XXX
ROUVA BILLOT LUOPUU VALLASTA
Molemmat naiset terästivät kaiken huomionsa kuullakseen kunnioitetun perheen isän määräykset. Pitou kyllä tiesi, kuinka vaikea hänen tehtävänsä oli. Hän oli nähnyt sekä muori Billotin että Catherinen työssä. Hän tunsi toisen hallitsemistottumuksen ja toisen kiihkeän itsenäisyyden.
Catherine, lempeä, työteliäs, hyvä tyttö, oli juuri näillä ominaisuuksillaan saavuttanut hyvin suuren vaikutusvallan kaikkiin talon jäseniin. Mitä onkaan hallitsemishalu muuta kuin luja tahto olla tottelematta?
Toimittaessaan asiansa Pitou tiesi varsin hyvin tuottavansa toiselle suuren tyydytyksen ja toiselle täyden mielipahan.
Kun muori Billot siirrettäisiin vastuuttomaan asemaan, muuttuisi hän tavallaan luonnottomaksi, epäsuhtaiseksi olennoksi. Se suurensi Catherinea Pitoun silmissä. Mutta nykyhetkenä ei Catherine sitä tarvinnut.
Pitou edusti talossa nyt Homeroksen airutta, joka oli suuna, muistina, mutta ei järkenä. Hän lausui asiansa näillä sanoilla:
"Rouva Billot, herra Billotin tarkoitus on, että te näkisitte mahdollisimman vähän vaivaa."
"Mitä hän sillä tarkoittaa?" kysyi kunnon nainen hämmästyen.
"Mitä nuo sanat nähdä vaivaa merkitsevät?" kysyi nuori Catherine.
"Sitä", vastasi Pitou, "että tämänlaatuisen talon hoitaminen tuottaa paljon huolta ja vaivaa, että on tehtävä kauppoja…"
"Entä sitten?" kysyi emäntä.
"Suoritettava maksuja…"
"Entä sitten?"
"Järjestettävä työt…"
"Entä sitten?"
"Koottava vilja…"
"Kuka väittää sitä vastaan?"
"Ei tietysti kukaan, rouva Billot. Mutta kauppojen tähden täytyy matkustaa."
"Minulla on hevonen."
"Maksaessa täytyy väitellä."
"Minulla on hyvä suu…"
"Töitä järjestettäessä…"
"Olenhan tottunut valvomaan töitä."
"Ja viljan korjaamisessa, no, se on eri asia, täytyy laittaa ruokaa työmiehille, auttaa ajomiehiä…"
"Ei tuo minua säikytä, kun sillä autan kunnon miestäni", huudahti kelpo vaimo.
"Mutta, rouva Billot… yhtäkaikki…"
"Mitä yhtäkaikki?"
"Sellainen työmäärä… ja… kun on jo ikää…"
"Ahaa!" sanoi muori Billot katsoen silmäkulmien alta Pitouhun.
"Auttakaahan minua, neiti Catherine", sanoi nuori mies, joka huomasi voimiensa vähenevän sitä mukaa kun tilanne kävi vaikeaksi.
"En tiedä, millä tavoin autan teitä", lausui Catherine.
"Asian laita on niin", sanoi Pitou, "että herra Billot ei ole valinnut rouva Billotia näkemään niin paljon vaivaa…"
"Kenet siis?" keskeytti emäntä vapisten samalla sekä ihastuksesta että kunnioituksesta.
"Hän on valinnut toisen, joka on voimakkaampi ja joka vastaa samalla itseään ja teitä. Hän on valinnut neiti Catherinen."
"Tyttäreni Catherinen taloa johtamaan!" huudahti vanha emäntä, ja hänen äänessään soi sekä epäluuloa että kateutta.
"Teidän johdollanne", kiirehti nuori tyttö punastuen lisäämään.
