VIIDESYHDEKSÄTTÄ LUKU
Itävallan Annan kiitollisuus
Kuningattaren luo huomasi Atos pääsevänsä paljon helpommin kuin hän oli odottanut; kaikki näytti käyvän suotuisasti heti ensi askeleelta, ja pyydetty puhuttelu myönnettiin seuraavaksi päiväksi suuren vastaanoton jälkeen, johon hän oli syntynsä perusteella oikeutettu ottamaan osaa.
Lukuisa parvi tungeksi Saint-Germainin huoneissa; kuningatar ei ollut koskaan Louvressa tai Palais-Royalissa nähnyt ympärillään suurempaa hovilaisten joukkoa. Kuitenkin oli se muutos tapahtunut, että tämä paijaus kuului ylipäänsä vain alempaan aateliin, kun sitävastoin Ranskan etevimmät ylimykset olivat prinssi de Contin, Beaufortin herttuan ja koadjutorin seurueena.
Kun kreivi de la Fèren piti päästä toimittamaan asiansa, ilmoitettiin hänelle, että puheillepääsy kyllä suotaisiin, mutta hänen piti odottaa vielä hetkinen, koska kuningattarella oli neuvottelu ministerin kanssa.
Neuvottelun päätyttyä kuningatar kutsutti hänet työhuoneeseensa.
Atos opastettiin sisälle ja ilmoitti nimensä. Se nimi oli liian usein kajahtanut hänen majesteettinsa korvissa ja värähdyttänyt hänen sydäntään, jotta Itävallan Anna ei olisi sitä tuntenut; kuitenkin hän jäi kylmäkiskoisena katselemaan aatelismiestä niin tiukasti kuin on sallittua ainoastaan naisille, jotka ovat kuningattaria joko kauneutensa tai syntynsä perusteella.
"Te siis tarjoudutte tekemään meille palveluksen, kreivi?" kysyi
Itävallan Anna tovin vaitiolon jälkeen.
"Niin, madame, vieläkin palveluksen", vastasi Atos pahastuksissaan siitä, että kuningatar ei ollut häntä tuntevinaan.
Atos oli ylväsluontoinen ritari ja senvuoksi peräti huono hovimies.
Anna rypisti silmäkulmiaan. Mazarin, joka pöydän ääressä istuen selaili papereita kuin tavallinen valtiosihteeri, kohotti päätänsä.
"Puhukaa", käski kuningatar.
Mazarin alkoi jälleen penkoa papereitaan.
"Madame", aloitti Atos, "kaksi ystäväämme, kaksi teidän majesteettinne urheinta palvelijaa, herrat d'Artagnan ja du Vallon, jotka herra kardinaali lähetti Englantiin, ovat äkkiä kadonneet juuri kun laskivat jälleen jalkansa ranskalaiselle maaperälle, ja heidän kohtalostaan ei ole mitään tietoa."
"No niin?" kysyi kuningatar.
"No niin", jatkoi Atos, "minä vetoan teidän majesteettinne hyväntahtoisuuteen saadakseni tietää, miten noille kahdelle aatelismiehelle on käynyt, vedotakseni sitten oikeudentuntoonne, jos tarvitaan."
"Monsieur", vastasi Itävallan Anna, ja hänen sävyssään ilmeni se korskeus, joka erityisiä henkilöitä kohtaan käytettynä oli loukkausta, "sitäkö varten te siis tulette häiritsemään meitä tärkeissä toimitettavissamme? Poliisijuttu! Te tiedätte hyvin tai teidän pitäisi tietää, monsieur, että meillä ei enää ole järjestysvaltaa käytettävissämme siitä saakka kuin poistuimme Pariisista."
"Luullakseni ei teidän majesteettinne tarvitsisi kääntyä järjestysvallan puoleen saadaksenne kuulla, mihin herrat d'Artagnan ja du Vallon ovat joutuneet", vastasi Atos kylmäkiskoisen kunnioittavasti kumartaen; "jos te suvaitsisitte kysyä noista kahdesta aatelismiehestä herra kardinaalilta, niin hän varmaankin voisi vastata teille hankkimatta tietoja muualta kuin omasta muististaan."
"Mutta, Jumala paratkoon", virkahti Itävallan Anna halveksivasti nytkäyttäen huuliansa kuten hänellä oli tapana, "luulenpa, että te itse toimitatte kuulustelua!"
"Niin, madame, ja minulla on siihen melkein oikeus, kun asia koskee herra d'Artagnania, — herra d'Artagnania, ymmärrättehän, madame?" lisäsi hän sellaiseen tapaan kuin olisi tahtonut taivuttaa kuningattaren ylpeän pään hänen muistojensa painoon.
Mazarin oivalsi, että nyt oli aika tulla Itävallan Annan avuksi.
"Mosjöö kreivi", tokaisi hän, "voin kyllä ilmoittaa teille seikan, josta hänen majesteettinsa on tietämätön, nimittäin noiden kahden aatelismiehen aseman. He ovat olleet tottelemattomia, ja heidät on vangittu."
"Anon siis teidän majesteetiltanne", sanoi Atos yhä hievahtamattomana ja Mazarinille vastaamatta, "että herrat d'Artagnan ja du Vallon päästettäisiin vapaiksi."
"Pyyntönne koskee sotakuria eikä kuulu minuun, monsieur", vastasi kuningatar.
