KUUDESTOISTA LUKU.
Päivää myöhemmin lähetin Margueritelle "Manon Lescaut'n".
Kun en kuitenkaan voinut muuttaa rakastajattareni elintapaa, niin muutin omaani. Ennen kaikkea en suonut itselleni miettimisaikaa, sillä olisin silloin, vasten tahtoani, ollut sangen pahoillani. Ennen niin rauhallinen elämäni oli äkkiä muuttunut rauhattomaksi ja epäsäännölliseksi. Älä luule, ettei sellaisen naisen rakkaus, olkoonpa kuinka epäitsekästä tahansa, maksa mitään. Mikään ei ole niin kallista kuin kaikki nuo tuhannet mieliteot, kukat, teatteriaitiot, illalliset, huviretket, joita ei koskaan voi rakastajattareltaan kieltää.
Minulla ei ollut ensinkään omaisuutta, mutta kahdeksan tuhannen francsin vuotuiset korot. Isäni, joka on yliveronkantaja G…ssä, vakuutti minulle, että voisin tuolla summalla varsin hyvin tulla toimeen Parisissa, jos sen lisäksi hankkisin jonkun toimen, esim. joko asianajajan tahi lääkärin. Matkustin siis Parisiin, suoritin tutkintoni, hyväksyttiin asianajajaksi ja monien muiden nuorten miesten tavoin pistin diploomin taskuuni ja otin hiukan osaa keveään Parisin elämään. Menoni olivat perin vaatimattomat; mutta kahdeksassa kuukaudessa menetin koko vuosituloni, ja minä vietin neljä kesäkuukauttani isäni luona, josta sain hyvän pojan maineen. Mutta velkoja ei minulla ollut.
Tällä kannalla olivat asiat, kun tutustuin Margueriteen.
Vasten tahtoani kasvoivat silloin elinkustannukseni, sillä Margueritella oli sangen oikullinen luonne, ja kun hän tahtoi olla yhdessä kanssani mahdollisimman paljon, kirjoitti hän aamuisin, että hän tahtoi syödä suurusta kanssani, mutta ei hänen luonaan, vaan jossain ravintolassa joko Parisissa tahi maaseudulla. Noudin hänet, söimme päivällistä, kävimme teatterissa, söimme usein illallista, ja kaikki tuo tuli maksamaan kolme tuhatta francsia kuukaudessa, joka lyhensi vuoteni kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi ja pakoitti minut joko tekemään velkaa tahi jättämään Margueriten.
Mutta ennemmin mitä muuta tahansa kuin turvautua viimeksi mainittuun vaihtoehtoon.
Huomasin kuitenkin, että minun täytyi keksiä jokin keino, saadakseni hänen aiheuttamansa menot peitetyksi.
Aloin lainaamalla viisi, kuusi tuhatta francsia, ja rupesin pelaamaan. Jos olisin viettänyt kotona ne yöt, jolloin en ollut d'Antin kadun varrella, en kuitenkaan olisi voinut nukkua. Mustasukkaisuus olisi pitänyt minua valveilla, sensijaan kun peli hetkeksi käänsi ajatukseni toisaalle ja vasten tahtoani kiinnitti mieltäni, kunnes aika tuli lähteä Margueriten luo.
Useimmille oli peli välttämättömyys; minulle se oli lääke. Ja siksi saatoin myöskin aina säilyttää jonkinlaisen kylmäverisyyden, niin etten koskaan menettänyt enempää kuin minkä voin maksaa.
Muuten suosi onni minua. En tehnyt velkoja, ja minä menetin kolme kertaa niin paljon kuin silloin, kun en pelannut. Ei ollut helppo vastustaa elintapaa, joka ilman vaikeuksia teki minulle mahdolliseksi tyydyttää Margueriten tuhannet oikut. Mitä häneen tulee, niin rakasti hän minua yhä enemmän ja enemmän.
Odottaessani siveellistä muutosta, olikin Margueritessa tapahtunut ruumiillinen muutos. Olin päättänyt koettaa parantaa hänet, ja tuo tyttö parka, joka arvasi aikeeni, totteli minua, osoittaakseen kiitollisuuttaan. Minulle oli vähitellen onnistunut totuttaa hänet melkein kokonaan pois entisistä tavoistaan. Lääkärini, jonka kanssa neuvottelin, sanoi, että hän ainoastaan levon ja rauhan avulla säilyttäisi terveytensä, ja minä olin vähitellen saanut hänet luopumaan illallisista ja yönvalvonnasta ja korvaamaan ne terveellisellä elämänjärjestyksellä ja säännöllisellä unella. Vastoin tahtoaan tottui Marguerite uusiin olosuhteisiin, joiden terveellistä vaikutusta hän jo tunsi. Hän alkoi jo pysytellä iltaisin kotona, tahi sitten, ilman ollessa kaunis, kääri hän saalin hartioidensa ja harson päänsä ympärille, ja me läksimme yhdessä, kuin kaksi lasta, jalkaisin harhailemaan Champs-Elysées'en varjoisille lehtokujille. Hän palasi kotiin väsyneenä, nautti kevyen illallisen ja kävi levolle, luettuaan tahi soitettuaan ensin hetkisen. Terveys näkyikin nopeasti palaavan ja yskä oli miltei kokonaan lakannut.
Kuuden viikon kuluttua ei kreivistä tiedetty enää mitään, hän oli lopullisesti kadonnut. Mutta herttuan tähden täytyi minun yhä salata suhteeni Margueriteen.
