PRINTZIN HOVISSA.
Maunu Klinga oli miehineen kiirehtinyt Uuden Göteporin sekä Printzin Hovin rakentamista Tenakonk-saarella. Kesä oli kuuma, joten miehet tottumattomina ilmanalaan saivat monta hikeä pusertaa. Kuitenkin ne, jotka olivat olleet myös Helsingborgia rakentamassa, kehuivat työntekoa Tenakonk-saarella mieluisammaksi. Täällä ei ollut niitä isoja purevia itikoita, jotka tekivät olon joen toisella puolella aivan sietämättömäksi.
Sekä linnoitus että kuvernöörin hallintorakennus tehtiin vahvoista hirsistä. Osa tarvittavista puista otettiin saarella olevasta suosta, johon oli aikoinaan suuri metsä painunut ja siellä hyvin säilynyt.
Hallintorakennus, Printzin Hovi, oli koetettu ensin saada valmiiksi, jotta kuvernööri pääsisi perheineen muuttamaan sinne. Suuressa asuinrakennuksessa oli kuvernöörillä useita tilavia huoneita. Sitä paitsi oli suuria saleja virastohuoneiksi. Valmiina oli myös muita välttämättömiä rakennuksia. Monet rakennukset sotilaita, alempaa virkakuntaa y.m. varten olivat kuitenkin vasta tekeillä ja valmistuivat hitaammin. Tännekin oli, pikemmin tavan mukaan kuin tarpeen vaatimuksesta, rakennettu vankila, jonka ensimmäisiksi asukkaiksi siirrettiin siirtokunnan ainoat vangit, Stina Dalbo ja Kaisa Väinämö.
Sen jälkeen kun tuomio oli langetettu, odotti Stina joka päivä milloin hänet viedään mestauslavalle. Aamulla ylös noustessa oli aina hänen mielessään, että tämä lienee viimeinen päivä. Kun hänet siirrettiin Tenakonkille, päätti hän, että nyt viedään viimeiselle matkalle. Henkinen kidutus vaikutti häneen niin, että hän oli vain varjo entisestä. Eräänä päivänä tuli kuvernöörin lähettämä sotilas vankilaan.
Stina koetti nousta seisomaan. Hänen polvensa vapisivat.
— Älä pelkää, sanoi sotilas. — Minä tuon hyviä tietoja. Paremmat päivät sinua odottavat. Kuvernööri on lähettänyt minut ilmoittamaan, että hän tietää sinun ja Erkki Mulikan olevan viattomia, sillä murhatuksi luultu henkilö on löydetty. Kuvernööri tahtoo antaa hyvitystä kärsimyksiesi johdosta. Tästä vankilasta saat kävellä morsiamena vihkiäisiisi ja kuvernööri itse pitää häät mitä loistavimmat.
Stina kuultuaan, että Gustaf oli löytynyt, huudahti riemusta. Ilon kyyneleet valuivat silmistä ja hän kiitti Jumalaa. Vasta sitten kun sanantuoja oli mennyt hän alkoi miettiä tiedonannon toista puolta. Vankilastako suoraan vihille? Kuinka oli kaikki voinut tapahtua? Tietysti niin, että Erkki, tuo rakas, kelpo Erkki, oli löytänyt Gustafin, tuonut hänet kuvernöörin eteen ja paljastanut katalan juonen. Kuvernööri oli tietysti pannut Gustafin lujille, ehkäpä rangaissutkin häntä. Ja palkinnoksi Erkille hänen reippaudestaan kuvernööri tahtoi nyt järjestää häät. Voi, jospa aika nopeasti rientäisi!
Kuvernöörin tytär, joka oli itse tullut muuttotavaroiden mukana uutta kotia panemaan kuntoon, oli Martti Marttisen mukana lähettänyt Reetalle sanan ja pyytänyt häntä avustamaan.
— Nyt on sinullakin moninkertainen syy iloita, sanoi Armgard Printz suojatilleen. — Minä itse valmistan häitä Stina Dalbolle. Pian ei sinulla ole hänestä mitään vaaraa. Kun Erkkisi saapuu näille main, olet sinä hänen ainoansa. Kaikki riippuu silloin vain sinusta. Tietysti sinä ymmärrät tehtäväsi.
