KANTTORIN ESITELMÄ.
"Hyvät ystävät! Tässä tahdon nyt teille lyhyesti selittää mitä henkivakuutus on. Vaikka se nimeltään onkin henkivakuutus, ei sen avulla suinkaan voi vakuuttaa henkeänsä kuolemaa vastaan. Ei suinkaan! Siihen ei voi kukaan vakuutusta hankkia, sillä jokaisen meistä tulee kuolla. Mutta henkivakuutuksen avulla voimme me turvata jälkeen jääneiden omaistemme taloudellista tilaa.
"Valaistaksemme tätä otamme heti esimerkin. Jos joku kolmekymmen-vuotias mies, jolla on vaimo ja lapsia, luulee voivansa ansaita elinajallaan niin paljon, että hänellä kuusikymmen-vuotisena olisi 2,500 markan pääoma. Jos hän säästöjä tehdessään voisi saada rahoista koron korolle ja tietäisi varmasti elävänsä kaikki 30 vuotta, jotka hänellä on elettävä tullaksensa 60 vuotiaaksi, ei hänen tarvitsisi panna säästöön kuin ainoastaan 50 markkaa vuotuisesti. Mutta yksityisen henkilön on hyvin vaikea saada rahojansa sillä tavoin talletetuksi että saisi koron korolle. Sitä varten täytyy monen yhtyä ja panna sitte rahansa säästöpankkiin.
"Mutta nyt tulee toinen ja vaikeampi asia. Tietääkö tuo nuori mies että hän elää niin kauan? Ei, sitä hän ei tiedä. Päinvastoin näkee hän joka päivä, että yksi ja toinen hänen tovereistaan nukkuu ikuiseen uneen, monetkin aivan parhaimmassa ijässään.
"Jos tämä nuori mies sitävastoin maksaisi vuotuisesti henkivakuutuksesta 60 markkaa, niin olisi hän varma:
"1:ksi että kuolipa hän milloin tahansa, (vaikka se tapahtuisikin ennen kuin hän on täyttänyt 60 vuotta) hänen vaimolleen ja lapsilleen maksettaisiin hänen henkivakuutuksensa, joka tekisi 2,000 markkaa; ja:
"2:ksi että hän itse, jos hän eläisi 60 vuotiseksi, saisi nostaa saman summan, eli 2,000 markkaa.
"Nyt te ehkä huomaatte, että jos hän itse säästää panemalla rahansa säästöpankkiin, saapi hän 60 vuotisena 2,500 markkaa, ja on kuitenkin tarvinnut maksaa ainoastaan 50 markkaa vuodessa. Mutta tämä hyvä tulos riippuu siitä, jos säästöpankki maksaa hänen rahoistaan 4 %, ja toiseksi siitä tärkeästä seikasta, että mies saa elää niin kauan. Jos hän esim. elää ainoastaan 10 vuotta, on hänellä säästöpankissa vaan 600 markkaa. Mutta henkivakuutus-yhtiö maksaa heti hänen kuoltuaan hänen oikeudenomistajilleen 2,000 markkaa.
"Henkivakuutus-yhtiön tehtävänä on hoitaa yksityisten säästörahoja, ja se sitoutuu kuolemantapauksen sattuessa maksamaan ulos koko vakuutus-summan. Osa yhdistykselle maksetuista rahoista käytetään senvuoksi kuolleiden vakuutettujen henkivakuutus-summien suorittamiseen, sekä vähäinen osa hoitokustannuksiin, ja loput pannaan tallelle kasvamaan korkoa korolle. Näillä suoritetaan jälleen tulevaisuudessa vakuutus-summia, jotka lankeavat maksettaviksi.
"Kun monta tuhatta ihmistä yhtyy tällaiseen yhteiseen liittoon, tulee mahdolliseksi saada rahoille korkoa korolle. Ja kuu rahat tällä tavalla hoidetaan, voidaankin sellaisia tuloksia saavuttaa, kuin henkivakuutus tarjoaa.
