GUSTAF VAATII OMAANSA.
Ne juorut Gustafin katoamisesta, joita oli Helsingborgin linnoitukseen ja sieltä muuallekin järjestelmällisesti levitetty, olivat kulkeuneet myös Stinan isän korviin, vaikka hän ei niitä ottanut vakavalta kannalta. Mutta kun hänen tyttärensä vangittiin ja kun murhaan syylliseksi mainittu Erkki Mulikka katosi paikkakunnalta, tuli Nils Dalbon mieliala sangen synkäksi. Hän ei jaksanut uskoa murhaa mahdolliseksi, mutta ei hän osannut selittää ihmeellistä katoamistakaan. Miksi Gustaf ei tule hakemaan omaansa? Miksi hän kiusaa koko siirtokuntaa rikoshuhuilla? Myös Stinan äiti vuodatti asian johdosta katkeria kyyneleitä.
Näytti siltä, että siirtokuntaan ei sillä hetkellä kukaan ollut tervetulleempi kuin punatukkainen Gustaf. Kaikki olivat valmiit ottamaan hänet avosylin vastaan.
Hänen saapumistaan odotti myös Stina, joka Kaisa Väinämön kanssa oli siirretty Helsingborgin linnan vankilaan. Niinikään odotti Stina jotakin tietoa Erkistä, josta hän ei ollut kuullut mitään sen kohtalokkaan illan jälkeen, jolloin tämä hänen pyynnöstään pakeni pimeyteen. Hän tiesi, että Erkki oli lähtenyt vihamiestään etsimään. Oliko hän löytänyt? Miten olivat he keskinäiset asiansa selvittäneet? Olivatko he tulossa? Nämä kaikki olivat kysymyksiä, jotka risteilivät usein Stinan ajatuksissa.
Ja tätä monien kysymysten sarjaa hän jatkoi uusilla kysymyksillä. Mitä sitten seuraa, kun Gustaf tulee tänne? Erkki pääsee vapaaksi epäluulosta. Myös hän itse pääsee vankilasta — mutta mihin? Mestauslava kyllä välttyy, mutta sen sijaan uhkaa häntä kauheampi, uhkaa pakollinen avioliitto vihatun miehen kanssa.
Hän ei salannut näitä ajatuksiaan onnettomalta vankilatoveriltaan.
— Minä en voi mennä hänen kanssaan naimisiin, vakuutti hän. — Minä inhoan häntä, minä vihaan häntä. Luultavasti ei minulla ole muuta keinoa kuin hukuttaa itseni.
— Älä toki niin toivoton ole, lohdutti Kaisa. — Pelastuksen teitä on monenlaisia.
Nils Dalbo tuli tytärtään katsomaan.
— Siinä asiassa, jonka tähden sinut on vangittu, alkaa tutkinto huomenna, ilmoitti hän. — Kuvernööri tulee itse oikeutta istumaan. Hän on jo asettanut lautakunnan. Olisi nyt perin tärkeä voida todistaa, että Gustaf on elossa. Siihen raukeaisi heti koko syyte.
— Kunhan odotetaan, vielä se asia voidaan todistaa, vakuutti Stina.
— Kuvernööri ilmoittaa jo liian kauan odottaneensa. On mahdollista, että hän ei enää odota.
— Minulla on syytä luulla, että aivan pian saamme tietoja Gustafista, sanoi Stina.
Hän saattoi isäänsä ovelle ja sanoi:
— Lohduttakaa äitiä. Vakuuttakaa hänelle, että kyllä nämä asiat vielä hyvin päättyvät.
* * * * *
Seuraavana aamuna käytiin Stina hakemassa oikeuden istuntoon.
Kuvernööri Printz ei ollut hiukkaakaan lainoppinut. Hän tunsi sen itse ja sen vuoksi hän oli halunnut tuomariksi siirtokuntaan lainoppinutta miestä. Kun sitä ei saanut, täytyi hänen itsensä edustaa myös lain ja oikeuden korkeaa arvovaltaa. Siltä varalta hän oli jo lähtiessään varoittanut, etteivät kovin hämmästyisi, jos tuomiot eivät aivan lain kirjaimen mukaan sattuisi. Hänen johtamissaan oikeuden istunnoissa ei noudatettu mitään muodollisuuksia. Hän käsitti, että alussa hänen oli voitettava asema ankaruudella, ja sen vuoksi hänen täytyi tehdä tuomiot jyrkiksi.
Klingan lapsenhoitajattaren, Stina Dalbon asia oli ensimmäinen merkittävämpi juttu, joka joutui hänen ratkaistavakseen. Tyttöä vastaan tehty syytös oli raskas ja perin salaperäinen. Syytetty ei tunnustanut mitään ja turhaan kuvernööri yritti kovuudellakaan taivuttaa häntä tunnustamaan.
Kuta pitemmälle kuulustelua kesti, sitä hämärämmältä asia näytti.
Hän selaili lakikirjaa, suuttuen ja tuskastuen sitä enemmän kuta vähemmän hän siitä selvää sai. Oliko hän mikä kirjanoppinut? Hän oli tottunut sodassa antamaan tuomioita, mutta niitä ei perustettu mihinkään pykäliin. Tuomioiden piti olla käytännöllisiä, niillä piti saada aikaan se mihin tähdättiin. Muodoista vähät väliä.
— Mestattavaksi ja oikea käsi pois sahattavaksi, kuului yhtäkkiä kuvernöörin tuomio, yllättäen täydellisesti koko salintäyteisen kuulijajoukon.
Lautakunnan jäsenet katsoivat ihmetellen toisiinsa, mutta ei kukaan uskaltanut ääntään korottaa.
Stina vaipui pyörtyneenä lattialle.
