REETA JA STINA.
Reetan ajatukset olivat sangen ristiriitaiset. Hän ei itsekään voinut niiden kulkua ymmärtää. Jos punatukkainen oli kuulutettu Klingan lapsenhoitajattareen ja jos hän tuli täältä saakka häntä hakemaan, miksi hän nyt pysyi poissa ja piileskeli? Itse hän oli kertonut Reetalle laivalla, että hän tuli tänne mennäkseen naimisiin. Vallan selvä on, että hänen morsiamensa ei tahtonut suostua avioliittoon. Kuulutetun sulhasen tulo oli luonnollisesti sangen vastenmielinen tapaus. Se teki tyhjäksi toiset suunnitelmat. Erkki rakasti tyttöä. Siitäkin oli Reetalla todistukset. He eivät tahtoneet erota toisistaan. Este oli raivattava tieltä. Siinä tapauksessa…
Hyvä Jumala, kuinka tällaiset ajatukset olivat kauheita! Jos tuo kaikki olisi totta, on myöhäistä, vaikka Erkin rakkaus kääntyisikin siitä toisesta pois. Onnettomuus on tapahtunut.
Varmuus, varmuus, mistä saisi varmuuden? Reeta muisti Kaisan. Kun Kaisa pystyy palauttamaan kadotetun rakkauden, kai hän myös saa kadonneen henkilön palaamaan. Tai ainakin tietoon, missä kadonnut henkilö on. Se olisi tällä hetkellä kaikkein tärkeintä. Se antaisi takeet Erkin syyttömyydestä. Tai — ainakin tulisi varmuus. Missään tapauksessa Erkki ei ollut varsinainen syyllinen. Korkeintaan hän on ollut vain ase toisen kädessä. Se tyttö on oikea syyllinen. Hän saisi rangaistuksensa. Kuvernöörin tyttären avulla Erkki ehkä voisi päästä vapaaksi.
Jos taas punatukkainen on elossa, on hänet saatava tänne ottamaan omansa. Silloin Erkki vapautuu lumouksesta.
Kaisa voi tässä auttaa. Reeta päätti turvautua häneen oitis, kun he tapaavat toisensa.
Tällaiset olivat Reetan mietteet kun hän näki Klingan lapsenhoitajattaren tulevan pienen pojan kanssa joen törmälle. Nainen oli kepeissä kesäpukimissa. Poika heitteli palloa, jota he yhdessä tavoittivat kiinni.
Läheiseltä rakennukselta kuului kirveiden kalsketta ja lastujen putoilemista.
Kun Reeta katsoi sinne, näki hän Erkin silloin tällöin luovan katseensa tuohon naiseen.
Reeta tunsi voimakkaasti kuinka hän vihasi tuota naista. Hänen teki mielensä kuristaa hänet tai työntää jokeen.
Poika heitti palloa. Se lensi lehmuksen juurelle heinikkoon. Poika ja hänen hoitajattarensa riensivät sitä etsimään.
Reeta ja Stina kohtasivat toisensa. Ensi kerran elämässään silmä silmää vasten.
— Oletko nähnyt palloa, kysyi valkeapukuinen säyseästi.
— Minä vähät sinun palloistasi, vastasi suomalainen tyttö kiukkuisena.
Valkopukuisen isot, kauniit silmät katsoivat ihmettelevästi tyttöä.
— Sinä, toisen miehen kihlattu, houkuttelet ja vieroitat toisen omaa. — Reetan ääni pursui vihasta. Hänen kätensä himoitsivat tarttua kiinni tuohon naiseen.
Stina hämmästyi sanattomaksi. Hänen silmänsä kuvastivat suurta kummastusta.
Reeta oli vaipunut puunrunkoa vasten ja itki ääneen.
Hetken perästä Stina lähestyi itkevää tyttöä, pani pehmeästi kätensä hänen olkapäälleen ja puhui lepyttävällä äänellä:
— En tiedä miten olen pahoittanut mielesi. Minä en tahdo kenellekään pahaa. Kaikkein vähimmin sinulle, jota en edes tunne. Sano kuka olet ja mitä itket. Autan jos se on vallassani.
— Kyllä Erkki Reetan tuntee, sai tyttö nyyhkytysten lomasta sanotuksi.
— Mitä, oletko Reeta, Erkin lapsuuden toveri, huudahti Stina riemastuneena. — Erkki on sinusta paljon, paljon puhunut. Olet hänen kasvinkumppalinsa ja parhain ystävänsä. Voi, kuinka olen iloinen, kun tulin sinut tuntemaan. Meistä pitää tulla hyvät ystävät, meistä, jotka olemme kaikkein lähimpänä Erkin sydäntä, sinä, joka olet Erkille kuin paras sisar, ja minä, jonka Erkki on omakseen valinnut.
Reetan kielen kärjellä oli uusi vihan purkaus, mutta Stinan ääni oli lempeä kuin harpun sävel, se pakotti hänet hillitsemään itseään. Reeta ei vastannut mitään, mutta ei sovinnonkaan ääni saanut sijaa hänen sydämessään.
