YHDEKSÄSYHDEKSÄTTÄ LUKU
D'Artagnan kuulee uutisia
"Kas", virkahti Portos, "taaskin lammasta!"
"Hyvä herra de Comminges", lausui d'Artagnan, "minun on sanottava teille, että ystäväni herra du Vallon on päättänyt ryhtyä jyrkkiin äärimmäisyyksiin, jos herra Mazarin itsepintaisesti pitää häntä näin yksitoikkoisessa ruuassa."
"Vakuutanpa vielä", lisäsi Portos, "etten syö mitään muutakaan, ellei sitä heti paikalla korjata pois."
"Viekää pois lampaanliha", käski Comminges; "toivoakseni herra du Vallon nyt illastaa mieluisasti, etenkin kun minulla on ilmoitettavana hänelle uutinen, joka varmaankin antaa hänelle ruokahalua."
"Olisiko Mazarin kuollut?" kysyi Portos.
"Ei, minun täytyy päin vastoin mielipahakseni sanoa teille, että hän jaksaa erinomaisesti."
"Sen pahempi!" murahti Portos.
"Mikä uutinen se sitten on?" kysyi d'Artagnan. "Uutisen kuuleminen on vankilassa niin harvinainen onni, että suonette anteeksi kärsimättömyyteni, herra de Comminges, olletikin kun annoitte meidän ymmärtää, että se uutinen on hyvä."
"Ilahduttaisiko teitä kuulla, että kreivi de la Fère jaksaa hyvin?" vastasi Comminges.
D'Artagnanin pienet silmät remahtivat tavattoman suuriksi.
"Ilahduttaisiko se minua!" huudahti hän; "tulisin enemmän kuin iloiseksi, suorastaan autuaaksi."
"No hyvä, hän on itse antanut minulle toimeksi tuoda teille terveisensä ja sanoa, että hän on mitä parhaassa voinnissa."
D'Artagnan oli hypähtää riemastuksesta. Nopea silmänisku tulkitsi hänen ajatuksensa Portokselle. — Jos Atos tietää, missä me olemme — sanoi tuo katse, — jos hän lähettää meille terveisiä, niin silloin hän myös toimii piakkoin.
Portos ei ollut kovinkaan harjaantunut käsittämään merkkikieltä, mutta kun Atoksen mainitseminen teki häneen saman vaikutuksen kuin d'Artagnaniinkin, oivalsi hän tällä kertaa tarkoituksen.
"Vai niin", sanoi gascognelainen hiljaisesti, "kreivi de la Fère on pyytänyt teitä lausumaan terveisensä herra du Vallonille ja minulle?"
"Niin on, monsieur."
"Te olette siis tavannut hänet?"
"Olen kyllä."
"Missä, jos sitä sopii kysyä?"
"Ihan tässä likellä", vastasi Comminges hymyillen.
"Tässä likellä?" toisti d'Artagnan, jonka silmät säihkyivät.
"Niin likellä, että jos kasvihuoneen puolisia ikkunoita ei olisi muurattu umpeen, te voisitte nähdä hänet täältä."
— Hän kiertelee linnan lähistöllä, — ajatteli d'Artagnan. Sitten hän lisäsi ääneen:
"Olette kenties tavannut hänet puistossa metsästämässä?"
"Ei, vielä lähempänä, paljoa lähempänä. Tämän muurin toisella puolella", sanoi Comminges lyöden seinään.
"Tämän muurin toisella puolella? Mikä siellä sitten onkaan? Minut tuotiin tänne yöllä, niin että pahus minut periköön, jos tiedän missä olen."
"No", jatkoi Comminges, "otaksukaapa eräs seikka."
"Otaksun mitä hyvänsä tahdotte."
"Otaksukaa, että tässä seinässä olisi ikkuna."
"No?"
"No, siitä ikkunasta näkisitte kreivi de la Fèren omassaan."
"Herra de la Fère siis asuu linnassa?"
"Niin."
"Millä asialla?"
"Samalla asialla kuin tekin."
"Atos on vankina?"
"Te tiedätte hyvin", sanoi Comminges nauraen, "että Rueilissa ei ole vankeja, koska täällä ei ole mitään vankilaa."
"Älkäämme leikkikö sanoilla, monsieur. Atos on vangittu?"
"Niin, eilen Saint-Germainissa, kun hän tuli kuningattaren puheilta."
D'Artagnanin kädet vaipuivat hervottomina sivuille. Hän seisoi kuin ukkosen iskemänä.
"Ja miltä hän näytti?" tiedusti Portos, joka d'Artagnanin vaietessa käytti tilaisuutta puuttuakseen keskusteluun.
"Hän näytti olevan varsin hyvällä tuulella", vastasi Comminges. "Ensimmältä tuntui hän kovin murheelliselta kuten tekin; mutta kuullessaan, että herra kardinaali aikoi tänä iltana käydä hänen luonaan…"
"Ahaa", huudahti d'Artagnan, "kardinaali aikoo käydä kreivi de la Fèren luona?"
