XXIV
Miksei kuningatar halunnut paeta
Muuan seikka rauhoitti Tuileriein palatsin asukkaita, ja se oli myös omiaan säikyttämään vallankumouksellisia. Tuilerieit oli pantu puolustuskuntoon ja muutettu linnoitukseksi, jossa oli peloittava varusväki.
Kuuluisana elokuun 4 päivänä, jolloin sattui monenlaista, ei kuninkuuskaan ollut toimetonna. Seuraavana yönä siirrettiin kaikessa hiljaisuudessa sveitsiläisosastot Courbevoiesta Tuilerieihin. Vain muutama komppania erotettiin joukosta ja lähetettiin Gailloniin, minne kuningas kukaties joutuisi peräytymään.
Kolme taattua miestä, kolme kokenutta päällikköä oli kuningattaren lähellä: Maillardot sveitsiläisineen, d'Hervilly, joka komensi Ludvig pyhän järjestön ritareita ynnä perustuslaillista kaartia, ja Mandat, kansalliskaartin ylikomentaja, joka lupasi kuningattarelle kaksikymmentä tuhatta päättäväistä, uskollista miestä.
Elokuun 8 päivänä illan lähetessä muuan mies pyrki palatsin alueelle. Kaikki tunsivat tämän miehen. Hän pääsi siis vaikeuksitta kuningattaren huoneistoon saakka. Se oli tohtori Gilbert, ja hänen ilmoitettiin saapuneen.
»Astukaa sisälle!» kehoitti kuningatar kuumeisella äänellä.
Gilbert noudatti kehoitusta.
»Ah, tulkaa, tulkaa, tohtori! Olen niin onnellinen, kun saan tavata teidät!»
Gilbert kohotti katseensa häneen. Marie-Antoinetten koko olemuksesta säteili sellaista iloa ja tyytyväisyyttä, että tohtoria puistatti. Hän olisi mieluummin nähnyt kuningattaren kalpeana ja masentuneena kuin noin kuumeisena ja elämänhaluisena.
»Madame», sanoi hän, »huomaan tulleeni liian myöhään tai sopimattomalla hetkellä».
»Päinvastoin, tohtori», vastasi kuningatar hymyillen — sen ilmeen hänen suunsa oli miltei unohtanut — »te saavutte oikealla hetkellä ja olette hyvin tervetullut. Saatte nähdä jotakin, mitä olen jo kauan halunnut näyttää teille — saatte nähdä kuninkaan oikeana kuninkaana.»
»Pelkään, madame», sanoi Gilbert, »että itse erehdytte ja että te näytätte pikemminkin palatsin komentajan kuin kuninkaan».
»Herra Gilbert, mahdollista on, ettemme käsitä toisiamme kuningasvallan vertauskuvaa koskevassa kysymyksessä yhtään paremmin kuin muissakaan asioissa… mutta minun käsittääkseni kuningas ei ole ainoastaan mies, joka sanoo: 'Minä en tahdo!' vaan ennen kaikkea mies, joka sanoo: 'Minä tahdon!'»
Kuningatar viittasi tällä siihen kuuluun kielto-oikeuteen, joka juuri oli kärjistänyt tilanteen äärimmäisen vaikeaksi.
»Niin, madame, ja teidän majesteettinne mielestä kuningas on ennen kaikkea mies, joka kostaa.»
»Joka puolustautuu, herra Gilbert. Tehän tiedätte, että meitä on julkisesti uhattu. Meidän kimppuumme aiotaan hyökätä asevoimin. Kaupungissa kuuluu olevan viisisataa marseillelaista, jotka muuan Barbaroux on kutsuttanut ja jotka ovat vannoneet Bastiljin raunioilla, etteivät palaa Marseilleen, ennenkuin ovat hajoittaneet Tuileriein palatsin maan tasalle.»
»Olen tosiaankin kuullut puhuttavan siitä», myönsi Gilbert.
»Eikö se pannut teitä nauramaan, hyvä herra?»