"Tällainen on lyhyesti henkivakuutus. Mutta henkivakuutukseen kuuluu monta eri lajia vakuutuksia. Niistä tahdon teille kullekin yksityisesti puhua, mutta tahdon jo tässä tuoda esiin muutamia erittäin tärkeitä kohtia.
"Jokaisen tulee henkivakuutusta ottaessaan ajatella aina tulevaisuutta ja tulevaista taloudellista tilaansa. Sillä samoin kuin henkivakuutus ylipäänsä aina tarkoittaa tulevaisia aikoja, tulee myöskin sen, joka vakuuttaa henkensä, 'katsoa eteensä'.
"Kaikista halvin vakuutustapa on ehdottomasti se, jolloin vakuutettu sitoutuu maksamaan vakuutusmaksua vuotuisesti koko elämänsä ajan, ja yhtiö puolestaan sitoutuu suorittamaan vakuutus-summan heti vakuutetun kuoltua. Mutta tämä tapa ei ole sovelias kaikille. Ja varsinkaan ei maalaiselle, joka elää kättensä työllä. Sellaisen henkilön on nimittäin hyvin vaikea vanhoilla päivillään ansaita niin paljo rahaa, että voisi yhä suorittaa vakuutusmaksunsa. Kun sellainen henkilö nuorena ollessaan vakuuttaa henkensä, tulee hänen aina ottaa sellainen henkivakuutus, ettei hänen tarvitse vakuutusmaksuja suorittaa vanhoilla päivillä. Ja tuollainen henkilö menettelee aina minun käsitykseni mukaan parhaiten, jos hän ottaa sellaisen vakuutuksen, että voipi saada itse käsiinsä pääoman. Jos hän elää kuusikymmen-vuotiseksi, on 2,000 tahi 3,000 markan pääoma silloin hänelle suureksi hyödyksi. Hän voipi näillä rahoilla turvata suuressa määrässä sekä itsensä että vaimonsa toimeentuloa vanhoilla päivillä, eikä tarvitse silloin jäädä lastensa vastukseksi.
"Tahdon kertoa yhden esimerkin. Eräs pikku-talollinen vakuutti henkensä 4,000 markasta, mennessään naimisiin 22 vuoden vanhana. Tämä vakuutus-summa oli suoritettava hänelle hänen täytettyään 60 vuotta, tahi hänen kuoltuaan hänen oikeudenomistajalleen. Tästä vakuutuksesta maksoi hän joka puoli vuosi 46 markkaa. Vuodet kuluivat. Lapset kasvoivat ja tulivat aika-ihmisiksi. Hänellä oli neljä lasta. Kun hän alkoi lähestyä kuudettakymmenettä ikävuottaan, antoi hän rakentaa itselleen pienen tuvan talon lähistöllä olevaan metsäiseen niemeen. Tupa oli tosin sangen pieni, mutta sievä ja mukava sekä kyllin suuri kahden hengen asuttavaksi. Tuvan luo rakennettiin vielä aitta ja navetta. Tuvan ympärille perattiin peltoa perunamaaksi ja niittyä heinämaaksi.
"Kun hän sitte täytti 60 vuotta ja oli nostanut vakuutus-summansa yhtiöltä, kutsui hän perheensä luoksensa ja sanoi heille: 'Olen tullut vanhaksi ja harmaa-pääksi. Voimani eivät enää riitä tämän talon hoitamiseen ja kunnossa pitoon. Mutta elämäni työn olenkin kunnolla suorittanut, vaikka sen itse sanon. Tämä talo on kartanoineen, peltoineen, niittyineen ja metsineen nyt toisenlaisessa kunnossa kuin silloin oli, kun sen sain. Silloin voitiin tällä paikalla pitää ainoastaan 6 tahi 7 lehmää, nyt on meillä 15 lypsävää ja 4 hiehoa. Ennen oli kaksi hevoista, nyt on meillä niitä neljä ja viides varsa aina kasvamassa myötäväksi. Minun mielestäni on tämä talo nyt 12,000 markan arvoinen. Sinä Eero, joka olet pojistani vanhin, saat nyt tämän paikan täysineen haltuusi 10,000 markasta, seuraavilla ehdoilla:
"'Kaksi lehmää, Tähti ja Ruusu, tulevat äitisi ja minun saatavakseni.
