LEMMEN NOSTO.
Vaikka Kaisa ei enää harrastanut taikomista kokosi hän entisen tottumuksen johtamana aineita, joita siihen tarvittiin. Tätä hän teki kaikkien tietämättä hiljaisuudessa. Niinpä hän oli siltä karhulta, joka ensimäisenä talvena tapettiin, ottanut sydämen ja aivot, joista hän pusersi öljyä. Myös oli hän nylkenyt käärmeen nahan ja kuivannut sen torveksi. Kedolta ja purojen varsilta hän oli koonnut yrttejä, jotka kyllä eivät olleet samoja kuin siellä kotona, missä jokaisen yrtin voiman tiesi. Intiaaneilta hän oli nyt koettanut ottaa oppia ja oli yrttien hajuja toisiinsa verrannut. Maissin tähkistä koverretuissa pienissä pulloissa hänellä oli monenlaisia yrteistä keitetyitä nesteitä.
Hänen suunnitelmansa lemmen nostamiseksi Erkissä Reetaa kohtaan oli seuraava: Piti saada Erkki ja Reeta juomaan samasta astiasta vettä, joka oli laskettu käärmeennahkaisen putken läpi. Vielä piti saada Erkki syömään karhun sydämestä ja aivoista keitettyä öljyä. Erkin askelten jälet sen tytön luo, jonka pauloihin hän oli joutunut, piti katajanoksilla pyyhkiä näkymättömiin. Katajia tässä maassa ei kyllä ollut, mutta Kaisa arveli sypressin oksan tekevän saman vaikutuksen. Paluuaskeleita oli loihdittava, kirkko kierrettävä kolmeen kertaan sekä myötä- että vastapäivään. Useampia temppuja oli tehtävä, vanhoja lukuja luettava ja loitsittava.
Reetalle hän ei uskaltanut asioita perinpohjin selittää, koska varoi hänen kauhistuneena peräytyvän yrityksestä. Hän pyysi leipomaan pienen kalakukon vanhaan savolaiseen malliin. Tämän sisälle hän salaa kaatoi tuota taikaöljyä. Kalakukko vietäisiin Erkille tuliaisiksi ja tulisi Reetan päästä sen syömisestä osalliseksi.
Sopivasti varustettuina lähtivät Kaisa ja Reeta matkalle. Tyttö oli vähän arka, mutta Kaisa rohkaisi häntä hyvän tuloksen toiveilla.
Oli lämmin alkukesän päivä. Erkki työskenteli hirsirakennuksella Christinassa. Rakennuksen joka nurkalla oli kaksi miestä. Erkin toverina oli Israel Helme, viime laivassa Ruotsista tullut, Reetan tuttava. Toisilla nurkilla oli muita siirtolaisia, jotka nähtyään Kaisa Väinämön alkoivat häntä pilkata ja herjata noituudesta. Tahtoen välttää huomiota Kaisa vetäytyi syrjään lähdekaivon luo. Reetalle hän neuvoi miten oli meneteltävä.
Kun miehet laskeutuivat rakennukselta aterialle, meni Reeta ujona Erkin luo.
— Kas, Reeta, sanoi Erkki iloisena. — Kuinka Suomi-siirtolassa voidaan? Minä olen siellä päässyt vain kiireiseltä käymään, tuskin silloinkaan muualla kuin oman mökin töissä. Milloinka Martti vapautuu rakennustöistä?
Erkki oli hyvällä tuulella. Gustaf oli yhä vielä kadoksissa, joten hänen omat toiveensa vahvistuivat.
Hänellä oli Reetalle kysymys toisensa perästä eikä niihin ehtinyt vastaustakaan odottaa.
— Tämä on minun kasvinkumppanini, lapsuudentoverini, selitti hän työtoverilleen Helmeelle.
— Me olemme Reetan kanssa jo vanhoja tuttuja Ruotsista, Morasta saakka, sanoi Helme ja tervehti ystävällisesti.
