REETALLA ON YSTÄVIÄ.
Armgard Printz oli nainen, joka ei miettinyt kauan tekojaan. Nähtyään, että Reeta ei seurannut, palasi hän huoneista takaisin pihalle ja komentavasti kutsui tytön luokseen. Tarttuen Reetan käsivarteen hän sanoi päättävästi:
— Me lähdemme oitis kuvernöörin luo. Kuvernööri Printz käveli jykevin askelin kookkaan salin lattiata edestakaisin. Hänen kirjurinsa Johan Fransson, kotoisin Itä-Suomesta, istui ison tammipöydän ääressä ja kirjoitti kuvernöörin sanelun mukaan. Kysymyksessä oli vastauskirje hollantilaisten tekemään vastalauseeseen.
— — 'me emme tule sallimaan yhdenkään hollantilaisen tai minkään muun vieraan laivan liikkua meidän aluevesillämme alistumatta meidän määräyksiimme ja tunnustamatta korkean kuningattaremme ylivaltaa tällä alueella, jonka olemme laillisesti itsellemme ostaneet.' — Kirjoita niin, kirjuri. Vedä viiva 'emme' ja 'sallimaan' sanojen alle.
— Niin, tuhat tulimmaista, me emme sitä salli, jatkoi kuvernööri, pysähtyi sihteerinsä eteen ja, korostaakseen sanojaan, löi nyrkillä pöytään, niin että kirjoitustarpeet hypähtivät.
Sitten hän meni kaapille, kaasi lasin viinaa, jonka kulahutti yhdellä siemauksella. Sen jälkeen hän rauhoittui ja jatkoi:
— Kirjoita edelleen: 'Me emme ole tulleet tänne haastamaan riitaa. Me tahdomme elää eurooppalaisten samoin kuin intiaanienkin kanssa sovinnossa, mutta me tahdomme säilyttää arvovaltamme ja omistusoikeutemme. Sen vuoksi jokainen laiva, joka tavataan vesillämme osoittamatta kunnioitusta Ruotsin lipulle, ammutaan armotta upoksiin'.
Näin pitkälle oli kirjeessä ehditty, kun kuvernöörin tytär seuralaisensa keralla astui sisälle.
— Isä, huudahti Armgard. — Meillä on tärkeätä asiaa.
— Minun virkatoimeni ovat tärkeämmät, murahti isä, mutta kun tyttö kiepsahti hänen kaulaansa, kysyi hän:
— Mikä nyt on hätänä? Haluatko lähteä ajelemaan hevosilla, jotka kuningatar minulle lahjoitti? Ne eivät ole oikein tottuneet ratsastukseen eikä täällä ole vielä muita ajoteitä.
— Ei, isä, sanoi tytär ja veti kuvernöörin istumaan puiseen nojatuoliin, jota käytettiin virallisissa vastaanotoissa hallitustuolina. — Minulla on virka-asia, tärkeä ja painava, joka koskee alamaisesi onnea ja menestystä.
Jättiläiskuvernööri oli kuin karhu kesyttäjänsä kuletettavana.
— Minä kysyn sinulta, joka olet tämän siirtokunnan herra ja kuvernööri, — alkoi tytär juhlallisena, — minä kysyn eikö tässä maassa ole jokainen mies velvollinen menemään naimisiin sen tytön kanssa, jota on liehitellyt, nimittäin jos tyttö sitä vaatii?
Kuvernööri naurahti, kun sai selville asian laadun.
— Avioliitot ovat siirtokunnan menestymisen ehto, sanoi hän. — Hallituksen on edistettävä niiden muodostumista. Mutta täällä on toistaiseksi vielä aivan vähän avioliittoon sopivia naisia. Minun pitäisi saada niitä Ruotsista kokonainen laivalasti.
— Juuri senpä vuoksi sinun täytyy auttaa, että ne muutamat naiset, jotka ovat tänne saapuneet, pääsevät oikeuksiinsa. Eikö tyttö ole ansainnut itselleen sitä miestä, jota hän on varta vasten lähtenyt Ruotsista saakka täältä hakemaan?
Armgard Printz koetti edelleen olla juhlallinen.
— Totta kai, totta kai, myönteli kuvernööri. — Kuitenkin lienee asiassa miehelläkin jotain sanomista. Hallitukselle on yhdentekevää kenen kanssa avioliitto solmitaan, kunhan niitä vain solmitaan.
Avioliiton asianajaja jatkoi:
— Tässä on kysymys suhteesta, joka on kehittynyt lapsuudesta saakka. Tämä tyttö tässä, jonka sinä tunnet tulomatkalta ja joka edelleen on ollut meillä apulaisena ja kuuluu siis erityisesti hallituksen suojeltaviin, on tullut etsimään täältä sulhastaan. Hän onkin löytänyt miehen, mutta tuo mies kiertelee toista pauloihinsa.
Reeta oli ujona pysytellyt ovensuussa. Hän häpesi, kun hänen salaista asiaansa ruvettiin noin julkisesti esittämään. Hän painoi alas päänsä ja peitti esiliinalla kasvonsa.
— Tyttö, sanoi kuvernööri. — Me emme voi näin nopeasti tässä asiassa päätöstä tehdä. Jos sinulle on vääryyttä tehty, niin minä takaan, että se hyvitetään. Minä otan asiasta selvää ja hankin sinulle oikeutta.
— Kirjuri, olet kuullut, mitä kuvernööri on sanonut. Kirjoita se pöytäkirjaan, ehti Armgard pistää väliin.
