XIV
Kapinalliset.
Kun me, hyvä mestarini ja minä, sinä päivänä tapamme mukaan kävimme Pyhän Katariinan kuvassa, tapasimme puodissa kuuluisan herra Rockstrongin, joka oli noussut tikapuitten ylimmälle portaalle kaivellakseen sieltä kirjoja, jotka häntä huvittivat. Sillä onhan tunnettua, että häntä miellyttää levottoman elämänsä varrella keräillä kallisarvoisia kirjoja ja kauniita kivipiirroksia.
Osanotosta Monmouthin murhayritykseen Englannin parlamentti oli tuominnut hänet elinkautiseen vankeuteen, ja nyt hän asuu Ranskassa, josta hän lakkaamatta lähettelee kirjoituksia maansa sanomalehtiin.[9] Tapansa mukaan oiva opettajani vaipui jakkaralle. Sitte hän kohotti katseensa sinne, missä herra Rockstrong pyörähteli nokkelana kuin orava, jonka nokkeluuden hän säilytti vanhuuden päiviin saakka.
— Näenpä, Jumalan kiitos, lausui apotti, että voitte hyvin, herra kapinoitsija ja että yhä olette nuori.
Herra Rockstrong käänsi opettajaani kohti hehkuvat silmänsä, jotka valaisivat sapekkaita kasvoja.
— Miksi te, iso apotti, sanotte minua kapinoitsijaksi?
— Sanon teitä kapinoitsijaksi, herra Rockstrong, koska yrityksenne ei onnistunut. Voitetut ovat kapinoitsijoita, voittajat eivät milloinkaan.
— Puhutte inhottavan kyynillisesti, apotti.
— Älkääpä, herra Rockstrong! Tuo lausuma ei ole minun vaan erään suuren miehen keksimä. Olen tavannut sen Jules César Scaliger'in papereista.
— Entä sitten, apotti! Ne ovat aika roskaisia papereita. Ja tuo sanonta on häijy. Häviömme, joka johtui päällikkömme päättämättömyydestä ja velttoudesta, — hän maksoi sen hengellään, — ei ollenkaan muuta asiamme hyvyyttä. Ja konnien voittamat kunnon ihmiset jäävät kunnon ihmisiksi.
— Minusta on tuskallista, herra Rockstrong, kuulla teidän puhuvan kunnon ihmisistä ja konnista valtiollisten asioiden yhteydessä. Nuo yksinkertaiset sanat sopisivat kuvailemaan oikeaa ja väärää puolta noissa enkeleitten taisteluissa, joista maanmiehenne John Milton on perin barbaarisesti laulanut. Mutta tällä multaisella möhkäleellä eivät puolueet koskaan, kaukana siitä, ole niin tarkasti jaetut, että voisi ennakkoluuloitta tai mielistelemättä erottaa puhtaiden armeijaa epäpuhtaitten joukoista, eipä edes määritellä oikeaa ja väärää puolta. Näin ollen täytyy menestyksen olla ainoana asian hyvyyden tuomarina. Pahastutte, herra Rockstrong, kun sanon, että on kapinallinen silloin kun on voitettu. Mutta jos te pääsisitte valtaan, ette suinkaan suvaitsisi kapinoitsijoita.
— Ette tiedä mitä puhutte, apotti. Minulla on aina ollut kiire asettua voitettujen puolelle.
— On totta, herra Rockstrong, että olette valtion luonnollinen ja ainainen vihamies. Teitä vahvistaa vihassanne neronne voima, jota rauniot miellyttävät ja hävitys huvittaa.
— Syytättekö minua siitä, apotti?
— Jos olisin valtiomies ja ruhtinaitten ystävä, herra Rockstrong, kuten herra Roman, pitäisin teitä kuuluisana rikollisena. Mutta en kyllin innokkaasti tunnusta poliitikkojen oppia ollakseni liioin kauhuissani tihutöittenne loisteesta ja kumousyrityksistänne, joista lähtee paljon enemmän melua kuin pahaa.
— Olette epämoraalinen, apotti.
— Älkää moittiko minua siitä liian ankarasti, herra Rockstrong, jos kerran vain sillä syyllä saattaa olla suvaitsevainen.
— En tiedä mitä tekisin, iso apotti, suvaitsevaisuudella, jota ja'atte minun, uhrin, ja noitten parlamentin konnien kesken, jotka ovat tuominneet minut kuohuttavan väärin.
— Olette hupainen, herra Rockstrong, puhuessanne lordien harjoittamasta vääryydestä.
— No, eikö se ole huutavaa?
