I.
Siihen aikaan hallitsi Etiopiassa Balthasar, jota kreikkalaiset mainitsivat Sarakeinon nimellä. Hän oli musta, mutta kaunismuotoinen, mieleltään yksinkertainen ja jalosydäminen. Hallituksensa kolmantena vuotena, kahdennellakolmatta ikävuodellansa, hän lähti tervehtimään Balkista, Saban kuningatarta. Hänen kerallaan lähtivät matkaan tietäjä Sembobitis ja eunukki Menkera. Hänen saattueessaan oli viisikahdeksatta kamelia, jotka kuljettivat kanelia, mirhamia, kultajauhoa ja norsunhampaita. Matkan varrella Sembobitis perehdytti häntä kiertotähden vaikutusta ja kivilajien tehoa koskeviin oppeihin, ja Menkera lauloi hänelle liturgisia virsiä. Mutta hän ei heitä kuunnellut, katselihan vain huvikseen pieniä shakaaleja, jotka istuivat, korvat pystyssä, hiekka-aavikon rajalla.
Kaksitoista päivää matkattuaan Balthasar ja hänen seuralaisensa vihdoin tunsivat sieraimissaan ruusujen tuoksun ja näkivät kohta Saban kaupunkia ympäröivät yrttitarhat.
He kohtasivat nuoria tyttöjä, jotka tanssivat kukkivien granaattipuiden alla.
— Tanssi on rukousta, virkkoi tietäjä Sembobitis.
— Nuo naiset voisi myydä sangen hyvään hintaan, virkkoi eunukki Menkera.
Kaupunkiin saavuttuaan he joutuivat ihmettelemään näkemiensä myymälöiden, vajojen ja varastopaikkojen suuruutta ja niihin kerättyjen tavaroiden paljoutta. He kulkivat kauan katuja, jotka olivat täynnä rattaita, kantajia, aaseja ja aasinajajia, ja havaitsivat kohta Balkiin palatsin marmoriseinät, purppurakatokset ja kultaiset kupolit.
Saban kuningatar otti heidät vastaan pihamaalla, jonka ilmaa raikastuttivat tuoksuvat vesisuihkut pudoten altaisiinsa helisevinä helminä. Kuningatar seisoi siinä jalokivipuvussaan ja hymyillen.
Balthasar joutui hänet nähdessään ankaran hämmingin valtaan. Kuningatar
Balkis näytti hänestä unennäköä suloisemmalta ja kaipausta kauniimmalta.
— Valtias, virkkoi hänelle hiljaa Sembobitis, muistakaa solmia kuningattaren kanssa edullinen kauppasopimus.
— Varokaa, herra, lisäsi Menkera. Hänen sanotaan käyttävän noituutta saadakseen ihmiset itseänsä rakastamaan.
Heittäydyttyään pitkäkseen maahan tietäjä ja eunukki vetäytyivät pois.
Jäätyään yksin Balkiin seuraan Balthasar yritti puhua, mutta ei kyennyt lausumaan sanaakaan.
Hän ajatteli: »Vaitioloni varmaan kiusaa kuningatarta.»
Kuningatar kuitenkin hymyili yhä eikä näyttänyt vihastuneen.
Sitten hän lausui äänellä, joka oli ihaninta musiikkia ihanampi:
— Olkaa tervetullut ja istuutukaa viereeni.
Samassa hän osoitti maahan levitettyjä tyynyjä sormella, joka näytti valkean valon säteeltä.
Balthasar istuutui, huokasi syvään, sieppasi tyynyn kumpaankin käteensä ja huudahti viipymättä:
— Valtiatar, minä toivoisin näiden tyynyjen olevan jättiläisiä, teidän vihollisianne, sillä varmaan vääntäisin heiltä niskat nurin.
Puhuessaan hän puristi tyynyjä niin tuimasti, että kangas repesi ja ilmoille tuprahti pieni untuvapilvi. Eräs pienoinen höyhen leijui hetken ilmassa ja laskeutui sitten kuningattaren povelle.
— Ruhtinas Balthasar, virkkoi Balkis punastuen, minkätähden tahdotte surmata jättiläisiä?
— Koska rakastan teitä, vastasi Balthasar.
— Sanokaa minulle, virkkoi Balkis, onko pääkaupunkinne kaivoissa hyvä vesi.
— On, vastasi Balthasar hämmästyneenä.
— Olen vielä utelias tietämään, jatkoi Balkis, kuinka Etiopiassa valmistetaan säilyhedelmiä.
Kuningas ei osannut vastata. Mutta Balkis ahdisti:
— Sanokaa, sanokaa, tehkää mielikseni.
