PAKO.
Juomien päähän kihotessa muuan nuori aatelismies rohkeni illan kuluessa hiukan ärsyttää kuvernööriä. Hän sanoi:
— Ehdottaisin siirtokunnan hedelmällisyyden maljan, mutta en saa oikein lähtökohtaa. Avioliitot eivät näy olevan helposti rakennettavissa täällä.
Toinen jatkoi:
— Avioliittoasioihin ei hallitusvallan pidä sekaantua. Koko siirtokunta sai nyt kuulla, että naisvalta on niissä voimakkaampi.
Kolmas lisäsi:
— Tämä tyttö oli tuomittuna sen miehen murhaamisesta, jonka kanssa hänet nyt tänä iltana yritettiin naittaa. Nyt mies tuli itse tänne. — Olisi huvittavaa tietää minkätähden tyttö nyt taas on vangittuna.
Kuvernööri kuuli kaikki nämä puheet. Hän oli jo entisestään ärtynyt.
Tämä keskustelu ärsytti yhä enemmän.
— Kyllä minä teille syyn näytän, hän murahti. — Silloin kun tyttö otettiin ensi kerran kiinni, oli hänet tavattu noituudesta. Ja noidat viedään roviolle.
— Siinähän sinulla on, kuvernööri, ohjelmaa tämän illan juhlaan, huusi eräs päihtyneistä, — repäisevämpää kuin se, mitä yritettiin kirkossa suorittaa.
— Siinä olisi todella teko, joka muodostaisi tämän päivän sellaiseksi juhlaksi, että sitä muistettaisiin niin kauan kuin tämä siirtokunta pysyy.
Kolmas ehdotti:
— Kootaan risuja ja sytykkeitä tuohon mäen harjalle. Siihen syntyisi kokko sellainen, että se näkyisi yli koko siirtokunnan, vieläpä toiselle puolen Fort Nassauhun saakka. Kyllä näin suurissa rakennuspuuhissa on sen verran lastuja jäänyt, että niillä muutamia noitia voidaan polttaa.
Kuvernööri ryyppäsi rommilasin pohjaan ja kehoitti toisia tekemään samoin.
— Mitä uutta nyt ohjelmaan saadaan, kun kirkkojuttu päättyi niin nolosti? kysyi Sven Skute. — Lupasit, että näissä juhlissa remutaan enemmän kuin Helsingborgin valmistumisjuhlissa.
— Eikö sinulla ole juomista enemmän kuin tarpeeksi? kivahti kuvernööri ärtyneenä. — Nyt sitä paitsi työväki myös juhlii. Oletko nähnyt heidän pitkiä pöytiään pihamaalla?
— Niin, koko siirtokunta on koolla, myönsi Skute. — Ensimmäisen ja ehkä ainoan kerran. Nyt pitäisi saada heille repäisevää ja ikimuistettavaa huvia.
— Mitäs ajattelet noitien polttamisesta? kysyi kuvernööri.
— Niidenkö, jotka viime juhlan iltana keksittiin? Olisihan tosiaankin sopivaa antaa niille rangaistus tässä juhlassa.
— Nyt ryypätään, huusi kuvernööri yli koko salin. Maljoja tyhjennettiin. Uusia täytettiin ja taas tyhjennettiin. Päihtymys alkoi olla yleinen.
Ulkona olevat juhlijat olivat kantaneet kokoon risuja ja lastuja kummulle ja sytyttäneet sen tuleen. Valo loimusi pimeässä yössä kauas joelle.
— Miksi roviota turhaan poltatte, kuului pimeästä ääni, — kun on noitiakin, joita voitte samalla polttaa.
— Noidat roviolle, kaikui useiden suusta huuto. Se kuului avoimista akkunoista sisälle saakka, huolimatta päihtyneitten melusta ja palavien risujen räiskeestä.
Kuvernööri teki nopean päätöksen. Hän huusi akkunasta:
— Kootkaa toinen rovio kummulle. Kootkaa siihen puita, risuja ja lastuja. Vietämme muuttomme kunniaksi suuren, ikimuistettavan juhlan. Poltamme noidat, paholaisen palvelijat.
Kuului riemuhuutoa yleisön joukosta ja miesjoukko kiiruhti roviota laittamaan.