»Se on säikyttänyt minut vapisemaan kuninkaan ja teidän majesteettinne puolesta, madame.»
»Ja senvuoksi tulette neuvomaan meitä luopumaan vallasta ja antautumaan herra Barbarouxin ja hänen marseillelaistensa armoille?»
»Ah, madame, jospa kuningas haluaisikin luopua ja kruununsa uhrauksella voisi pelastaa henkensä, teidän ja lastenne hengen!»
»Te antaisitte siis hänelle sen neuvon, herra Gilbert?»
»Kyllä, madame, ja olen valmis polvillani rukoilemaan, että hän noudattaisi sitä.»
»Herra Gilbert, sallikaa minun huomauttaa, että mielipiteenne eivät ole vakavat.»
»Ah, madame, mielipiteeni on alati sama… Rakastan kuningastani ja isänmaatani ja olisin mielelläni nähnyt kuninkaan ja perustuslain kulkevan käsi kädessä. Tästä halusta ja monen monista pettymyksistä johtuvat ne vastakkaiset neuvot, jotka minulla on ollut kunnia antaa teidän majesteetillenne.»
»Entä minkä neuvon annatte tällä hetkellä, herra Gilbert?»
»Milloinkaan ette voisi noudattaa sitä paremmin kuin tällä hetkellä, madame.»
»Antakaahan kuulua.»
»Neuvon teitä pakenemaan.»
»Pakenemaan?»
»Ah, madame, tiedätte hyvin, että se on mahdollista ja ettei teille tule milloinkaan parempaa tilaisuutta.»
»Selittäkää tarkemmin.»
»Teillä on palatsissa lähes kolmetuhatta miestä.»
»Lähes viisituhatta, herra Gilbert», oikaisi kuningatar tyytyväisenä hymyillen, »ja kaksi kertaa se määrä ensimmäisestä viittauksestamme».
»Teidän ei tarvitse tehdä sitä viittausta. Se voitaisiin tulkita väärin. Viisituhatta miestänne riittää.»
»No niin, herra Gilbert, mitä meidän siis pitäisi tehdä viidellätuhannella miehellämme?»
»Sijoittukaa heidän keskeensä, madame, te, kuningas ja korkeat lapsenne, lähtekää Tuilerieistä hetkellä, jolloin sitä vähimmin odotetaan, parin penikulman päässä täältä nouskaa ratsaille ja rientäkää Gailloniin ja Normandiaan, missä teitä odotetaan.»
»Me joutuisimme niin muodoin Lafayetten käsiin?»
»Hän on ainakin osoittanut olevansa altis ystävänne, madame.»
»Ei, herra, ei! Viidellätuhannella miehellämme ja niillä viidellätuhannella, jotka rientävät paikalle ensimmäisestä viittauksestamme, aion yrittää jotakin muuta.»
»Mitä aiotte yrittää?»
»Kukistaa kapinan kerta kaikkiaan.»
»Voi, madame, madame, hän oli sittenkin oikeassa väittäessään teidän olevan kuolemaantuomitun!»
»Kuka niin on väittänyt, herra tohtori?»
»Muuan mies, jonka nimeä en tohdi lausua teille, madame, mies, joka on puhutellut teitä kolmesti.»
»Vaiti!» sanoi kuningatar ja kalpeni. »Minä koetan todistaa valehtelijaksi sen häijyn ennustajan.»
»Madame, pelkään pahoin, että olette sokaistu.»
»Luuletteko uskallettavan hyökätä kimppuumme?»
»Yleinen mieliala viittaa siihen.»
»Ja he luulevat pääsevänsä tänne niinkuin kesäkuun kahdentenakymmenentenä päivänä?»
»Tuileriein palatsi ei ole linnoitus.»
»Ei olekaan, mutta jos haluatte lähteä kanssani, herra Gilbert, näytän teille, että se voi pitää puoliaan jonkun aikaa.»
»Velvollisuuteni on seurata teitä, madame», sanoi Gilbert.
»No, tulkaa siis!» kehoitti kuningatar.