"Ei, ei", sanoi itsepintaisesti Pitou, joka kerran päästyään vauhtiin osasi jatkaa täydellä voimalla. "Ei suinkaan. Minä toimitan asian ihan tarkalleen. Herra Billot valtuuttaa neiti Catherinen hänen sijastaan ja paikallaan johtamaan kaikkia talon töitä ja asioita."
Nämä totuuden tehostamat sanat tunkeutuivat emännän sydämeen. Ja niin hyvä oli hänen luonteensa, että siinä ei herännyt katkeraa kateutta tai polttavaa suuttumusta; päinvastoin valta-aseman luovuttaminen teki hänet alistuvaiseksi, tottelevammaksi ja miehensä erehtymättömyydestä varmemmaksi.
Voiko Billot erehtyä? Voisiko Billotia olla tottelematta?
Nämä kaksi ajatusta vain oli kunnon naisella pantavana omia mietteitään vastaan. Ja koko vastustus raukesi.
Hän katsoi tyttäreensä, jonka silmissä ei näkynyt muuta kuin vaatimattomuutta, luottamusta, hyvää onnistumisen tahtoa, hellyyttä ja horjumatonta kunnioitusta. Ja silloin hän kokonaan alistui.
"Herra Billot on oikeassa", sanoi hän. "Catherine on nuori, hänellä on hyvä pää; onpa hän vielä itsepäinenkin."
"On kyllä", sanoi Pitou, joka tiesi sillä mielistelevänsä Catherinen itserakkautta, samalla kun sai lausua kohteliaisuuden.
"Catherine", jatkoi muori Billot, "liikkuu matkoilla helpommin kuin minä; hän jaksaa paremmin kuin minä juosta päiväkaudet työmiesten jäljestä. Hän myy suuremmalla voitolla ja ostaa huokeammalla. Hän saa kaikki itseään tottelemaan."
Catherine hymyili.
"No niin!" jatkoi kunnon nainen tarvitsematta tukahduttaa edes huokausta; "nyt Catherine siis saa juosta pitkin peltoja, hoitaa kukkaroa, olla aina matkoilla! Tyttäreni on muuttunut pojaksi!…"
Pitou lausui rohkaisevasti:
"Älkää peljätkö mitään neiti Catherinen puolesta. Olenhan minä täällä ja seuraan häntä kaikkialle."
Ange odotti tällä jalolla uhrautumisella tekevänsä syvän vaikutuksen, mutta Catherine katsoikin häneen niin oudosti, että Pitou joutui ymmälle.
Nuori tyttö punastui, mutta ei sillä tavalla kuin nainen kuullessaan mielistelevän lauseen, vaan puna oli hiukan syvempi, ilmaisten sielussa liikkuvan jotakin muuta, suuttumusta ja kärsimättömyyttä, halua puhua ja tarvetta olla vaiti.
Pitou ei ollut hienonmaailman mies eikä näitä erotuksia ymmärtänyt. Mutta kun hän huomasi, ettei Catherinen punastuminen merkinnyt täyttä hyväksymistä, lausui hän:
"No mitä?" Ja hän hymyili herttaisesti, niin että hänen suuret hampaansa näkyivät paksujen huulien välistä. "No, te olette vaiti, neiti Catherine?"
"Ettekö siis käsitä, herra Pitou, puhuneenne tyhmyyksiä?"
"Tyhmyyksiäkö?" sanoi rakastunut mies.
"Herra nähköön", huudahti muori Billot, "ettehän voi toki ajatella tyttäreni liikuskelevan kaikkialla henkivartijoineen!"
"Mutta edes metsässä!" sanoi Pitou niin viattoman varmasti, että synti olisi ollut hänelle nauraa.
"Sisältyykö sekin isännän määräyksiin?" kysyi muori Billot, joka täten osoitti osaavansa laskea leikkiäkin.
"Sellainen toimi olisi laiskan toimi", sanoi Catherine; "isäni ei ole voinut sellaista valita herra Pitoulle, eikä hän sellaista tointa ota vastaan."