Me muutamme nyt tuonne niemelle tupaan asumaan, ettemme ole tässä
pihasalla vastuksina. Sinun on parempi taloasi hoitaa omin neuvoin.
Meidän kuolemamme jälkeen saat ottaa lehmät takaisin.
"'Hevoista tulee meidän saada käyttää joka toinen pyhä ja muulloinkin joskus, jos vähäiset tarpeemme sitä vaativat.
"'Mitään muuta emme talosta tahdo. Kaikesta muusta pidämme itse huolen.
"'Kun äiti ja minä olemme kuolleet, saatte te kaikki jakaa tasan mitä olemme jälkeemme jättäneet. Meidän elinaikamme suoritat sinä Eero meille velastasi 4 % vuotuisen koron. Niistä korkorahoista annamme Mikolle, Aapolle ja Liisalle 100 markkaa kullekin ja pidämme itse loput, eli 100 markkaa. Näillä rahoilla ja henkivakuutus-summani koroilla tulemme me, äiti ja minä, hyvästi toimeen.
"'Nyt olen mielestäni menetellyt oikein teitä kaikkia kohtaan. Eero saapi tilan halvalla ja huokeaa korkoa vastaan meidän elinaikanamme. Hän voi siis nyt ruveta säästämään, ja meidän kuoltuamme maksaa sisaruksilleen kullekin osansa talonhinnasta.
"'Te nuoremmat jälleen saatte meidän elinaikanamme 100 markkaa joka vuosi. Tätä ette olisi voinut saada, jos äiti ja minä olisimme vielä jääneet tähän taloa pitämään. Tähän pieneen raha-saaliiseenne saatte nyt ansaita lisää, minkä voitte.
"'Yhden neuvon tahdon teille tässä antaa. Vakuuttakaa henkenne nuorena ollessanne. Minua ei ole mikään niin ilahduttanut vanhoilla päivilläni, kuin se että vakuutin henkeni nuorena. Seuratkaa te isänne esimerkkiä!'
"Tällä tavoin puhui lapsilleen Viisalan vanha isäntä, Iisakki. Ja hänen puheensa ja menettelynsä siunausta tuottavat seuraukset näkyivät jonkun ajan kuluttua.
"Kun Iisakki ja emäntänsä noin 12 vuotta tämän puheen jälkeen kuolivat, jättivät he jälkeensä Eeron 10,000 markan velkakirjan ja 5,000 markan talletustodistuksen, joka osoitti että heillä oli mainittu summa pankissa. He olivat näiden 12 vuoden kuluessa säästäneet lisäksi 1,000 markkaa.
"Nyt piti nämä jaettaman neljän lapsen kesken. Se oli helposti tehty. Jokaisen osaksi tuli 3,750 markkaa. Eeron tuli siis toisille sisaruksille maksaa 6,250 markkaa, jotka piti jaettaman heidän keskensä tasan, samoin kuin puhtaat rahatkin. Eero oli näiden 12 vuoden ajalla saanut säästöön 2,000 markkaa. Häneltä puuttui siis ainoastaan 4,000 markkaa. Nämä rahat sai hän helposti lainaksi tilansa kiinnitystä vastaan. Toiset sisarukset olivat myöskin hyvin tyytyväisiä, sillä hekään eivät olleet jääneet osattomiksi, vaikkakin vanhin veli oli saanut tilan halvemmalla.
"Vielä tahdon puhua parista seikasta. Ensimäinen on se, ettei kenenkään tule ottaa liian suurta henkivakuutusta. Jokaisen tulee vakuuttaa henkensä niin suuresta summasta, että tietää varmasti voivansa pitää vakuutuksensa kunnossa vaikeimpinakin rahan-pula aikoina. On paljo parempi ottaa pienempi henkivakuutus ja pitää se loppuun asti voimassa, kuin ottaa suuri ja antaa sen jonkun ajan kuluttua tulla mitättömäksi, rahan puutteen tähden.
