"CHARITAS" TUO YLLÄTYKSEN.

Sitä mukaa kuin matkan vaivat oli levätty ryhtyivät uudet tulokkaat ottamaan osaa siirtokunnan töihin. Linnoituksen valliseinät olivat paikoin sortuneet. Osa miehistä kävi niitä laittamaan kuntoon. Toiset ryhtyivät rakentamaan hirsistä asuntoja lisääntyneen väestön tarpeiksi. Väljemmän tilan vuoksi valittiin rakennuspaikkoja linnavallien ulkopuolelta, minne suunniteltiin katuja vastaista kaupunkia varten. Maan perkkaustakaan ei unhotettu, koska yhtiön tupakkaviljelyksiä oli laajennettava.

Kun siirtokunnassa oli ennestään vain kolme hevosta, tulivat ne muutamat, jotka laivassa tuotiin, hyvään tarpeeseen. Tosin joku kuoli linnoituksessa matkan kärsimyksistä ja kului jonkun aikaa ennenkuin toiset vahvistuivat työkuntoon. Uuden maan ruoho näytti olevan vahvistavaa, joten Matti Tossavainenkin pääsi verrattain pian hevostaan käyttämään. Hänet vietiin muutamien toverien kanssa metsätöihin erään sivujoen vartta ylöspäin, missä kasvoi rakennuspuiksi sopivaa hirsimetsää. Siellä kaatoivat toiset puita ja Matti vedätti hevosellaan niitä rantaan, josta ne oli kuletettava virtaa alas linnoitukselle.

Näissä töissä viipyivät miehet yhteen jaksoon vuorokausia. Eväät heillä oli vahvat. Juomaksi käytettiin joen kirkasta vettä, joka oli "kirkasta kuin viina", kuten Matti usein sanoi vetäen sitä aterian jälkeen hyvät siemaukset sisäänsä. Niinpä ruvettiin jokea kutsumaan Viinajoeksi (Brantvine), josta myöhemmin tuli nimitys Brandywine. Toisten mielestä oli joki hyvin kalainen ja ansaitsi sen vuoksi Kalajoen nimen. Matin nimitys kuitenkin voitti.

Matti ihastui heti ensi näkemältään niihin maisemiin, joita oli joen varrella. Niiden mäkisyys viehätti, rannoilla kasvoi suuria puita, joiden latvat tapasivat joen yli toisiaan. Joessa oli somia koskia. Laaksot olivat erinomaisen viljavia.

— Sinne minä itselleni talon laitan, sanoi hän suomalaisille tovereilleen heidän uittaessaan tukkilauttaa linnoitukseen päin.

Toverit ihmettelivät, että Matti, hidastuumaisin kaikista, valitsi ensiksi itselleen paikan. Mutta Mattihan olikin oikea suomalaisen turpeenpuskijan perikuva: harvasanainen mies, jonka ajatukset aina olivat maassa kiinni.

— Matti, ethän sinä kuitenkaan seuran pettäjäksi rupeaa sanoi Olli Räsänen. — Tuumasimmehan yhdessä lähteä suuren joen ylämaahan ja nyt sinä yksinäsi etsit pienen joen ylämaata.

— Matin ilmansuunnat ovat vähän sekaisin, huomautti Kokkinen. — Ei se ole kumma. Onhan hän juonut viinaa joesta liiaksi. Kuule, Matti, jos sinä sinne Viinajoelle muutat, tokko olet päivääkään selvänä?

— Ei tässä vielä päästä oman mökin raivaamiseen, muistutti Martti Marttinen. — Kuulittehan; että meidän on ensin palveltava itsemme vapaiksi. Paljon on nytkin rakennuksia ja yhtiön tupakkaviljelyksiä alulla. Ennenkuin, ne ovat tehdyt, kuluu aikaa. Hyvä kuitenkin on, että pidämme silmällä oman kodin laittamista.

Näin keskustellen olivat he lähestyneet linnoitusta. Siellä näkyi jotain erikoista olevan tekeillä.

Kotosalla oleva linnoituksen väki oli kerääntynyt rantaan. Sotilaat seisoivat kunnia-asennossa. Juhlalippu liehui linnan katolla.

Odotettiin huomattavaa tapahtumaa, "Charitas" laivan tuloa, josta muutamat intiaanit olivat tuoneet tiedon.

Laivan näkyessä ammuttiin suurella tykillä kunnialaukaus, johon laivasta vastattiin.

Suomalaiset tuttavamme riensivät kaikki laivan tulolle. Rannalla oli
myös Dalbo vaimoineen. Olihan tämä laiva ensimäinen, joka toi terveiset
Ruotsista, mihin heidän rakkaitaan oli jäänyt. Lähellä ollen siirtyi
Erkki heitä puhuttelemaan.

