KAHDESKYMMENES LUKU.
Katseesta, jonka hän loi minuun, kun astuin sisälle, ymmärsin heti, että oli kysymys vakavista asioista.
Ikäänkuin en olisi huomannut mitään astuin kuitenkin hänen eteensä ja syleilin häntä, kysyen:
— Koska te saavuitte, isä?
— Eilen illalla.
— Ja te asetuitte minun luokseni, kuten tavallista.
— Niin.
— Valitan, etten ollut täällä kotona teitä vastaanottamassa.
Odotin nyt siveyssaarnaa, jota isäni kasvot ennustivat. Mutta hän ei sanonut mitään, vaan pani kirjoittamansa kirjeen kuoreen ja antoi sen Josefille postiin vietäväksi.
Jäätyämme kahden kesken nousi isäni tuoliltaan ja sanoi:
— Rakas Armand, meillä on vakavia asioita keskusteltavana.
— Kuuntelen teitä, isä.
— Lupaatko olla suora?
— Sitä olen aina.
— Onko totta, että sinä elät yhdessä erään Marguerite
Gautier-nimisen naisen kanssa?
— On.
— Tiedätkö sinä mikä nainen hän on?
— Langennut nainen.
— Hänenkö tähtensä sinä et ole käynyt tänä vuonna tervehtimässä sisartasi ja minua?
— Niin, isä, tunnustan sen.
— Sinä rakastat siis paljon tuota naista?
— Huomaatte sen siitä, isä, että hänen tähtensä olen laiminlyönyt pyhän velvollisuuteni, jota nyt nöyrimmästi pyydän anteeksi.
Isäni ei nähtävästi odottanut niin suoria vastauksia, sillä hän näytti hetkisen miettivältä, jonka jälkeen hän sanoi:
— Olet tietenkin käsittänyt, ettet aina voi elää sillä tavoin?
— Olen kyllä pelännyt sitä, isä, mutta en ole käsittänyt sitä.
— Mutta sinun olisi pitänyt käsittää, että minä en hyväksy sitä.
— Olen sanonut itselleni, että kun en ole tehnyt mitään sellaista, joka sotisi sitä kunnioitusta vastaan, jota olen velvollinen osoittamaan teidän nimeänne ja perheemme ominaista rehellisyyttä kohtaan, niin voin elää niinkuin elän.
Intohimot tekevät ihmisen voimakkaaksi, minä olin valmis taistelemaan, niin, vaikkapa isäni kanssa, saadakseni pitää Margueriten.
— Hyvä, mutta nyt sinun on aika muuttaa elintapaasi.
— Miksi niin, isä?
— Siksi, että sinä olet tekemäisilläsi sellaista, mikä loukkaa sitä kunnioitusta, jota luulet tuntevasi omaisiasi kohtaan.
— En ymmärrä mitä nuo sanat merkitsevät.
— Selitän sen sinulle. Että sinulla on rakastajatar, on hyvä asia; että maksat hänelle säännöllisesi, on myöskin hyvä; mutta että sinä unohdat pyhimmät velvollisuutesi hänen tähtensä, että annat huhun häpeällisestä elintavastasi levitä aina maakuntaamme asti ja luoda varjon kunniallisen nimen yli, jonka olen sinulle antanut, on sellaista mikä ei voi eikä saa jatkua.
— Sallikaa minun sanoa teille, isä, että niillä, jotka ovat antaneet teille tietoja, ei ole ollut oikeata selkoa asioista. Minä olen neiti Gautier'in rakastaja, se on maailman yksinkertaisin asia; minä en anna neiti Gautier'ille sitä nimeä, jonka olen saanut teiltä, enkä minä tuhlaa hänen tähtensä enempää kuin minkä varani myöntävät. En ole tehnyt velkoja enkä ole asemassa, joka antaisi isälle aihetta sanoa pojalle niinkuin te nyt olette sanonut.
— Isällä on aina oikeus estää poikansa joutumasta huonoille teille.
Sinä et ole vielä tehnyt mitään pahaa, mutta voit mahdollisesti tehdä.
— Isä!
— Minä tunnen elämän paremmin kuin sinä. Tiedän, että täysin puhtaita tunteita ei ole muilla kuin aivan viattomilla naisilla. Sinun täytyy jättää rakastajattaresi.
— Olen pahoillani, isä, kun minun täytyy olla tottelematon, mutta se on mahdotonta.
— Minä pakoitan sinut tekemään sen.
— Onnettomuudeksi ei ole saarta, jonne liehinaisia lähetetään, ja, jos sellainen olisikin, seuraisin minä neiti Gautier'ta, jos teidän onnistuisi lähettää hänet sinne. En mahda sille mitään, etten voi olla onnellinen muualla kuin tuon naisen seurassa.
— Rakas Armand, ajattele, että minä olen sinun isäsi, joka aina olen rakastanut sinua ja toivonut ainoastaan parastasi. Onko kunniallista elää yhdessä tytön kanssa, jonka koko maailma on omistanut?
— Se ei merkitse mitään, isä, kun ei kukaan nyt voi omistaa häntä! Se ei merkitse mitään, jos tuo tyttö rakastaa minua, jos hän uudestisyntyy rakkauden kautta, jota hän tuntee minua ja minä häntä kohtaan!
— Oh, sinä siis luulet, että kunniallisen miehen tehtäviin kuuluu liehinaisten käännyttäminen? Sinä luulet, että Jumala on asettanut tämän kehnon päämäärän hänen elämälleen? Mikä olisi seurauksena tuollaisesta merkillisestä menettelystä, ja mitä sinä ajattelisit siitä mitä juuri sanoit silloin, kun tulisit neljänkymmenen vuoden ikäiseksi? Sinä nauraisit sille, sikäli kuin vielä voisit nauraa, sikäli kuin menneisyytesi ei olisi jättänyt liian syviä merkkiä jälkeensä. Ei, Armand, mieti asiaa, äläkä puhu enää moisia typeryyksiä. Sano, että luovut tuosta naisesta; isäsi pyytää sitä sinulta.