Erkki kertoi, että Helme, joka jo Ruotsissa harjoitti kaupantekoa, oli nyt vain kiireiden pakotuksesta rakentamispuuhissa. Kuvernööri tahtoi hänestä tehdä hallituksen kaupanhoitajan ja siirtyy hän siihen toimeen aivan ensi tilassa. Tähän juuri rakennetaan kauppataloa, Helmeen tulevaa kotia.
Erkki istui mättäälle ja avasi eväslaukkunsa. Reeta katsoi sopivan hetken tulleen.
— Jos et pahastu, toin sinulle pienen kalakukon lämpimäisiksi, sanoi hän. — Niinhän minä ennen aikaan… — Hänen sanansa tulivat vähän katkonaisina.
— Niin, niin, monta kalakukkoa olet sinä minulle paistanut ja syöttänyt, nauroi Erkki. — Olet sinä herttainen tyttö, oikein kullan muru. Aivanpa tuntuu kuin olisimme Ruotsissa. Helme, tule, saat oikeata kalakukkoa. Ja sen takaan, että se on hyvää.
Reeta vavahti. Hän säikähti, että jos toinenkin söisi sitä kukkoa.
— Pieni se on kahdelle miehelle, mikä on yhdelle tarkoitettu, sanoi
Helme leikillä. — Sitäpaitsi minuahan kotona ruoka ja perhe odottavat.
Poislähtiessään hän huusi Reetalle: — Käy toki meidän muoria ja lapsia katsomassa. Reeta seisoi Erkin luona jännittävässä odotuksessa.
— Istu sinä tähän toverikseni, pyysi Erkki. — Istu kuten ennen vanhaan. On tässä kukossa sinullekin. — Hän leikkasi kukosta palasen Reetalle. Tyttö tarttui ahnaasti siihen. Yhdessä he siinä aterioivat, kumpikin osaansa. Reeta oli mielissään. Ensimäinen tehtävä tärkeässä asiassa onnistui yli toiveitten.
Erkki oli puheliaalla tuulella.
— Työ antaa hyvän ruokahalun, puhui hän. — Kai sinullekin ehti nälkä tulla, kun sieltä saakka kävelit. Hyvältä maistuu kukkosi, vaikka ei niin hyvältä kuin siellä vanhassa maassa. Tässä on omituinen rasvan maku. Mutta erilaisiahan täällä ovat kalat, rasvaisempia. — Muistatko kun ongimme siitä lammesta kerran koko ämpärillisen kiiskiä. Niistä sinä laitoit niin ison kukon, että siitä oli ei ainoastaan Marttilan ja Mulikan väelle, vaan myös Oinolaisille. Se oli herkkua se. Kiisket olivat niin hautuneet, ettei luun piikkiä tuntunut. Ja rasvainen sekin kukko oli, höysteenä oikeata sian rasvaa, joka oli tunkeutunut kuoren joka osaan. Se kuori suli suussa purematta. Malta, kunhan täälläkin saadaan porsaita kasvatetuksi, tuntuu näissäkin kukoissa sianrasvan maku.
Reeta ei paljoa puhunut. Hymyili vain. Hänen oli niin hyvä olla. Hän muisteli aikoja siellä lapsuuden kotiseudulla, missä he aterioivat monet kerrat kahden yhteisestä eväslaukusta.
— Hyvin sinä siellä kotona minua ruokit, mutta herkullinen oli tämäkin ateria, sanoi Erkki tyytyväisenä, kun oli viimeisen kukkopalasen syönyt. — Hyvä, vankka suomalainen ateria tuo myös hyvän janon. Täytyy lähteä kaivolle.
— Istu täällä rauhassa… minä haen… niinhän tein ennenkin, ehätti
Reeta sanomaan.