Tapa, niin, melkeinpä tarve, joka Margueritella oli, saada mahdollisimman usein tavata minua, saattoi aikaan sen, että minä herkesin pelaamasta juuri sillä hetkellä, jolloin taitava pelaajakin olisi sen tehnyt. Kerta kaikkiaan, minä olin nyt, kiitos voittojeni, kymmenen tuhannen francsin omistaja ja pidin tuota summaa tyhjentymättömänä pääomana.
Nyt oli käsillä aika, jolloin tavallisesti läksin tervehtimään isääni ja sisartani; mutta minä en matkustanut. Sain heiltä usein kirjeitä, joissa he pyysivät minua saapumaan, ja minä vastasin parhaani mukaan, sekä toistin aina, että voin hyvin, enkä tarvinnut rahoja, joiden seikkojen luulin jonkun verran lohduttavan isääni.
Eräänä aamuna, kun auringon säde herätti Margueriten, hypähti hän vuoteesta ja kysyi minulta, tahdoinko viedä hänet maalle koko päiväksi.
Lähetimme noutamaan Prudencea ja läksimme kaikki kolme matkaan, sitten kun Marguerite ensin oli käskenyt Naninen sanomaan herttualle, että hän tahtoi käyttää hyväkseen kaunista ilmaa ja matkusti Prudencen kanssa maalle.
Paitsi sitä, että Prudencen läsnäolo oli välttämätön herttuan rauhoittamiseksi, oli hän niitä naisia, jotka ovat kuin luodut tällaisia huvimatkoja varten. Herkeämättömällä iloisuudella ja ainaisella ruokahalullaan saattoi hän pitää seurakumppaniensa mielialan hilpeänä.
Nyt oli vain kysymys minne lähtisimme. Siitä pulasta auttoi meidät tietenkin Prudence.
— Tahdotteko lähteä oikeen maalle? kysyi hän.
— Kyllä.
— Hyvä! Lähtekäämme siis Bougivaliin, Arnould lesken luo, Armand, menkää vuokraamaan vaunut.
Puolentoista tunnin kuluttua olimme Arnould lesken luona. Bougival on kaunein paikka mitä voi ajatella; tuo pieni kylä näytti kerrassaan hurmaavalta siinä kukkulan juurella.
Aamiainen oli verraton, ja sen jälkeen tarjosi Arnould meille tilaisuuden tehdä soutumatkan joelle, jonka tarjouksen Marguerite ja Prudence ottivat ilolla vastaan. Laskimme maihin erääseen saareen, ja siellä heittäydyin pitkäkseni ruohostoon ja laskin mielikuvitukseni valloilleen.
Siltä paikalta, jossa lepäsin, näin rannalla pienen, soman, valkoiseksi maalatun, ympyränmuotoisella aitauksella varustetun talon. Aitauksen sisällä oli talon edessä vihreä nurmikko, sileä ja tasainen kuin sametin pinta, ja talon takana pieni lehdikko.
Kukkivat köynnöskasvit peittivät tuon asumattoman talon portaat ja ulottuivat aina toiseen kerrokseen asti.
Katselin tuota taloa niin kauan että luulin lopulta omistavani sen, niin tarkoin se vastasi unelmiani. Olin näkevinäni Margueriten ja itseni siellä, päivisin lehdossa ja iltasin istumassa nurmikolla, ja epäilin voisivatko maalliset olennot tuntea itseään onnellisimmiksi kuin me.
— Kuinka kaunis talo, sanoi Marguerite, joka oli seurannut katsettani.
— Missä? kysyi Prudence.
— Tuolla.
Ja Marguerite osoitti taloa.
— Ah, hurmaava, vastasi Prudence; — pidättekö siitä?
— Kyllä, paljon.
— Hyvä! Pyytäkää, että herttua vuokraa sen; olen varma, että hän tekee sen. Jos tahdotte, otan minä kysyäkseni häneltä.
Marguerite katsoi minuun ikäänkuin kysyen mitä minä asiasta arvelin. Prudencen viime sanat olivat haihduttaneet unelmani, ja olin niin äkkiä jälleen joutunut todellisuuteen, että olin vielä aivan pyörällä.
— Niin, tuuma on todellakin erinomainen, sopersin minä, tietämättä mitä sanoin.
— No niin, minä järjestän asian, sanoi Marguerite, puristaen kättäni ja tulkiten sanani oman toivomuksensa mukaisesti. — Menkäämme heti tiedustelemaan onko se vuokrattavana.
Talo oli vuokrattavana kahdesta tuhannesta francsista.
— Olisitko täällä onnellinen? kysyi Marguerite minulta.
— Minäkö tänne varmasti tulisin?
— Miksi minä sitten hautaisin itseni tänne, ellen sinun tähtesi?
— Hyvä! Marguerite, anna minun vuokrata tämä talo.
— Oletko hullu? Se ei olisi ainoastaan tarpeetonta, vaan lisäksi vaarallistakin. Sinähän tiedät, että minulla ei ole oikeutta ottaa vastaan mitään keneltäkään muulta kuin eräältä ainoalta. Rauhoitu siis, sinä suuri lapsi, äläkä sano mitään.
— Ja kun minä saan kaksi vapaata päivää, niin tulen tervehtimään teitä, sanoi Prudence.
Poistuimme nyt paikalta ja palasimme Parisiin, puhellen uudesta aikeestamme. Käsivarteni oli Margueriten ympärillä ja se vaikutti sen, että tuo tuuma tuntui minusta, vaunuista astuessamme, vähemmän vastenmieliseltä.