X.
Ennen matkallelähtöä.
Sillä välin kuin Tartarin täten ihastuneena antautui kaikenlaisiin sankarimaisiin temppuihin, olivat koko Tarasconin katseet hänen kiinnitettyinä; huomio ei enää kiintynyt mihinkään muuhun. Lakkien metsästys liipoitteli vaan yhdellä siivellä, romanssit unohtuivat nurkkaan. Apteekkari Bézuquet’llâ piano riutui ikävissään vihreän peitteensä alla, ja kärpäset kuivua kutistuivat sen päällä, vatsa ylöspäin… Tartarinin retki oli pysäyttänyt kaikki.
Olisipa pitänyt nähdä, miten kernaasti nähty tuo kuuluisa Tarasconilainen oli vieraissa. Hänen seurastaan tapeltiin, riideltiin, sovittiin kuin lainaesineestä, jopa se hankittiin varkain. Naisista ei ollut sen suurempaa kunniaa, kuin mennä Mitainen menaserialle käsi kädessä Tartarinin kanssa sekä antaa hänen jalopeuran häkin edessä selittää, millä lailla näitä suuria petoja metsästettiin, mihin täytyi tähdätä; kuinka monen askeleen päästä, olivatko tapaturmat lukuisat, y.m., y.m.
Tartarin antoi kaikki ne selitykset, joita ikinä haluttiin. Hän oli lukenut Jules Gérardin teokset ja tunsi leijonanajon pilkulleen, vallan kuin hän sitä olisi harjoittanut. Hän puhuikin näistä seikoista hyvin kaunopuheliaasti.
Mutta ihanimmillaan hän oli päivällisillä presidentti LLadevèzen tai kelpo päällikkö Bravidan, entisen varusmestarin, luona, kun kahvia tarjottiin ja kun häntä pyydettiin, kaikkien siirtäessä tuolinsa lähemmäksi, puhumaan tulevista metsästysretkistään…
Silloin sankarimme, nojaten kyynäspäätään pöytään ja härppien mokkaansa, liikutetulla äänellä kertoi kaikista niistä vaaroista, jotka odottivat häntä siellä vieraassa maassa. Hän mainitsi pitkät kuuttomat väijykset, myrkylliset suot, laakeriruusun myrkyttämät rannat, raesateet, paahtavat auringonpaisteet skorpionit, heinäsirkkasateet; hän kuvaili myös Atlas-vuorten leijonain tapoja, niiden hämmästyttävää notkeutta ja niiden julmuutta kiiman aikana…
Sitten hän innostuen omasta puheestaan nousi seisovilleen pöydän äärestä, hypähti keskelle ruokasalia matkien jalopeuran kiljuntaa, pyssyn pamausta piu! pau! räjähtävän luodin vinkunaa, pfft! pfft! huiski käsillään, kaatoi kumoon tuoleja…
Kaikki pöydän ääressä istuvat olivat kalpeat, Miehet katselivat toisiaan pudistaen päätään, naiset ummistivat silmänsä päästäen kauhunhuutoja, vanhukset heiluttivat sotaisesti pitkiä sauvojaan, ja pikkupojat, jotka pannaan aikaiseen nukkumaan, kavahtivat ylös unestaan ärjymisen ja laukauksien herättäminä, olivat kovasti peloissaan ja pyysivät sytyttämään tulta lamppuun.
Vastaiseksi Tartarin ei lähtenyt matkaan.