Minä en vastannut.
— Armand, jatkoi isäni, — äiti-vainajasi nimessä, luovu nykyisestä elämäntavastasi, jonka, usko minua, olet unohtava pikemmin kuin luuletkaan, ja johonka mahdoton suunnitelmasi sinut sitoo. Sinä olet kaksikymmenviisivuotias, ajattele tulevaisuuttasi. Sinä et voi aina rakastaa tuota naista, joka ei myöskään voi aina rakastaa sinua. Te liioittelette molemmat rakkauttanne. Sinä tärvelet tulevaisuutesi, ja sinä olet koko elämäsi katuva nuoruuttasi. Tule viettämään muutama kuukausi sisaresi luona. Lepo ja omaistesi hellä rakkaus parantavat sinut tästä kuumeesta, sillä se ei ole muuta kuin kuumetta. Sillä aikaa on rakastajattaresi lohduttava itseään, hän ottaa itselleen toisen rakastajan, ja kun sinä tulet huomaamaan millaisen naisen tähden olit vähällä joutua epäsopuun isäsi kanssa ja menettää hänen rakkautensa, olet sinä myöntävä, että tein oikein, kun tulin tänne, ja sinä olet kiittävä minua. Kas niin, sinä matkustat kanssani, eikö totta, Armand?
Minä tunsin, että isäni oli oikeassa kaikkien muiden naisten suhteen, mutta ei Margueriten. Mutta hänen äänensä oli niin lempeä ja rukoileva lausuessaan viimeiset sanansa, että minä en uskaltanut vastata hänelle.
— No niin? sanoi hän liikutetulla äänellä.
— No niin, isä, en voi luvata teille mitään, sanoin minä vihdoin, — se mitä pyydätte minulta käy yli voimieni. Uskokaa minua, jatkoin minä, kun hän teki kärsimättömän liikkeen, — te liioittelette tämän suhteen seurauksia. Marguerite ei ole sellainen jollaiseksi hänet luulette. Kaukana siitä, että tämä rakkaus johtaisi minut huonoille teille, päinvastoin se voi minussa kehittää mitä kunniallisimpia tunteita. Todellinen rakkaus tekee meidät aina paremmiksi, herätti sen meissä kuka nainen tahansa. Jos te tuntisitte Margueriten, niin huomaisitte, etten pane itseäni alttiiksi vähimmässäkään määrässä. Hän on yhtä jalo kuin jaloimmat naiset. Ja hän on yhtä vaatimaton kuin toiset ovat rahanhimoisia.
— Mikä ei estä häntä ottamasta vastaan koko sinun omaisuuttasi, sillä ne kuusikymmentä tuhatta francsia, jotka perit äidiltäsi ja jotka aiot antaa hänelle, ovat, pane tarkoin mieleesi mitä sanon, ainoa omaisuutesi.
Isäni oli luultavasti salannut tämän uhkauksen, antaakseen minulle armonpiston. Mutta minä olin voimakkaampi hänen uhkauksiaan kuin rukouksiaan vastaan.
— Kuka on sanonut teille, että aion antaa hänelle tuon summan? kysyin minä.
— Asianajajani. Olisiko kunniallinen mies ryhtynyt moiseen, ilmoittamatta siitä ensin minulle? No niin, tulin Parisiin, estääkseni sinut tuollaisen tytön tähden joutumasta perikatoon. Kuoleva äitisi jätti sinulle tuon perinnön, elääksesi kunnollisella tavalla, eikä ollaksesi jalomielinen rakastajattaria kohtaan.
— Vannon teille, isä, että Marguerite ei tietänyt tästä lahjoituksesta.
— Miksi sinä sitten sen teit?
— Siksi, että Marguerite, tuo nainen, jonka te tuomitsette ja vaaditte minun jättämään, uhraa kaikki mitä hänellä on voidakseen elää minun kanssani.
— Ja sinä otat vastaan moisen uhrauksen? Mikä sinä olet miehiäsi, kun otat vastaan uhrauksia neiti Gautier'in kaltaiselta naiselta? No niin, tämä saa riittää. Sinun täytyy luopua tuosta naisesta. Äsken pyysin sitä sinulta; nyt vaadin sinua tekemään sen. Minä en voi sallia, että perheeni keskuudessa tapahtuu moista. Pane tavarasi kokoon ja ole valmis lähtemään kanssani.
— Anteeksi, isä, sanoin silloin; — mutta, minä en matkusta.
— Miksi et?
— Koska olen jo siinä iässä, jolloin ei totella käskyjä.
Vastaukseni sai isäni kalpenemaan.
— Hyvä sanoi hän; — silloin tiedän mitä minun on tekeminen.
Hän soitti kelloa, ja kun Josef astui huoneeseen, sanoi hän:
— Toimittakaa matkatavarani hotelli "Parisiin".
Sitten hän meni viereiseen huoneeseen ja pukeutui.
Kun hän palasi, menin minä häntä vastaan ja sanoin:
— Lupaatteko, isä, ett'ette ryhdy mihinkään, joka voisi tuottaa
Margueritelle tuskia?
Isäni pysähtyi, katsoi minuun halveksivasti ja vastasi ainoastaan:
— Luulen että sinä olet hullu. Jonka jälkeen hän meni ja löi oven perässään kiinni.
Minä läksin myöskin, otin vaunut ja palasin jälleen Bougivaliin.
Marguerite istui ikkunassa ja odotti minua.