Ehdittiin vihdoin niin pitkälle, että kuvernööri Johan Printzin laiva saapui Uuden Göteporin rantaan muuttaen siirtokunnan hallituksen Christinasta Printzin Hoviin. Tapahtuman merkityksen vuoksi suoritettiin siirtyminen laivasta juhlakulkueessa. Ensin lähtivät laivasta airuet keskiaikaisiin pukuihin puettuina ja soittaen pitkillä torvillaan. Kuvernööri itse astui mahtavana soittajien jälestä, peitsillä varustetun sotilaskunniavartioston ympäröimänä. Hänen jälessään tulivat hänen apulaisensa Sven Skute ja ryhmä sotilaita. Saattueessa oli aatelisnuorukaisilla ja siirtokunnan virkakunnalla oma osastonsa.
Lämmin kesäpäivä pusersi hien lihavan kuvernöörin kasvoilta hänen kävellessään puhkuvana mäkeä ylös sille paikalle, mihin hallintorakennus oli hänen tahdostaan kohonnut. Portilla oli juhlasaattoa vastaanottamassa rakennuttaja Maunu Klinga työläisten sekä muutamien sotilasten kera, jotka olivat hänen komennossaan. Klinga antoi kuvernöörille juhlallisesti uusien rakennuksien avaimet, jotka Printz kiinnitti renkaaseen vyöllensä.
Juhlakulkue marssi ensin väliaikaiseen kirkkoon, jossa pastori Campanius tervehti siirtokunnan päämiestä tervetulleeksi uuteen hallintopaikkaan sekä rukoili Jumalan siunausta aloitettavalle työlle. Kuvernööri polvistui alttarin ääreen, missä pastori, pannen kätensä hänen päänsä päälle, siunasi häntä.
Tämän jälkeen marssi juhlakulkue itse hallintorakennukseen, jonka portailla oli kuvernöörin tytär palvelija- ja apulaisjoukkoineen sitä ottamassa vastaan. Torvensoittajat kääntyivät yleisöä kohti, jota oli laajalti kokoontunut, ja puhalsivat torviinsa. Yleisön joukossa näkyi myös intiaaneja, jotka uteliaina seurasivat tätä juhlallista toimitusta. Punanahkoja oli saapunut aina kaukaa Takamaalta asti, myös sellaisia, jotka eivät olleet ennen valkoisia nähneet.
Kun luutnantti Klinga juhlan kunniaksi antoi uudesta linnoituksesta ampua muutamia tykinlaukauksia, säikähtivät intiaanit pahanpäiväisesti ja lankesivat maahan.
— Valkoisten Manitou puhuu kovalla äänellä, sanoivat he toisilleen.
Illalla alkoivat ne suuret pidot, jotka kuvernööri oli aikaisemmin luvannut. Tätä varten oli harvinaisia ruokia ja juomia ostettu entisten lisäksi englantilaisilta, jotka Virginiasta olivat saapuneet laivallaan kaupantekoon. Monta intiaaneilta saatua majavannahkaa oli vaihdettaessa saatu luovuttaa näistä tavaroista.
Oli päästy vasta nousevalle juhlatuulelle, kun ohjelman mukaan oli toimitettava ensimmäinen avioliiton vahvistaminen tällä uudella hallituspaikalla. Tämän numeron oli kuvernöörin tytär järjestänyt. Kirkkosali oli koristettu kesän aikaisella sadolla. Hedelmällisyyden merkiksi oli koottu maissilyhteitä alttarin molemmille puolin ja seinistä riippumaan hedelmäpuitten oksia, jotka olivat täynnä kypsyneitä hedelmiä. Portaille ja käytäville oli metsästä tuotu laakeripensaita. Alttari oli koristettu myrtinoksilla, Lavendelikimput levittivät väkevää tuoksuaan. Pimeä oli jo tullut, mutta se ei tuonut sanottavasti viileyttä kesän hehkuun. Tulikärpäset lensivät pensaikossa. Salaperäistä huumaa oli ilmassa. Vuosituhansia koskematonna olleen erämaan rauha oli häiriytynyt. Sivistynyt maailma hipaisi sitä ensi kerran.
Armgard Printz piti huolen morsiamen pukemisesta ja tahtoi johtaa morsiuskulkuetta. Klas oli kuvernöörin sihteerin johtamana saanut varmat ohjeet miten hänen tuli menetellä. Ohjelma oli yksityiskohtia myöten tarkkaan harkittu.
Kuvernööri keskeytti tyttärensä viittauksesta ilonpidon juhlasalin pitkien pöytien ääressä. Hän nousi seisomaan ja puhui kaikuvalla äänellä:
— Meillä on merkkipäivä tänään. Siirtokunnan hallitus on asettunut uuteen pysyväiseen paikkaansa. Täältä on tarkoituksena ohjata tätä siirtokuntaa edistykseen ja kukoistukseen. Lisääntykää ja täyttäkää maa. Hedelmällisyys tuottaa edistystä ja kukoistusta. Esikuvallisena toimituksena on näihin tulojuhliin liitetty ensimmäinen kristillinen avioliiton solmiminen tällä saarella ja tässä hallintopaikassa, Toimitus tapahtuu kirkossa, johon me kaikki juhlakulkueessa siirrymme.