"Usein olen tavannut henkilöitä, jotka ovat sanoneet: 'Miksi vakuuttaisin henkeni? Sehän olisi aivan hullua! Minä olen terve ja reipas, ja kuitenkin koroitti yhtiö vakuutus-maksuansa.'
"Tämä valitus koskee yhtiön lääkäriä, sillä hän ei ole silloin pitänyt mainitun henkilön terveyttä luotettavana ja on senvuoksi tahtonut vakuutus-maksun koroitusta. Kyllähän voipi tapahtua, että lääkäri joskus erehtyy, mutta tahdonpa kuitenkin kertoa teille muutamia esimerkkiä tällaisista, näennäisesti erehdyksestä tulleista vakuutus-hakemuksen hylkäämisistä, tai vakuutus-maksun koroituksista.
"Kerran anoi eräs pappi henkivakuutusta, mutta häntä ei otettu vastaan. Hän oli aivan terveen näköinen, suuri ja voimakas mies. Minua ihmetytti, ettei tällaiselle henkilölle annettu henkivakuutusta, mutta ajattelin vaan itsekseni: saammepa nähdä. Ja aivan oikein. Parin vuoden perästä tapasin taas saman papin. Nyt oli hän aivan haudan partaalla. Hänellä oli keuhkotauti, johon hän pian sen jälkeen kuoli.
"Kerran taaskin sai eräs talonpoika hakemuksensa kumotuksi. Viiden vuoden kuluttua kuoli hän munuaistautiin.
"Eräs viilaaja, joka työskenteli tehtaassa, ei suostunut vakuuttamaan henkeänsä senvuoksi, kuin yhtiö koroitti hänen vakuutus-maksuansa, hänen vaarallisen toimensa tähden. Kyllä hän vielä nyt elää, mutta hän on sairaan ja heikon näköinen. Nyt ei hän enää voisi saada henkivakuutusta. Hänen vaarallinen toimensa on vienyt hänet haudan partaalle. Myöhäistä on enää katua nuoruuden kopeutta!
"Eräs talonpoika suuttui kovin, kun yhtiö koroitti hänen vakuutus-maksunsa. Mutta nyt alkaa näkyä, ettei yhtiö erehtynyt. Talonpoika on tullut sairaloiseksi ja on puolestaan hyvin iloinen, että otti henkivakuutuksen, vaikka maksut koroitettiinkin.
"Vielä sananen, joka koskee teitä, talonomistajat. Teidän asemanne on edesvastuun alainen. Te olette varakkaita ja monessa suhteessa monipuolisia tiedoissanne. Toiset seuraavat teidän esimerkkiänne. Ja mikä on merkillisintä! Se juuri, että vaikka mainiosti käsitätte asian, ette te kuitenkaan vakuuta henkeänne, vaan kohtelette tätä toimintaa ylenkatseella. Teidän mielestänne ei se ole rikkaita ihmisiä varten. Ja kuitenkin käyttävät henkivakuutusta hyväkseen äärettömän äveriäät maanomistajat ulkomailla. Eräs sellainen suuri pohatta lausui kerran yhdessä maanviljelys-kokouksessa Ruotsissa näin: 'Ymmärtäväisen ja älykkään maanviljelijän tulee aina menetellä sillätavoin, niin kuin aina kohtaisi vastuksia tulevaisissa teoissaan. Ei saa koskaan ajatella, että huomenna on kaunis ilma sentähden, jos aurinko loistaa tänään ihanasti. Sen vuoksi ei myöskään saa taloudellisessa suhteessa olla varomatoin. Jos olenkin nyt varakas ja terve, ja tulevaisuus näyttää valoisalta edessäni, en saa kuitenkaan luottaa siihen, että aina on niin oleva. Äkkiä tulen sairaaksi; silloin sattuu olemaan huono aika ja maanarvo alhaalla; rahoja ei mitenkään saada. Jos silloin kuolen, on rikkauteni vähäinen. Mutta jos tällaisen sattuman tapahtuessa olen henkivakuutettu, saavat perilliseni vakuutus-summalla suorittaa tarvittavat maksut ja jatkaa toimintaani siksi, kunnes paremmat ajat koituvat. Senvuoksi täytyy minun täydellä syyllä ja hartaalla vakuutuksella sanoa, että henkivakuutus on maanviljelijän paras säästölipas'.
