se ei tietysti mitenkään estä itse harrastajaa hyvässä seurassa juomasta pari lasia, vaikka tosin jonkunmoinen kohtuus on suotava. —
Mutta nyt minä taas jouduin pois Lienu Oksasesta.
Lienu harrasti erisin isänmaallisuutta ja kansallisuutta. Se sopi niin hyvin siksi että hän puhui leveätä Savon murretta, eikä oikein osannut perehtyä kirjakielen suulliseen käytäntöön. Hän kyllä vakavasti koetti oppia ruotsiakin, mutta se oli niin merkillistä, että hänen kielensä aina käännähti puhumaan sellaista Kuopion takana kehittynyttä ruotsia, joka, kuten tunnettu, hiukkasen eroaa esim. Tukholman ruotsista. Nuo syyt kaikki vaikuttivat sen että Lienu innokkaasti harrasti kansallisuutta. Ihmisen pitäisi aina antaa olosuhteiden määrätä harrastuksiaan, eikä ruveta omin päin puskemaan sinne tänne, niin kaikki kävisi hyvin, kuten Lienu Oksasellekin.
Kun Lienu esim. lausui runon Savon murteella tai piti jatkoopiston konventissa "puhheen isänmoalle", niin se oli siinä määrin kansallista, että kenen tahansa saattoi käydä kateiksi.
Isänmaallis-kansallista harrastusta seurasi luonnollisena liitteenä raittiusharrastus esitelmineen, teeiltamineen, paketti-iltoineen y. m., y. m.
Mutta kaikki harrastukset käyvät ajan pitkään yksitoikkoisiksi, ellei hanki niissä tarpeellista vaihtelua. Nainen, jonka sallimus on määrännyt kehittymään eteväksi, vaatii monipuolisempaa työtä, laajempia näköaloja.
Ensi aluksi Lienu päätti ruveta harrastamaan lastenkasvatuksen parantamista ja piti siinä tarkoituksessa sarjan esitelmiä kansankodissa, siten tarkoin seuraten luonnon viisasta järjestelmää, joka on säätänyt, että kaikki lastenkasvatusesitelmät ovat etevien lapsettomien naisten hoitoon jätettävät. Vai onko joku ehkä kuullut jonkun äidin pitävän esitelmää lastenkasvatuksesta? Ei ikinä. Tuskin he kykenevät lapsiaan kasvattamaankaan, vielä sitten esitelmiä pitämään. Työn jako on siinä kuten muuallakin maailmassa ainoa oikea. Toiset synnyttävät lapsia ja hoitavat niitä. Toiset synnyttävät teoriioja lapsista ja kehittävät niitä.
Kun Lienun esitelmäsarja loppui, hän perusti lastenkasvatusyhdistyksen, hankki sille valtioavun ja tuli itse yksimielisesti valituksi sen ensimäiseksi kunniajäseneksi sekä rupesi sitten harrastamaan muita aatteita.
Hän päätti ensi aluksi uhrata koko elämänsä naisasialle. Siksi hän leikkuutti tukkansa lyhyeksi, halveksi kaikkia miehiä ja ryhtyi suorittamaan ylioppilastutkintoa. Mutta se matematiikka rupesi niin pahasti kangertelemaan. Ja kun hän tarkkaan mietti asiata, niin olihan sulaa hulluutta uhrata kallista aikaa tuollaisen mitättömän tutkinnon suorittamiseen, kun hänellä itse asiassa jo oli paljoa suuremmat tiedot kuin siihen vaaditaan. Paljoa parempi oli tietysti heti suorittaa neljä laudaturia ja yksi cum laude sekä pyytää dispanssi ylioppilastutkinnosta ja tulla suoraa päätä maisteriksi.
Niin hän päätti tehdäkin ja rupesi siinä tarkoituksessa kuuntelemaan luentoja yliopistossa.
