ARMGARD PRINTZ.
Kuvernööri Printz otti hallitusohjat oitis jänteviin käsiinsä. Pitkän toimikautensa aikana sodassa hän oli tottunut käskemään ja saamaan käskynsä täytäntöön. Hänen esiintymisensä oli karskia ja hallitsijamaista. Hovitapoja hän ei tuntenut. Hän saattoi puheessaan olla raaka, varsinkin, jos väkijuomat, joita uutterasti käytti, olivat himmentäneet hänen sydämensä pohjalla asuvan lempeyden. Sen aikuisen tavan mukaan hän oli ankarasti uskonnollinen ja vaati tarkkaa kirkollisten määräysten noudattamista.
Uuden kodin kuntoon panossa ja "alamaisten" arvonannon hankkimisessa oli hänen vilkas tyttärensä Armgard hänelle suurena apuna. Tämä oli teräväpäinen ja huomaavainen, joten hän suuressa määrin paransi isänsä useinkin hidasta ajatuksenkulkua. Kuvernööri Printz ei tunnustanut kenenkään komentovaltaa. Siitä huolimatta onnistui Armgard melkein aina saamaan tahtonsa toteutetuksi. Kuta enemmän siirtokunnan asujamet oppivat uutta esivaltaansa tuntemaan, tulivat he huomaamaan, että kuvernöörin itsepäisyyden taivutti ainoastaan hänen tyttärensä, jota moni pitikin varsinaisena valtiattarena. Kuvernööri luotti tähän vanhimpaan tyttäreensä enemmän kuin poikaansa Gustafiin, joka myöskin oli täysikasvuinen.
Christina-linnoituksessa huomattiin heti ensi päivästä, että komento oli muuttunut. Pehmeäluontoinen Ridder valmisteli kotiinlähtöä eikä ottanut ollenkaan osaa hallitusasioihin. Maunu Klinga tunsi olevansa jonkun verran syrjäytetty, sen vaikutti uuden apulaisen, Skuten, tulo. Hän halusi pysyväistä toimintaa linnoituksen ulkopuolella ja pyrki mieluummin suomalaisten pariin. Rakennuspuuha Tenakonk-saarella soveltui hyvin hänen harrastuksiinsa, vaikka hän käsitti, että kun linnoitus ja Printzin Hovi siellä tulevat valmiiksi ja hallinto siirtyy sinne, hänen on etsittävä itselleen toimintaa muualla.
Rakentajat olivat ennen Ridderin lähtöä ja menneet Tenakonkille Klingan opastamina. Sinne siirtyivät ystävämme Martti Marttinen, Pietari Kokkinen ja aluksi myös Olli Räsänen. Sen sijaan Erkki Mulikka, vapaamies, siirsi lähtöään päivä päivältä. Hän käsitti vaaran uhkaavan Stinaa ja sen vuoksi hän halusi pysytellä lähettyvillä. Klingan perhe asui edelleen linnoituksessa ja Stina jatkoi oloaan siellä. Reeta oli jäänyt toistaiseksi linnoitukseen kuvernöörin tyttären pyynnöstä. Armgard Printz nimittäin tarvitsi hänen apuaan, kunnes koti on pantu kuntoon. Dalbo oli siirtynyt Skuten työkuntaan ja puuhaili Helsingborg-linnoituksen rakentamisessa, käyden kuitenkin tiheään kotona.
Armgard Printz oppi pian tuntemaan ne perheet ja henkilöt, jotka Christinassa asuivat. Hän kävi Klingalla kuin kotonaan ja tapasi siellä säännöllisesti Stina Dalbon. Nuori lapsenhoitajatar oli miellyttävällä käytöksellään saavuttanut suosiota hänen silmissään.
Erkki ei voinut estää askeleitaan johtamasta sangen usein Stinan luo. Ja vielä enemmän seurasi hän häntä ulkona linnoituksen ympäristössä. Kaikesta tarkkaamisesta huolimatta ei hän tavannut punatukkaista Gustafia. Tämä hänen vihamiehensä oli tovereineen jo melkein heti tulonsa jälkeen kadonnut tietymättömiin. Kukaan ei heitä tosin kaivannut. Erkki koetti arvoitusta turhaan selittää. Joku oli nähnyt tulopäivänä punatukkaisen olevan keskusteluissa jonkun paikkakunnalla sattumalta käyvän hollantilaisen kanssa. Toinen vakuutti, että nämä miehet hollantilaisen ja oudon intiaanin kanssa kulkivat Christina-joen vartta ylöspäin minquas-intiaanien maita kohti.