Hän opasti Gilbertin huoneen keskimmäisen ikkunan ääreen, joka oli Carrousel-aukion puolella ja josta näki, ei sitä suunnatonta pihaa, joka nykyisin peittää palatsin koko julkisivun edustan, vaan ne kolme muurien ympäröimää pikku pihaa, jotka silloin vielä olivat käytännössä ja joista Flora-paviljongin puolella olevaa sanottiin Prinssien pihaksi, keskimmäistä Tuileriein pihaksi ja Rivoli-kadun sivulla olevaa Sveitsiläispihaksi.
»Katsokaa!» sanoi kuningatar.
Gilbert huomasi, että muureihin oli puhkaistu kapeita ampuma-aukkoja, joista varusväki voisi lähettää luotituiskun ryntääjiä vastaan.
Ja jos tämä ensimmäinen rintavarustus murrettaisiinkin, vetäytyisi varusväki, ei ainoastaan palatsiin, josta portti vei jokaiseen äsken mainittuun pihaan, vaan myöskin molempiin kylkirakennuksiin, joten niitä isänmaanystäviä, jotka uskaltaisivat tunkeutua pihoihin, voitaisiin ampua kolmelta taholta.
»Mitä arvelette, herra Gilbert?» kysyi kuningatar. »Neuvotteko yhä Barbarouxia ja hänen viittäsataa marseillelaistansa ryhtymään valtausyritykseen?»
»Jos minun neuvoni merkitsisi jotakin heidänlaisilleen kiihkomielisille miehille, esittäisin heille saman pyynnön, jonka esitän teillekin. Teille minä sanon: älkää odottako hyökkäystä! Heille minä sanoisin: älkää hyökätkö!»
»Ja silti he pysyisivät päätöksessään?»
»Kuten tekin omassanne, madame. Ah, ihmisyyden pahin onnettomuus on, että alati pyydetään neuvoja, joita ei kumminkaan noudateta!»
»Unohdatte, herra Gilbert», sanoi kuningatar hymyillen, »ettei teiltä ole pyydetty neuvoja…»
»Se on totta, madame», keskeytti Gilbert ja väistyi askeleen syrjään kuin lähteäkseen pois.
»Mikä ei silti estä meitä olemasta syvästi kiitollisia teille», lisäsi kuningatar ja ojensi tohtorille kätensä.
Heikko epäilyn hymy väikkyi Gilbertin huulilla.
Sillä hetkellä vyöryi Tuileriein pihoihin vankkureita, jotka oli kuormattu kukkuroilleen jyhkeitä tammilankkuja. Kuormia vastaanottamassa oli miehiä, joiden porvarisnutun alta kuulsi selvästi sotilashenkilö.
Nämä miehet alkoivat sahata lankkuja kuuden jalan pituisiksi ja kolmen tuuman paksuisiksi kappaleiksi.
»Tiedättekö, keitä nuo miehet ovat?» kysyi kuningatar.
»Kaikesta päättäen insinöörejä», vastasi Gilbert.
»Niin ovat, ja kuten huomaatte, he valmistavat ikkunasuojuksia, joihin jätetään ampuma-aukko pyssymiehiä varten.»
Gilbert silmäili kuningatarta surullisesti.
»Mikä teidän on, herra tohtori?» kysyi kuningatar.
»Surkuttelen teitä vilpittömästi, madame, kun rasitatte muistianne moisilla ammattisanoilla ja suutanne niitä lausumaan.»
»Mitä sille voin, hyvä herra!». vastasi kuningatar. »Eräissä tilanteissa naisten täytyy tekeytyä miehiksi silloin kun miehet…»
Kuningatar vaikeni.
»Mutta nyt», täydensi hän, ei lausettaan, vaan ajatuksensa, »kuningas on tehnyt ratkaisevan päätöksen».
»Madame», virkkoi Gilbert, »koska kerran olette päättänyt turvautua hirveihin äärimmäisyyskeinoihin, joita tunnutte pitävän pelastusankkurinanne, toivon, että olette vahvistuttanut palatsin kaikki osat puolustuskuntoon. Esimerkiksi Louvren kokoelmahuone…»
»Se on totta, tässä johtuukin mieleeni… Tulkaa mukana, herra tohtori.