"Näin puhui tuo rikas maanviljelijä. Hän ei pitänyt itseään liian rikkaana henkivakuutukseen. Ottakaa opiksi hänen neuvonsa, ja jos ette vakuutakaan henkeänne itsenne tähden, niin tehkää se jälkeentulevaisienne tähden. Näyttäkää heille hyvää esimerkkiä ja varmentakaa heidän taloudellista asemaansa. Teidän tulee myöskin olla esimerkkinä pienille tilallisille. Sillä henkivakuutuksen avulla voivat nekin vähitellen polvi polvelta päästä vapaaksi niistä suurista velkataakoista, jotka heitä painavat. Henkivakuutus on heillekin varmin ja soveliain säästämiskeino.
"Teidän, te varakkaat talolliset, on käytävä hyvänä esimerkkinä uuden ajan valmistamalla edistyksen tiellä! Te ette saa tyytyä vaarin-aikaisiin tapoihin, sillä silloin jäätte jäljelle, kun muut rientävät eteenpäin. Teidän tulee huomata, että aika rientää, ja luoda valpas silmänne tulevaisuuteen, sekä tehdä se lujaksi ja varmaksi taloudellisessa suhteessa. Se on teidän tehtävänne!
"Matkoillani olen tehnyt sen ikävän huomion, että rikkaat talolliset eivät mielellään tue taloudellista asemaansa henkivakuutuksen kautta. Paljon enempi käyttävät henkivakuutusta hyödykseen torpparit, löysäläiset ja käsityöläiset. Eivätkö rikkaat käsitä henkivakuutuksen hyötyä? Onko heidän kantansa edistyksen asiassa enempi takapajulla kuin muiden?
"Miten lieneekään. Minun hartain toivoni olisi vaan, että kaikki, sekä maanviljelijät että löysäläiset, sekä naiset että miehet tukisivat taloudellista asemaansa ottamalla henkivakuutuksen. Jos varallisuus ja hyvinvointi pitäjissämme ja kylissämme kasvaa, on siitä hyöty koituva koko Isänmaallemme!"
* * * * *
Kun kanttori oli lopettanut pontevan, sujuvasti lausutun esitelmänsä, vallitsi yleisössä mitä hartain vakuutus henkivakuutuksen todellisesta hyödystä. Moni rupesi mietiskelemään tulojensa suuruutta ja punnitsemaan, minkä verran voisi niitä käyttää henkivakuutuksen ottamiseen.
"Kyllä asia hyvä on ja ansaitsee miettimistä", sanoi Lahtelan lautamies muutamille isännille. "Mutta kyllä se talonpojalla aina raha on tiukemmassa, kuin herroilla, jotka aina ovat raha kourassa".
"Ei ole hätää talonpojallakaan", sanoi iloisesti Kuuselan nuori isäntä. "kyllä raha erkanee yhtä hyvin maanmiehen kuin herrankin kouraan, kun vaan on jotain rahan alaista tavaraa. Herralla on oppinsa, mutta meillä on maantuotteita. Ja henkivakuutuksen minä otan heti huomispäivänä, jos vaan kanttori Huopala jo silloin meille tulee!"
"Hyvähän se on noin nuoren miehen ottaa," sanoi hiljaisesti Alatalon vanha, vaatimaton isäntä.
"Hyvä on. Mutta vanhalla siihen pitäisi olla vielä suurempi kiire," vastasi Kuusela ketterästi.
Vilkkaasti keskusteltiin hyvän aikaa, mutta vähitellen hajosivat vieraat, lähtien kukin kotiinsa. Kanttorikin teki pois lähtöään ja meni hyvästelemään emäntää. Mutta emäntä kielsi kanttorin vielä jäämään illalliselle. Joukko suurimpien talojen isäntiä jäi myöskin vielä asiasta keskustelemaan, sillä jos oli joukossa myöntyviä, oli siellä myöskin henkivakuutuksen ankaria vastustajoita.
