HELME LÖYTÄÄ ERKIN.
Israel Helme, siirtokunnan tuleva kaupanhoitaja, ei päässytkään kauppamatkalleen Uuteen Amsterdamiin niin pian kuin oli alussa suunnitellut. Myöskään ei hän saanut seuralaisekseen Luukasta, joka kuvernöörin tulojuhlan jälkeen oli kadonnut jäljettömiin. Sen sijaan tuli mukaan taloudenhoitaja Henrik Huygen, hollantilaissyntyinen, joka siirtokunnan alusta saakka oli ollut yhtiön palveluksessa. Hollanninkielen hyvänä taitajana ja rehellisenä miehenä soveltui hän erinomaisesti kauppa-asioissa käytettäväksi.
Lähetit matkustivat laivalla kiertäen Kap Mayn sekä pyrkien sieltä kohti Long Islandia.
Muutamien päivien jälkeen he olivat perillä ja sijoittivat laivansa kallioiden kupeelle tuulen suojaan. Vaikkakin Uusien Alankomaitten kuvernööri William Kieft oli pannut vastalauseensa ruotsalaisten asettumista vastaan Eteläjoelle (Delawarelle), otti hän kuvernööri Printzin kauppalähetit vastaan varsin kohteliaasti ja lupasi auttaa heidän hankkeitaan parhaansa mukaan.
Siirtokunta oli pääasiassa kauppiaita, jotka olivat kateellisia toisilleen. Kahden varsinaisen puolueen, "Pitkien piippujen" ja "Lyhyiden piippujen" ohella ajoi mahtava aatelismies Killian van Rensselaer omaa politiikkaansa, uhmaten myös hallituksen edustajaa. Tällä aatelismiehellä oli oma laivastonsa, oma suuri palvelijajoukkonsa sekä omat maa-alueensa, Osittain oli hän ne linnoittanutkin ja vaati niiden riippumattomuuden tunnustamista. Killian van Rensselaer harjoitti omassa nimessään laajaa kauppaa myös intiaanien kanssa ja hänen edustajansa kävivät kaukaisilla intiaaniseuduilla, myöskin Eteläjoen takamailla. Ruotsalaiset olivat haluttuja kauppatuttavia, sillä heillä oli maksuksi luovuttaa paitsi harvinaisia turkiksia, kuten majavannahkoja, joiden saanti ei missään ollut niin helppoa kuin Delawarella, myöskin metallia. Ruotsalaiset olivat panneet alulle kaivostyön Brandywinen latvoilla ja niiden takana ja sitä varten oli Ruotsista tuotu suomalaisia kaivostyömiehiä. Kaivostyö ei kuitenkaan vielä tuottanut. Mutta ruotsalaisilla oli kaupankäyntiä varten Ruotsista tuotua metallia.
Huygenillä ja Helmeellä oli myöskin, paitsi kauppa-asioita, eräs siirtokuntia koskeva selvittely. Uuden Ruotsin siirtokunnasta oli aikojen kuluessa karannut joitakin siirtolaisia, jotka olivat olleet yhtiön töissä. Nämä olivat yhtiöltä ottaneet laskuun elintarpeita y.m., ja kun velka oli kasvanut suuremmaksi kuin mitä siirtolaiset katsoivat sopivaksi työllään maksaa, karkasivat he hollantilaisten puolelle. Heidän joukossaan oli hollantilaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia. Uusien Alankomaitten kuvernöörillä ei suinkaan ollut syytä asettua näitä karkureita puoltamaan. Sehän olisi saanut aikaan sen, että Uudessa Ruotsissa käytiin suojelemaan niitä, jotka karkasivat hollantilaisten puolelta. Kuvernööri Kieft näin ollen salli ruotsalaisten viranomaisten etsiä karkureita ja tehdä heistä ilmoituksia. Etsimistyötä varten hän antoi heille erityisen suojeluskunnan.
Helme pani etsittävien luetteloon myös Erkki Mulikan nimen sekä tuntomerkit, koska häntä ei löytynyt siirtokunnasta. Myös muita etsittäviä oli poissa. Niistä eivät viranomaiset voineet muuta sanoa, kuin että ne mahdollisesti ovat Killian-herran alueella, jolleivät ole jatkaneet pakomatkaansa pohjoisessa olevien englantilaisten luo.
Myös Killian-herran oma etu vaati ruotsalaisten karkurien luovuttamista, sillä näin oli hänellä toivo saada takaisin ne karkurit, jotka hänen luotaan piiloutuisivat ruotsalaisten suojaan. Paitsi sitä hän halusi säilyttää kauppaystävyyden ruotsalaisten kanssa, jotka vallitsivat tärkeitä majavannahkamarkkinoita. Helme oli käyttänyt aikaansa uutterasti Erkki Mulikan tiedusteluun. Hän oli asiasta joutunut puheikkain myös sen satamatyömiehen kanssa, joka oli ollut Erkin työtoverina katoamispäivänä. Miehen selityksistä päättäen oli kadonnut mies varmasti Erkki. Kuitenkaan ei Helme jaksanut uskoa tapaturmaista hukkumista. Jo punatukkaisen vihamiehen läsnäolo pani hänen epäilemään muuta. Jos Erkki on löydettävissä, löydetään hänet ehkä van Rensselaerin alueelta tai hänen miestensä joukosta.