Pitou katsoi silmät selällään Catherinesta muori Billotiin. Kaikki hänen kauniit unelmansa romahtivat kasaan. Catherine käsitti todellisena naisena Pitoun pettymyksen täydellisesti.
"Herra Pitou", sanoi hän, "Pariisissako te olette nähnyt nuorten tyttöjen pilaavan maineensa kuljettamalla sillä tavalla nuoria miehiä seurassaan?"
"Mutta ettehän te ole mikään nuori tyttö", lausui Pitou, "koska olette talon emäntä."
"Lopetetaan nyt jo", sanoi muori Billot äkkiä; "talon emännällä on paljon puuhaa ja hommaa. Tulehan tänne, Catherine, niin luovutan sinulle talon isäsi määräysten mukaan."
Pitou katseli liikkumatta ja ihmetellen menoja, jotka maalaisesta yksinkertaisuudestaan huolimatta vaikuttivat juhlallisesti.
Muori Billot otti avaimet esille ja antoi ne toisen toisensa jälkeen Catherinelle, tilittäen hänelle liinavaatteet, viinipullot, huonekalut ja ruokatavarat. Hän vei tyttärensä vanhan kaappipöydän luo, 1738:n tai 1740:n hienoa työtä, jossa ukko Billot säilytti papereitaan, kultarahojaan, kaikkea, mikä kuului perheen rahavaroihin ja arkistoon.
Vakavana Catherine otti vastaan toimeensa kuuluvan vallan ja sen salaisuudet. Hän kyseli tarkasti äidiltään, tuumi jokaisen vastauksen saatuaan, ja näytti siltä kuin hän kerran tiedon saatuaan olisi sen sulkenut muistinsa ja järkensä syvyyteen kuin aseen, jota tarpeen tullen voi käyttää.
Kun esineet olivat tilitetyt, vei muori Billot hänet katsomaan karjaa, joka huolellisesti tarkastettiin. Terveet ja sairaat lampaat, karitsat, vuohet, kanat, kyyhkyset, hevoset, härät ja lehmät.
Mutta tämähän oli vain muodollisuus. Kaikkia näitä talon toimia oli nuori tyttö jo kauan itsekseen hoitanut.
Ei kukaan tuntenut niin hyvin kuin Catherine siipikarjaa kaakotuksen sävystä; karitsat hän tunsi jo kuukauden vanhoina; kyyhkyset tunsivat hänet niin hyvin, että toisinaan keskellä pihamaata alkoivat kierrellen lentää hänen ympärillään, toisinaan taas asettuivat hänen olkapäilleen, tervehdittyään häntä ensin maassa erikoisella nykivällä liikunnallaan.
Hevoset hirnuivat Catherinen lähestyessä. Hän yksinään sai kaikkein äksyimmätkin tottelemaan. Eräs niistä, joka varsasta asti oli talossa kasvatettu ja tullut virmaksi ratsuksi, rikkoi kaikki esteet tallissa päästäkseen Catherinen kädestä syömään tai hänen taskustaan etsimään leivänmuruja, joita siellä aina oli.
Ehdottomasti täytyi hymyillen katsella, kun tämä kaunis, vaaleatukkainen tyttö, jolla oli siniset silmät, valkoinen kaula, pyöreät käsivarret ja somat kätöset, tuli esiliina täynnä jyviä lammen rannalle sille kohtaa, missä paljon astuttu ja kovettunut hiekka rapisi jyviä siihen heitettäessä.
Silloin näki kaikkien kananpoikien, kyyhkysten, vapaina olevien lampaitten kiiruhtavan lammen luo. Lintujen nokat iskivät maahan, karitsojen punainen kieli nuoleksi kauroja tai tattarijyviä. Tämä jyvistä tumma maa tuli parissa minuutissa yhtä valkoiseksi ja puhtaaksi kuin heinämiehen vati hänen lopetettuaan ateriansa.