Seuraavana aamuna läksi kanttori kiertoretkelleen pitäjälle. Risto Kölli seurasi hänen mukanaan, sillä olihan hänkin innokas henkivakuutusasian puollustaja. Hänestä oli muutoinkin hauska näin hyvässä seurassa käydä tervehtimässä vanhoja tuttaviaan, joita hän ei ollut nähnyt niin moniin vuosiin.
Tahvolasta otettiin siis hevonen ja ajettiin ensimäiseksi Rumpuniemeen, jonka isäntä oli Riston vanha kilpailija, olipa vielä kilpailija sellainen, joka oli vienyt Ristolta voiton.
Hän oli näet Ristoa rikkaampi ja senvuoksi antoi Rantalan isäntä tyttärensä mieluummin hänelle.
Heti kun pihaan ajettiin, tuli renki riisumaan hevosta. Näyttipä siltä kuin vieraita olisi odotettu.
"Onkos isäntä kotona?" kysyi kanttori.
"Isäntä … e-ei," vastasi renki.
"Missä hän on?" kysyi Risto.
"Juhannuksen aikaan se kuoli…" sanoi renki hitaasti.
Tämä vaikutti oudosti tulijoihin.
"No, mutta käydään nyt talossa kuitenkin," sanoi kanttori, ottaen kärryistä laukkunsa ja pudistellen vaatteitansa.
Ystävällisesti otti Rumpuniemen emäntä vieraat vastaan. Ja kun siinä oli ensin puhuttu jokapäiväisistä asioista, tuli sitte henkivakuutuskin puheeksi.
Rumpuniemen emännän nato, Lehtolan emäntä, joka myös sattui silloin olemaan kälynsä luona käymässä, rupesi heti tulijoille moittimaan kälyään henkivakuutuksen vastustamisesta.
"Tässä juuri puhuimme," sanoi hän, "miten suuri siunaus jälkeenjääneille on henkivakuutuksesta. Kyllä kälynikin sen nyt jo vähän huomaa, kun on nähnyt kuinka minä olen miesvainajani henkivakuutussummalla maksanut taloni kiinnityksen. Mutta se on nyt myöhäistä huomata, kun veli-Antti jo on haudassa."
"No eikös Rumpuniemen Antti ollut henkivakuutettu? Muistaakseni oli hän innokas edistyksen mies, joka puuhasi kaiken hyvän eteen? Kylläpä olisi luullut hänen käsittävän henkivakuutuksen tarpeellisuuden," sanoi Risto.
"Jo se toki käsitti," sanoi Lehtolan emäntä, "ja olisi tahtonut ottaa henkivakuutuksen sekä itselleen että kälylleni, mutta Loviisa oli niin tiukasti vastaan, ettei siinä mikään auttanut. Hänen mielestään olivat tällaiset tuumat vaan ibmiskeksintöjä, joita ei Jumala sallisi. Ja nyt on hän vaikeassa taloudellisessa asemassa. Antti jätti jälkeensä paljo velkoja".
"Kyllähän sinun on nyt hyvä hulluuttani moittia," sanoi Loviisa, "mutta en minä uskonut meidän taloudellista tilaamme niin huonoksi, kun aina Antin aikana elettiin niin pulskasti."
"Niin, vaikka sanonkin sen nyt jälkeenpäin, niin sanon sen kuitenkin," keskeytti Lehtolan emäntä. "Te elitte aivan liian pulskasti! — Meillä oli kyllä monet kerrat henkivakuutus-maksun kokoonsaaminen hyvin täperällä, mutta kun hyvin ymmärsin henkivakuutuksen suuren hyödyn lapsille ja minulle, sillä mies-vainajani selitti sitä minulle usein, niin keräilimme ja säästelimme aina yhdessä, että saimme vakuutus-maksun suoritetuksi. Mutta teidän talossanne ei ajateltu tulevaisuutta, vaan luotettiin sokeasti siihen, että kaikki hyvä, mitä teillä oli, jatkuisi yhä edelleen."