"Siten ei koskaan vastannut herra d'Artagnan, kun oli kysymys teidän majesteettinne palvelemisesta", virkkoi Atos arvokkaasti kumartaen.
Ja hän peräytyi kaksi askelta ovea kohti. Mazarin pysähdytti hänet.
"Tehän tulette niinikään Englannista, monsieur?" kysyi hän tehden merkin kuningattarelle, joka silminnähtävästi kalpeni ja oli antamaisillaan ankaran määräyksen.
"Ja minä olin saapuvilla kuningas Kaarlo ensimmäisen viimeisellä hetkellä", kertoi Atos. "Onneton kuningas, joka oli korkeintaan syypää heikkouteen ja sai kovin ankaran rangaistuksen alamaisiltaan! Monetkin valtaistuimet järkkyvät tällä hetkellä, ja helppoa ei ole uskollisten sydänten palvella ruhtinaitten etuja. Jo toisen kerran kävi herra d'Artagnan Englannissa; ensimmäisen matkansa hän teki suuren kuningattaren kunnian vuoksi, ja toisella hän pani kaikki alttiiksi suuren kuninkaan tähden."
"Monsieur", huomautti Itävallan Anna Mazarinille, ja hänen harjaantunut teeskentelytaitonsa ei kyennyt häivyttämään äänenpainosta sen todellista ilmettä, "katsokaa, voidaanko tehdä jotakin näiden aatelismiesten hyväksi."
"Madame", vastasi Mazarin, "teen mitä teidän majesteettinne vain haluaa."
"Tehkää mitä kreivi de la Fère pyytää; sitenhän nimitätte itseänne, monsieur?"
"Madame", virkkoi Mazarin, ja hänen hymynsä ilmaisi, että hän ymmärsi yskän, "voitte olla huoletta; toivomuksenne täytetään."
"Menkäähän siis, monsieur", sanoi kuningatar eroten Atoksesta kädenliikkeellä; "te olette saanut mitä halusitte ja tiedämme kaikki, mitä meidän tarvitsi tietää."
Oviverhon ummistuttua Atoksen jälkeen kuningatar kääntyi Mazariniin.
"Kardinaali", hän virkahti, "vangituttakaa tuo julkea aatelismies, ennen kuin hän poistuu palatsista."
"Ajattelin sitä jo", vastasi Mazarin, "ja pidän itseäni onnellisena, kun teidän majesteettinne antoi minulle määräyksen, jota aioin teiltä pyytääkin. Meillä on suurta kiusaa noista yltiöpäistä, jotka tyrkyttävät meidän aikakaudellemme edellisen hallituksen perimätapoja; ja kun on jo kaksi heistä siepattu kiinni, niin toimitettakoon seuraan kolmas."
Atos ei ollut antanut kuningattaren puheen kokonaan eksyttää itseänsä. Itävallan Annan sävyssä oli ollut jotakin oudoksuttavaa ja lupaavanakin uhkaavaa. Mutta hän ei ollut mies vetäytymään tiehensä pelkän epäluulon perusteella, semminkin kun hänelle oli selvästi sanottu, että hän saisi nähdä jälleen ystävänsä. Hän jäi senvuoksi erääseen suojamaan työhuoneen likellä ja odotti, että hänen luokseen tuotaisiin d'Artagnan ja Portos tai tultaisiin noutamaan häntä heidän luokseen.
Odottaessaan hän oli lähestynyt ikkunaa ja silmäili koneellisesti pihalle. Hän näki pariisilaisten lähetystön, joka saapui sopimaan lopullisesti neuvottelujen paikasta ja tervehtimään kuningatarta. Siinä oli parlamenttineuvoksia, tuomareita ja asianajajia; olipa joukkoon eksynyt joitakuita sotilashenkilöitäkin. Mahtava saattue odotti heitä ristikkoportaiden takana.
Atos jännitti huomaavaisuuttaan, kun hän oli parven keskellä näkevinään tutut kasvot. Samassa hän tunsi keveän kosketuksen olallaan.
Hän kääntyi.
"Kas, herra de Comminges!" hän virkahti.
"Niin, herra kreivi, minä juuri, ja minut lähetettiin tänne asialla, josta minun täytyy pyytää teiltä anteeksi sydämeni pohjasta."
"Millä asialla, monsieur?" tiedusti Atos.
"Suvaitkaa luovuttaa minulle miekkanne, kreivi."
Atos hymyili ja huusi avaten ikkunan:
"Aramis!"
Muuan aatelismies kääntyi katsomaan; Atos oli aivan oikein arvellut äsken tunteneensa Aramiin. Hän tervehti ystävällisesti kreiviä.
"Aramis", ilmoitti Atos, "minut vangitaan."
"Hyvä!" vastasi Aramis levollisesti.
"Monsieur", jatkoi Atos kääntyen Commingesiin ja kohteliaasti ojentaen hänelle kärjestä miekkansa, "tässä on säiläni; olkaa hyvä ja tallettakaa sitä huolellisesti, voidaksenne luovuttaa sen minulle takaisin, kun pääsen vankilasta. Pidän sitä suuressa arvossa, sillä kuningas Frans ensimmäinen antoi sen isoisälleni. Hänen aikanaan aseistettiin aatelismiehiä, heiltä ei riisuttu aseita. Minne minut nyt viette?"
"Ka … ensin omaan huoneeseeni", vastasi Comminges. "Kuningatar päättää sittemmin olopaikastanne."
Atos seurasi Commingesia sanaakaan lisäämättä.