Muutamilla on silmissään voima, joka joko lumoo tai kauhistuttaa. Ja ne voivat niin väkevästi vaikuttaa eläimeen, että se ei ajattelekaan vastustamista. Onhan moni meistä nähnyt vihaisen härän alakuloisesti katselevan lasta, joka vaaraa ymmärtämättä hymyilee sille! Sen tulee sääli. Onhan moni meistä nähnyt saman härän katselevan kavalasti rotevaan maamieheen, joka sitä tiukasti silmäilee ja sanaakaan sanomatta pitää sitä alallaan. Härkä painaa päänsä alas, näyttää ryhtyvän hyökkäämään, mutta sen jalat ovatkin juurtuneet maahan kiinni; se vapisee, sitä huimaa, se pelkää.
Catherine vaikutti toisella näistä tavoista koko ympäristöönsä. Hän oli samalla niin rauhallinen ja varma, niin voimakas ja tarmokas, niin arkailematon ja peloton, että eläin hänen edessään ei ajatellutkaan tehdä mitään pahaa.
Tätä omituista lumoustaan hän etupäässä käytti ajatteleviin olentoihin. Tämän neidon sulo oli vastustamaton. Ei ainoakaan seudun miehistä ollut hymyillyt puhuessaan Catherinesta, ei kellään pojalla ollut huonoja ajatuksia hänestä; ne, jotka rakastivat häntä, olisivat tahtoneet saada hänet vaimokseen, ja ne, jotka eivät rakastaneet, saada hänet sisarekseen.
Pää kumarassa, kädet riipuksissa, ajatukset siellä täällä, seurasi
Pitou nuorta tyttöä ja hänen äitiään tarkastusmatkalla.
Hänelle ei ollut sanottu sanaakaan. Hän esiintyi kuin murhenäytelmän sotilas, ja hänen kypäränsä tekikin hänet suuressa määrässä sellaisen näköiseksi.
Sitten tarkastettiin rengit ja palvelijattaret.
Muori Billot käski kaikkia asettumaan puolikehään ja meni itse keskelle.
"Rakkaat lapset", sanoi hän, "isäntämme ei palaa vielä Pariisista, mutta hän on valinnut teille käskijän sijaansa. Se on tyttäreni Catherine, joka tässä on nuorena ja voimakkaana. Minä olen vanha, ja muistini on huono. Isäntä on tehnyt oikein. Emäntä on tästälähin Catherine. Hän ottaa rahat vastaan ja maksaa. Minä ensimmäisenä kuulen hänen määräyksensä ja noudatan niitä. Ne, jotka niskoittelevat, joutuvat tekemisiin hänen kanssaan."
Catherine ei lisännyt sanaakaan. Hän suuteli hellästi äitiään. Tämä suudelma vaikutti voimakkaammin kuin kaikki sanat. Muori Billot itki, Pitou oli heltynyt. Kaikki palkolliset osoittivat suosiotaan uudelle hallitukselle.
Heti Catherine ryhtyi toimeen ja jakoi kullekin tehtävänsä. Jokainen sai määräyksensä ja lähti sitä täyttämään parhaansa mukaan, niinkuin aina uuden valtiaan astuessa toimeen.
Kun Pitou oli jäänyt yksin, lähestyi hän Catherinea ja sanoi:
"Entäs minä?"
"Tekö? Minulla ei ole mitään työtä teille."
"Mitä? Jäänkö siis laiskottelemaan?"
"Mitä tahdotte tehdä?"
"Samaa kuin ennen lähtöäni."
"Ennen lähtöänne oli äitini ottanut teidät huostaansa."
"Mutta tehän olette emäntä; antakaa minulle työtä."
"Minulla ei ole mitään teille, herra Ange."
"Miksi ei ole?"