"Eihän nyt aivan niinkään kuin sinä sanot," puolusteli Loviisa, "mutta minun ajatukseni oli aina, että Luoja kyllä lesket ja orvot hoitaa ja heistä murheen pitää. Pidin henkivakuutusta Jumalan pilkkaamisena. Totta on, että Antti-vainaja monta kertaa selitti minulle henkivakuutuksen tarpeellisuuden sellaisessa tapauksessa, jos hänestä aika jättäisi, ennenkuin hän olisi ehtinyt saada pois talonkiinnitykset, jotka olivat suurenlaiset vielä, kun ei minullakaan ollut perintöä."
"No mutta isännehän oli niin kuuluisa rikkaudestaan," sanoi Risto.
"Niin oli, se on juuri oikein sanottu!" sanoi Lehtolan emäntä harmitellen. "Mutta hänkin luuli, että hyvät päivät riittäisivät aina. Mutta tulipa sitte takauksien maksuja y.m. suorituksia, ja komea elämä veti myös osansa. Hänkään ei ajatellut tulevaisuutta, ei katsonut eteensä! Kyllä sinä, Loviisa, olet perinyt vähän isäsi luonnetta."
"Mitäpä sitte," sanoi Loviisa närkästyen. "Elä puhu pahaa isä-vainajasta! Hän oli kyllä hyvä kuin kulta, ja auttavainen myös, missä apua tarvittiin."
"Hm," sanoi Risto hiljaa, mutta kuitenkin siksi kovaa, että Loviisa kuuli sen ja kääntyi pois punastuen.
"Mutta kuinka sen henkivakuutuksen kanssa oikeastaan kävi?" kysyi kanttori. "Kertokaa minulle koko juttu."
"Kertokoon nato," sanoi Loviisa, "hän tekee sen kuitenkin hyvin mielellään!"
"No miksikä en", sanoi Lehtolan emäntä harmittavan iloisesti, "ei minulla ole mitään kaduttamaa. Kerron siis koko tapauksen.
"Me olimme kerran miesvainajani kanssa täällä Rumpuniemellä kyläilemässä, kun tänne tuli eräs henkivakuutus-yhtiön asiamies. Hän selitti meille kaikille henkivakuutuksen hyödyn ja tarpeellisuuden. Sekä minun mieheni että Antti-vainaja olivat molemmat heti valmiit ryhtymään tuumaan käsiksi ja kysyivät vaan meidän mieltämme asiassa. Mutta kun minä en pidä erityisesti liiallisesta kiireestä, oli minun mielestäni parasta siirtää asia muutamia päiviä tuonnemmaksi. Mutta kun sillä asiamiehellä oli niin hirveän kiire, saimme me ajattelemisen aikaa ainoastaan seuraavaan päivään asti. Loviisa vastusti ankarasti asiata heti alusta alkaen, ja vaikka asiamies kuinka selvästi olisi selittänyt, väitti hän vaan yhä, että henkivakuutus oli synti. Minä käskin hänen mennä kirkkoherran luo kysymään, mutta se oli hänen mielestään aivan turhaa. Hän oli niin varma asiansa oikeudesta. Kun me sitte kotia tultuamme miesvainajani kanssa keskustelimme, tulimme siihen päätökseen, että hän seuraavana päivänä ottaisi 5,000 markan henkivakuutuksen. Ja sen hän tekikin. Silloin vielä tahtoi Anttikin niin mielellään tehdä samoin, mutta Loviisa pani vastaan. Ja Loviisan tahtoa vastaan ei hän elämässään mitään tehnyt. — Näin asia silloin kävi. Sitte voin vielä jatkaa, että aika kului ja minun mieheni sai 'lentsun'. Tätä hän ensin sairasteli jalahteella, mutta sitte joutui vuoteen omaksi. Tässä kääntyi tauti keuhkokuumeeksi, eikä sitte enää lääkäritkään voineet auttaa. Hän kuoli kahden viikon perästä. Hänen kuolemansa jälkeen sain sitte henkivakuutussumman. Sillä maksoin talon kiinnityksen, ja nyt on elantomme varmalla pohjalla."