— Jos tahdot minun mielikseni hakea, sanoi Erkki tyytyväisenä. — Eletään siinäkin vanhan tavan mukaan. Kovin on tämä päivä ollut kuuma ja hikeä pusertava. Näin lämpimiä päiviä ei siellä kotona koskaan ollut.
Erkki heittäytyi mättään kupeelle pitkäkseen odottaen työn alkamista.
Reeta kiiruhti Kaisan luo lähdekaivolle.
— Kaikki sujuu kuin itsestään, iloitsi Kaisa. Hän otti mukana tuodun pienen juomaleilin.
Samalla hän luki hiljaa jotain loitsulukua. Reeta vei täytetyn leilin
Erkille.
— Hyvään tarpeeseen se juoma on, sanoi nuori mies ja nousi seisoalleen. Hän joi hyvät siemaukset.
— Ansaitset tästäkin kauniit kiitokset? En raskinut aivan kaikkea juoda, jotta jäisi sinullekin.
Hän ojensi astian tytölle, joka nautti ahneesti vedestä. Hänestä tuntui tämä juoma huumaavan aivan kuin paras olut.
Nuoret istuutuivat maahan.
— Minulla on ollut tunnonvaivoja siitä, että olen niin harvoin teillä käynyt, sanoi Erkki katuvaisena. — Täällä ei ole mies enää niin vapaa kuin siellä kotona. Täällä on niin paljon muuta, joka ajatuksia kiinnittää. Siellä olivat vain ne yhdet ja samat. Ja ne olivat rakkaat. Kuules, minä olen niin usein kaipauksella muistanut niitä rauhallisia iltahetkiä pärevalkean ääressä siellä Marttilan tuvassa. Ne olivat lapsuuden viattomuuden onnenhetkiä. — Mutta nyt on Marttilakin vain tuhkaläjä. Vihollinen on sen hävittänyt. Muistot ovat vain jälellä.
Reeta tunsi itsensä onnelliseksi. Hän alkoi uskoa, että Kaisan lääkkeet jo tekivät vaikutustaan.
Miehet palasivat aterialta töihinsä. Myös Erkin täytyi nousta rakennukselle Helmeen kanssa osaansa hoitamaan.
Reeta kiiruhti iloisena Kaisan luo.
— Lääkkeesi näyttävät olevan hyviä. Entisyys alkaa palata, hän riemuitsi.
— Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo, muistutti Kaisa. — Meillä on vielä paljon tekemättä. Todellakin nyt ovat vasta alkaneet entisyyden muistot palautua. Nykyisyys on vielä koskematon. Kun vain nyt saisimme häiritsemättä tehtävämme loppuun suorittaa. Meidän on odotettava iltaan saakka ja pidettävä silmällä meneekö nuori mies tervehtimään sitä naista, josta meidän on hänet vieroitettava. Siihen mennessä sinä voit käydä tuttaviasi tervehtimässä. Hämärän tullen tapaamme toisemme täällä kaivolla.
Reeta näki tarpeelliseksi käydä näyttäytymässä kuvernöörin tyttärelle.
Armgard Printz oli sama vilkas ja puhelias kuin ennenkin.
— Minä olen siitä tytöstä, jonka perässä sulhasesi juoksee, saanut merkillisiä tietoja, selitti hän tärkeänä. — Hän on toisen miehen kuulutettu morsian. Ei hän voi mennä sinun Erkkisi kanssa naimisiin. Se toinen mies on myös tullut tähän maahan, mutta on hävinnyt teille tietymättömille. Me olemme koettaneet etsiä häntä käsiimme. Kuvernööri on antanut kuulustella siirtokunnasta, mutta miestä ei ole vielä löytynyt. Kun hän löytyy, panemme hänet ottamaan omansa. Silloin ei sinulla ole enää kilpailijaa. Omasi saat kuten olen luvannutkin.
Reeta kuunteli ihmetyksen valtaamana tätä uutista.