Kuningas ponnisti muistiansa ja kertoi, kuinka etiopialaiset kokit menettelevät keittäessään kvittenejä hunajassa. Mutta kuningatar ei kuunnellut. Äkkiä hän keskeytti:
— Ruhtinas, kerrotaan, että rakastatte Kandakeeta, naapurianne. Sanokaa minulle vilpittömästi: onko hän kauniimpi kuin minä?
— Kauniimpi kuin te, kuningatar! huudahti Balthasar painuen polvilleen
Balkiin eteen. Kuinka se olisi mahdollista?…
Kuningatar jatkoi:
— Miten onkaan laita? Millaiset ovat hänen silmänsä? Millainen hänen suunsa? Hipiänsä? Povensa?
Balthasar kohotti kätensä häntä kohti huudahtaen:
— Sallikaa minun ottaa kaulaltanne siihen laskeutunut untuva, niin annan puolet valtakuntaani ja viisaan Sembobitiin ja eunukkini Menkeran lisäksi.
Mutta Balkis nousi ja pakeni pois nauraen helakasti.
Palatessaan tietäjä ja eunukki tapasivat herransa mietteliäässä asenteessa, joka ei ollut hänelle suinkaan ominainen.
— Valtias, ettekö saanut solmituksi hyvää kauppasopimusta? kysyi
Sembobitis.
Sinä päivänä Balthasar nautti illallista Saban kuningattaren seurassa ja joi palmuviiniä.
— Onko siis kumminkin totta, ettei kuningatar Kandakee ole yhtä kaunis kuin minä? kysyi Balkis illallisen aikana.
— Kuningatar Kandakee on musta, vastasi Balthasar.
Balkis kääntyi vilkkaasti katsomaan Balthasaria ja sanoi:
— Ihminen voi olla musta olematta ruma.
— Balkis! huudahti kuningas…
Enempää hän ei sanonut. Hän oli siepannut kuningattaren syliinsä ja piti hänen otsaansa huultensa alle taivutettuna. Mutta samassa hän havaitsi kuningattaren itkevän. Hän puhui hänelle aivan hiljaa, hyväilevällä äänellä, laulahdellen niinkuin lapsenhoitajatar. Hän nimitti kuningatarta kukkasekseen ja tähtösekseen.
— Minkätähden itkette? kysyi hän. Ja mitä minun tulee tehdä, jotta lakkaisitte itkemästä? Jos mielessänne on jokin kaipaus, ilmoittakaa se minulle, niin minä tyydytän sen.
Kuningatar ei enää itkenyt, vaan oli mietteisiinsä vaipuneena.
Balthasar kehoitti häntä kauan ja kiihkeästi ilmaisemaan kaipauksensa.
Vihdoin hän vastasi:
— Minä tahtoisin pelätä.
Kun Balthasar ei näyttänyt käsittävän, hän selitti jo pitkät ajat ikävöineensä johonkin tuntemattomaan vaaraan, kumminkaan pääsemättä, koska sabalaiset ihmiset ja jumalat häntä vartioivat.
— Tahtoisin sittenkin, lisäsi hän huoaten, tuntea yön aikana kauhun suloisen kylmyyden hiipivän ruumiiseeni. Tahtoisin tuntea hiusteni nousevan pystyyn. Ah, kuinka ihanaa olisikaan, jos saisi pelätä!
Hän kiersi käsivartensa mustan kuninkaan kaulaan ja lausui rukoilevan lapsen äänellä:
— Yö on tullut. Lähtekäämme yhdessä kaupungille valhepukuisina.
Haluatteko?
Balthasar halusi. Kuningatar kiiruhti heti ikkunan luo ja katseli ristikon lomitse alas torille.
— Tuolla makaa kerjäläinen palatsin muuriin nojaten, sanoi hän. Antakaa hänelle vaatteenne ja pyytäkää niiden sijaan hänen kamelinkarvainen turbaaninsa ja se karkea liina, joka on hänen lanteittensa verhona. Kiiruhtakaa, minä menen varustautumaan matkaan.
Hän riensi pois salista paukuttaen kätösiään ilonsa ilmaukseksi.
Balthasar riisui kullankirjaellun palttinatunikkansa ja puki ylleen kerjäläisen mekon. Hän oli tosiaankin orjan näköinen. Kuningatar tuli kohta takaisin puettuna peltotöissä käyvien naisten karkeatekoiseen hameeseen.
— Lähdetään! sanoi hän.
Sitten hän kuljetti Balthasaria kapeita käytäviä pitkin pienelle portille, josta päästiin ulos vainiolle.