Juhlijain joukossa oli muitakin kuin niitä, jotka ottivat tämän sanoman riemulla vastaan. Juhlaan olivat saapuneet Martti Marttinen, Luukas sekä koko joukko suomalaisia, jotka kauhistuivat sekä ehdotusta että kuvernöörin ilmoitusta. He aavistivat mitä tämä merkitsee päihtyneessä kansanjoukossa.
Martti ja Luukas kiiruhtivat vankilalle, joka oli hiukan syrjemmässä. Martti oli jo aikaisemmin huomannut, että Piikki oli tälläkin kertaa vahdissa. Martti sanoi Luukkaalle ja Piikille:
— Kiireesti naiset pakoon. Heidät on ohjattava niin kauas, etteivät he ole tavoitettavissa. On mahdollista, että heidän täytyy olla kauan poissa, kuten teidänkin. Rannalla vesakon suojassa on minun, veneeni. Siinä on aluksi ruokavaroja. Toinen tai toinen käyköön minun luonani lisää hakemassa, kun vakinaisen piilopaikan olette löytäneet. Kiiruhtakaa! Minä lähden laittamaan venettä kuntoon. Tulkaa sinne pian naisten kanssa. Tietysti kenenkään näkemättä.
Martti riensi rannalle. Hän varasi veneeseen tarpeita, joita käsiinsä sai. Hän jätti sinne myöskin pari pyssyä ampumatarpeineen. Rannalle saakka kuului päihtyneitten melu. Lyhyen odotuksen jälkeen tulivat Luukas ja Piikki taluttaen naisia, jotka värisivät kauhistuksesta. He olivat kuulleet huutoja, jotka ilmaisivat mikä oli heidän kohtalokseen aiottu. Hiljaa siirtyivät he veneeseen, Piikki soutamaan ja Luukas perään, naiset toisiinsa puristautuneina keskelle.
Martti työnsi veneen vesille. Hän kuiskasi: — Soutakaa virtaa ylöspäin ja antakaa itsestänne tieto niin pian kuin mahdollista.
Kun vene lähti liikkeelle, kiersi Martti sivumpaa juhlapaikalle, missä suuri rovio oli jo melkein valmiiksi laitettu.
Kiihkoisimmat vaativat vankien hakemista ja rovion sytyttämistä.
— Ei ennen kuin olette maljanne uudelleen täyteen saaneet, huusi kuvernööri.
Uusia maljoja täytettiin ja juotiin. Ajatukset olivat jo kovin sekavat ja askeleet epävakaat, kun vihdoin lähdettiin vankeja hakemaan.
Vankila oli tyhjä. Ei ollut noitia eikä noidan vartijoita. Sana siitä saatettiin kuvernöörille. Tämä julmistui tiedosta ja uhkasi polttaa kaikki, jotka ovat karkaamista avustaneet. Käski etsiä karanneet sekä heidän apurinsa.
Eräs juomatoveri kuvernöörin lähellä tarjosi pikarin hänen käteensä ja sanoi:
— Juo Printz! Juo karanneitten malja. Eiväthän he noitia ja tietäjiä olisi olleet, jos olisivat vapaaehtoisesti jääneet poltettaviksi. Sitä paitsi he paollaan pelastivat sinun sielusi. Huomenna olisit jo tätä päätöstäsi katunut. Juo, Johan Printz, ei tämä siirtokunta kaipaa noitarovioita. Taistelkoot vanhassa maassa uskonsuunnat. Täällä vallitkoon omantunnon vapaus! Juo, Printz, juo, karhu, joka voit olla äreä, mutta joka olet pohjaltasi helläluontoinen. Sinun maljasi, ja pohjaan saakka!
Printz jatkoi juomistaan. Toverit tulivat toinen toisensa jälkeen hänen pöytäänsä, ja vähitellen hän unhotti tapahtuman.
Reeta ja Martti lähtivät juhlasta Räsäsen veneessä.
— Minä en lähde enää koskaan tällaisiin tilaisuuksiin, sanoi Reeta. — Toivon, että Kaisa ja Stina ovat varman pakopaikan löytäneet. Kun huomasin, missä vaarassa he olivat, selveni minulle oma syyllisyyteni. Minä olen tehnyt heille niin pahoin, etten tiedä voinko koskaan hyvittää.
— Kyllä minustakin on parempi kotona olla kuin tällaisissa kesteissä, päätti Räsänen.