VII.
Tuhasta tuleen.
Saavuttuaan talonsa edustalle Tartarin hämmästyi suuresti. Iltahämärä levisi, katu oli autiona. Ristikaariovesta, jonka neekerinainen oli unhoituksesta jättänyt sulkematta, kuului naurua, lasienkilinää, aukenevien sampanjatulppien pamauksia ja ylinnä kaikessa tässä melussa naisääni, joka iloisena ja kirkkaana lauloi:
Rakastatko, Marco la Belle
Sä tanssia kukkaiskammioissa…
"Hiisi vieköön!" ärjähti Tarasconilainen kalveten, ja syöksyi pihalle.
Onneton Tartarin! Mikä näky sinua odotti… Pienen puutarhamajan holvikaarien alla, keskellä pulloja, leivoksia, hajalla olevia patjoja, piippuja, tamburiineja ja kitaroita, Baïa seisoi, ilman sinistä röijyä ja hametta, ilman muuta yllään kuin pieni hopeakuteinen harsopaita ja leveät vaaleanpunaiset housut. Hän lauloi laulua Marco la Belle keikuttaen takaraivollaan meriupseerin lakkia… Hänen jalkainsa juurella, matolla, uhkuen rakkautta ja marjahilloa, Barbassou, tuo ilkeä kapteeni Barbassou, oli vähällä haljeta naurusta häntä kuunnellessaan.
Kalpean, laihan, pölyisen, kiilusilmäisen ja pystytöyhtöisen Tartarinin tulo keskeytti kerrassaan nämät miellyttävät turkkilais-marseillelaiset kemut. Baïa älähti lyhyesti vinttikoira-naaraksen tavoin ja pakeni sisälle. Mutta Barbassou puolestaan ei joutunut hämilleen, vaan virkkoi, nauraen entistään hurjemmin:
"Kas niin! herra Tartarin, mitä nyt sanotte? Huomaatte kaiketi, että tuo naikkonen osaa ranskaa!"
Tarasconin Tartarin lähestyi häntä julmistuneena:
"Kapteeni!"
— Sanoinhan, että hän tulisi, ystäväiseni! huusi Mauritar marseillen murteella kumartuen yli toisen kerroksen gallerian ja nyökäyttäen päätään soman veitikkamaisesti. Miesparka, masennettuna vaipui alas istumaan eräälle rummulle. Hänen Maurittarensa osasi siis puhua marseillen murrettakin!
"Sanoinhan, että Teidän piti varoa algierittareita!" virkkoi kapteeni
Barbassou filosofisesti. "Samoin myös montenegrolaista ruhtinastanne."
Tartarin nosti päätään.
— Tiedättekö missä ruhtinas on?
"Eipä hän ole varsin kaukana. Hän on viideksi vuodeksi saanut vapaan asunnon Mustaphan vankilassa. Tuo veijari joutui kiinni juuri kun pisti kätensä toisen kukkaroon… Muuten ei häntä ensi kertaa pistetä talteeseen. Hänen ylhäisyytensä on jo istunut vankikopissa kolme vuotta jossakin muualla… odottakaapas! luulenpa että se oli juuri Tarasconissa."
— Tarasconissa!… huudahti Tartarin saaden äkkiä päähänsä selkeän välkähdyksen… Senpävuoksi hän tunsi vain yhden puolen kaupunkia…
"No tietysti… mikäli Tarasconia näkyy vankilasta… Oi, hyvä herra Tartarin, tässä kirotussa maassa täytyy pitää silmät hyvin auki, muuten saa kokea sangen suuria ikävyyksiä… Niinpä esimerkiksi tuo muetsinin juttu…"
— Mikä juttu? mikä muetsin?
"Peijakas vieköön! vastapäisen moskean muetsin, joka hakkaili Baïaa… Akbar kertoi jutun tässä joku päivä sitten, ja koko Algier nauraa sille vielä… Onpa todella hullunkurista, kuinka tuo muetsin laulaessaan torninsa huipulla rukouksiaan, Teidän nenänne edessä laverteli rakkauden selityksiä pikku kanasellenne, sopien kohtauksista hänen kanssaan ja samalla avuksi huutaen Allahia."