Valmistellessaan lähtöään ritarillinen Ridder ei unohtanut Stinan asiaa. Hän hankki ajoissa valtakirjat, joita ehkä tarvittaisiin Stinan avioliittokuulutuksen peruuttamista varten, ellei asiaa olisi vielä Ruotsissa ratkaistu. Vanha Dalbo ei ollut erityisen halukas tätä valtuutusta puolestaan antamaan. Pastorin välityksellä suostui hän niin pitkälle, että ilmoitti olevansa vastustamatta toimenpidettä. Gustaf ei ollut enää ollenkaan hänen suosiossaan, mutta toiselta puolen hän ei tahtonut auttaa suomalaisenkaan pyrkimyksiä. Periaatteelleen uskollisena ei hän, kun oli aikanaan antanut lupauksen Gustafille, katsonut voivansa toimia tätä vastaan, mutta salli muitten toimia, jos nämä sitä halusivat. Sydämessään hän joka tapauksessa toivoi, että hänen tyttärensä pääsisi vapaaksi. Voisihan ilmestyä uusia sopivia mahdollisuuksia, vaikka komentajaan asetetut toiveet eivät toteutuneet.
Ridderistä oli häipynyt se vastenmielisyys, jota hän alussa tunsi suomalaista kohtaan, tämä kun oli voittanut hänet kilpailussa Stinan sydämestä. Kun hän meni jäähyväiskäynnille Klingan perheen luo, valitsi hän ajan, jolloin Erkki oli siellä. Hän tahtoi osoittaa rehellisesti harrastavansa nuorten parasta. Nuoret kertoivat Gustafista sekä hänen tulostaan siirtokuntaan. Se tieto säikähdytti Ridderiä kovin.
— Tässä on suurempi vaara kuin kenties arvaattekaan, sanoi hän. — Jos hänellä on kuulutustodistus mukanaan, voi hän millä hetkellä tahansa vaatia morsiamensa vihille eikä mikään voi avioliittoa estää.
Tämä selitys sai nuorten sydämet hätkähtämään.
— Ennen minä hukutan itseni kuin menen hänen kanssaan naimisiin, vakuutti tyttö ja katsoi hellästi Erkkiä silmiin.
— Ei nyt ole syytä vielä toivottomuuteen vaipua, lohdutteli Ridder. — Kun hän ei ole vielä näyttäytynyt, ei hänellä ehkä ole tarvittavaa todistusta. Muuten on hänen viipymistään vaikea selittää. Sitä parempi on, mitä kauemmin hän pysyy poissa. Nyt on tärkeintä voittaa aikaa. Minä olen vakuutettu onnistumisestani, kunhan pääsen Ruotsiin. En luule antavani teille turhia toiveita, kun lupaan, että ensimmäisessä palaavassa laivassa minun lähtöni jälkeen voitte odottaa sitä asiakirjaa, joka ratkaisee teidän onnenne. Kuitenkin on teidän taivutettava vanhukset kannattamaan liittoanne.
Nuoret olivat kiitollisia entiselle komentajalle hänen jalomielisyydestään. Se kädenpuristus, jolla Stina sanoi hänelle jäähyväiset, oli lämpimämpi kuin mikään tätä ennen.
Armgard Printz piti uteliaisuutensa houkuttelemana silmällä Erkkiä, jota Reeta oli hänelle osoittanut laivarannassa. Eikä häneltä suinkaan jäänyt huomaamatta se läheinen seurustelu, joka vallitsi tämän ja Klingalla palvelevan lapsenhoitajan välillä. Suhde olikin helposti arvattavissa. Niin mielellään kuin hän yleensä tahtoi edistää nuoren väen sydämen harrastuksia, katsoi hän tässä joutuvansa ristiriitaan velvollisuuksiensa kanssa. "Alamaisten" onnen valvominen kuului hänelle. Reeta oli melkein kuin hänen holhokkinsa ja siis läheisempi kuin Stina.