Sen vuoksi hän tahtoi päästä tuon mahtavan miehen "valtakuntaan". Hän liitti karkurien etsimiseen kauppa-asiat, ja niin kuljetettiin häntä ja Huygenia suojeluskunnan turvin Killian-herran alueilla. Myöskin vietiin heidät Rensselaersteënin pikku linnoitukseen. Ruokatunnin alkaessa saivat he katsoa miehiä, jotka tulivat, työstä yhteiselle aterialle. Erkki Mulikkaa ei niissä näkynyt.
— Onko tässä kaikki väki mitä saarella on, vai onko sitä muualla? kysyi Helme linnoituksen päälliköltä Nicholas Koornilta.
— Kaikki ovat, vakuutti Koorn, — paitsi ne, jotka ovat kauppa-asioilla pitempien matkojen päässä. On meillä parhaillaan m.m. ruotsalaisia Fort Nassausta käsin tekemässä kauppaa minquas-intiaanien kanssa, mutta ne ovat meidän vakinaisessa palveluksessamme eikä heidän nimiään ole teidän listassanne.
— Onko teillä nyt tai onko ollut tämännimistä? kysyi Helme osoittaen
Erkki Mulikan nimeä sekä katsoen tiukasti hollantilaiseen.
— En tiedä, kierteli Nicholas Koorn.
Tämä epäröiminen ärsytti Helmettä. Hän päätti uskaltaa.
— Minäpä tiedän, että teillä on ollut, sanoi hän jyrkästi ja mainitsi Erkin katoamispäivän. — Siitä ajasta lähtien te olette täällä salanneet ja väkisin pitäneet miestä, joka ei teille kuulu ja joka ei tahdo teitä palvella. Etsikää pian mies käsiin.
Päällikkö Koorn näytti jonkun verran hämmentyvän.
— En todellakaan tiedä, sopersi hän. — Nimethän eivät täällä mitään merkitse.
— Tiedän, että eräs nimi merkitsee täällä muita enemmän, jyrisi Helme. — Se on sinun isäntäsi nimi. Mutta tässä sinä olet toiminut isäntäsi selän takana. Ilmoita vänkkäilemättä, missä sinulla on vielä miehiä, jotka eivät ole tässä ryhmässä.
Helme oli tehnyt keksinnön, jota hän nopeasti päätti käyttää hyväkseen. Intiaanirahaa, vampunia, vaihtaessaan hän oli Uudessa Amsterdamissa huomannut, että sitä oli myös väärennettyä, simpukan kuorista tehtyä, kun oikeiden helmien täytyi olla puristettuja määrättyjen kalain suomuista. Nyt hän näki Karhusaaren rannalla isot kasat särettyjä simpukankuoria. Tuo väärennetyn rahan paja oli siis täällä. Ja kuitenkin juuri Killian-herra oli kaupanteossa muistuttanut väärän rahan olemassaolosta ja valittanut, että se tekee suurta häiriötä liikkeessä.
Kun Koorn vielä epäili ja tahtoi vetäytyä kuulustelusta pois, otti Helme taskustaan muutamia väärennettyjä helmiä, joita oli saanut, piti niitä Koornin silmien edessä ja sanoi:
— Tunnetkos näitä? Tiedätkös niiden valmistuspaikan? Minä sen tiedän ja sinä sen tiedät, mutta sinun herrasi ei ole siitä tietänyt. Sinä harjoitat täällä omaan laskuusi teollisuutta, joka ei ole oikein kunniallista. Näin häpäiset myös herrasi nimeä. Ja tietysti sinulla on sitä varten työläisjoukko, jota et henno näyttää. Jos tahdot pelastaa nahkasi oman isäntäsi vihalta, ilmoita heti, missä nuo miehet ovat ja milloin he saapuvat, jotta saan heidät nähdä?
Nyt oli Nicholas Koorn voitettu. Muita hän ei pelännyt kuin omaa herraansa, ja nyt oli Killian-herran viha uhkaamassa.
Hän tunnusti, että miehet soutavat illalla lastin simpukankuoria saaren rantaan.
Helmeellä ja Huygenillä olisi ollut muuta toimittamista, mutta he eivät katsoneet voivansa poistua ennenkuin tämä asia oli loppuun hoidettu. He pitivät myös luonaan sotilasvartijat.
Oli jo pimeä ilta, kun rantaan saapui pitkä vene, jossa oli useampia pareja soutajia. Helme ja Huygen olivat rannalla. Lastina veneessä oli iso kasa simpukankuoria. Omituisinta oli, että jokainen soutaja oli kahlehdittu airoonsa, aivan kuin orjat merirosvolaivoissa.
Nicholas Koorn oli sangen häpeissään ja tuli selittämään, että ilman tätä varovaisuustoimenpidettä miehet karkaisivat.
— Herra on antanut suostumuksensa tähän, hän lausui puolustuksekseen.
— Me emme halua sekaantua sinun ja herrasi välisiin asioihin, sanoi
Helme. — Ne eivät meitä liikuta. Tee tili toimistasi hänen kanssaan.
Mutta omamme me tahdomme saada.
Helme huomasi Erkin, jota juuri irroitettiin airosta.
— Tuo kuuluu meille, huusi hän.
Helme riensi Erkin luo, komensi Koornin miehet hänestä pois ja käski
Erkin mennä purteen.
— Nyt olemme valmiit lähtemään.
Koorn katsoi tätä kuin halvauksen saaneena. Hän oli kuitenkin siitä hyvillään, etteivät nämä tahtoneet huonontaa hänen välejään ankaran isännän kanssa.