— Me tiedämme kuka se toinen mies on, jatkoi Armgard Printz. — Tunnet sen sinäkin. Hän on se punatukkainen, joka tuli samassa laivassa ja puheli usein kanssasi sekä auttoi meitä monessa tilaisuudessa. Hänet on helppo tuntea vaikka missä. On hyvin kummallista, mihin hän on hävinnyt. On ajateltu… niin, mitäpä minä niistä luuloista kerron. Ehkä häntä ei olekaan murhattu vaikka siitä on jo useita viikkoja salaperäisiä juttuja ja kuiskeita kuulunut. Ehkä hän syystä tai toisesta on mennyt hollantilaisten tai englantilaisten luo, vaikka outoa sekin olisi. Isäni pitää asiata hyvin tärkeänä. Ellei asiassa pian ala jotain selvetä, tulee siitä hyvin ikävä juttu. Minä säälin sinua. Se tulisi hyvin läheltä koskemaan sinuakin.
— Kuinka niin? kysyi Reeta kummastuneena.
— Näes, jos se punatukkainen on täällä murhattu, selitti kuvernöörin tytär, ajattelematta seurauksia, — on teon täytynyt tapahtua niiden toimesta, joille siitä on ollut hyötyä. — Kuka voisi uskoa, että sen enkelimäisen tytön sisällä asuu paholainen. Ensi näkemältä minä pidin siitä tytöstä paljon, mutta näyttää olevan niin, että kuori pettää. Olen pyytänyt rouva Klingaa ajamaan tytön kotoaan pois, mutta hän ei vielä usko mitään pahaa, kun ei ole todistuksia. Pitkäksi aikaa ei asia kuitenkaan voi tälleen jäädä. Ehkä piankin kuulet täältä kummia. Jos se punatukkainen on tapettu, ei tyttö luonnollisesti ole sitä yksin voinut tehdä. Tytöllä on täytynyt olla ainakin yksi apulainen. Kuka se olisi, sitä ei ole vaikea arvata.
Reeta sävähti kalpeaksi.
Hän ei saanut ajatusta loppuun sanotuksi, tuskin ajatelluksikaan.
— Ei meillä ole vielä mistään varmuutta, väitteli Armgard, huomaten puhuneensa liian paljon. — Tutkinnossa asiat selvenee. Mutta voihan se kadonnut mies pian ilmestyä. Se olisi onnellisin ratkaisu. Ja sitä täytyy meidän kaikkien toivoa.
— Ei, se ei ole totta, että Erkki olisi… huudahti Reeta. — Yhtä hyvin voisitte minusta sitä ajatella.
— Tietysti ei ole totta, lauhdutteli Armgard. — Asianhaarat puhuvat kuitenkin häntä vastaan. Minä en tee sinua rauhattomaksi kertomalla kaikkea, mitä on jo saatu selville. Kuvernööri tahtoi jo hänet vangita, mutta minä sain sen estetyksi, ainakin siirretyksi toistaiseksi. Sinun tähtesi sen tein. En hänen tähtensä. Sillä tiedä, että mies, joka on sinua kohtaan menetellyt, niinkuin hän on menetellyt, ei minun silmissäni ansaitse sääliä.
Reeta oli mykkänä kauhistuksesta. Nähdessään tytön tuskan Armgard koetti häntä viihdyttää. Hän siveli tytön poskia ja sanoi:
— Minä säästän sinua niin paljon kuin voin. Ja sinun tähtesi myös häntä. Sinun on kuitenkin hyvä tietää, millä kannalla asiat ovat, jos jotain tapahtuisi.
Reeta oli niin järkytetty, ettei hän voinut viipyä kuvernöörin tyttären luona. Hän etsi yksinäisyyttä ja meni suuren lehmuksen varjoon joen rannalle.
Kauan hän siellä istui synkissä ajatuksissa.
Hän oli vakuuttanut kuvernöörin tyttärelle, että Erkki ei voinut olla syyllinen murhaan. Sitä oli mahdoton uskoa. Mutta…