Kuvernööri oli mielestään antanut oikean ja viisaan tuomion. Hänellä ei ollut aikomusta panna sitä täytäntöön — hänestähän se riippui. Kun näin raskas rangaistus on uhkaamassa, pannaan varmasti kaikki voimat liikkeelle oikean selvityksen saamiseksi. Tuomio oli siis kuvernöörin mielestä vain uhka, joka pakottaisi totuuden esille.
Samalla kuvernööri määräsi, että vapaamiestä Erkki Mulikkaa oli etsittävä yli koko siirtokunnan ja tavattaessa oli hänet kiinniotettava sekä sidottuna linnoitukseen lähetettävä, jotta sama rangaistus voisi häntä kohdata.
Sekin oli tarkoitettu enemmän uhkaukseksi kuin käytännössä toteutettavaksi.
Ennenkuin Stina vietiin takaisin vankilaansa joen toiselle puolen, sai hän tervehtiä ja tavata vanhempiaan. Sydäntäsärkevä oli Stinan kohtaus äitinsä kanssa. He eivät nähneet tuomiossa mitään valopilkkua. Millä hetkellä tahansa voidaan tuomio panna täytäntöön. Näkisikö äiti enää tämän jälkeen lastaan?
Isä ei ollut yhtä toivoton. Hän ymmärsi, että tuomio oli ehdollinen. Hän katsoi kuitenkin viisaimmaksi olla tyttärensä huolia lieventämättä enempää kuin oli välttämätöntä.
Saman päivän iltana kuvernööri Printz hämmästyi aika lailla. Hän oli juuri lopettanut ilta-ateriansa, kun eräs mies pyysi tavata häntä.
Se oli Klas.
— Mitä sinulla nyt on asiaa? kysyi kuvernööri lyhyesti.
— Armollinen herra, alkoi Klas nöyrästi. — Tulen ilmoittamaan, että se mies, jonka murhasta Stina Dalbo on tänään tuomittu, on elossa. Yhä vieläkin olen järkytettynä säikähdyksestä, jonka tänään sain, kun näin ystäväni ilmielävänä edessäni. Luulin ensin häntä haamuksi ja aioin paeta. Hän huusi minulle: 'Mies, oletko hullu? Etkö minua tunne? Tervehdi toki toveriasi, joka on pitkältä matkalta palannut ja ansaitsee hyvän ryypyn tervetuliaisiksi.' Toinnuttuani moitin häntä siitä, että hän oli saanut suurta häiriötä aikaan, ja sanoin, ettei Stina hänelle voi poissaoloa antaa anteeksi. 'Enpä luullut, että hän niin kaipaa minua', hän sanoi. 'Hänen mielensä lienee aika lailla muuttunut.' Hänellä ei ollut vähintäkään aavistusta siitä, mitä oli tapahtunut. Hän oli kaikesta pahoillaan, mutta ilmoitti kaiken nyt hyvittävänsä. Hän on valmis menemään naimisiin ja lähetti minut sitä varten asialleen. Klas veti paperin taskustaan ja sanoi: — Tässä on todistus siitä, että hän ja Stina ovat Ruotsissa laillisesti kuulutetut. Hän pyytää morsiamensa vapauttamista, jotta häät voitaisiin ensi tilassa viettää.
Kuvernööri oli sangen hämmästyksissään tästä ilmestymisestä. Hän huusi kiukkuisella äänellä:
— Onko ollut tarkoituksena pitää minua sekä korkeaa lakia ja oikeutta pilkkana?
Kenties olisi Gustafin asiamies saanut pahempiakin seurauksia tästä jutusta, ellei kuvernöörin nopeaälyinen tytär Armgard olisi ehättänyt väliin.
— Isä, sinun viisautesi oikeuden jakamisessa selvitti tämän sangen salaperäisen jutun, sanoi hän. — Ilman sinun ankaraa tuomiotasi olisi asia jäänyt hämäryyteen ehkä ikipäiviksi.
— Niin, ilahtui kuvernööri, — tiesinhän minä, että miestä ei oltu murhattu. Minä pakotin hänet esiin. Ja nyt minä olen valmis pitämään nämä harvinaiset häät siirtokunnassa. Ensi viikolla muutamme Hoviimme Tenakonkille, ja yhtenä tulojuhlan ohjelman numeroista ovat nämä häät. Armgard, pidä huolta niiden valmistuksista. Minun kustannuksellani. Käy, nuori mies, hän sanoi, kääntyen Klasin puoleen, — papereinesi pastori Campaniuksen luona ja järjestä niin asiat, ettei enää mitään häiriötä tapahdu.
Klasin lähdettyä sanoi kuvernööri tyttärelleen:
— Nyt ei ole mitään syytä pitää tyttöä vangittuna. Minä päästän hänet irti viipymättä.
— Odota isä, kiiruhti Armgard sanomaan. — Minulla on hyvä ajatus.
Stina viedään Tenakonkille eikä sallita kenenkään kohdata häntä.
Ei anneta hänelle mitään tietoa asioista ennen kuin hänet viedään
vankilasta vihille.
— Mutta eikös se ole sydämetöntä?
— Ei vähääkään, sanoi Armgard päättävästi.
— Hänen ilonsa tulee sitä suuremmaksi. Jos välttämättä tahdot, voit vähää ennen häitä ilmoittaa, ettei Gustaf ole murhattu. Näin asiat parhaiten järjestyvät.
— Sinä olet järkevä, Armgard, myönsi Printz.
— Sinä puhut kuin vanha ihminen, vaikka olet vasta täysi-ikään kehittynyt tyttö. Rakkauden houreet eivät sinua pimitä.
— Järki kaikessa, sanoi tytär ja lähti huoneesta.