Linnoituksen päällikkö meni laivaan. Lämpimästi hän tervehti uutta apulaistaan Klingaa, joka oli hänelle tuttu entuudestaan. Iloisesti hän tervehti myös Klingan puolisoa ja pientä poikaa. Näiden mukana hän näki miellyttävän naisen. Ennenkuin hän kävi tätä tervehtimään, otti hän Klingan erilleen ja kysyi osoittaen naista:

— Onko hänet lähetetty minua vartena

Kun Klinga ei ymmärtänyt kysymystä, selitti Ridder lyhyesti pyytäneensä, että lähetettäisiin sopiva Ruotsin tyttö hänelle puolisoksi.

Uusi komentajan apulainen naurahti hyväntahtoisesti:

— Valitettavasti ei yhtiöllä ole varastossa naisia tällaisia tilauksia varten. Tämä nainen on minun palvelijattareni. Hänestä näette, kuten muutenkin tiedätte, että kyllä Ruotsissa on paljon kauniita tyttöjä, myös monta sellaista, jotka mielellään tulisivat komentajan puolisoksi. Toivottavasti voidaan tämä asia vielä järjestää. Neuvotellaan siitä myöhemmin.

Komentaja loi vielä katseensa rouva Klingan seuralaiseen. Hän olisi mielellään ottanut tämän lähetyksen itseään varten. Hän tunsi nyt jonkun verran pettymystä. Mutta velvollisuuksilleen uskollisena hän käänsi huomionsa virallisiin asioihin ja alkoi laivalistasta tarkastaa, mitä muuta hyödyllistä tavaraa oli saapunut.

Klinga ryhtyi auttamaan maihin perhettään. Hetken perästä hän astui rannalle kantaen sylissään poikaansa ja taluttaen vaimoaan. Jälestä tuli palvelijatar kantaen matkatavaroita.

Erkki, joka samoin kuin toisetkin oli seurannut Klingan liikkeitä sekä huutanut hänelle tervehdyksensä, katseli perheen saapumista ja loi silmänsä Klingan palvelijattareen. Yhtäkkiä hän huudahti:

— Stina!

Tyttö käänsi nopeasti päänsä ääntä kohti. Isä ja äiti näkivät tyttärensä ja kiiruhtivat vastaan. Ei Erkkikään hidastellut. Stina lepäsi äitinsä rinnoilla kädet kierrettyinä hänen kaulansa ympäri.

Hämmästys oli suuri. Isä ei voinut tapausta käsittää, mutta ei myös salata riemuaan.

Ensi vaikutuksen mentyä ohi alkoi hän kysellä miten tämä oli ymmärrettävä.

Stina selitti, että hänen oli mahdoton mennä naimisiin Gustafin kanssa. Kun ei muuta pelastuksen keinoa ollut, oli hän pyytänyt päästä Klingan mukaan. Stinan epätoivosta ja rukouksista heltyneenä oli Klinga suostunut ottamaan hänet palvelijattarekseen. Tämä oli tapahtunut jo ennen vanhempien lähtöä. Asia pidettiin salassa, mutta tietoisuus pelastuksen järjestelystä oli antanut Stinalle voimia kestää heidän lähtönsä. Näin hän oli voinut sallia isän tahtoman kuulutuksenkin Gustafin kanssa tapahtua.

— Mutta kun sinut on kuulutettu Gustafiin, olet sinä häneen sidottu, lausui isä vakavana. — Minä en voi lupaustani peruuttaa, ja pelkään, että kirkko pitää kiinni muodoista.

Isällä ei kuitenkaan ollut sydäntä moittia tytärtä siitä, mitä tämä oli tehnyt. Rakkautensa osoitukseksi avasi hän tyttärelleen sylinsä, ja tämä painautui siihen, kuten petolinnun ahdistama kyyhkynen.

Erkki oli kaiken aikaa seurannut läheltä tätä kohtausta ja kuullut keskustelun. Hänkin olisi halunnut sulkea tytön syliinsä, mutta ymmärsi, että se ei käynyt päinsä. Myöskin Stina oli huomannut nuoren suomalaisen ja oli kärsimättömänä odotuksesta. Koko laivamatkan hän oli kuvitellut mielessään tätä kohtausta uudella mantereella, kohtausta, joka oli ensimmäinen sen jälkeen kun Erkki oli hänet pelastanut koskesta ja kantanut sylissään kotiin.

Nyt se kohtaus tuli kylmän muodolliseksi. Nuoret tervehtivät toisiaan tosin kyllä lämpimin kädenpuristuksin, mutta kumpikin oli odottanut ja kaipasi enempää.