Haluan katsoa, onko antamani määräykset, täytetty.»
Kuningatar opasti Gilbertin huoneistojen kautta sille Flora-paviljongin ovelle, josta pääsee taulukokoelmaan.
Kun ovi aukeni, näki Gilbert työmiehiä, jotka paraikaa jakoivat salia kahteen osaan noin kuuden metrin päässä ovesta.
»Nyt näette», huomautti kuningatar.
Sitten hän puhutteli upseeria, joka johti työtä.
»No, herra d'Hervilly?» sanoi hän.
»Madame, jos kapinoitsijat suovat meille aikaa neljäkolmatta tuntia, saamme kaikki kuntoon.»
»Luuletteko, herra Gilbert, että he suovat meille neljäkolmatta tuntia?» kysyi kuningatar tohtorilta.
»Mikäli jotakin tulee, madame, ei se tapahdu ennen elokuun kymmenettä päivää.»
»Elokuun kymmenes? Perjantai? Huono kapinapäivä, hyvä herra! Luulin kapinallisia niin järkeviksi, että olisivat valinneet sunnuntain.»
Ja hän lähti edellä, ja Gilbert seurasi häntä.
Kokoelmasalista poistuessaan he tapasivat erään upseerin, jolla oli kenraalin asetakki.
»No, herra Mandat», kysyi kuningatar, »oletteko ryhtynyt tarpeellisiin varokeinoihin?»
»Kyllä, madame», vastasi kenraali silmäillen Gilbertiä rauhattomana.
»Oh, voitte puhua tämän herran kuullen. Hän on ystävä.»
Ja kuningatar sanoi Gilbertille:
»Eikö niin, tohtori?»
»Kyllä, madame», vastasi Gilbert, »ja uskollisimpia ystäviänne olenkin».
»Se muuttaa asian», virkkoi Mandat. »Kaupungintaloon ja Pont Neufille sijoitetut kansalliskaartilaisosastot päästävät kapinoitsijat ohitseen ja herra d'Hervillyn aatelismiehineen ja herra Maillardotin sveitsiläisineen ottaessa heidät vastaan edestäpäin kansalliskaartilaiset katkaisevat heiltä paluutien ja hyökkäävät heidän kimppuunsa takaapäin.»
»Siitä huomaatte, herra tohtori, että elokuun kymmenennestä ei tulekaan kesäkuun kahdeskymmenes!»
»Ah, madame, sitä tosiaan pelkäänkin!»
»Meidänkö puolestamme?» kysyi kuningatar.
»Madame», vastasi Gilbert, »tiedättehän, mitä olen sanonut teidän majesteetillenne. Yhtä syvästi kuin valitan Varennesin matkaa…»
»Yhtä innokkaasti suosittelette retkeä Gailloniin! Onko teillä aikaa seurata minua alakerroksen saleihin, herra Gilbert?»
»On kyllä, madame.»
»Tulkaa siis.»
Kuningatar riensi kierreportaille, joita pitkin pääsi palatsin pohjakerrokseen. Se oli varustettu oikeaksi leiriksi, jota sveitsiläiset puolustivat. Kaikissa ikkunoissa oli suojuslaitteet. Kuningatar meni puhuttelemaan erästä everstiä.
»No, herra Maillardot», sanoi hän, »mitä miehenne arvelevat?»
»He ovat, kuten minäkin, valmiit kuolemaan teidän majesteettinne puolesta, madame.»
»He puolustavat meitä siis viimeiseen asti?»
»Kun kiväärituli on aloitettu, madame, lopetetaan se vain kuninkaan omakätisestä määräyksestä.»
»Kuuletteko, herra tohtori? Palatsin ulkopuolella kaikki ovat meille vihollisia, mutta sisäpuolella ystäviä.»
»Se on lohtu, madame, muttei turva.»