Kuvernööri jatkoi:
— Sinä ujo tyttö siellä oven suussa, älä ole suruissasi. Jos et saa miestä, jota olet ajatellut, saat toisen. Kyllä täällä sulhasia on, on vaikka kuinka monta. Ennen tämän vuoden loppua saat keikkua emäntänä omassa talossa. Ole nyt rauhassa ja mene taloustoimiin.
Reeta poistui sangen halukkaasti kuvernöörin luota. Hänellä oli se käsitys, että tämä käynti ei vienyt hänen asiaansa vähääkään eteenpäin. Ellei Erkki omasta tahdostaan taivu, mitä auttaa kuvernööri tai muut vallanpitäjät? Kuta enemmän hän käyntiään ajatteli, sitä enemmän kohosi häpeän puna hänen kasvoilleen. Hän oli melkein kiukkuinen kuvernöörin tyttärelle, joka oli hänet tähän johtanut.
Hän halusi poistua tästä piiristä, missä ehkä uudelleen sattuisi kohtaamaan Erkin sen toisen kanssa. Sen vuoksi pyysi hän lupaa saada lähteä veljensä kotiin.
— Mene nyt toistaiseksi, lausui Armgard. — Sinun asiasi on hyvissä käsissä. Kyllä minä pidän silmällä miestä. Ja tarpeen tullen turvaudutaan kuvernööriin. Älä hellitä. Jos minä johonkin mieheen silmäni isken, otan hänet vaikka kiven kolosta.
Olli Räsänen sattui olemaan linnoituksessa hakemassa siemeniä kevätkylvöjä varten. Tapansa mukaan kävi hän Reetaa tervehtimässä, ja kun tämä oli juuri lähdössä Suomi-siirtolaan, pyysi hän saada opastaa.
Teitä ei vielä ollut, eikä siltoja jokien ylitse, mutta polku oli polettu ja lautat rannoille rakennettu.
Nuoret kävelivät yhdessä kevääseen puhjenneita maisemia. Reeta oli melkein sanaton. Ennen niin puhelias Olli Räsänen oli myöskin sangen vaitelias. Kömpelöllä kohteliaisuudella auttoi hän tyttöä purojen yli kuljettaessa. Sikäli kuin hän puhui, koetti hän viitata tämän maan luonnonrikkauteen ja hyviin elämisen mahdollisuuksiin.
— Katsos Reeta, sanoi hän, — tämä on nuorten yrittelijäin maa. Tämä on heidän paratiisinsa. Ei niin, ettei täälläkin pitäisi työtä tehdä. Paljon sitä pitää tehdä, mutta täällä saa myös työstään palkan. Ei täällä halla hätyyttele eivätkä vieraat vie.
Räsäsen hillitty ystävällisyys herätti Reetan vähitellen murheellisista unelmista ja jottei hän aivan kylmäkiskoiselta tuntuisi, heitti hän jonkun kysymyksen, kun mies kertoi siirtolan puuhista.
— Kai sinulla jo lehmäkin on? kysyi Reeta keskustelun ylläpitämiseksi.
— Jo minä yhden hiehon sain, alkoi nuori mies kertoa. — Pian siitä lehmä varttuu. On minulla pari lammastakin ja muutama kana. Kyllähän se muuten menisi, mutta yksinään on vähän hankala kaikkia hoitaa. Kun Martti olisi asettunut Räsälään, joka yhdessä hänen kanssaan rakennettiin, olisi Leenasta ollut apua naisväen töihin. On se Leena kuitenkin sieltä Marjetan Kärjestä käynyt tarpeen tullen auttamassa, mutta ei se sama ole kuin apu kotona. Kun he vielä muuttavat kauemmas, kuten Martti aikoo, ei ole mitään naisen apua kodin pidossa. Täytyy oppia lehmääkin lypsämään.
Reeta vaipui taas mietteisiin.
Vihdoin he tulivat Naamankosken partaalle. Joen yli oli tehty väliaikainen silta. Räsänen ei puhunut mitään, että tässä se nyt hänen kotinsa, Räsälä, oli.
— Onpas tämä kaunis talon paikka, tunnusti Reeta. — Koskeen saisi hyvän myllyn. Mitä! Johan täällä sellaista suunnitellaankin, sanoi hän katsoen alulle pantuja myllyn perustuksia.
Reetan maanviljelysinnostus heräsi kun hän näki avatut uutisviljelykset.
— Johan tästä yhteen taloon leipää karttuu, sanoi hän lyöden käsiään yhteen. — Ja mitkä erinomaiset laidunmaat karjalle!
— Niin on, niin on, myönteli Olli harvasanaisesta Hänen ajatuksensa kiertelivät omia teitään.
— Kyllä tässä kelpaa asua, kuka sitten asuneekin, lausui Reeta jo vilkkaasti ja kysyi: — Kuuluuko tämä Suomi-siirtolaan?
— Kuuluuhan se, on ensimmäinen talo siirtolassa, sanoi Räsänen pieni veitikkamaisuus silmäkulmassa. — Tämä on Räsälä.
Reeta säpsähti vähän ja jäi sanattomaksi. Olli Räsänen pyysi poikkeamaan sisälle ja katsomaan vähän aittojakin, kuinka niissä on elämisen varaa.
Reeta ei halunnut. Hän pyysi neuvomaan tietä Marjetan Kärkeen, jonne tahtoi kiiruhtaa ennen illan tuloa.
Olli lähti edelleen saattamaan. Nuorten kesken ei enää sanaa vaihdettu. Ollilla olisi ollut paljonkin puhumista, mutta hän katsoi parhaaksi vaieta.
Tultuaan Marttisen uutisasutuksen veräjälle sanoi Reeta Ollille jäähyväiset.
— Olet sinä ahertava maamies, lausui hän saattajalleen tunnustukseksi.
Sitten hän siirtyi veljensä kotiin.