Silloin Stinan silmiin osui käärme, joka luikerteli puun juurella
Reetan jalkain vieressä.
— Käärme, huu, käärme, huusi hän kauhistuneella äänellä ja temmaten pienen pojan syliinsä riensi viemään sitä syrjään.
Mutta Reetan ärtyneisiin hermoihin vaikutti kaikki tuo järkyttävästi. Hän ei voinut liikahtaakaan, hänen koko ruumiinsa vapisi ja silmänsä liekehtivät kuin mielipuolella ja osoittaen Stinaa täräjävällä kädellään huusi hän niin että kuului kauas:
— Käärme, käärme. Sinä itse olet käärme! Sinä olet murhannut sulhasesi ja kielotellut toisen, joka ei ollut sinun omasi.
Tämä huuto kuului rakennukselle saakka. Erkki hyppäsi alas telineiltä ja riensi apuun. Hän polki vaarattoman matelijan maahan kuoliaaksi, tempasi pyörtyneen Reetan syliinsä ja lähti viemään häntä pois. Myös Helme ja muutamia muita rakennuksella työskennelleistä saapui paikalle. Helmeen tarjouksesta vietiin Reeta hänen kotiinsa.
Stina seurasi jälessä horjuen kamalan syytöksen painosta. Hän näki miesten karttavan häntä. Ja nyt, kun hän olisi tarvinnut Erkin suojaa, ei tämä tuntunut muistavan häntä. Lapsuudentoveri oli vallannut hänen huomionsa.
Helmeen emäntä ryhtyi hoitamaan Reetaa, joka hetken kuluttua tointui pyörtymyksestä. Erkki siirtyi pois sairaan luota luvaten käydä myöhemmin katsomassa.
Hämärän saavuttua tuli vuoteen ääreen Kaisa, joka oli Reetaa kaivolla turhaan odotellut ja sitten lähtenyt etsimään. Kun Kaisa juotti sairaalle keittämäänsä teetä, tointui tämä nopeasti, mutta oli äärimmäisen järkyttynyt.
Kaisa oli sitä mieltä, että nyt luonnollisesti täytyy lykätä ne tehtävät, joita varten oli Christinaan tultu.
— Ei, ei, nyt minä vasta tarvitsenkin sinun apuasi, sanoi Reeta kiihtyneenä. — Nyt on toinen asia saatava selväksi ja aivan heti.
Kaisa ja Reeta olivat kahden. Viereisestä huoneesta kuului Helmeen lasten melu, jota heidän äitinsä koetti vaimentaa.
Reeta kertoi mitä oli kuvernöörin tyttäreltä kuullut sekä mitä hän muisti lehmuksen juurella tapahtuneen.
— Minä heitin raskaan syytöksen sitä naista vastaan. Jos se syytös on väärä, olen tehnyt pahan teon, jota ei Erkkikään voi antaa anteeksi, valitti Reeta. — Jos nainen on syytön, eivät mitkään taikakeinot auta Erkin palauttamiseen. Sen tiedän. Minun täytyy nyt saada selville, onko tuo punatukkainen mies murhattu vai ei. Etkö sinä voi saada tästä tietoa minkään voimien avulla?
— Se on hyvin vaikeata, sanoi Kaisa miettiväisenä. — Kyllä minäkin sen miehen näin rannalla laivan tullessa, mutta vain ohimennen. Jos mieli manata silmien eteen henkilö, joka ehkä on hyvinkin kaukana, täytyy ainakin hänen kasvonpiirteenpä olla hyvin selvillä. Tosin tuolla miehellä oli hyvin omalaatuiset ja toisista eroavat piirteet, mutta epäilen tokko ne ovat mieleeni tarpeeksi syvälle painuneet. Enkä muuten tunne häntä ollenkaan. Tuttavan henkilön voisin täällä, tässäkin huoneessa löytää hengen silmien eteen, mutta en tätä. Sitä varten täytyisi olla tehokkaampi paikka. Jos pääsisimme kirkon sisälle, siellä näkemys terästyy. Ellemme sinne pääse, voisi ajatella kirkon portaita. Mutta tämä kaikki on niin vaarallista. Tiedät miten noituutta nykyään kohdellaan. Minun pitäisi langeta loveen, saada henkeni irroitetuksi ruumiista. Itseni tähden en siitä välitä, palaako henkeni kiertomatkalta takaisin ruumiiseen. Mutta jos se ei palaa, et saa asiallesi yhtään mitään valaistusta. En voisi sinua olla auttamassa Erkinkään asiassa.
Tämän selityksen kuultuaan Reeta jäi pitkäksi ajaksi miettimään. Hänen mieltään ahdisti kysymys punatukkaisen kohtalosta.
— Minä tunnen, etten saa rauhaa ennenkuin olen päässyt selville asiasta. Se painaa minun tuntoani niin kovasti.
— Yritetään sitten, lupasi Kaisa. — Joka tapauksessa on sinun levättävä ja koottava voimia. Jos jaksat, lähdemme puolen yön aikana.
Kaisa jätti Reetan lepäämään ja poistui tekemään valmistelujaan.