— On totta, herra Rockstrong, että oikeuskansleri tuomitsi teidät naurettavan tutkimuksen perusteella, kirjojen omistamisesta, joista ei yksikään erikoisesti ollut rikollinen Englannin lain mukaan, on totta, että teitä rangaistiin maassa, missä saa kirjoittaa kaikkea eräistä aika suolaisista julkaisuista. On totta, että teidät langetettiin noudattamalla tavattomia ja omituisia muotoja, joitten majesteetillinen tekopyhyys peitti huonosti mahdottomuuden saavuttaa teidät laillisia teitä. On totta, että teidät tuominneilla lordeilla oli etua tuhostanne, koska Monmouthin ja teidän yrityksenne menestys olisi vetänyt heidät istuimiltaan. On totta, että tuhonne oli jo etukäteen määrätty valtioneuvostossa. On totta, että paollanne vältitte todellisuudessa keskinkertaisen mutta piinallisen marttyriuden. Sillä elinkautinen vankeus on rangaistus, silloinkin kun saattaa toivoa pääsevänsä siitä pian. Mutta kaikessa tässä ei ole oikeutta eikä vääryyttä. Teidät tuomittiin valtiorikoksesta, mikä on erittäin kunniallista. Useampi kuin yksi teidät tuominneista lordeista oli ollut mukana vehkeilyissänne kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Rikoksenne on siinä, että peljästytitte virkamiehiä, ja se on anteeksi antamaton rikos. Ministerit ja heidän ystävänsä vetoavat valtion turvallisuuteen, kun heidän omaisuuttaan ja virkojaan uhataan. Ja he luulevat mielellään olevansa tarpeellisia valtion säilymiselle, sillä heillä on enimmäkseen etua valtiosta eikä heillä ole liikaa filosofiaa. He eivät silti ole kehnoja. He ovat ihmisiä, ja se riittää selittämään heidän säälittävän keskinkertaisuutensa, tyhmyytensä ja ahneutensa. Mutta keitä asetitte heidän vastapainokseen, herra Rockstrong? Toisia ihmisiä, jotka ovat yhtä keskinkertaisia ja vielä ahneempia, koska he olivat nälkäisempiä.
Lontoon kansa olisi sietänyt heitä kuten se on sietänyt muitakin. Se odotti voittoanne lausuakseen mielensä. Siinä se osoitti harvinaista viisautta. Kansa on hyvällä puolella, kun se arvelee, ettei se voita eikä menetä mitään isäntää vaihtaessaan.
Näin puhui apotti Coignard, ja herra Rockstrong, kasvot palavina, silmät hehkuen, tekotukka lieskuen huusi hänelle suurin elein tikkaittensa korkeudesta:
— Ymmärrän, apotti, varkaita ja kaikenlaisia konnia valtioneuvostossa ja parlamentissa. Mutta en ymmärrä teitä, kun te, näkyväisettä syyttä, puhtaasta kiusanhalusta, kannatatte ajatuksia, joita hekään eivät julista muuta kuin omaksi edukseen. Teidän täytyy olla heitäkin kelvottomampi, koska olette sitä omaa etuanne katsomatta. En jaksa käsittää teitä, apotti!
— Se on merkki siitä, että olen filosoofi, vastasi hyvä opettajani lauhkeasti. Oikeitten viisaitten luonteeseen kuuluu suututtaa muita ihmisiä. Anaxagoras oli mainio esimerkki siitä. En puhu Sokrateesta, joka oli vain viisastelija. Mutta olemme saaneet kokea, että kaikkina aikoina ja kaikissa maissa mietiskelevien sielujen ajatus on antanut aihetta hälinään. Luulette, herra Rockstrong, olevanne perin toista maata kuin vihollisenne ja yhtä miellyttävä kuin he ovat vastenmielisiä. Suokaa minun sanoa, että se on pelkkä ylpeytenne ja ylpeän ylimielisyytenne seuraus. Todellisuudessa teille ja tuomareillenne on yhteistä kaikki ihmisten heikkoudet ja kiihkot. Jos olette rehdimpi kuin monet heistä, ja jos henkenne eloisuus on verraton, olette nyt vihan ja riidan hengen vallassa, joka saattaa teidät sivistyneessä maassa perin epämukavaksi. Sanomalehtimiehen toimi, jossa olette mainio, on kehittänyt ihan viimeiseen huippuunsa henkenne ihmeellisen puolueellisuuden, ja vääryyden uhrina ette ole mikään oikeuden puoltaja. Nämä sanani saattavat minut tietysti heti sekä teidän ja että vihollistenne vihoihin, ja olen varma siitä, etten koskaan saa hallitukselta oivaa virkataloa. Mutta pidän ajatuksen vapautta korkeampana kuin suurta apottikuntaa tai hyvää kirkkoherran paikkaa. Olen pahoittanut kaikki, mutta säilyttänyt sydämeni tyytyväisenä ja saan kuolla rauhassa.
— Apotti, vastasi herra Rockstrong jo puoleksi nauraen, suon teille anteeksi, koska luulen teitä hieman hulluksi. Ette tee eroa kunnon ihmisten ja konnien välillä ettekä pidä vapaata valtiota parempana kuin hirmuvaltaista ja vilpillistä hallitusta. Olette erikoisenlainen hullu.
— Herra Rockstrong, ehdotti oiva opettajani, mennään juomaan ruukku viiniä Pikku Bachukseen ja selitän teille, lasiani tyhjentäessäni, miksi olen aivan välinpitämätön valtiomuotoon nähden ja mistä syystä en halua vaihtaa isäntää.
— Mielelläni, myönsi herra Rockstrong, onpa hauskaa juoda niin kunnottoman juttelijan kanssa kuin te.
Hän hyppäsi kevyesti tikkailtaan ja läksimme kolmisin kapakkaan.