— Ovatko siis kaikki tässä maassa konnia?… ulvoi onneton
Tarasconilainen.
Barbassou teki filosofimaisen liikkeen.
"No niin on, ystäväni, näissä uusissa maissa… Mutta vähätpä siitä! jos huolitte neuvojani, niin palaatte pian Tarasconiin."
— Palata Tarasconiin… se on helppo sanoa… Mutta rahat… Ettekö siis tiedä, kuinka minua peijattiin ja nyljettiin siellä erämaassa?
"Älkää sitä murehtiko!" virkkoi kapteeni nauraen… "Zouave-laiva lähtee huomenna, ja jos tahdotte vien teidät takaisin isänmaahan… suostutteko siihen, hyvä ystävä?… No, koska sopii, niin kaikki on hyvin. Teillä on vain yksi seikka sitä ennen tehtävänä. On vielä jälellä muutama samppanjapullo ja puoli simaleipää… istukaa tuohon sovinnollisesti!.,.."
Hieman vitkasteltuaan, kuten arvonsa vaati, Tarasconilainen suostui tarjoumukseen. Hän istuutui, ja sitten ryypättiin; Baïa tuli alas, kuullessaan lasien kilinän, lauloi loppuun laulun Marco la Belle, ja juhlaa jatkui myöhäiseen yöhön.
Kello kolmen ajoissa Tartarin, pää kevyenä ja jalat raskaina, palasi saattamasta ystäväänsä kapteenia, jolloin hän kulkiessaan moskean ohi muisti muetsinin ja hänen ilveensä, ja tämä pani hänet nauramaan. Seuraavassa tuokiossa sukkela kostonaate välkähti hänen aivoissaan. Moskean ovi oli auki. Hän astui sisälle, kulki pitkien korridorien läpi, joiden permanto oli matoilla peitetty, kiipesi yhä ylemmäksi portaita ja saapui viimein pieneen turkkilaiseen rukoushuoneeseen, jonka katossa keinui rautaristikkoinen lyhty, luoden valkoisille seinille haaveellisia varjoja.
Muetsin istui siinä divaanilla, iso turbaani päässä, valkeat turkikset yllä, Mostaganemin piippu suussa ja edessään suuri lasi täynnä kylmää absinttia, jota hän hartaasti hörpiskeli odottaessaan hetkeä, jolloin hänen tuli kehoittaa uskovaisia rukoilemaan… Nähdessään Tartarinin hän pudotti piippunsa säikähtyneenä.
"Suu kiinni, pappi", ärjäsi Tarasconilainen, jolla tuumansa toteuttaminen oli mielessä… "Tänne nopeasti turbaanisi ja kaapusi!…"
Turkkilainen pappi, pahasti vavisten, antoi turbaaninsa, kaapunsa ja mitä vain. Tartarin pynttäsi itsensä niihin ja meni arvokkaana minaretin kuistille.
Meri loisti kaukana. Valkeat katot kiilsivät kuutamossa. Meren tuulahdus toi mukanaan jonkun myöhästyneen kitaransäveleen…. Tarasconilainen muetsin antautui hetken hartautensa valtoihin, sitten hän kohottaen kätensä, rupesi veisaamaan ylen kimakalla äänellä:
"La Allah il Allah… Muhamed on vanha lörpöttelijä… Itämaat, Koraani, pashat, jalopeurat, maurittaret, eivät ole mistään kotoisin!… Ei enää ole 'turkkilaisia'… On vaan riettaita veijareita… Eläköön Tarascon!…"
Ja kuuluisan Tartarinin huutaessa arapian ja provensaalin sekaisella siansaksalla neljään ilmansuuntaan merelle, kaupungille, tasangolle ja vuorelle päin hilpeätä tarasconilaista kiroustaan, toisten muetsinien kirkas ja vakava ääni vastasi jatkuen minaretista minaretiin, ja yläkaupungin viimeiset uskovaiset löivät hurskaasti rintoihinsa.