»Te olette synkällä päällä, tohtori.»
»Teidän majesteettinne on nyt opastanut minut näkemään kaikki, mitä olette halunnut näyttää. Sallitteko minun nyt saattaa teitä huoneistoonne?»
»Varsin mielelläni, tohtori, mutta olen väsynyt… tarjotkaa käsivartenne.»
Gilbert kumarsi syvään. Niin suurta suosiota kuningatar osoitti harvoin lähimmille ystävilleenkään, saatikka senjälkeen kun hänen onnettomuutensa olivat alkaneet.
Gilbert saattoi hänet makuusuojaan asti. Siellä Marie-Autoinette heittäytyi nojatuoliin. Gilbert notkisti toisen polvensa hänen edessään ja sanoi:
»Madame, korkean puolisonne, rakkaitten lastenne ja oman turvallisuutenne nimessä rukoilen vielä viimeisen kerran teitä käyttämään hallussanne olevia voimia, ei taisteluun, vaan pakomatkaan.»
»Herra Gilbert», vastasi kuningatar, »heinäkuun neljännestätoista lähtien olen halunnut nähdä kuninkaan kostavan. Hetki on nyt lyönyt, niin ainakin luulemme. Me pelastamme kuninkuuden tai hautaudumme Tuileriein raunioihin!»
»Mikään ei siis voi horjuttaa tätä kohtalokasta päätöstänne?»
»Ei mikään.»
Kuningatar ojensi Gilbertille kätensä suudeltavaksi ja samalla viittaukseksi, että hän nousisi. Gilbert suuteli kunnioittavasti kuningattaren kättä ja nousi.
»Madame», sanoi hän, »salliiko teidän majesteettinne minun kirjoittaa pari kolme riviä, jotka mielestäni ovat niin tärkeät, etten haluaisi hetkeäkään vitkastella?»
»Olkaa hyvä, herra tohtori», vastasi kuningatar ja osoitti erästä pöytää.
Gilbert istuutui ja kirjoitti seuraavat rivit:
»Tulkaa, herra! Kuningatar on kuolemanvaarassa, ellei joku ystävä saa häntä taivutetuksi pakenemaan. Minä luulen, että te olette ainoa ystävä, joka voitte vaikuttaa häneen sillä tavalla.»
Sitten hän kirjoitti osoitteen.
»Onko liian uteliasta kysyä, kenelle kirjoitatte?» kysyi kuningatar.
»Kreivi de Charnylle, madame», vastasi Gilbert.
»Kreivi de Charnylle?» toisti kuningatar kalveten ja väristen. »Entä miksi kirjoitatte hänelle?»
»Jotta hän saisi teidän majesteettinne tekemään, mitä minä en ole saanut.»
»Herra de Charny on liian onnellinen ajatellakseen onnettomia ystäviään. Hän ei tule.»
Ovi aukeni; ja muuan vahtimestari astui sisälle.
»Herra kreivi de Charny, joka juurikään on saapunut, kysyy, saako hän tulla tervehtimään teidän majesteettianne», ilmoitti vahtimestari.
Kuningatar valahti kuolonkalpeaksi ja sopersi joitakin käsittämättömiä sanoja.
»Opastakaa hänet sisälle!» sanoi Gilbert. »Taivas on lähettänyt hänet!»
Charny ilmestyi oviaukkoon. Hänen yllänsä oli meriupseerin puku.
»Ah, käykää sisälle, herra kreivi!» kehoitti Gilbert.
»Olen kirjoittanut teille.»
Ja hän ojensi kreiville kirjeen.
»Kuulin hänen majesteettinsa olevan suuressa vaarassa ja siksi tulin», sanoi Charny ja kumarsi.
»Madame, madame», rukoili Gilbert, »taivaan tähden, kuunnelkaa, mitä kreivi de Charny sanoo teille; hänen äänensä on Ranskan ääni».
Kumarrettuaan kunnioittavasti kuningattarelle ja kreiville Gilbert lähti, sydämessään toivon hitunen.