"Ei olisi 5,000 riittänyt minun asioissani mihinkään", sanoi Loviisa.
"Kiinnitykset ovat tässä kolminkerroin niin suuret."
"Jopa toki," sanoi Lehtolan emäntä, "niillä 5,000:lla olisit nyt voinut maksaa sen 4,000 markan kiinnityksen, joka nyt on uloshaettavana ja johon et koskaan saa rahoja. Olishan sekin ollut hyvä minun mielestäni!"
"No voipihan niinkin olla", sanoi Loviisa, "mutta kyllä Jumala sitä auttaa, joka luottaa häneen ja vaeltaa hänen teitänsä."
"Mutta minun mielestäni vaeltaa se parhaiten Hänen teitänsä, joka käyttää hänelle uskotun leiviskän ymmärtäväisellä ja oikealla tavalla," sanoi Risto, joka oli koko ajan kuunnellut tarkasti tätä keskustelua. Minun mielestäni olisi teidän miesvainajanne pitänyt vastoin teidän tahtoannekin vakuuttaa henkensä, jos hän kerran käsitti henkivakuutuksen hyödyn ja tärkeyden. Hän oli perheen hoitaja ja huolenpitäjä, ja hänen oli vastattava perheen toimeentulosta, jos hänestä sattuisi aika jättämään. Jos minä olisin ollut hänen sijassaan, olisin menetellyt tällä tavoin, enkä suinkaan niinkuin hän teki."
"Olisipas vaan tehnyt sillä tavoin!" sanoi Loviisa kärtyisästi.
Lehtolan emäntä hymyili ja sanoi: "mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää!"
Henkivakuutuksesta ei sillä kerralla siinä talossa sen enempää puhuttu.
Ja kun kahvit oli juotu, läksivät vieraat jatkamaan matkaansa.
"Onnea vaan matkalle!" huusi Lehtolan emäntä heille, kun kärrit pyörivät pois pihasta.
* * * * *
Kukapa olisi silloin, kun kanttori Huopala kävi Rumpuniemessä, voinut uskoa että Rumpuniemen emäntä, kiivas henkivakuutuksen vastustaja, Loviisa, vielä kerran itsekin olisi henkensä vakuuttanut.
Mutta niin kuitenkin kävi. Kohtalo satutti sillä tavoin, että Ristosta ja hänen nuoruutensa lemmitystä vielä tuli onnellinen pari. Risto laittoi Rumpuniemen paikan mitä parhaimpaan kuntoon, ja hallitsi siinä melkoisena isäntänä. Loviisa viihtyi myöskin paremmin kuin koskaan ennen, ja menestys näkyi heidän toimintaansa seuraavan kaikessa.
Mutta niinkuin usein kauniina kesäpäivänä äkkiä saapuu myrsky ja runtelee lehtevät puut, vihannan nurmen ja kukoistavat vainiot, saapui myöskin keskelle tätä onnellista elämää Tuonelan vieras, tauti. Riston emäntä vilusti itsensä kevättalvella ja kuoli jo ennen kesää. Raskaalla mielellä saattoi Risto vaimonsa hautaan.
Parin viikon kuluttua kuoleman jälkeen nosti Risto henkivakuutus-yhtiö
Suomen asiamiehen luona 3,000 markkaa, Loviisa-vainajan
henkivakuutus-summan. Samalla tiellä ja samoilla rahoilla osti hän
Loviisa-vainajan kolmelle lapselle myötäjäis-vakuutuksen.
Palattuaan kotiinsa kertoi hän Lehtolan emännälle, joka juuri oli sinne saapunut, mitä hän oli rahoilla tehnyt.
Lehtolan emäntä kiitti häntä käly-vainajansa puolesta tästä kauniista teosta, jonka kautta lasten tulevaisuus oli suureksi osaksi turvattu. "Paremmin et voinut tehdä," sanoi hän; "tästä teosta kyllä hedelmät kauniina näkyvät tulevaisuudessa. Todet ovat totisesti vanhan sananlaskun sanat:
"Joka säästää saadessansa,
Sillä on ottaa tarvitessa!"