Avatakseen Reetan silmät hän järjesti tilaisuuden, missä kokematon suomalaistyttö saisi kumoamattoman todistuksen lapsuudentoverinsa todellisesta sydämentilasta.
Kauniina maaliskuun iltapäivänä olivat Erkki ja Stina siirtyneet mielipaikalleen linnan sarvekkeen kupeelle. Nuori Klinga sai vapaasti juosta etsimässä vastapuhjenneita kevään kukkia. Häntä vartioitiin vain sen verran, ettei hän päässyt putoamaan törmältä alas.
Kuvernöörin tytär teki asiaa lähellä olevalle laivalaiturille. Hän oli ottanut Reetan mukaansa, koska heillä muka oli sieltä jotain tuotavaa. Linnan sarveke esti rakastavaisia heitä huomaamasta. Mutta heidän äänensä kuului selvästi.
Armgard ei ollut mistään tietääkseenkään, mutta Reetan korvat kuulivat heti Erkin äänen. Hän tunsi olonsa vaikeaksi, mutta ei hennonut poiskaan lähteä.
Rakastavaisten keskustelu koski sitä asiaa, joka oli heillä kaikki kaikessa. Tyttö sanoi:
— Sinun olen enkä kenenkään muun. Olenhan meren takaa lähtenyt sinua hakemaan. Kuinka kohtalo voisi olla niin julma, että se vielä meidät erottaisi?
Erkki vastasi siihen:
— Ei mikään voikaan meitä erottaa. Kyllä me poistamme esteet, olkoot ne kuinka suuria tahansa.
Reeta kuuli nämä sanat hyvin ja tajusi niiden merkityksen. Hänen poskensa punehtuivat ja hän lähti kiiruhtamaan pois. Armgard seurasi häntä.
— Siinä on syy, jonka tähden hän sinua jo rannalla vieroi, sanoi kuvernöörin tytär tarttuen nyyhkyttävää tyttöä käsivarteen. — Älä kuitenkaan vielä vaivu epätoivoon. Vielä ei ole pappi sanonut aamenta heidän liitolleen.
Reeta ei kyennyt lausumaan mitään.
— Rakastatko sinä häntä täydestä sydämestäsi? kysyi Armgard osaaottavaisena.
— Rakastan, myönsi Reeta avomielisesti.
— Onko hän ilmoittanut rakastavansa sinua? Ehkä on kosinutkin?
— Ei hän ole minulle sitä sanonut. Minulla oli vain syytä niin uskoa.
Kyyneleet valuivat punehtuneen tytön poskilta.
— Mies voi pettää naista monella muulla tavalla kuin vain sanoilla, lausui kuvernöörin tytär. — Maltahan, ei ole vielä kaikki menetetty. Minä autan sinua. Kyllä minä saatan hänet tuntemaan velvollisuutensa.
Hän oikaisi itsensä ruhtinaallisen ryhdikkääksi. Hän tunsi tilaisuuden tulleen, jossa hänen oli näytettävä, että hänellä oli valta tässä maassa. Hänen mielessään väikkyi kuva Kristiina-kuningattaresta juuri tällaisessa tilanteessa.
— Minun valtakunnassani eivät miehet saa rankaisematta pettää naista, vakuutti hän mennessään sisälle.
Reeta jäi vielä pihamaalle kuivaamaan kyyneleitään. Ennenkuin hän seurasi valtiatartaan, näki hän Erkin tulevan portista linnan pihalle. Hän kantoi käsivarrellaan pikku poikaa, joka hyväili kantajansa poskia, ja hänen vierellään kävi nuoren Klingan hoitajatar, jonka kasvoilla oli onnen loiste.
Jotain tuollaista oli Reeta mielessään kuvitellut keinuessaan valtameren aalloilla, joitten hän luuli vievän kohti onnen satamaa. Mutta tuon toisen sijasta oli hän silloin nähnyt itsensä Erkin rinnalla. Nyt oli hänen onnensa mennyt.