Mutta senhän koko maailma tietää, että professorit meidän yliopistossa ovat niin omituisia. Vaativat kaikenlaisia detaljitietoja sen sijaan että heidän tietysti pitäisi tyytyä siihen, että nuoret tiedemies-alut osaavat tuollaisia ylimalkaisia yleiskatsauksia ja johtavia aatteita. Se on suorastaan intelligenssin ja luontaisen orginaliteetin surmaamista tuo laudaturien lukeminen täällä meillä.
Sen huomasi Lienu Oksanen sangen pian ja käsitti, kuinka lievimmin sanoen mieletöntä olisi ruveta täällä meidän yliopistossa tutkintoja jauhamaan. Monta vertaa viisaampaa oli tietysti mennä jonnekin ulkomaille, jossa ei olla niin ahdasmielisiä, ja tulla suorastaan tohtoriksi. Siihen menisi vuosi, tai korkeintaan puolitoista.
Sitten voisi aina nimikortteihinsa painattaa D:r Phil. nimen jälkeen. Se olisi toista kuin ylioppilaslakki ja laakeriseppele! Ja paitsi sitä, jos isänmaalliselta kannalta katsoi asiata, niin se oli suorastaan hänen velvollisuutensa menetellä siten. Suomi on niin köyhä maa, että sillä todellakaan ei ole varaa kätkeä kynttilöitään vakan alle, vaan niiden on sallittava loistaa niin kirkkaasti kuin suinkin.
Kaikista noista syistä Lienu piti velvollisuutenaan lähteä ulkomaille.
Ja hän läksi.
Puolen vuoden perästä hän palasi, ja hänen nimikorteissaan oli Lienu Oksanen, D:r Phil. Helsingfors, Finlande. Siitä päättäen hän oli tohtori. Ja miks'ei olisi ollut? Pääsee sitä Amerikassa tohtoriksi kuudessa viikossakin, jos on oikein etevä. Ja siitä lähtien hän on ollut lähinnä tärkein henkilö Helsingissä. Tärkein on tietysti hänen henkinen kaksoisveljensä, jonka toimena on "edustaminen" kaikissa juhlallisimmissa tilaisuuksissa.
Minun mielestäni nuo molemmat olisivat voineet mennä naimisiin, mutta niin ei käynyt. Sehän on tunnettu, että etevien miesten rouvat tavallisesti ovat hiukan niin ja näin, mitä etevyyteen tulee, ja se se kai oli syynä siihen, että tuo mainittu miehinen edustaja ei tullut ajatelleeksi Lienua, vaan valitsi toisen.
Mutta Lienu valitsi myöskin toisen. Tapahtui nimittäin niin, että kun tohtori Lienu Oksanen täytti 40 vuotta, hän innostui ja kirjoitti kirjan sekä piti esitelmiä siitä kuinka rakkaus, erootillinen rakkaus, kumminkin on elämän keskipisteenä, ja selitti että ainakin naisille se "suuri rakkaus" useimmiten tulee vasta sitten, kun he ovat 40 vuotta täyttäneet.
Tuollaista esitelmää kuunteli kerran vasta tullut ylioppilas Mikko Pitkänen, ja eihän se ollut ihme, että hän siitä ihastui iki hyviksi ja sai vamman sydämeensä. Vuoden verran hän suri nuoruuttaan, joka esti häntä uskaltamasta suoraan lausua sydämensä hehkun Lienu tohtorille, mutta hän seurasi uskollisesti koko ajan ihannettaan totellen hänen pienimpiä viittauksiaankin. Ja tohtori heltyi hänen uskollisuudestaan, otti vuoden lopulla hänet omakseen ja painatti nimikortteihinsa "Lienu, Oksanen-Pitkänen, D:r Phil."
Nyt oli viimeinen rauhallinen satama saavutettu. Tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen tunsi, että hän nyt saattoi levätä laakereillaan ja harrastaa suurella varmuudella mitä ikinä hän tahtoi, sillä hänen asemansa oli täysin vakaantunut. Ei koko Suomessa enää ole ainoatakaan, joka ei myöntäisi, että tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen on etevä nainen.