Sven Skute järjesti rivit ulkona: airuet ensin, aatelisnuorukaiset sen jälkeen hovipoikina, keskuksena itse mahtava kuvernööri ja arvojärjestyksessä muu yleisö.
Tulisoihdut lepattivat kutsuvina. Pappi odotti kirkon portailla.
Vasemmalta lähestyi morsiuskulkue Armgard Printzin johdattamana. Naiset olivat siihen liittyneet.
Stina oli ihastuttavan kaunis, oli enemmän yliluonnollisen olennon kuin ihmisen näköinen. Kärsimykset olivat tehneet hänet kalpeaksi, mutta samalla kirkastuttaneet. Hänen silmänsä olivat rakkautta loistavat ja sydämensä kiitollinen Jumalalle siitä, että kaikki oli kääntynyt hyvään päin. Hän koetti silmillään etsiä Erkkiä, mutta ei soihtujen lepattaessa voinut häntä huomata. Ehkäpä hän olikin sisällä kirkossa odottamassa…
Kirkon portailla hän näki seisojan kaksi miestä. Stina ei voinut heidän piirteitään erottaa. Kenties… hän kiiruhti askeleitaan. Mutta kun hän tuli lähemmäksi, kiljahti hän kauhistuksesta. Se kuului monen korviin, vaikka musiikki soi.
Stina oli kuin halvauksen saanut: ei voinut ottaa askeltakaan ja hänen ruumiinsa tuntui lyijynraskaalta. Ne, jotka olivat lähinnä häntä, huomasivat muutoksen ja taluttivat häntä. Nähdessään isänsä Stina sai vähän rohkeutta.
Nils Dalbo talutti tyttärensä sulhasen luo, joka odotti alttarin edessä. Pastori laskeutui alttarikorokkeelta heidän eteensä. Tulisoihdut valaisivat kirkkaasti tämän ryhmän. Vihkimistoimitus alkoi.
Pastori ehti siihen kohtaan, missä hänen oli kummaltakin, sulhaselta ja morsiamelta, erikseen kysyttävä tahtoivatko he ottaa rinnallaan olevan aviopuolisokseen.
Gustaf vastasi onton kumealla äänellä: "Tahdon".
Tuli morsiamen vuoro vastata.
Stina kohotti silmänsä pastoria kohti ja vastasi jyrkästi ja selvästi:
"En tahdo".
Vastaus kuului yli koko kirkon hiljaisuuden.
Pastori säpsähti. Seurakunta hämmästyi.
Pastori kysyi uudelleen.
Vastaus oli sama, ehkä vieläkin jyrkempi ja selvempi: "En tahdo".
Uusi humaus kävi läpi seurakunnan. Kuvernööri osoitti hermostuvansa.
Pastori uudisti kysymyksensä kolmannen kerran.
Vastauksena tuli melkein epätoivoinen kirkaisu:
"En koskaan ota häntä".
Stina olisi pyörtyneenä vaipunut maahan, ellei hänen isänsä olisi ehtinyt häntä tukemaan.
Pastori ilmoitti että morsiamen vastustamisen vuoksi vihkiminen keskeytetään. Luterilainen kirkko ei pakota ketään vasten tahtoaan avioliittoon.
Kuvernööri katsoi oman arvovaltansa tulleen loukatuksi. Hänen tuliaisjuhlansa säännöllinen kulku oli häiriytynyt. Hän nousi kiukkuisena penkiltään ja olisi epäilemättä tehnyt kirkonhäväistyksen, ellei hänen tyttärensä olisi rientänyt hänen luokseen ja hillinnyt häntä.
Kuvernööri viittasi kädellään morsianta kohti ja sopersi joitain käsittämättömiä kiukun sanoja. Vihdoin hän jyrkästi sanoi:
— Viekää hänet uudelleen vankilaan. Yleisö palasi kirkosta pettyneenä. Pettynein oli kuitenkin sulhanen, joka kiiruhti mahdollisimman pian pois kirkosta ja katosi pimeyteen.
Stina vietiin vankilaan ja pyysi saada olla rauhassa, kun hän oli niin perin uupunut.
Kuvernööri seurueineen meni jatkamaan tulojuhlan viettoa. Ja pian olivat juomingit täydessä käynnissä aivan kuin ei mitään välikohtausta olisi sattunut.