"Niin, hän on lähettänyt kreiville sanan, ja sen kuullessaan kreivi de la Fère pyysi minua ilmoittamaan teille, että hän käyttää kardinaalin osoittamaa suosiollisuutta puhuakseen teidän kaikkien puolesta."
"Sitä kunnon kreiviä!" kiitti d'Artagnan.
"Onpa tuokin nyt muka jotakin", murisi Portos, "suurikin suosionosoitus! Hiisi vieköön, kreivi de la Fère, jonka sukujuuret ulottuvat Montmorencyihin ja Rohaneihin, on toki Mazarinin arvoinen!"
"Olkoon vain, hyvä du Vallon", sanoi d'Artagnan mielistelevimmällä äänellään; "mutta kun asiaa oikein ajattelee, niin se on sentään suuri kunnia kreivi de la Fèrelle. Ja siitä voi toivoa paljonkin, — kardinaalin vierailusta! Minun mielestäni se on niin suuri kunnia vangille, että olen taipuvainen uskomaan herra Commingesin erehtyneen."
"Kuinka? Minäkö olisin erehtynyt?"
"Ei suinkaan herra Mazarin aio käydä kreivi de la Fèren luona, vaan kreivi lienee kutsuttu Mazarinin puheille?"
"Ei ei", vakuutti Comminges, joka piti tärkeänä esittää asian oikeassa valossa. "Kuulin aivan hyvin, mitä kardinaali sanoi minulle. Hän se todella poikkeaa puhuttelemaan kreivi de la Fèreä."
D'Artagnan yritti tavoittaa Portoksen katsetta nähdäkseen, oivalsiko hänen ystävänsä tuon vierailun merkitystä, mutta Portos ei vilkaissutkaan häneen päin.
"Kardinaalilla on siis tapana kävellä kasvihuoneessaan?" alkoi d'Artagnan urkkia.
"Hän sulkeutuu sinne joka ilta", vastasi Comminges. "Hän kai pohtii siellä valtion asioita."
"Sitten alan uskoa, että herra de la Fère todella saa luokseen hänen ylhäisyytensä", myönsi d'Artagnan; "sitäpaitsi hänellä epäilemättä on saattue mukanaan."
"On kaksi sotamiestä."
"Voi, monsieur", virkkoi d'Artagnan ikäänkuin pitkän keskustelun lyhyeksi ytimeksi, "kunhan hänen ylhäisyytensä vain leppyisi suomaan herra de la Fèrelle meidän vapautemme!"
"Toivon sitä kaikesta sydämestäni", vastasi Comminges.
"Jos hän unohtaisi tuon käynnin, niin olisiko teidän hankala muistuttaa häntä siitä?"
"Ei ollenkaan; päin vastoin."
"No, se sentään rauhoittaa minua."
Tämä taitava puhelun käänne olisi tuntunut erinomaiselta tempulta jokaisesta, joka olisi kyennyt näkemään gascognelaisen sieluun.
"Hyvästi, messieurs", toivotti Comminges. "Nukkukaa hyvin!"
"Kyllä yritämme."
Comminges kumarsi ja lähti. D'Artagnan seurasi häntä katseellaan samassa nöyrässä asennossaan ja sama alistuvaisuuden ilme kasvoillaan. Mutta tuskin oli ovi sulkeutunut kaartinkapteenin jälkeen, kun d'Artagnan syöksähti syleilemään Portosta niin riemastuneen näköisenä, että hänen tunteistaan ei voinut erehtyä.
"Kas, kas!" ihmetteli Portos; "mitä nyt? Oletko järjiltäsi, ystävä-parka?"
"Me olemme pelastettuja!" julisti d'Artagnan.
"Sitä en voi ollenkaan havaita", väitti Portos. "Päin vastoin huomaan, että me olemme kaikki vankina, Aramista lukuunottamatta, ja että meidän mahdollisuutemme päästä vapaalle jalalle ovat melkoisesti vähentyneet sitten kun Mazarin on saanut yhden rotan lisää loukkuunsa."
"Ei suinkaan, Portos veikkoseni; tämä rotanloukku vältti kahdelle, mutta se on liian heikko kolmelle."
"En ymmärrä vähääkään", päivitteli Portos.
"Se onkin turhaa", vastasi d'Artagnan. "Istuutukaamme pöytään ja kootkaamme voimia, sillä me tarvitsemme niitä tänä yönä."
"Mitäs siis teemme tänä yönä?" tiedusti Portos yhä enemmän ihmeissään.
"Lähdemme luultavasti matkalle."
"Mutta…"
"Istuutukaamme pöytään, hyvä ystävä; aatokset johtuvat mieleen syödessä. Illallisen jälkeen, kun olen saanut riittävästi aatoksia, ilmoitan ne sinulle."
Portos oli kovin utelias kuulemaan d'Artagnanin suunnitelmaa, mutta tuntien kumppaninsa menettelytavan istuutui hän aterialle sen enempää vastustelematta ja söi ruokahalulla, joka tuotti kunniaa d'Artagnanin kekseliäisyyden herättämälle luottamukselle.