"Siksi, että olette lukumies, parisilainen herra, jolle maalaistyöt eivät sovellu."
"Onko se mahdollista?" sanoi Pitou.
Catherine nyökkäsi siten ilmaistakseen: Niin on asian laita.
"Minäkö lukumies!" kertasi Pitou.
"Epäilemättä."
"Mutta katsokaahan minun käsivarsiani, neiti Catherine."
"Se ei mitään merkitse!"
"Miksi, neiti Catherine", sanoi poikaparka epätoivoissaan, "pakotatte minut sen perusteella, että muka olen lukumies, kuolemaan nälkään? Ettekö siis tiedä, että filosofi Epiktetes palveli saadakseen ruokaa, että satujen kirjoittaja Aisopos ansaitsi leipänsä otsansa hiessä? Ja nuo molemmat herrat olivat kuitenkin minua paljon oppineemmat."
"Mitä sille mahdan! Niin on asian laita."
"Mutta herra Billot otti minut tänne taloon kuuluvaksi. Sitä varten hän lähetti minut tänne Pariisistakin."
"Niin kai, sillä isäni saattoi kyllä pakottaa teidät tekemään sellaista työtä, jota minä, hänen tyttärensä, en uskalla teillä teettää."
"Älkää teettäkö minulla sellaista, neiti Catherine."
"Mutta silloinhan jäisitte toimettomaksi, ja sitä minä en tohdi sallia. Isälläni oli isäntänä oikeus tehdä, mitä tahtoi, mutta sitä minulla ei ole hänen sijaisenaan. Minä hoidan hänen omaisuuttaan; sen täytyy tuottaa hänelle tuloja."
"Mutta minäkin olen valmis tekemään työtä, ja minä tuotan tuloja.
Näettehän, neiti Catherine, että lauseenne kiertävät väärää kehää."
"Mitä!" sanoi Catherine, joka ei ymmärtänyt Pitoun suuria lauseita.
"Mikä on väärä kehä?"
"Vääräksi kehäksi, neiti, sanotaan huonoa ajattelemista. Ei, antakaa minun jäädä taloon ja teettäkää minulla mitä tahansa. Saatte silloin nähdä, olenko minä lukumies ja laiskuri. Onhan teillä sitäpaitsi kirjat ja tilit kunnossa pidettävinä. Minun erikoisalani onkin laskutiede."
"Minun mielestäni se ei ole riittävä toimi miehelle", sanoi Catherine.
"Minä en siis kelpaa mihinkään?" sanoi Pitou.
"Eläkää täällä toistaiseksi", sanoi Catherine heltyen: "minä mietin, ja ehkä keksimme jotakin."
"Te tahdotte miettiä tietääksenne, pidättekö minut täällä. Mutta mitä minä olenkaan teille tehnyt, neiti Catherine? Ette te ollut tuollainen ennen."
Catherine kohautti hiukan olkapäitään.
Hän ei voinut antaa mitään selityksiä Pitoulle, joka huomasi tämän keskustelun väsyttävän häntä. Niinpä Catherine katkaisi sen sanomalla:
"Jo riittää, herra Pitou. Minä lähden Ferté-Miloniin."
"Riennän siis satuloimaan hevosenne, neiti Catherine."
"Ei mitenkään. Jääkää tänne."
"Ette siis salli minun seurata teitä?"
"Jääkää", sanoi Catherine käskevällä äänellä.
Pitou jäi kuin naulattuna paikalleen; hänen päänsä oli kumarassa, ja hän sai estetyksi kyyneleen, joka kuuman öljypisaran tavoin poltti hänen silmäluontaan.
Catherine jätti Pitoun siihen, meni ja käski tallirengin satuloimaan hevosen.
"Minä olen mielestänne muuttunut, neiti Catherine", sanoi Pitou itsekseen, "mutta te vasta olettekin muuttunut ja paljoa enemmän kuin minä."